"Asia ei ole aivan noin yksinkertainen. Nämä pienet tilat ovat usein osa-aikaisia viljelijöitä, tekevät päivätyönsä jossain muualla. Yrittäjinä eivät saa työttömyyskorvauksia jne... Ovat vielä lisäksi juuri niitä ahkeria ihmisiä, jotka auraavat teitä ym. Ennen töihin lähtöään puoli ilmaiseksi ilman ylityökorvauksia sun muita.
Suurissa kaupungeissakin ihmiset saavat palvelut näiden toimijoiden tekeminä puoleen hintaan kilpailutuksen kautta ja kaupunkien, sekä kiinteistöiden rahaa säästyy.
Metsiä hoidetaan ja polttopuuta vyöryy kaupunkeihin ja yhteinen tuottavuus kasvaa. Monet palveluntuottajat saavat ansionsa näiltä pienviljelijöiltä: Korjaamojen pitäjät, huoltoasemat, baarit, pankit, vakuutusyhtiöt ja lopulta verojen muodossa vielä osa julkisen sektorin työntekijöistäkin.
Oikeastaan tällainen on hyvää työttömyys turvaa ja kulutettua perustuloa, pienviljelijän konkurssi on tuiki harvinainen.
Ainoa miinus on mielestäni tähän rahan jakamiseen ja kyttäämiseen menevät virkamieskulut hallinnossa. Homma pitäisi hoitaa verovapaan alkutulon systeemillä, kuten Australiassa 20000 € verovapaasti ja sitten vasta maksellaan veroja , alvia tietysti sitäkin ennen.
Verovapaa raha lähtee kuitenkin heti kiertoon ja taas tulee valtiolle alvia. Ongelmanahan nyt on ainoastaan, että kaiken pelottelun ja veroruuvvin kiristämisen jälkeen raha ei kierrä vaan huilailee pankkitileillä.
Byrokratiaa rahan jaossa on purettava ja keksittävä systeemit joka toimii tehokkaammin."

Vastaukset 2
Vanhimmat
maataloustuet ovat kahvirahoja sosiaalitoimeen verrattuna maataloustulo on 0.8 miljardia ja sosiaalitoimi lähentelee 50 miljardia. Maataloustukea vastaan tulee ruokaa koko rahalla, sosiaalituet ei tarvi marjaan mennä.
Eero Heinäluoma yritti pari vuotta sitten syyttää "välikäsiä" elintarvikkeidemme korkeista hinnoista. Lopetti arvostelun lyhyeen kun huomasi, että suurin osa välikäsistä on SAK:n jäseniä. Ruokalaskun summa, 17 miljardiakin löytyy myös MTT:n vuosijulkaisusta. Siellä on myös numerot elintarviketalouden rahavirroista, vienti ja tuonti mukaan lukien Rahavirrat olivat v. 2005 yhteensä 20,5 miljardia euroa. Tässä huoltovarmuuden lisäksi toinen syy, miksi maataloutemme alasajoa esittäneet kansantalousteoreetikot eivät ole saaneet kannatusta."