Vieläkö pankissa riittää vanha kunnon voimassaoleva ajokortti jos nostaa omalta tililtään ?
Henkkarit
vanha pahvimalli
14821
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen joskus kuullut sellaista että vanhan ajokortin voi pankkineiti hyväksyä tai hylätä. Esim. jos mielestään kuva ei vastaa asiakkaan ulkonäköä.
Miten lie nykyään ?
kelvannut on ne 2 kertaa kun pankissa olen asioinut.
ja kelpas alkuvuodsta s-pankissakin, tarjosin passia, tyttö huomasi että on vanhentunut ja pyysi ajokorttia.
nettipankkihin kun lähetetään asiapapereita, alussa, pitää olla kopio passista.
onneksi huomasi, minä olisin sillä mennyt enskuun matkallekin.
Finanssialan yhtiöiden etujärjestö Finanssialan Keskusliitto kirjoittaa sivullaan https://www.fkl.fi/materiaalipankki/ohjeet/Dokumentit/Asiakkaan_tunteminen.pdf hyväksyttävistä henkilötodistuksista seuraavaa:
Pankkitoiminnassa henkilöllisyyden todentamiseen soveltuvana henkilöllisyystodistuksena hyväksytään voimassaoleva, suomalaisen viranomaisen myöntämä
1) passi
2) henkilökortti (myös väliaikainen)
3) ajokortti
4) kuvallinen kelakortti
5) muukalaispassi
6) diplomaattipassi
7) pakolaisen matkustusasiakirja
Ulkomaisista asiakirjoista henkilöllisyyden todistamiseksi hyväksytään voimassaoleva passi.
Tapauskohtaisesti voidaan EU- ja ETA-alueen kansalliset matkustusasiakirjaksi soveltuvat henkilöllisyystodistukset hyväksyä henkilöllisyyden todentamiseen pankissa, jos näiden asiakirjojen aitoustekijöistä voidaan varmentua. Pankki voi edellyttää EU- ja ETA-alueen kansalaisilta lisäksi muita henkilöllisyyden vahvistavia asiakirjoja. Esimerkiksi jos Schengen-alueella hyväksyttävän matkustusasiakirjan turvatekijöistä tai kelpaavuudesta matkustusasiakirjaksi ei voida kohtuudella varmistua, pankki voi edellyttää passin esittämistä.
Pankin tulee voida luotettavasti tunnistaa henkilö esitetystä henkilöllisyystodistuksesta.
Ulkomaista ajokorttia ei hyväksytä suomalaisissa pankeissa
:Vieläkö pankissa riittää vanha kunnon voimassaoleva ajokortti jos nostaa omalta :tililtään ?
Virallisesti hyväksytään vain voimassaolevat _Henkilökortti_ sekä Passi.
Noilla pahvinpaloilla on huijattu pankkeja sen verran paljon, että niitä ei enään hyväsytä. Ajokortti todistaa vain että osaat ehkä ajaa sekä tunnet liikennesäännöt mahdollisesti.
Henkilötodistuksina ajokorttia noinna pidetään vain suomesta. Sama koskee uudenpaakin muovista ajokorttia. Samoin ajokortti ei ole matkustusasiakirja Schengen alueella, saat rapsut jos ei ole virallista asiakirjaa tarkistuksesta sekä karkotuksen pahimmasta tapauksesta.
Jos olet tunnettu henkilö voivat ehkä hyväksyä muutakin omalla riskillään.
Yleensä ajokorttikin riittää. Vanhemman malliset pahviset kortit ei välttämättä, vaikka olisikin voimassa.
Mennessäni lokerolle kysyi nuorehko toimenhaltija henkilöllisyyteni todistamista.
Ajokortti ei yllätyksekseni kelvannut mutta tapauksen nähnyt vanhempi mamma pelasti tilanteen.
Ei minula ole mitään henkilökorttia joten täytynee muistaa ottaa passi mukaan seuraavalla kerralla.
Tiedän, että Kelan kuvallinen korttikin käy pankeissa henkilötodistuksena. Noita korttejahan ei ole enää vuosiin saanut.
"Tiedän, että Kelan kuvallinen korttikin käy pankeissa henkilötodistuksena. Noita korttejahan ei ole enää vuosiin saanut."
Viralliset henkilötodistukset ovat Henkilökortti joka voimassa sekä Passi. Tuo kuvallinen Kela kortti ei ole enään virallinen henkilötodistus, voidaan hyväksyä omalla riskillä.
Nyt ollaan aloitettu myös näiden korttien tarkempi tutkiminen sekä korttien kopiointi pankkien arkistoon scannaamalla kummatkin puolet. ,Heti tiskiltä lähtee kortin numerot pankin turvajärjestelmiin
Ajokortin voi myöntää kuka tahansa autokoulu, joten sillä ei ole virallisen henkilötodistuksen virkaa. Kohta Suomikin sirtyy tähän että ajokortti todistaa vain että joku mahdollisesti osaa autoa ajaa.
"Ajokortin voi myöntää kuka tahansa autokoulu, joten sillä ei ole virallisen henkilötodistuksen virkaa."
Ei. Kyllä ajokortin myöntää poliisi.
""Ajokortin voi myöntää kuka tahansa autokoulu, joten sillä ei ole virallisen henkilötodistuksen virkaa."
Ei. Kyllä ajokortin myöntää poliisi."
Kyllä & ei. Ulkomailla noi voi olla autokoulujen myöntämiä, joten niitä ei pidä henkilötodistuksina käyttää missään tapauksesta.Samoin luottokorttiohjeet toteaa että ajokortti ei ole henkilötodistus, vain passi sekä ID Card hyväksytään.
Suomi on siirtymästä tähän myöskin. Nyt viellä myöntäjä on poliisi mutta kohta Trafi
joka ulkoistanut homman autokouluille, jakelu tapahtunee samoin R-Kioskin kautta.
Muutos tulee 2016.
***
Uutinen:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/02/05/ajokortin-myontaminen-poliisilta-trafiin-2016
**
ei se todista että osaa ajaa autoa vaan että saa ajaa autolla.
Ajokortti ei ole henkilöllisyystodistus. Ajokortti on vain ajokortti jota poliisi tarvitsee liikenteen valvontaan. Itsellä on v. 1973 annettu "ikiajokortti" joten sen valokuva EI ENÄÄ vastaa todellisuutta tänä vuonna eli 2015. Ihmisen ulkonäkö todellakin muuttuu vuosikymmenten myötä. Tosin tänä vuonna eteen tulee ajokortin jatkon uusiminen uusilla valokuvilla.
Nykyiset ajokortit seuraavat paremmin ihmisen ulkonäön muutoksia.
Ihmettelen itsekin sitä miten poliisi voi tunnistaa ihmisen tien päällä ajokortin vuosikymmeniä vanhan kuvan perusteella? Itselläkin voimassaolevan ajokortin kuva on yli 40 vuotta vanha.
Ehkä poliisit ovat parempia tunnstamaan ihmisiä kuin pankkivirkailijat?
Ainakin OP on tallentanut asiakkaan henkilötodistukset kuvallisena digimuotoon ja asiakaskorttiin. Tallennus tapahtui asiakkaan henkilökohtaisessa haastattussa ajanvarauksen yhteydessä. Henkilöpaperiksi käy ajokortti, kelakortti tai passi.
Kun asiakas menee pankin tiskille, niin virkailija kirjaa asiakkaan henkilötunnuksen ja saa nähdä miten annettu paperi ja pankin hallussa oleva paperi stemmaa
Oletetaan, että asiakas on alun perin esittänyt vaikka ajokortin OP:lle, jonka tiedot OP on tallentanut. Miten käy sitten seuraavalla kerralla, jos asiakas esittääkin poliisin myöntämän henkilökortin tai passin?