Olin vuoden pois töistä työuupumuksen vuoksi. En siis hakenut sairauslomaa vaan jäin oma -aloitteisesti omalle lomalle. En kehdannut ja en edes osannut hakea sairauslomaa.
Olen jutellut vuoden ajan (eli tuon oman loman ajan) hoitoalan tuttavalle. Hän on kuunnellut ja toiminut välillä järjen äänenä.
Työterveydessä olen käynyt muutamaan kertaan puhumassa viime kesän aikana. Siellä on siis dokumenttia asioista. Toki työterveyshoitaja sanoi, että uupumuksen syy on minussa. Olen kuulemma nuori ja en ole siten vielä tottunut työkuormitukseen.
Olen siis 35v ja tehnyt ammattia 13v. Eli työterveyshoitajan kommentti tuntui kyllä pahalta. Toki itsessä on asenteiden suhteen varmasti parannettavaa ajatellen työnarkomaani asenne ja en osannut sanoa töissä "ei" jne.
Työoloihin en saanut muutosta yrityksistäni huolimatta, joten koen loukkaavaksi työterveyshoitajan reaktion. Mitä olisi sanonut, jos olisin ollut vanhempi? Mikä sitten olisi ollut syy?
Toimin kuitenkin asiantuntijatehtävissä ja vastasin koko osastostani. Eli työtä kyllä riitti.
Nyt lopulta irtisanouduin. Tiedän, että olisi kannattanut hakea sairauslomaa, mutta väärin pitkittää irtisanoutumispäätöstä. Oli helpottavaa viedä irtisanoutuminen. Virallisesti olen tämän kuun lopussa työtön.
Miten olette edenneet?
Karenssia tulee 3 kk irtisanoutumisen takia enkä saa työttömyystukia.
En ole työkykyinen, joten en voi ilmoittautua työvoimatoimistoon. Lisäksi en pysty enää oman alan töihin.
Olen tilaamassa lääkärille aikaa.
Haluan jatkossa opiskelemaan uutta ammattia. Tarvitsen nyt vielä aikaa päästä opiskelu- ja työkuntoon. Lähinnä jotain terapiaa tarvitsen.
Haluan kuitenkin takaisin työelämään.
Kiitos, jos joku vastaisi viestiini.
Muita, neuvoja?
11
190
Vastaukset
- Jospa minäkin vielä...
Hei! Tulee mieleen semmosta kommenttia, että oletpa rohkea. Mulla on samanlaisia haasteita ja voin jatkuvasti enemmän tai vähemmän huonosti. Olin reilut puoli vuotta sairaslomalla ja sitten palailin hiljakseen töihin osa-aikaisen työrytmin kanssa ensin. Nyt täysi päivä jo vuoden. Haluaisin pois, mutta en voi irtisanoutua, kun taloudellisesti se on aikamoisen vaikea tilanne, koska minulla on lapsi. Sinulla ei taida olla lapsia? Jos minulla ei olisi lasta, olisin irtisanoutunut jo pari vuotta sitten. Nyt olen jumissa...uudelleen opiskelukin on todella kallista ja rahaa ei tule mistään.
- Henna3
Kovaa aikaa...
Sairausloma on varmasti perusteltu tilanteessasi ja sitä lääkärin täytyy sinulle kirjoittaa vaikka olet työttömänä, sillä et ole kykenevä töihin. Lääkäriltä saat varmasti lähetteen terapiaan.
Opiskelujen rahoituksen suhteen kannattaa olla yhteydessä omaan työeläkelaitokseen ammatillisesta kuntoutuksesta, sillä he voivat rahoittaa opiskelusi uuteen ammattiin ja saat heiltä hyvän rahallisen korvauksen opiskeluajalta.
Jos et tiedä mikä on oma työeläkelaitoksesi, kysy Kelasta, sillä heidän tietojärjestelmästään näkee tuon tiedon. - Kovaa aikaa...
Hei
Kiitos kommenteista nimimerkit jospa minäkin vielä ja henna3.
Tuntuu hyvältä, kun sain vastauksia.
Tällä hetkellä kaipaan tukea rinnalleni. Kyllähän tämä elämänvaihe pelottaa.
Olen yksineläjä. Minulla ei ole myöskään lapsia.
Enpä ajatellut henna3 tuota työeläkelaitosta ja opiskeluasiaa.
Voi miten hyvä tieto.
Jospa minäkin vielä nimimerkille...
Oletko vakituisessa työpaikassa. Olisiko sinulla mahdollista opiskella aikuiskoulutustuella?
Se olisi ollut minulle ihanteellinen ratkaisu, mutta en ollut opiskelukykyinen. Oli siten tehtävä päätös ja irtisanouduin. Koin/koen samalla vapautuvani työpaikan taakasta. Oli oikea päätös.
Lämpöinen kiitos teille! - Henna3
Kovaa aikaa...
Anna itsellesi rauhassa aikaa toipua työuupumuksesta ennen kuin aloitat opiskelut. Olet ehtinyt olla hyvän aikaa töissä ja ehdit vielä ollakkin, kun työuria pidennetään koko ajan.
Kannattaa myös hyödyntää Kelan työkykyneuvojan palvelua http://www.kela.fi/takaisin-tyohon_tyokykyneuvonta .
Voimia tuleviin vuosiin!- Kovaa aikaa....
Anteeksi Henna3....
Hämmästelen jälleen ja herkistyinkin....
Minusta on ihana huomata miten ventovieraat ihmiset auttavat.
Miten saan lohduttavia ja voimaannuttavia viestejä.
Käyn katsomassa tuota linkkiäsi.
Luin juuri TE-palveluista ja koulutuksesta.
Olet oikeassa kirjoittaessasi omasta ajasta toipumisen suhteen.
Olen vuoden tässä hiljalleen edennyt ja varovaisesti edelleen etenen. En ota liian isoa haastetta.
Nyt kommentoin uupumukseeni sen verran, että joskus myös auttajakin uupuu. Viittaan siis tilanteeseeni, ammattiini ja entiseen työpaikkaani.
Kiitos jälleen! - porsaanreikä
Kovaa aikaa.... kirjoitti:
Anteeksi Henna3....
Hämmästelen jälleen ja herkistyinkin....
Minusta on ihana huomata miten ventovieraat ihmiset auttavat.
Miten saan lohduttavia ja voimaannuttavia viestejä.
Käyn katsomassa tuota linkkiäsi.
Luin juuri TE-palveluista ja koulutuksesta.
Olet oikeassa kirjoittaessasi omasta ajasta toipumisen suhteen.
Olen vuoden tässä hiljalleen edennyt ja varovaisesti edelleen etenen. En ota liian isoa haastetta.
Nyt kommentoin uupumukseeni sen verran, että joskus myös auttajakin uupuu. Viittaan siis tilanteeseeni, ammattiini ja entiseen työpaikkaani.
Kiitos jälleen!Sairasloman ajalta saat Kelasta sairaspäivärahaa. Karenssi kuluu samalla.
- Sinulle:
"Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt." Matt.11:28-30
- Kovaa aikaa...
Kiitos sinulle nimimerkki sinulle.
Tuohon turvaudun paljon vahvemmin kuin ennen työuupumusta. Kyllä usko ja rukous auttaa. Pysähtyminen herätti uudelleen arvojen ja asenteiden suhteen. Siitä olen kyllä kiitollinen.
Lämmin kiitos!
- väsynyt työläinen
Ei helv... 13 vuotta tehnyt hommaa ja työterveyden mielestä ei ole vielä tottunut työkuormitukseen!
Itse 40v ja tänä vuonna tulee 9v nykyistä hommaa ja on sen verran rasittavaa hommaa alkanut olemaan että mielessä on ollut käydä työterveydessä valittamassa työuupumusta kun ei kerran työnantaja suostu työtä helpottaviin ehdotuksiinkaan.
Kyllä minä sanon että on ihan paskapuhetta että ei muka olisi "tottunut työkuormitukseen" tässäkin ajassa. Tähän mennessä on kerinnyt tottua, sopeutua, väsyä ja uupuakin kun sama homma vaan jatkuu aina vaan.
Huomaahan sen aina kesälomienkin jälkeen, pari ensimmäistä päivää on fyysisesti erityisen rankkoja mutta siitä se sitten aina helpottuu kun keho tottuu taas työntekoon kevyen kesälomailun jälkeen mutta työuupumus alkaa rasittamaan sitten toisella tavalla.
Säästöjä minulla on sen verran että eläisin kyllä sen 3kk karenssin yli omillani mutta enemmän minua huolettaa että onnistunko saamaan uutta työpaikkaa sen jälkeenkään kun työelämä Suomessa on mennyt tällaiseksi että kaikki toiminta näyttää vain hiipuvan ja muuttavan pois Suomesta.- Kovaa aikaa...
Olen samaa mieltä nimimerkki väsynyt työläinen.
Olinko niin nuori ja niin kokematon, jotta uuvuin? Itkin ja surin kuulemaani. Ei helpottanu oloani. Mietin työterveydessä käynnin jälkeen jälleen asioita. Mikä olisi ollut työuupumuksen syy mikäli olisin ollut esim. vaihdevuosi-iässä. Olisiko työuupumuksen syy ollut tuolloin ikä ja vaihdevuosioireet.
Helposti syy-yhteys/kuormittavat tekijät löytyivät minusta (hoitajan mukaan). Toki uupumukseen vaikuttaa myös omat arvot ja asenne. Taisin sen aiemmin alkutekstissä kirjoittaa. Koin työolojen kyllä kuormittaneen.
Ymmärrän kyllä, että työ kuormittaa aina ( positiivinen tai negatiivinen kuormitus). Olin kuitenkin koittanut työoloihin muutosta sitä saamatta.
Kaikkea en voi tänne kirjoittaa, mutta millaisia valmeuksia on auttaa työuupunutta. Varmasti on eri tasoisia paikkoja.
Nyt koitan voimaannuttuani itse hakea apua.
Ammattitaustani vähän helpottaa avun löytämistä. Toki myönnän, että ymmälläni olen ja tilanne on uusi. Kyllä välillä koen niin avuttomaksi itsenikin.
Mietin kehtaisinko joskus antaa palautetta millaista palvelua/apua sain.
Soitin vielä kolmen viikon sisällä työterveyteen. Niin kauan voin työterveydessä asioida, kunnes irtisanoutumisaika on ohitse. Tässä esimerkkiä....
Lääkäriaikaa varatessa hoitaja kysyi "riittääkö sinulle 30 min". Mietin tätäkin...riittääkö sinulle 30 min. Sanoin etten tiedä mikä lääkärille riittää, jotta voin puhua kaikki kuormitusasiat/ löytää oikea avunsuunta. Lääkitystä en halua. Sitä helposti annetaan oloa helpottamaan. Syyt löytyvät kyllä työuupumukseen.
Kysyin sitten tietääkö mihin voisin lähteä puhumaan asioista. Sanoi ettei tiedä.
Itse olisin sanonut etten tiedä, mutta otan selvää ja soitan takaisin.
No sitten hoitaja ehdotti, että voisin hakea toista työtä tällä koulutuksella.
Toki työelämään haluan ja sanoinkin kaipaavani takaisin, mutta en samaan työhön. Kysyin sitten mitä vastaan mikäli minulta kysytään irtisanoutumisen syytä jne. Vastaanko työuupuneeni ja asia/ toipuminen on vielä kesken. Sanoi ettei kaikkea tarvitse puhua. Hetkinen...olen hämmentynyt kyllä.
No kyllä tästä hiljalleen eteenpäin.
Ei pidä tuomita toisia liikaa. Parhaansa kuitenkin koittavat.
Aika pitkälti samojen asioiden kanssa painin itsekin niin kuin aloittaja ja mietin vain että missähän päin suomea mahtaa nimimerkki Kovaa aikaa asustella?
Mietin että jos haluat ajatuksia vaihtaa tms :) Itse 09 alueella asustelen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569