Kyllästyttää

Kyllästyttää nämä kommunistien sivut, kun täällä jatkaa päättymätöntä jankutustaan kolme kommunistia nimimerkeillä Kalle, ruskeepaa ja tumppi82. Olisi mukava kuunnella ja vaihtaa mielipiteitä joidenkin fiksujen kommareiden kanssa, mutta nämä kolme tulevat jatkamaan päättymätöntä juupas - eipäs juttuaan kahdeksankymmenluvulle jäänein argumentein. Miten he jaksavatkin päivästä toiseen jankuttaa samaa asiaa?
431410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kieltämättä tällä palstalla ei vielä ole keskitytty olennaiseen. Palstan otsikkohan on kommunistinen puolue. Suomessa on käytännössä vain yksi kommunistinen puolue: SKP (www.skp.fi).

Tarina on huovannut ja soutanut Stalinin, Hitlerin, Mannerheimin ja muiden ihmisarvon aliarvioiden tiimoilta, vaikka Neuvostoliitto, Mannerheim ja muut ovat kuolleet - jäljellä on vain Leninin Suomelle antama itsenäisyys, jota Aunuksen retkillä ja muilla tempuilla yritettiin heikentää.

Juttua on piisannut kaikesta, siitäkin, pitäisikö työläisen ahkeruus palkita, vai pitäisikö vain suurpääoman omistajille riskinottonsa perusteella taata mukavammat olot kuin työn tekijöille.

Kaikenlaista porukkaa puhuu; Mutta suurin osa ymmärtää: Kaikki lisäarvo/voitto/tuotto tulee vain työstä.

Raaka-aineiden omistus ei tuota mitään ilman työtä.

Tehtaan omistaminen ei tuota mitään ilman työtä.

Myydäkään mitään ei voi, jollei joku tee myyntityötä.

Omistaminen ei siis tuota mitään, vain työ tuottaa. Miksi siis omistamisen pitäisi tuottaa kenellekään yhtään mitään? Miksi Suomen perustuslaki "takaa" kaikille oikeuden ansaita elantonsa valitsemallaan työllä (minä valitsin siksi Suomen pankin johtokunnan jäsenyyden, mutte sitä ei minulle annettu) mutta työntekijöille ei taata oikeutta työnsä tuloksiin? Tämä jos mikä on ahkeruuteen kannustamista vastaan!

Jos vaikka aloitettaisiin siitä, että omistamisen ja työn verotus toimitettaisiin molemmat samassa köntässä progressiivisena. Siitä olisi helppo lähteä suuntaamaan todelliseen oikeudenmukaisuuteen, jossa omalla työllä ansaittua verotettaisiin aina vähemmän kuin toisten työstä riistettyä.

Sitä ainakin Suomen kommunistinen puolue etusijassa ajaa - se maailman rauhaarakastavin puolue, joka ainoana puolueena Suomessa tuomitsi Tsekkoslovakian miehityksen 1968... Toisin kuin esimerkiksi Kokoomus tai Maalaisliitto...

Mutta turha diggata fasisteista...

Äänestä
  • "mutta työntekijöille ei taata oikeutta työnsä tuloksiin?"

    Miksi työn tulos pitäisi näkyä vain hyvinä aikoina?
    Mielestäni oikeuden mukainen tapa olisi se että huonot ajatkin näkyy palkassa, eli pienempi palkka huonona aikana.

    Työn tekijät ovat aina vaatimassa osinkoja hyviltä ajoilta, mutta kun se huono koittaa niin ei olla valmiita kärsimään tappioita vaan ne jätetään omistajalle.

    Äänestä

  • Tumppi-82 kirjoitti:

    "mutta työntekijöille ei taata oikeutta työnsä tuloksiin?"

    Miksi työn tulos pitäisi näkyä vain hyvinä aikoina?
    Mielestäni oikeuden mukainen tapa olisi se että huonot ajatkin näkyy palkassa, eli pienempi palkka huonona aikana.

    Työn tekijät ovat aina vaatimassa osinkoja hyviltä ajoilta, mutta kun se huono koittaa niin ei olla valmiita kärsimään tappioita vaan ne jätetään omistajalle.

    Työntekijän nauttima palkka on suunniteltu kattamaan työajan. Suurempi on työn tuotos, ja koska työntekijä saa palkkansa toisesta asiasta kuin työn tuotoksesta, työntekijä ei saa työn tuotosta. Kenelle se menee, Tumppi? Se menee yrittäjille. Yrittäjä käyttää siis ihmisiä hyväkseen kootakseen itselleen pääomaa (kapitalismin ydin).

    Kommunistit eivät vaadi päästä hyötymään yrittäjän tienesteistä kuin jotkin loiset, jotka eivät mukaudu suhdanteisiin. Kommunistit haluavat lopettaa yrittäjän tienestit, jotka syntyvät toisten työstä.

    Äänestä

  • "Jos vaikka aloitettaisiin siitä, että omistamisen ja työn verotus toimitettaisiin molemmat samassa köntässä progressiivisena."

    Näen tuon asian logiikan. Se johtaa sosialistiseen politiikkaan. Mutta jos se on ristiriidassa oikeistopuolueiden politiikan kanssa, jos se keinona on ristiriidassa oikeistolaisten keinojen kanssa ja uhkaa oikeistolaisen logiikan mukaista menestymistä, niin miten voit oikeuttaa sen heille? Silloin unohtuvat keinojen järkevyys ja nousee esille kysymys voimasta. Heillä on sitä enemmän kommunistisella puolueella, joten ehdotuksesi häviää.

    Kysyn siis, että eikö olisi kannattavampaa aloittaa sellaisesta keinosta, joka on kaikkien edun mukaista, ja joka perustuu ajatusten järkevyyteen, ja lopulta kumoaa virheet?

