Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

tein sen taas

vastoin muijani tahtojen ajelin pallini ja varren ja siistin muutenkin.olen ehdottanut emännälle, että voisin ajella tai edes siistiä hänenkin karvoitusta, mutta hän ei halua vaikka olen ollut nuolematta häntä pitkän ajan. vasta kaiuksi hänkään ei ole ottanut minulta poskeen pitkään aikaan (paitsi silloin kun hänellä on menkat ja kerran kuussa), harmi sillä pidän nuolemisesta mutta en karvoissa suussani, kerran hairahdin, koska tykkään nuolla ja tuottaa mielihyvää tiedän että nuoleminen on yhtä nautinnolllista naisille kuin miehille. ja taas oli karvat kurkussa emäntä siihen et ota näkkileipää niin lähtee karvat kurkusta. muijani ajelee kainalot ja säärikarvat miks ei alapäätä?
164098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Joidenkin mielestä karvojen ajelu on pervoa tai jotain. Muuten ollaan vapaamielisiä ja riehakkaita mutta karvoja ei ajella, outoa.
Ehkäpä naiset yhdistävät sen pornovideoihin joita monet inhoavat tai jotain.
Kannattaa mainita naiselle, että siistiminen sentin pituiseksikin riittää.
Itsekin pidän pillun nuolemisesta todella ja karvatuherossa on omat harminsa. Mutta sehän on vain haitta ei este :)

Äänestä
  • muija ei puutu aikuisviihteen katseluun. seviel puuttuis!!! katsoo itekki, jos niis on joku juoni, vaik harvemmis on

    Äänestä

Näinhän tässä käy. Ikääntyessään eukot lihoo ja antaa kaikkien muidenkin kukkien kukkia vaan.
Ei välitetä mistään muusta, kuin omasta juoman -ja ruuansaannista.
Toiset miehet hyväksyy sellaisen ja toiset eivät. Eli opettele elämään naises ja sen toimintamallien kanssa tai päivitä uuteen.
Vanhan kanssa on parempi opetella pitämään karvaisesta ja siitä kaikesta muusta mitä se tuo tullessaan. Jos meinaat vaihdokkia yrittää, niin se tuo paljon iloa, mutta myös lisää propleemia.

Äänestä
  • MISTÄ IHMEESTÄ TOLLANEN JÄRJEN RIEMUVOITTO ON PUTKAHTANU SUOMEN ILOKSI??? käytkö Yrjönkadulla uimassa??? voisin vähä imeskellä sun silkkipussejas sitte ku lemppaat sen läskin ja rehusen eukkos,,,? Mulla on kyll sun makuus voideltu,,,(tiedät kyll kaappipoikana et mikä)

    Äänestä

  • alamainen kirjoitti:

    MISTÄ IHMEESTÄ TOLLANEN JÄRJEN RIEMUVOITTO ON PUTKAHTANU SUOMEN ILOKSI??? käytkö Yrjönkadulla uimassa??? voisin vähä imeskellä sun silkkipussejas sitte ku lemppaat sen läskin ja rehusen eukkos,,,? Mulla on kyll sun makuus voideltu,,,(tiedät kyll kaappipoikana et mikä)

    Ei ehkä järjen, mutta realismin. En käy Yrjönkadulla uimassa. En ole kieroon kasvanut, joten mene gay kuppilaan niin voinee sinullakin onnistaa.
    Minulla on itsensä naisellisesti huolehtiva nainen, jota palvon.
    Sinne sun voideltuun vois sopia punahehkuinen hiilihanko. kokeileppa!
    Illanjatkoa alamainen

    Äänestä

  • -Zico- kirjoitti:

    kyllä hiilihankokin käy jos sillä haluat minua nöyryyttää!! Olen muuten aivan karvaton ja tosi hintelä; niskassa vaan on pikku ponnari. Rasvaan itseni usein öljyllä; pitäisitkö siitä?
    Enpä usko että naista palvot muutoin kuin kulisseiden vuoksi; tuollainen otsaton alku-uros on Yrjönkadun unelma,,,kuvittele; voisin istua sylissäsi vaikka vedessä;)zicozicozico; älä kulje onnesi ohi; avaa kaappi!

    Äänestä

  • alainen kirjoitti:

    Hei älä tuhlaa tommosiin aikaa.
    ota mut leikkikamuks. Toi sun kuvaukses tuntu mun mieleiseltä.
    Mailin voit laittaa

    [email protected]
    nähtäis jo viikonloppuna

    Äänestä

  • Jartsu74 kirjoitti:

    Hei älä tuhlaa tommosiin aikaa.
    ota mut leikkikamuks. Toi sun kuvaukses tuntu mun mieleiseltä.
    Mailin voit laittaa

    [email protected]
    nähtäis jo viikonloppuna

    eiei; tahdon just zicon kaltaisen kumipään! sen kirjoituksista paistaa pitkälle vain vaivoin piiloteltu naisviha; julkihomot (joihin monkey-zicokin vielä varmasti joskus kuuluu) Ralf Köning ja Tom of Finlandkin ovat sanoneet että naista on heidän vaikeaa kuvata kauniina, haluttavana. zicolla on ehkä kulisseissa vielä nuorehko mimmi vaan aika kuluttaa kaiken;)ja zico huomaa että vain kaltaiseni karvaton,hoikka,50 mies pystyy hänen eturauhastaan enää voitelemaan oikein,,,
    zicozicozico!: kaapin saranat narahtelee jo,,,

    Keskustelun perusteella näyttää siltä, että on tainnu kailkka kalahtaa koiraan ja komiasti. On toi älähdys sitä luokkaa
    Verbaliikka hieman paljastaa kirjoittajan esiintyvän miehenä. :)
    Oisko siellä kuitenkin joku oikea femakko saannu hieman turhan ison herneen nekkuunsa.

    Äänestä

  • sivussaseisoja kirjoitti:

    Hei,

    Olette gayboikia, kuten arvasin. Itselläni on TODELLA ihanan kurttuiset, koiralta haisevat pallit tulessa.

    Äänestä

  • Rotta-Raimo kirjoitti:

    Hei,

    Olette gayboikia, kuten arvasin. Itselläni on TODELLA ihanan kurttuiset, koiralta haisevat pallit tulessa.

    ,,,niin zico yrittää nuuskii sun sunki pallejas;-DDD. hän on aito "miesten mies".

    Äänestä

  • sivussaseisoja kirjoitti:

    Keskustelun perusteella näyttää siltä, että on tainnu kailkka kalahtaa koiraan ja komiasti. On toi älähdys sitä luokkaa
    Verbaliikka hieman paljastaa kirjoittajan esiintyvän miehenä. :)
    Oisko siellä kuitenkin joku oikea femakko saannu hieman turhan ison herneen nekkuunsa.

    ,,,mukaan vaan ja pois piilosta, "seinäkukkanen", jos zicon leikit kiinostaa!!
    vaan enpä ole femakko; zicolla on ruma tapa kirjoittaa naisista yleensä. Puhuuko hän duunipaikan naisista, äidistään, mummostaan, siskostaankin sanoilla "rehu ja läski"?. Tollanen ei ole feminismiä eikä edes kunnon sovinismiakaan, eikä kuulu edes karvanajeluun; se on korvienvälissä oleva asennevamma:-(

    Äänestä

Ei voi olla noin avuton mies! Tee kuule ensin jakaus, sitten otat häpyhuulista kiinni, käherrät kaksinkerroin, ja eikun kielellä lirputtamaan ja nauttimaan luomupillun pehmeydestä, ei mitään ihoa raastavaa sänkeä eikä mätivä näppylöitä.
Sano sille naiselle että antaa kainalokarvojenkin kasvaa niin pääset nauttimaan visuaalisesti aivan uudenlaisesta seksielämästä tuoksuneen kaikkineen.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

tosi äkee kapinallinen; ajelee pallikarvat!!!wow! pidätkö myös teryleenejen lahkeet bootsejen varren sisällä?? ja irwin-lätsä päässä?? voi ei, ihanaa,,,

Äänestä

Oletko kenties homo? Kuulostaa ainakin siltä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kapinallinen kirjoitti:

vastoin muijani tahtojen ajelin pallini ja varren ja siistin muutenkin.olen ehdottanut emännälle, että voisin ajella tai edes siistiä hänenkin karvoitusta, mutta hän ei halua vaikka olen ollut nuolematta häntä pitkän ajan. vasta kaiuksi hänkään ei ole ottanut minulta poskeen pitkään aikaan (paitsi silloin kun hänellä on menkat ja kerran kuussa), harmi sillä pidän nuolemisesta mutta en karvoissa suussani, kerran hairahdin, koska tykkään nuolla ja tuottaa mielihyvää tiedän että nuoleminen on yhtä nautinnolllista naisille kuin miehille. ja taas oli karvat kurkussa emäntä siihen et ota näkkileipää niin lähtee karvat kurkusta. muijani ajelee kainalot ja säärikarvat miks ei alapäätä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu