lopen uupunut

Hei.
Tässä kirjoittelee väsähtänyt 4-vuotiaan pojan sairaanhoitajaäiti. Poikani on rakas ja tärkeä, mutta epäilen hänellä kehitysvammaa, johon saanen vahvistuksen neuvolassa.Poika oppi kävelemään vasta 1,5-vuotiaana, puhumaan n. 3-vuotiaana, vieläkin puhe takkuaa ja änkyttää. Ei tunnista neuvoja tai kehoituksia, esim.kauppareissut ovat painajaista, huutaa, makaa ja karkailee. Ei pysy ruokapöydässä, ei penkissä, ei ravintolassa. Kärryssä olen pitänyt tähän asti, mutta ei mahdu enää...huoh, olen väsynyt ja raskas työ, teini-ikäisen tytön kiukuttelut ja vaikea parisuhde päälle, niin välillä usko on niin kovilla, että ajatukset ovat sysimustia. Silti rakastan poikaani, lapsiani maailman eniten ja työkin on kuitenkin haastavaa ja palkitsevaa. Muut erityisten lasten vanhemmat, kertokaa ja jaetaan vertaistukea
3278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko neuvolassa ikinä puututtu pojan kehitykseen tai sanottu että olisi jotenkin jäljessä.
Oma lapseni (tyttö) on nyt ekaluokalla ja minäkin epäilin pitkään, että hänellä olisi joku kehityshäiriö tai vamma.
Oppi juuri puolitoistavuotiaana kävelyn ja muutenkin ollut aina vähän kömpelö.
Alkoi 2 ja puolivuotiaana puhua lauseita, mutta puhui pitkään epäselvästi ja jäi juuri toistamaan monesti lauseen ensimmäistä sanaa. Ymmärsi kuitenkin jo hyvin pienenä puhetta. Oli myös noin 5 vuoteen asti yliarka ja monet päivittäiset asiat olivat vaikeita.
Nykyään tyttöni on mielestäni ihan "normaali", koulussa menee hyvin jne, tokihan voi vielä joskus jotain selvitä,mutta enää en ole siitä niin varma tai pelkää.

Tsemppiä sinulle ja ajatuksillesi. Etkä voisi pyytää neuvolakäyntiä aikaisemmin?

Äänestä

No kai lapsi on tutkittu neurologin toimesta? Neuvola nyt ei ole oikea osoite

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmimaami kirjoitti:

Hei.
Tässä kirjoittelee väsähtänyt 4-vuotiaan pojan sairaanhoitajaäiti. Poikani on rakas ja tärkeä, mutta epäilen hänellä kehitysvammaa, johon saanen vahvistuksen neuvolassa.Poika oppi kävelemään vasta 1,5-vuotiaana, puhumaan n. 3-vuotiaana, vieläkin puhe takkuaa ja änkyttää. Ei tunnista neuvoja tai kehoituksia, esim.kauppareissut ovat painajaista, huutaa, makaa ja karkailee. Ei pysy ruokapöydässä, ei penkissä, ei ravintolassa. Kärryssä olen pitänyt tähän asti, mutta ei mahdu enää...huoh, olen väsynyt ja raskas työ, teini-ikäisen tytön kiukuttelut ja vaikea parisuhde päälle, niin välillä usko on niin kovilla, että ajatukset ovat sysimustia. Silti rakastan poikaani, lapsiani maailman eniten ja työkin on kuitenkin haastavaa ja palkitsevaa. Muut erityisten lasten vanhemmat, kertokaa ja jaetaan vertaistukea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu