No nyt vasta tilanne onkin. En halua mainita viikoista enempää kuin että 12 on jo täyttynyt. Olen aina vastustanut aborttia, ja jopa välttänyt sen joskus saamalla tahattoman keskenmenon. Olen aina ollut sitö mieltä ettei elävää lasta saa tappaa. Nyt tilanne on sellainen, että olen raskaana. Olen kovin nuori, ja tämä on vahinko. Mies ei tiedä että olen raskaana eikä saakaan tietää. Minulla on opsikelu vielä kesken, mutta ehtisin juuri ja juuri valmistua ennen laskettua aikaa. Eilen selvisi, että lapsella todennäköisesti on downin-syndrooma. Tk-lääkäri painostaa aborttiin. Nuori tyttö ei kuulemma pärjää yksin vammaisen lapsen kanssa. En olisi halunnut mennä koko testiin, mutta suvussa on niin paljon vammaisuutta ja lääkäri painosti ihan soittelemallakin joten myönnyi. Ystäväni sai kerran saman diagnoosin, teki abortin ja jatkotutkimuksessa lapsi paljastui terveeksi. Hui olkoon.
Tiedän noin suurinpiirtein mitä down on. OPiskelen sosiaali- ja terveysalalla ja kuten sanoin suvussa on paljon down-lapsia, joita olen hoitanut.
Kukaan ei edes tiedä että olen raskaana. Niinpä ajattelin kysyä teiltä ystävät neuvoa. Mitä tässä oikein pitäisi thedä?
Tiedän noin suurinpiirtein mitä down on. OPiskelen sosiaali- ja terveysalalla ja kuten sanoin suvussa on paljon down-lapsia, joita olen hoitanut.
Kukaan ei edes tiedä että olen raskaana. Niinpä ajattelin kysyä teiltä ystävät neuvoa. Mitä tässä oikein pitäisi thedä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivottavasti sinulla on läheisiä ihmisiä, joille voit asiasta puhua. Sinulla on vaikea päätös edessäsi. Päätöksen teet itse, mutta toivottavasti saat asiaan tukea. Yksinhuoltajana ei ole helppoa, toisaalta downin syndrooma ei ole pahimpia kehitysvammoja mitä voi olla.
Voisitko puhua omalle äidillesi? Itse olen äiti ja tuntuu pahalta ajatus, että omalla tyttärelläni olisi vastaava tilanne ja hän olisi asiansa kanssa yksin. Miksi asiasta ei puhua miehelle?
Toivon, että päädyt ratkaisuun, johon voit olla tyytyväinen vielä vuosienkin kuluttua. Voimia ja halauksia sinulle!
En ole äitini kanssa kovinkaan hyvissä väleissä tällä hetkellä. Lisäksi asun yksin aika kaukana hänestä, enkä tahtoisi puhua tällaisesta asiasta puhelimessa. Minun pitää varmaan ottaa koulusta vähän vapaata jotta pääsen juttelemaan hänen kanssaan.
Jokin marginaalinen mahdollisuushan on siihen että lapsi ei olisi vammainen tai että hän olisi pahemminkin vammainen kuin down-lapsi.
Lapsen isän kanssa en voi puhua asiasta, "seurustelimme" pari vuotta, hän on minua melkein 20 vuotta vanhempi. Voi olla että vielä kerronkin hänelle, ensin ajattelin että ei missään tapauksessa mutta ainakin pieni rahallinen tuki lapsen elatukseen olisi helpottavaa. Minä jätin hänet, suurimpana syynä ikäeromme ja sen takia vähän hävettää yrittää palata takaisin nyt kun olen raskaana.
Jospa saisin kerättyä vähän voimia jotta pystyisin puhumaan hänen kanssaan.- Tiedän että hän ymmärtäisi minua kun vaan uskaltaisin mennä hänen luokseen. Pelkään vain sitä, että hän torjuukin minut, vaikka tiedän ettei niin tule käymään.
Ota rohkeasti yhteyttä lapsen isään. Tilanne on nyt muuttunut ja onhan hänellä oikeuskin tietää raskaudesta. Hänellä on myös velvollisuus tukea sinua nyt.
Saattaa olla, että välit äitiisi lähenevät, kun kerrot asiasta. En tunne teitä kumpaakaan, mutta äidin ja lapsen suhde on erilainen kuin mitkään muut ihmissuhteet. Toivon, että hän haluaa auttaa sinua nyt.
Koulullasi on varmasti myös terveydenhoitaja ja psykologi tms., jonka kanssa voisit käydä juttelemassa. Ulkopuolisena ammatti-ihmisenä heillä on varmasti näkemystä asiasta ja puhumalla saisit selkiytettyä omia ajatuksiasi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.