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Työntekijän nauttima palkka on suunniteltu kattamaan työajan. Suurempi on työn tuotos, ja koska työntekijä saa palkkansa toisesta asiasta kuin työn tuotoksesta, työntekijä ei saa työn tuotosta. Kenelle se menee, Tumppi? Se menee yrittäjille. Yrittäjä käyttää siis ihmisiä hyväkseen kootakseen itselleen pääomaa (kapitalismin ydin).

    Kommunistit eivät vaadi päästä hyötymään yrittäjän tienesteistä kuin jotkin loiset, jotka eivät mukaudu suhdanteisiin. Kommunistit haluavat lopettaa yrittäjän tienestit, jotka syntyvät toisten työstä.

    Turha koittaa, Tauno voittaa!!!

    Taas pistettiin kapitalistille luu kurkkuun!

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Työntekijän nauttima palkka on suunniteltu kattamaan työajan. Suurempi on työn tuotos, ja koska työntekijä saa palkkansa toisesta asiasta kuin työn tuotoksesta, työntekijä ei saa työn tuotosta. Kenelle se menee, Tumppi? Se menee yrittäjille. Yrittäjä käyttää siis ihmisiä hyväkseen kootakseen itselleen pääomaa (kapitalismin ydin).

    Kommunistit eivät vaadi päästä hyötymään yrittäjän tienesteistä kuin jotkin loiset, jotka eivät mukaudu suhdanteisiin. Kommunistit haluavat lopettaa yrittäjän tienestit, jotka syntyvät toisten työstä.

    Älä vaan sano että olet siinä uskossa että:
    Liikevaihto - työmiesten palkat = yrittäjän palkka.
    Ei näin. Suurin osa rahasta kuluu: paikan vuokraan, mikäli halli on oma niin lämmitys, vesi, vakuutukset, sähkö, raaka-aineet, koneet ja niiden tarvikkeet kaikki maksaa. Eli ei keskiverto yrittäjä niin kovin paljon tienaa vaikka omistusta olisikin paljon.
    Toki yrittäjä myös itse koittaa saada oman leipänsä, ja joskus hän sen saa mutta ei aina. Työntekijä saa aina sen kiinteän palkan, meni firmalla hyvin tai huonosti, mutta yrittäjä on ensimmäinen joka huomaa lompakossaan huonon tuloksen.

    Ja käsi raamatulla voin sanoa että meidän ja monen muun firmassa omistaja/yrittäjä tekee eniten töitä, tälläkin hetkellä palkalliset on kotona ja omistaja lähti aamulla töihin eikä vielä ole takaisin tullut.

    Kapitalismi perustuu pääoman kokoamiseen, voiton tekemiseen. Koska kapitalismi tuntuu sinusta kivalta, ja koska se on länsimaiden laajasti hyväksymä talousjärjestelmä, se onnistuu tekemään voittoa yrittäjille. Jopa huolimatta monista yrittäjäparkaa rasittavista menoeristä ja päänvaivoista. Kapitalismi on suunniteltu niin, että yrittäjät voivat rikastua yksin.

    ...

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    ...

    "RIKASTUA JA rikastua YKSIN"

    Kuka tahansa, joka osoittaa yhdenkin rikkaan kaverin joka on saanut rahansa muille kuin itselleen työskentelemällä osoittaa tämän vääräksi..

    Sä pauhaat vähän siihen malliin kuin yrittäjyys olisi sallittua ainoastaan jollekin tietylle kansanryhmälle! No, ihan uutisena sulle, säätyjä ei enää ole ja muutenkin noi sun höpötykset on vähintään tollasen 150 vuoden takaa.
    Jos sun mielestä yrittäjyys on tuollaista onnelaa, niin mikset sä ala yrittäjäksi?

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    ...

    Ethän sä tai muutkaan punikit halua rikastua, joten mikä tossa on se ongelma? Sähän haluat vaan turvata perustoimeentulosi ja käyttää muun ajan niihin sun kivoihin harrastuksiisi. Eli tää systeemihän on aivan täydellinen sulle, palkka tulee säännöllisesti ja sä voit käyttää sen vapaasti mihin haluat.

    Äänestä

  • qwerty kirjoitti:

    "RIKASTUA JA rikastua YKSIN"

    Kuka tahansa, joka osoittaa yhdenkin rikkaan kaverin joka on saanut rahansa muille kuin itselleen työskentelemällä osoittaa tämän vääräksi..

    Jorma Ollila on "vain" Nokian palkkarenkki, jolla nyt sattuu oleen tavallista parempi palkka ja muut palkkaedut.
    Mutta hän on Nokian palkkarenki ja tekee työtä Nokian hyväksi.

    MOT

    /Kalle

    Äänestä

  • qwerty kirjoitti:

    "RIKASTUA JA rikastua YKSIN"

    Kuka tahansa, joka osoittaa yhdenkin rikkaan kaverin joka on saanut rahansa muille kuin itselleen työskentelemällä osoittaa tämän vääräksi..

    Ei osoita. Ne, jotka ovat rikastuneet tekemällä töitä rikkaalle ihmiselle ovat päässeet rikkaan lähipiiriin. Tämä ihminen kuuluu rikkaan yksityiseen hyötypiiriin. Yksin on vastakäsite käsitteelle yhdessä. Yksin rikastuvat ottavat muilta pois. Tämä on kapitalismin moraalinen vika.

    En halua, että rikkaat oikeuttavat varansa jakamalla niitä toisille. Haluan, että vaurastuminen tehdään tasapuoliseksi. Lukekaa keskustelu "Lopetetaan yritykset".

    "Yksin rikastuvat ottavat muilta pois. Tämä on kapitalismin moraalinen vika."

    Kas näihin lauseisiin ruskeepää on onnistunut kiteyttämään koko kommunistisen valheen.

    Ruskeepää luulee, että jaettavan määrä maailmassa on vakio ja tämähän on aivan päin hanuria ja kommunistinen harhaluulo. Voin valistaa, sinua ruskeepää, että jaettaa on juuri niin paljon kun yhteiskunta sitä luo, ei yhtään enempää eikä vähempää.
    Eli toisin sanoen jos pystyvällä kaverille annetaan vähän ennemmäin kuin perustarpeet ja näin hänet saadaan luomaan jaettavaa enemmän kuin hän itse saa niin erotuksen jakaa yhteiskunta. Näin luodaan todellinen hyvinvointiyhteiskunta ja näin on luotu myös pohjolan hyvinvointivaltiot. Mikään kommunistinen kokeilu ei ole luonut hyvinvointia yhteiskuntaan koska pystyviä yhteiskunnan jäseniä ei ole palkittu oikealla tavalla heidän työsuorituksistaan. Ja tämä ei ole siis mikään kapitalismin vika vaan se on sen mahdollisuus luoda hyvinvointia kansan syviin riveihin. Näin toimii Suomi ja näin toimii myös Ruotsi ja Norja. Ja juuri näistä maista löytyy maailman parhaiten levinneet hyvinvointijärjestelmät, jotka tavoittavat kansan syvät rivit.

    Mutta tämähän ei kommunistisen propagandan hapannuttamiin aivoihin mahdu joten en tule tätä totuutta toistamaan, en ainakaan tässä viestiketjussa.

    /Kalle

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Kapitalismi perustuu pääoman kokoamiseen, voiton tekemiseen. Koska kapitalismi tuntuu sinusta kivalta, ja koska se on länsimaiden laajasti hyväksymä talousjärjestelmä, se onnistuu tekemään voittoa yrittäjille. Jopa huolimatta monista yrittäjäparkaa rasittavista menoeristä ja päänvaivoista. Kapitalismi on suunniteltu niin, että yrittäjät voivat rikastua yksin.

    Äitini on ihan palkkatyöläinen, mutta korkeasti koulutettu, isäni omistaa yrityksen, ei siis äitini työpaikkaa.
    Miksi äitini tienaa paljon enemmän rahaa kuin isäni, joka kuitenkin omistaa 7-miehen yrityksen, ja tekee vielä 3x pidempää päivää? Ei ne perus yrittäjät mitään miljonäärejä ole, mutta taidat oikeasti luulla että liikevaihto on sama kuin yrittäjän palkka? Ja jos olet kateellinen yrittäjille kuten ilmeisesti olet, niin perusta hyvä mies oma yritys! Näet mitä se on, ei ihan pelkkää ruusuilla tanssimista.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Ei osoita. Ne, jotka ovat rikastuneet tekemällä töitä rikkaalle ihmiselle ovat päässeet rikkaan lähipiiriin. Tämä ihminen kuuluu rikkaan yksityiseen hyötypiiriin. Yksin on vastakäsite käsitteelle yhdessä. Yksin rikastuvat ottavat muilta pois. Tämä on kapitalismin moraalinen vika.

    En halua, että rikkaat oikeuttavat varansa jakamalla niitä toisille. Haluan, että vaurastuminen tehdään tasapuoliseksi. Lukekaa keskustelu "Lopetetaan yritykset".

    Nokian omistavat amerikkalaiset eläkesäätiöt. Ne taas omistavat amerikkalaiset eläkeläiset, "kukkahattu mummot".

    Ollila siis rikastui, kun pääsi lähelle näitä rikkaita?

    Hei millaisena idioottina sinä oikein pidät minua? Yrittämisen vaikeus ei tarkoita sitä, että olisi oikein.

    Äänestä

  • Pappa kirjoitti:

    Osakeomistajat eivät omista yritystä, koska yrityksen johtajat määräävät sen toiminnasta. Sama asia kuin Suomen tasavaltajärjestelmä, jossa vallan haukutaan olevan kansalla, mutta kansa ei voi muuta kuin vaikuttaa harvainvallan "ulkonäköön" valitsemalla pärstöjä päättämään puolestaan. Yritykset toimivat sen määräävän omistajan hyödyksi, iloksi ja vapaudeksi muiden ollessa riippuvaisia hänen vallastaan. Osakeomistaminen on kapitalistin suojattina olemista.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Ei osoita. Ne, jotka ovat rikastuneet tekemällä töitä rikkaalle ihmiselle ovat päässeet rikkaan lähipiiriin. Tämä ihminen kuuluu rikkaan yksityiseen hyötypiiriin. Yksin on vastakäsite käsitteelle yhdessä. Yksin rikastuvat ottavat muilta pois. Tämä on kapitalismin moraalinen vika.

    En halua, että rikkaat oikeuttavat varansa jakamalla niitä toisille. Haluan, että vaurastuminen tehdään tasapuoliseksi. Lukekaa keskustelu "Lopetetaan yritykset".

    ollaan varmasti kaikki yhtä tasapuolisen köyhiä. Hienoa, Toveri Ruskeapää. Teit sen taas.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Hei millaisena idioottina sinä oikein pidät minua? Yrittämisen vaikeus ei tarkoita sitä, että olisi oikein.

    Yrittäjä ei tee mitään väärää, mikäli hän noudattaa työehtosopimusta.
    Ja työntekijät voivat saada osinkoja ja myöskin maksaa tappiot, ostamalla firmansa osakkeita, mutta sehän ei kelpaa koska silloin he joutuisivat kärsimään myös tappiot. Ja työntekijät haluavat vain ne plussat.
    Sehän olisi täysin väärin että yrityksen tulot jaettaisiin tasan, mutta tappiot jäisi omistajalle! Kuten tuntuu olevan tavoitteena.
    Ja omistaja on maksanut kaikki kalliit firman koneet ja laitteet. Eli hän on siitäkin syystä oikeutettu tienamaan enemmän, koska hän maksaa kulut. Mutta jos ostat osakkeita niin maksat myös kone-kuluja ja olet oikeutettu myöskin saataviin.

    Ja yrittäjä ei ole tasa-arvoinen työntekijän kanssa: Yrittäjä maksaa työntekijän palkan vaikka tämä olisi kotona sairaan lapsen takia, yrittäjä maksaa työntekijän lääkäri reissut, tulevaisuudessa yrittäjä maksaa irtisanotulle työntekijälle uuden koulutuksen, vaikka irtisanominen olisi täysin perusteltua.

    Ei työntekijät maksa yrittäjän lomapäiviä tai lääkäri käyntejä.

    Laki ei ole oikeuden tae. Se on vain sen yritys. Laki ei ole täydellinen. Laki ei ota huomioon kaikkia ihmisten tarpeita. Laki pakottaa ihmiset toimimaan tietyllä tavalla huolimatta ihmisten tarpeista. Kapitalismi ei riko lakia, mutta toisaalta eivät rikkonut esimerkiksi Stalinin joukkomurhatkaan. Laki ottaa huomioon vain niiden ihmisten tahdon, joilla on enemmän valtaa kuin muilla. Se ei edes anna mahdollisuutta väitellä totuudesta. Laki on kuten kapitalismikin. Kylmä, yksipuolinen ja harvojen tahdon mukainen.

    Teollisuus täytyy siirtää yksityisestä omituksesta yhteiseen omistukseen. Kaikki yhteiskunnallinen on viisasta tehdä yhdessä. Ja kuten jo sanoin, kapitalistin vaivannäkö omistustensa laajuuden aikaansaamiseksi ei ole niiden tarkoitus. Menestyminen on. Kommunismissa jokainen voi menestyä ilman yksityisomaisuutta, koska kukaan ei ota pois toiselta.

    Yrittäjä ei tarvitse työntekijöidensä tukea. Hän pärjää yksin. Työntekijät tarvitsevat työnantajansa tukea. He eivät pärjää ilman palkkatyötä.

    Kapitalismi hallitsee kansaa, kansa on riippuvainen rahasta, kansa elää tavaralle ja pärjääminen on yksin yrittäjän jaettavissa ja
    vain muut voittava yrittäjä pärjää. Yrittäjän palvelulle tai epävarmalle yrittämiselle ei ole vaihtoehtoa, vaan ne ovat yksinkertaisesti pakko valita.

    Kommunistit eivät hyväksy rahalla mahtailevien pakotusta.

    "koska kukaan ei ota pois toiselta."
    Mielestäni tämä ei ole totta, kommunismihän perustuu siihen että laiskat makaavat kotona ja rikkaat jotka ovat työllä ansainneet ja perustaneet yrityksen, joutuvat jakamaan omaisuutensa näille sossupummeille.
    Eikös sanontakin kuulu että joukossa tyhmyys tiivistyy, eli mitä enemmän on tasa-arvoisia herroja tehtaassa niin sitä huonommin asiat ovat. Jonkun viisaan täytyy olla se suurin herra joka kumoaa kansan ajatukset joilla ei ole mitääs tietoa mistä edes puhuvat.

    "Yrittäjä ei tarvitse työntekijöidensä tukea."
    Väärin. Meidänkin firmalla on kilpailija, eli meidän on pakko tehdä parempia tuotteita kuin kilpailija jotta saamme asiakkaita, ja näin tuetekehitys toimii. Jos meillä ei olisi työmiehiä niin emme saisi valmiita tuotteita tarvittavaa vauhtia, eli asiakkaat siirtyisivät kilpailijalle jolla on tuotteita hyllyssä. Eli ei firmamme kauaa pystyssä pysyisi.

    "Kommunistit eivät hyväksy rahalla mahtailevien pakotusta."
    Ketään ei pakoteta mihinkään, saat itse päättää mitä teet, ellet halua itse kylvää perunoita niin voit maksaa maanviljlijälle siitä että hän kylvää niitä ja antaa sinulle, mutta pakko ei ole ostaa.

    Loogisia virheitä, Tumppi.

    (Asiavirhe) Kommunismi ei ole laiskuutta. Se on sitä, että työ, tuotanto ja vauraus jaetaan oikeudenmukaisesti kaikille.

    (Looginen virhe) Päätöksenteko pidetään käytännöllisissä organisaatiosta erillään toteutuksesta. Kommunismissa ei koskaan ole tasa-arvoisia päättäjiä väittelemässä tehtaassa työnteosta. Kommunismissa on tasa-arvoiset päättäjät yksimielisesti tekemässä tehtaassa etukäteen sovittua asiaa. Johtajia ei tarvita estämään ihmisten omaa tahtoa.

    (Looginen virhe) Työnantaja ei tarvitse työntekijöidensä tukea pärjätäkseen, eikä että työnantaja ei tarvitse työntekijöiden panosta tuotannossa. Yrittäjällä oma pärjääminen on kunnossa niin kauan kuin yritys toimii ja tämän mahdollistaa pääoma. Tämä on myös pääoman merkitys ja ilo. Yrittäjä tarvitsee työläisiä pärjäämisensä jatkumiseksi, mutta työläiset tarvitsevat yrittäjän itsevaltaa pärjäämisensä syntymiseksi. Yrittäjä voisi aina perustaa yhden miehen yrityksen ja pärjätä sen tuottamalla pääomalla. Työläiset eivät ole yrittäjälle välttämättömiä.
    Ainoa syy sille että työläisten ja yrittäjän välille syntyy suhde on se, että yrittäjä yrittää tuottaa jotakin oman mielensä mukaista, ja työläiset joutuvat tyytymään palkkaan ja unohtamaan omat tavoitteensa.

    (Looginen virhe) Ainoa pärjäämisen mahdollistava asia on raha. Sitä on pakko hankkia. Silloin kun sitä hankkii, ei voi päättää tekevänsä jotain muuta. Koko elämä perustuu kapitalismissa rahan hankkimiseen elämän valitsemisen sijaan. Tämä on kenties ainoa yrittäjiä ja työläisiä yhdistävä asia.

    Kommunismi pitää sisällään inhimillisen elämän teorian, jossa ihminen voi päättää mitä tekee ilman taloudellisia rajoitteita. Tämä on parempi kuin pakko ansaita rahaa.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Osakeomistajat eivät omista yritystä, koska yrityksen johtajat määräävät sen toiminnasta. Sama asia kuin Suomen tasavaltajärjestelmä, jossa vallan haukutaan olevan kansalla, mutta kansa ei voi muuta kuin vaikuttaa harvainvallan "ulkonäköön" valitsemalla pärstöjä päättämään puolestaan. Yritykset toimivat sen määräävän omistajan hyödyksi, iloksi ja vapaudeksi muiden ollessa riippuvaisia hänen vallastaan. Osakeomistaminen on kapitalistin suojattina olemista.

    "Osakeomistajat eivät omista yritystä, koska yrityksen johtajat määräävät sen toiminnasta."

    Väitteesi on taas aivan hanurista, etten sanoisi kommunismista. Jokainen vähänkin kouluja käynnyt suomalainen tietää sinun olevan väärässä joten en kerro sitä tämän palstan lukijoille vaan kerron asiasta täällä valistaakseni sinua, toveri ruskeepää.

    /Kalle, joka on lakannut yrittämästä yrittää ymmärtää ymmärtää kaikenlaisia hihhuleita

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Loogisia virheitä, Tumppi.

    (Asiavirhe) Kommunismi ei ole laiskuutta. Se on sitä, että työ, tuotanto ja vauraus jaetaan oikeudenmukaisesti kaikille.

    (Looginen virhe) Päätöksenteko pidetään käytännöllisissä organisaatiosta erillään toteutuksesta. Kommunismissa ei koskaan ole tasa-arvoisia päättäjiä väittelemässä tehtaassa työnteosta. Kommunismissa on tasa-arvoiset päättäjät yksimielisesti tekemässä tehtaassa etukäteen sovittua asiaa. Johtajia ei tarvita estämään ihmisten omaa tahtoa.

    (Looginen virhe) Työnantaja ei tarvitse työntekijöidensä tukea pärjätäkseen, eikä että työnantaja ei tarvitse työntekijöiden panosta tuotannossa. Yrittäjällä oma pärjääminen on kunnossa niin kauan kuin yritys toimii ja tämän mahdollistaa pääoma. Tämä on myös pääoman merkitys ja ilo. Yrittäjä tarvitsee työläisiä pärjäämisensä jatkumiseksi, mutta työläiset tarvitsevat yrittäjän itsevaltaa pärjäämisensä syntymiseksi. Yrittäjä voisi aina perustaa yhden miehen yrityksen ja pärjätä sen tuottamalla pääomalla. Työläiset eivät ole yrittäjälle välttämättömiä.
    Ainoa syy sille että työläisten ja yrittäjän välille syntyy suhde on se, että yrittäjä yrittää tuottaa jotakin oman mielensä mukaista, ja työläiset joutuvat tyytymään palkkaan ja unohtamaan omat tavoitteensa.

    (Looginen virhe) Ainoa pärjäämisen mahdollistava asia on raha. Sitä on pakko hankkia. Silloin kun sitä hankkii, ei voi päättää tekevänsä jotain muuta. Koko elämä perustuu kapitalismissa rahan hankkimiseen elämän valitsemisen sijaan. Tämä on kenties ainoa yrittäjiä ja työläisiä yhdistävä asia.

    Kommunismi pitää sisällään inhimillisen elämän teorian, jossa ihminen voi päättää mitä tekee ilman taloudellisia rajoitteita. Tämä on parempi kuin pakko ansaita rahaa.

    Käytännössä yhden miehen firma ei ainakaan meidän kohdalla toimi. Ei kukaan tilaa mitään jos toimitus aika on ylipitkä. Ja kilpailijalla se on vain pari päivää. Eli kyllä ne työmiehet on pakollisia, eikä pelkällä pääomalla juhlita kauaa. Se palaa hetkessä jo pelkkiin välttämättömiin kuluihin.

    Ja se on totta ettei työntekijä saa päättää mitä tehdä, ja se on ihan hyvä asia. Jonkun on tehtävä johdon suunnittelemat koneet/laitteet ja se on työntekijä, ja hän saa siitä hyvän korvauksen. Hän saa ohjeet mitä tehdä ja kaikki rullaa kuin rasvattu.
    Jos työtekijä haluaa todella itse päättää mitä tekee, niin hän ei olisi hakeutunut vieraalle töihin, vaan perustanut vaikka toiminimen.

    Ja ihmisten on tehtävä luonnollisesti töitä ansaitakseen elantonsa. Ymmärrät varmasti että Suomen tulojen on oltava vähintään yhtäsuuret kuin menojen. Jos valtio elättää kansan joka ei tee mitään hyödyllistä, niin aika huonosti menee. Ei valtiolla ole rahaa missään pohjattomassa saavissa josta sitä voi vain jakaa, vaan jonkun se raha on tehtävä, jolla sitten saadaan hankittua ne välttämättömät asiat. Ja helpoiten se onnistuu niin että kaikki tekevät töitä ja tienaavat itse elantonsa, eikä siipeile sossun tuella. Jos et tuota Suomelle mitään, mutta saat siltä 1000€/kk niin olet Suomelle vain rasite ja niitä ei tarvita.

    Jos työmiehet ovat pakollisia yritykselle, työmiesten pitää saada tehdä niin kuin haluavat yrityksessä. Tähän heillä on oikeus vapaina ja ajattelevina ihmisinä. Johtajia ei tarvita estämään ihmisten omaa ajattelua. Tämä on vapauden minimivaatimus, eikä se paina yhtään vähempää vapaassa markkinataloudessa. Toisten ajattelun estäminen merkitsee itsen asettamista toisten yläpuolelle, eikä se ole korektia toisia kohtaan. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jokaisen jonkin asian hyväksi työskentelevät täytyy voida päättää sen tarpeellisuus itselle ja yhteisölle.

    Palkkatyö on alisteista, mutta oman yrityksen perustaminen vaihtoehtona on sitä myös. Jos yhteiskunta perustuu omaa tahtoaan toteuttavien yrittäjien tuotantoyksiköihin, se epäonnistuu toteuttamasta yhteisön etua. Yhteiskuntaa repivät eri suuntiin näin itsekkäät tarpeet. Yritykset ovat valtakeskittymiä, jotka kieltävät toisten vallan. Niiden välissä vallitsee puute ja oikeudettomuus, joten yrittäminen on pakollista. Valtakeskittymien kesken vallitsee jatkuva eriarvoisuus ja toisten huomioonottaminen on mahdototonta. Nämä kaksi funktiota ovat sekä yhteisen edun vastaista että ihmisarvoisen elämän vastaista.

    Sekä yrittämiseen ryhtyminen että yrityksen pitäminen on edellä mainituilla tavoilla epäoikeudenmukaista toisia kohtaan.

    Tällainen on kapitalismi, eikä tällaista voi hyväksyä.

    Minähän jo sanoin, ettei kommunismissa odoteta ilmaista tukea. Kommunismissa tuotanto ja jakelu päätetään yhdessä, kaikkien tahtoa kunnioittaen, ja päättäjät ovat itse toteuttajina. Työtä tehdään oman päätöksen kautta. Työtä ei jätetä tekemättä.

    TUMPILLE: Keskustelumme on rakentavaa ja asiallista. Olen iloinen siitä. Mutta koska emme voi arvioida toistemme moraalia ja henkisiä vaikuttimia, on meidän vaikea keksiä hedelmällistä lähestymistapaa ja puheenaihetta. Tämä on tällaisen kasvottoman tsätin syytä. Periaatteessa vain todelliset persoonat voivat saavuttaa debaatissaan jonkin kysymyksen ytimen ja ratkaisevan merkityksen. Keskustelumme edistyminen on niukkaa ja puutteellista. Meidän pitäisi tuntea toisemme paremmin jatkaaksemme, vaikka voimme silti yrittää tutustua toisimme täälläkin.

    Ruskeepää alkaa ehdottelemaan intiimiä kanssakäymistä tumpille!

    "työmiesten pitää saada tehdä niin kuin haluavat yrityksessä"
    Olisihan se kiva jos näin voisi olla, mutta se ei mitenkään toimi. Tunnen itseni ja jos itse saisin päättää mitä työpaikassani teen niin se olisi sitä mukavinta tekemistä. Eli tuskin tekisin mitään hyödyllistä vaan pelaisin korttia muiden kanssa, tai jos olisi pakko tehdä jotakin oikeaa työtä niin väitän että kaikki työmiehet istuisivat vaikka Laser leikkurilla joka leikkaa ½tuntia samaa levyä jonka jälkeen se vaihdetaan (eli mukava työ), kukaan ei kokoisi valmiita painavia tuotteita joka on melko raskasta.
    Ja sanomattakin on selvää ettei sellainen firma pystyssä pysy. Eli on mahdotonta että kaikki saavat tehdä sitä mitä haluavat. Mutta toiminellä se onnistuu.

    Itse pidän vapauden minimi vaatimuksena sitä että jos työskentelemällä lujasti pystyn ostamaan veneen, niin se vene on minun enkä joudu antamaan sitä vapaaseen käyttöön, tai jos haluan perustaa firman niin se firma on minun eikä koko kansan. Ja omasa firmassa minä päätän mitä tehdään. Työmiehelle maksan palkan jolla hän voi päättää mitä tekee.

    Ja sinnikkyys palkitaan, tietysti pitkää päivää tekevä yrittäjä ansaitsee paremman palkan kuin hänellä töissä käyvä työmies joka tekee lyhyempää päivää, ja joka ei kanna mm. vastuuta yrityksestä, kuten yrittäjä. Jos joku teloo itsensä yrityksen valmistamalla laitteella, niin yrittäjä korvaa, eikä työmies. Ja yritys maksaa runsassti veroja, jotka menevät koko kansalle, joten kyllä kansa hyötyy yrityksistä.
    Ja kun yrittäminen on vaapata ja samaa tuotetta tekeviä yrityksiä on monta niin tuote kehittely on hyvää ja siitäkin kaikki hyötyy. Jos kutakin yritystä ohjaa sama "omistaja" eli kansa, niin ei ole pakko tehdä kaikkea tuotekehittelyn eteen.

    Esimerkkinä autot: Jos Volkswagen olisi ainoa autotehdas niin nyt oltaisiin varmaan jossain ekan Kuplan vaiheessa. Mutta nyt kun Opel tekee uuden auton niin Volkkarin on pakko tehdä vähän parempi auto jotta se myy, ja taa Opel tekee uuden vähän paremman jne...

    Kommunismi on teoria, joka tekee taloudellisesta vallasta kaikkien käyttämää. Ihmiset voivat valita mitä heidän työllään tuotetaan ja jokaisen ihmiset talous on turvattu yhteisistä varoista.

    Tämä määritelmä kattaa kommunismin käsitteen täydellisesti. Kommunismi ei ole mitään muuta kuin tätä. Kommunistisissa järjestelmissä on tehty kaikenlaisia asioita, mutta ne eivät riipu kommunismista. Älä väitä että riippuvat.

    Mitä vikaa kommunismissa on?

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Osakeomistajat eivät omista yritystä, koska yrityksen johtajat määräävät sen toiminnasta. Sama asia kuin Suomen tasavaltajärjestelmä, jossa vallan haukutaan olevan kansalla, mutta kansa ei voi muuta kuin vaikuttaa harvainvallan "ulkonäköön" valitsemalla pärstöjä päättämään puolestaan. Yritykset toimivat sen määräävän omistajan hyödyksi, iloksi ja vapaudeksi muiden ollessa riippuvaisia hänen vallastaan. Osakeomistaminen on kapitalistin suojattina olemista.

    Kapitalismi on siis vallankäyttöä? Omistaminen ja sen ansiottoman lisäarvon nauttiminen ei ole Kapitalismia?

    Osakeyhtiön pääjohtaja ja hänen alaisensa ovat kapitalisteja vaikkeivat omistaisi yrityksestä palaakaan? Osakeyhtiön omistajat eivät ole kapitalisteja??

    Näinkös Marx opetti?

    Tulin uteliaaksi, millaista kommunistinen päätöksenteko on, jos se kerran erottaa kapitalismin ja kommunismin?

    Miksi kommunismi ei erottuisi kapitalismista? Kapitalismihan sotii kommunismia vastaan ajamalla kommunististen tavoitteiden vastateesejä:

    Kansa päättää mitä he tuottavat teollisuudessa - jokaisen yksilönvapaus oikeuttaa ihmiset myymään tuotteita työläisten palkkatyön kautta.

    Jokaisen talous on turvattu yhteisistä varoista - jokaisen täytyy ansaita vaatteensa, ruokansa ja harrastuksensa kilpailemalla toisia vastaan tuotteiden myymisessä.

    Omistaminen ei ole kapitalismia. Kapitalismi on taloudellisen vallan keskittymistä harvoille. Omistaminen on vallan keskittymisen ilmenemismuoto.

    Osakeyhtiön pääjohjaja ja hänen alaisens ovat kapitalisteja, koska heillä on taloudellinen valta päättää toisten taloudesta. Heillä on enemmän omistuksia kuin toisilla, joten he heillä on myös enemmän valtaa.

    Osakeyhtiön omistajat eivät ole kapitalisteja, koska he eivät suunnittele yrityksen toimintaa ja ohjaa sitä itsekkääseen hyötymiseen. Osakeyhtiön omistajat eli osakesijoittajat mahdollistavat kapitalistien yksinvallan rahoittamalla heidät ja he saavat työläisten tavoin rahallisen korvauksen toiminnastaan. Osakesijoittajilla on enemmän taloudellista valtaa kuin työläisillä, mutta vähemmän kuin kapitalisteilla.

    Näin Marx opettaa, itseni lisäksi.

    Omistusten kasvu lisää taloudellista valtaa päättää muiden taloudellisista asioista. Omistusten kasvu ei ole kapitalismin vahvuuden mitta. Kapitalismi ei suo vaurautta vaan valtaa toisiin nähden. Koska hyödyke voi hyödyttää muitakin kuin itseä, sen omistaminen on toisten hallitsemista sen käytössä.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Kommunismi on teoria, joka tekee taloudellisesta vallasta kaikkien käyttämää. Ihmiset voivat valita mitä heidän työllään tuotetaan ja jokaisen ihmiset talous on turvattu yhteisistä varoista.

    Tämä määritelmä kattaa kommunismin käsitteen täydellisesti. Kommunismi ei ole mitään muuta kuin tätä. Kommunistisissa järjestelmissä on tehty kaikenlaisia asioita, mutta ne eivät riipu kommunismista. Älä väitä että riippuvat.

    Mitä vikaa kommunismissa on?

    Vika on siinä että se ei toimi.

    "Ihmiset voivat valita mitä heidän työllään tuotetaan ja jokaisen ihmiset talous on turvattu yhteisistä varoista."

    Tässäkin piilee yksi mutta todella paha ongelma.
    Jos ihminen saa päättää mitä työllään tuottaa niin kaikki päättää sen helpoimman vaihtoehdon. Koska "palkka" on kuitenkin sama. Muutama äiti Teresa voi löytyä joka alkaa lääkäriksi, mutta suurin osa valitsee helpon ja mukavan istumatyön. Ja jos kukaan ei tee sitä raskasta työtä niin huonosti käy.
    Ja kuten sanoin ei sitä rahaa jolla turvataan se talous ole missään pohjattomassa saavissa josta voidaan jakaa. Kansan tulojen on oltava ainakin yhtäsuuret kuin menojen, jos kaikki valitsevat sen mieluisan työn niin tämä yhtälö ei toteudu. Sehän on aivan selvä.

    Miksi ihmiset eivät tee niitä töitä, joita tarvitsisi tehdä?

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Miksi ihmiset eivät tee niitä töitä, joita tarvitsisi tehdä?

    Raskaita ja vaativia töitä tarvitaan, mutta kuka niitä tekee kun saa itse päättää mitä työtä tekee.
    Kaikkihan tekee niitä kevyitä hommia.

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Miksi ihmiset eivät tee niitä töitä, joita tarvitsisi tehdä?

    Me muut tällä palstalla olemme jo ymmärtäneet mutta sinä tarvitset siis kertausta.

    Siis tässä :
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000005246219

    Kerrataan :
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000005246219

    Jos kerran saa vapaasti valita mitä tekee ja kaikista tekemisistä saa saman palkan niin riittävän moni ei valitse paskakaivon tyhjentäjän hommaa siitä syystä, että ... ( mietihän itse jos kykenet ). Siitä seuraa yhteiskunnassa, että ... Jaa, päättelehän itse jos pystyt.

    /Kalle, joka ei yrittäkkään enään yrittää ymmärtää kaiken maailman hihhuleita

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Miksi kommunismi ei erottuisi kapitalismista? Kapitalismihan sotii kommunismia vastaan ajamalla kommunististen tavoitteiden vastateesejä:

    Kansa päättää mitä he tuottavat teollisuudessa - jokaisen yksilönvapaus oikeuttaa ihmiset myymään tuotteita työläisten palkkatyön kautta.

    Jokaisen talous on turvattu yhteisistä varoista - jokaisen täytyy ansaita vaatteensa, ruokansa ja harrastuksensa kilpailemalla toisia vastaan tuotteiden myymisessä.

    Omistaminen ei ole kapitalismia. Kapitalismi on taloudellisen vallan keskittymistä harvoille. Omistaminen on vallan keskittymisen ilmenemismuoto.

    Osakeyhtiön pääjohjaja ja hänen alaisens ovat kapitalisteja, koska heillä on taloudellinen valta päättää toisten taloudesta. Heillä on enemmän omistuksia kuin toisilla, joten he heillä on myös enemmän valtaa.

    Osakeyhtiön omistajat eivät ole kapitalisteja, koska he eivät suunnittele yrityksen toimintaa ja ohjaa sitä itsekkääseen hyötymiseen. Osakeyhtiön omistajat eli osakesijoittajat mahdollistavat kapitalistien yksinvallan rahoittamalla heidät ja he saavat työläisten tavoin rahallisen korvauksen toiminnastaan. Osakesijoittajilla on enemmän taloudellista valtaa kuin työläisillä, mutta vähemmän kuin kapitalisteilla.

    Näin Marx opettaa, itseni lisäksi.

    Hyvä, kyse ei siis olekaann omistamisesta ja voitosta vaan vallan käytöstä. Ja päätökset tulee tehdä yhdessä keskustelemalla ja päättämällä.

    Kuinkas 6.000.000.000 ihmistä keskustelee ja tekee päätökset yhdessä?

    Äänestä

Sama jankutus eikun jatkuu. Tumppi, Kalle ja ruskeepaa voisivat tosiaan perustaa oman keskustelukerhon, jossa vuoronperään itsekukin väittäisi toistaan vastaan. Niin samasta puusta ovat nämä kolme, että tuleekin mieleen, ovatko he yksi ja sama persoona? Niin kovasti he kaikki ovat innostuneet kommunismista, mikä sinänsä ei ole paha asia.

Äänestä

Kuka tarvitsee raskaita töitä?

Äänestä
  • Kansa tarvitsee raskaita töitä: mm kaivokset, kansa tarvitsee hiiltä ja uraania. Öljyporauslautta: ihminen tarvii öljyä.
    Jonkun pitää jakaa postit pakkasella.
    Kyllä se raskas työ on tärkeetä.

    Äänestä

  • Tumppi-82 kirjoitti:

    Kansa tarvitsee raskaita töitä: mm kaivokset, kansa tarvitsee hiiltä ja uraania. Öljyporauslautta: ihminen tarvii öljyä.
    Jonkun pitää jakaa postit pakkasella.
    Kyllä se raskas työ on tärkeetä.

    Mikä työssä yleensä on tärkeää?

    Äänestä

  • t.i.ruskeepaa kirjoitti:

    Mikä työssä yleensä on tärkeää?

    Et ole tainnut koskaan olla työssä päivääkään?

    Olet siis joko kommunistia leikkivä ja kommunisteille naurava riistoporvari tai sitten olet luonut pitkän uran pummina ja sosiaalin elättinä. Täysin poissuljettu ei ole myöskään mahdollisuus, että olet suljettuna jonkinlaiseen hoitolaitokseen.

    /Kalle, joka ei enää yritäkkään ymmärtää kaikkia hihhuleita

    Äänestä

  • Oletko kasvanut tynnyrissä, etkö ymmärrä mitään yhteiskunnasta ja työelämästä?
    Oletko elänyt koko ikäsi laitoshoidossa?

    Valistetaanpa sinua, ruskeepää, vähän. Palstan muut lukijat ovat asian varmasti jo omaksuneet.

    Siis kukaan ei tarvitse raskaita töitä.
    Henkilöistä puhuttaessa käytetään sanaa "kuka" ja yksikään henkilö ei tarvitse raskaita töitä, jos haluaa kehittää lihaksiaan niin sen voi tehdä salillakin eikä siihen tarvita raskaita töitä.

    Mutta yhteiskunta tarvitsee toimiakseen, että myös raskaat ja paskaset ulkotyöt tehdään. Mikään yhteiskunta ei tule toimimaan jos kaikilla on vain kevyttä paperityötä sisätiloissa, valitettavasti.

    /Kalle, joka on jo ymmärtänyt lopettaa yrittämisen ymmärtää kaikenlaisia hihhuleita

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Veijo kirjoitti:

Kyllästyttää nämä kommunistien sivut, kun täällä jatkaa päättymätöntä jankutustaan kolme kommunistia nimimerkeillä Kalle, ruskeepaa ja tumppi82. Olisi mukava kuunnella ja vaihtaa mielipiteitä joidenkin fiksujen kommareiden kanssa, mutta nämä kolme tulevat jatkamaan päättymätöntä juupas - eipäs juttuaan kahdeksankymmenluvulle jäänein argumentein. Miten he jaksavatkin päivästä toiseen jankuttaa samaa asiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu