En löytänyt poliittista kotia

En löytänyt poliittista kotia

Olen lähes kuuden vuoden ajan etsinyt itselleni poliittista kotia eli sellaista puoluetta, jossa voisin toimia ja edistää uskonnollisia ja yhteiskunnallisia ajatuksiani ja tavoitteitani eli Suomen itsenäisyyttä, eroa EU:sta ja Jumalan tahdon mukaisten vanhurskaiden ja oikeudenmukaisten lakien säätämistä. Minun ajattelussani usko ja politiikka kuuluvat erottamattomasti yhteen ollen saman elämän eri puolia.

Etsintä on nyt loppu: poliittista kotia ei löytynyt. Olen yhtä tyhjän päällä nyt kuin aloittaessanikin keväällä 2009.

Takana ovat jäsenyydet seuraavissa puolueissa (osassa olin myös ehdokkaana): Kokoomus (3 kuukautta), Kristillisdemokraatit (14 kuukautta), Itsenäisyyspuolue (5 kuukautta), perustamani uusi puolue Suomen Laillisuuspuolue (2½ vuotta) ja Keskusta (1½ kuukautta) sekä loppuvuodesta 2010 alustavat tunnustelut Perussuomalaisiin ja Muutos 2011 –puolueeseen, jotka ilmoittivat, että he eivät ota minua jäseneksi.

Mistään ei tullut mitään. Minut joko käytännöllisesti katsoen erotettiin, kun jo luvattu ehdokkuus vaaleissa peruttiin, tai minä erosin itse eri syistä johtuen tai minulle ei löytynyt enää tilaa listoilla tai minua ei haluttu alun perinkään mukaan tai kannatusta ei vain ollut tarpeeksi, kuten kävi oman puolueeni kanssa, jonka toiminnan jouduin lopettamaan 25.11.2014.

Viimeisin yritykseni löytää poliittista vaikutuskanavaa alkoi 28.11.2014, kun minut hyväksyttiin Keskustan Loviisan paikallisyhdistyksen ja johtokunnan jäseneksi. Tänään, 15.1.2015, olen lähettänyt Loviisan Keskustan johdolle eroilmoitukseni puolueesta. Samalla luovun pyrkimästä Keskustan kansanedustajaehdokkaaksi huhtikuun vaaleihin.

Syy erooni on yksinkertainen. Keskustan Loviisan johto julkaisi Loviisan Sanomien Facebookissa 14.1.2015 kannanoton, jonka mukaan minun Loviisan Sanomien Facebook-sivuilla yksityishenkilönä, ei Keskustan jäsenenä, julkaisemani uskonnolliset ja profeetalliset kirjoitukset ovat herättäneet närää ja ne ovat olleet äärimmäisyyksiin meneviä. Johtokunnan kahdeksan jäsentä ilmoittivat yksimielisesti: ”Me katsomme, että Pihon näkemykset eivät edusta johtokunnan näkemyksiä eivätkä Loviisan Keskustan näkemyksiä.” Julkinen ilmoitus jatkui: ”Pihon asemaa jäsenenä tullaan käsittelemään seuraavassa Keskustan Loviisan paikallisyhdistyksen yleisessä kokouksessa.”

Katson, että viimeinen lause merkitsee sen verran selvää epäluottamusta minua kohtaan, että kyse ei voi olla muusta kuin siitä, että minut aiotaan erottaa seuraavassa kokouksessa paikallisyhdistyksestä. Haluan säästää Loviisan Keskustan minun erottamisen vaivalta ja lähetin siksi oman eroilmoitukseni.

Ymmärrän, että Loviisan Keskusta on kirjoitusteni tuottaman kielteisen julkisuuden vuoksi hankalassa välikädessä, koska monet ihmiset liittävät mielipiteeni Keskustaan, vaikka en ole kirjoittanut keskustalaisena vaan uskovana yksityishenkilönä. Siksi on parempi molempien kannalta, että tiemme eroavat.

Näen itse täysin mahdollisena sen, että voisin toimia sekä uskonnollisia ja profeetallisia sanomia esiintuovana rohkeana julistajana että radikaaleja muutoksia isänmaallisuuden ja arvokonservatiivisuuden suuntaan tahtovana poliitikkona. Mutta tällainen ennakkoluuloton yhdistelmä ei ole näköjään Suomessa mahdollista.

Moni on ihmetellyt sitä, miksi minä ylipäätään menin mukaan Keskustaan. Kummastelu on paikallaan, koska on totta, että näkemykseni eroavat joissakin asioissa melko paljon Keskustan linjasta. Haluan esim. Suomen eroa EU:sta, mitä Keskusta ei aja. Olen maahanmuuttokriittinen, mikä ei kuulu Keskustan agendaan. Olen homoavioliittolakia vastaan, kun Keskustasta löytyi kuusi arvoliberaalia lain kannattajaa. Kannatan talousdemokratiaa eli irtautumista kansainvälisten pankkien velkaorjuudesta siten, että Suomi laskee itse liikkeelle oman valuuttansa eli markan. En ole kuullut, että Keskustassa kukaan olisi samaa mieltä.

Eli näkemyseroja on niin paljon, että en pitkään ajatellut missään nimessä voivani liittyä Keskustaan. Menin mukaan Keskustaan lopulta sen takia, että halusin uskoa ystäväni Arto Merisalon kehotusta, että minun olisi parempi yrittää toimia jossakin olemassa olevassa isommassa puolueessa pyrkien sisältä päin vaikuttamaan sen puolueen politiikkaan. Merisalon ajatus on varmaan sinällään hyvä, mutta minun kohdallani tämäkään idea ei toiminut tai en päässyt kokeilemaan sen toimivuutta, kun jo tuli epäluottamuskenkää.

Olen nyt käynyt Suomen puoluekentän läpi. Olen ollut kuudessa vuodessa jäsenenä viidessä puolueessa. Loput puolueet ovat sellaisia, joihin en voi katsoa edes yrittäväni liittyä. En voi toimia missään puolueessa Suomessa. Omassa puolueessani, Suomen Laillisuuspuolueessa, olisin voinut tehdä työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi, mutta se ei saanut tarpeeksi kannatusta.

Summa summarum: jatkan uskonnollista ja yhteiskunnallista toimintaani eri tavoin, mutta puoluepolitiikka ei ole minua varten. Minun ideani, visioni ja toimintatapani ovat puoluepolitiikan ulkopuolella.