Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Menee jo hermot tähän

14+14

Mikähän ihme minulla voi olla hätänä, kun olen nyt viimeiset 6kk sairastellut yhtenään, käytännössä minulla ei nenä vuoda, kurkku ei ole erityisen kipeä jne, vaan minulla on yleisvointi heikko, enkä pysty urheilemaan ja minulla turpoaa kaulan molemmin puolin olevat rauhaset, jotka ovat hieman kipeät. Lääkärissä sanovat jatkuvasti, että on vain pitkittynyt influenssa, että ei muuta kuin lepoa, mutta ei kai mikään tauti voi näin kauan kestää... Muutama kuukausi sitten auttoi kun annoin kissani kaverille hoitoon, kun ajattelin että jos se aiheuttaakin minulle nuo oireet ja jonkin aikaa oli hyvä olo, mutta en osaa yhdistää johtuiko kissan poistumisesta vai siitä että suoritin silloin todella perusteellisen siivouksen. Nyt oireet palaavat siitä huolimatta että kissa ei täällä ole. En enää keksi mistä nämä oireet voi syntyä, olisiko kellään mitään käryä??

7

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ravinto?

      Prosessoitu suomalainen maito, viljat, sokerit, stressi, keinomakeutusaineet, prosessoidut kasvirasvat (margariinit, kasvirasvakermat jne...) ja lisäaineet. Ne kun jättää pois, rauhoittuu elimistö aika monella.

      Viljojen ja/tai maidon karsiminen ei tietenkään ratkaise kaikkien ihmisten kaikkia mahdollisia terveysongelmia, mutta todella monella erittäin nopea ja yksinkertainen tapa parempaan hyvinvointiin, joka ei maksa mitään.


      Mutta jos ruokavalion muutos parempaan ei auta, niin VAADI ehdottomasti tutkimuksia, koska voit sairastaa jotain vakavaa sairautta, joka vaatii hoitoa ja hakeudu välittömästi hoitoon, jos sinulla on esimerkiksi näitä oireita: jatkuva oksentelu, jatkuva kipu, laihtuminen, jatkuva sairastelu, veriripuli, pitkittynyt ripuli, nielemisvaivat, ruuan takertumisen tunne tai jatkuvaa kuumetta.


      Viljat ja/tai maitotuotteet pois 2-4 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa. Voi olla, että kumpikaan ei sovi. Jo 1-2 viikossa huomaa eron entiseen, jos jokin ruoka-aine ei sovi.


      Jos jopa kolmasosa suomalaisista kärsii vatsa- ja suolisto-oireista tai muista ongelmista joissa viljojen välttäminen auttaa, niin sinä voit olla niistä yksi. Lisäksi viljojen gluteeni (vehnä, ruis ja ohra), viljojen tärkkelys sekä maito tuottavat limaa ja tulehdusta elimistöön, joka pahentaa allergioita, astmaa, infektioita, lasten korvatulehduksia ja reuman oireita.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm


      Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä suolisto-oireisiin, allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm


      Kannattaa huomioida, että mitään koetta ei ole olemassa, joka näyttäisin yliherkkyyden viljoille ja/tai prosessoidulle suomalaiselle lehmänmaidolle.

      Näiden diagnoosi perustuu aina välttämisaltistuskokeeseen.

    • Yliherkkyys hajustei

      Yliherkkyys hajusteille!


      Tuoksuherkät koetaan häiriköiksi: Joka toinen meistä alkaa voida pahoin, väsyy tai saa päänsärkyä (paha migreenikohtaus saattaa tulla) ja muita yleisiä ruumiillisia oireita ympäristömme tavallisista tuoksuista kuten tupakansavusta, tunkkaisesta sisäilmasta, lakan, maalin, kopiokoneen, pesuaineen, pakokaasun tai työtoverin parfyymin, partaveden tai hien tuoksusta. Tällaisella herkkyydellä ei ole toistaiseksi vakiintunutta termiä. Termi tuoksuherkkyys kuvaa ilmiötä ehkä parhaiten. Kyseessä ei ole allergia, vaikka herkkyys usein sekoitetaankin siihen.

      Työtehoa heikentävä tuoksu voi olla niin heikko, ettei sitä edes huomata.

      Tuoksuherkkyys on perinnöllinen ominaisuus. Se on hyödyttänyt esi-isiämme varoittamalla pilaantuneesta ruoasta, villieläimistä ja muusta epätavallisesta ja mahdollisesti vaarallisesta asiasta ja taannut siten paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä. Herkkyyttä ei pystytä mittaamaan objektiivisin keinoin eikä siihen ei ole toistaiseksi käytettävissä kunnollista hoitokeinoa. Antihistamiinit auttavat usein ainakin jonkin verran, mutta aivan liian moni joutuu oireittensa voimakkuuden takia käpertymään kotinurkkiinsa uskaltamatta lähteä edes kauppaan. Työpaikat onnistutaan tavallisesti saamaan siedettävän tuoksuttomiksi mutta nipottajan ja häirikön maineelta ei suojaa mikään.
      http://www.hajusteyliherkkyys.com/perustietoaSairaudesta.html



      Ajattelet että henkilökohtainen hygienasi, itsevarmuutesi ja viehättävyytesi ovat kunnossa, kun tuoksut. Peset suihkussa hiuksesi ja ihosi tuoksuilla, puhdistat suusi tuoksuvilla, puhdistat ihosi ja meikkaat tuoksuvilla, lisäät tuoksuvan deodorantin, vartalovoiteen, ehkä jalkasuihkeen ja intiimisuihkeen, lisäät tuoksuvan hiusgeelin, hiuslakan ja hajuveden. Pukeudut hajusteilla pestyihin vaatteisiin ja lisäät hajustetun pikkuhousunsuojan.

      Kylpyhuoneen ja wc:n olet jo pessyt hajustetuilla, samoin saunan ja keittiössä tiskit. Todennäköisesti kaikki siivousaineesi ovat tuoksuvia. Olet ehkä sijoittanut kotiisi ilmanraikastimen.

      Menet autoosi, joka tuoksuu, tai bussiin ja työpaikalle, jossa muutkin tuoksuvat. Hengität hajusteita sisääsi koko päivän. Niitä tunkeutuu myös ihosi läpi.

      Jonain päivänä ehkä huomaat, että silmiäsi kirvelee ja ne valuvat vettä, nenä on tukossa, päätä särkee, pyörryttää, ajatukset ovat tokkuraiset, rintaa painaa ja yskittää, ääni käheytyy, väsyttää ja oksettaa. Alat epäillä että sinulla on astma. Kutiset odottamattomasti.

      Voi olla, että olet herkistynyt hajusteille.

      JATKUU
      http://www.elinahytonen.fi/2012/05/hajuste-kavala-ystava/

    • 100µg

      1.8.2012 Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 100 µg:aan. Vauvojen rajana EFSA pitää nyt 25 µg ja 1–10-vuotiaiden 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
      http://www.efsa.europa.eu/en/efsajournal/pub/2813.htm

    • Hei!

      Tilanteesi kuulostaa kurjalta! Pitkittynyt sairastelu ja heikko olo rasittaa ketä tahansa, joten ei ihme jos olet kyllästynyt.

      Kirjoittamasi perusteella on vaikea sanoa, mistä tarkalleen voisi olla kysymys. Yleisen väsymyksen taustalla voi (elintapa-asioiden lisäksi) joskus olla aineenvaihdunnallisia syitä, mm. kilpirauhasen vajaatoiminaa (http://klinik.fi/terveysinfo/kilpirauhasen-vajaatoiminta). Tämän toteaminen onnistuu helposti muutamalla verikokeella - onko ne jo ehditty sinulta ottaa?

      Mainitsit, että rauhaset kaulan molemmin puolin turpoavat. Näissä kyseessä on todennäköisesti turvonneet imusolmukkeet, joka voisi viitata esim. pitkittyneeseen virustulehdukseen. Ehkä allergiakin voisi sen aiheuttaa, mutta tämä on kyllä harvinaisempaa. Halutessasi voit lukea kaulan seudun pateista tarkemmin esim. osoitteesta: http://klinik.fi/terveysinfo/kyhmy-kaulalla

      Joka tapauksessa on tärkeää, että mikäli väsymys ja heikko olo jatkuu, hakeudut yleislääkärin tai endokrinologin vastaanotolle. Siellä voidaan sitten tarkemmin tutkia, mistä on kysymys.

      Voimia toivotellen:

      -Klinikin lääkäritiimi

      Klinik - terveyspalvelusi netissä
      www.klinik.fi

    • mykoplasmako

      Nujerra mykoplasma
      http://mykoplasma.fi/

      Mykoplasma?
      http://www.avainapteekit.fi/oma-terveys/vilustuminen/miten-mykoplasma-tunnistetaan-ja-hoidetaan

      Miten tautia hoidetaan? Mikrobilääkkeistä tehokkaita ovat doksisykliini ja erytromysiini. Antibiooteista makrolidit, tetrasykliinit ja fluorokinolonit tehoavat MP:aan.

      Kuuntele tämä ohjelma kohdasta 33.13:
      [33.13] Krooninen/akuutti mykoplasma; diagnosointi ja hoito omaa vastustuskykyä kohottamalla. Mahdollinen antibioottihoito.
      https://soundcloud.com/helsinki-paleo/helsinki-paleo-podcast-episode15

      Mykoplasman hoito on meillä Suomessa retuperällä!
      http://www.raikasweb.com/mykoplasma

      C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos. D-vitamiinin puute ei rajoitu vain pohjoisiin leveysasteisiin vaan on maailmanlaajuinen ongelma. Etelässä syynä ei ole auringonvalon puute vaan ratkaisevia ovat yksilöiden elämäntavat ja tottumukset.

      C-vitamiinia 500-1000mg / vrk (uusimpien tutkimusten mukaan vähimmäistarve päivässä on 400mg)

      D-vitamiinia 50-125µg / vrk

      Magnesium (sitraattimuoto imeytyy parhaiten suomessa myytävistä valmisteista) 200-400mg/vrk (tutkimusten mukaan lähes 90 % ihmisistä kärsii magnesiumin puutteesta)

      Suomalaisen ravitsemussuosituksen (VRN) mukaan Omega-3 rasvahappoja tulisi saada 1-2 grammaa päivässä eli esim. villiä lohta n. 150 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä laadukkaita Omega-3 rasvahappoja purkista. Raskauden aikana Omega-3 rasvahappojen tarve jopa tuplaantuu. Omega-3 rasvahapoilla on tärkeä rooli mm. aivotoimintojen säätelyssä, tulehdusten ehkäisemisessä ja immuunijärjestelmässä.

      Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä ja lähimarketistakin alle 50€:lla.

      Muut saa todella edullisesti Citymarketin ravintolisähyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee yhteensä n. 5€.

    • Halpaa.hoitoa

      Tuskin tähän hirveästi auttaa, mutta kannattaa kokeilla jo muunkin yleiskunnon kohentamiseksi. Eli ihan tavallista Möllerin kalanmaksaöljyä. Pullotavarana esimerkiksi Tokmannilta tai ruokakaupasta. Ja siis kalanmaksaöljy eikä kalaöljy, joka on eri tuote. Maistuu suunnilleen ruokaöljylle; ei pahalle niinkuin 65 v sitten.
      Olen 30 vuotta ottanut joka aamu hörpyn suoraan pullon suusta. Parinkymmenen vuoden päästä huomasin, että minultahan loppuivat jokatalviset flunssat ja angiinat heti tämän jälkeen. Satunnaiset poskiontelotulehduksetkin loppuivat ja hammasmätä myös. Nyt on mennyt näin 30 vuotta ja menee loppuikäkin. Siinä kalanmaksaöljyssä kun on muitakin tarpeellisia aineita kuin D-vitamiini. Pitäisi auttaa aika lailla psoriasikseenkin.
      Jos et viitsi kokeilla niin kärsi!

    • siinähänse

      Kalan Omega 3 rasvahapot EPA ja DHA vähentävät elimistön tulehdusta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe