ajatuksia kaikenmoisia, väärinkäsityksiä, toiveikkaita tunnetiloja, itkua, vihaa, katkeruutta, inhoa, iloa, hymyä..
Mutta silti kaikki se aika, jonka täällä kulutan, niin jälkeenpäin harmittaa. Minusta ei ole alkoholistiksi, nikotiinistiksi, nettiriippuvaiseksi, pelihimoiseksi, vai onko sittenkin? Joku kumma vaan tänne joskus vetää.
Onko se toivo siitä, että bongaan hänen kirjoittaman tekstin minulle vai sen, että huomaan hänen kaipaavan täällä jotain muuta ihmistä? Myönnän, olen ajanut itseni sellaisen elämänvirtaan, josta ei ole paluuta. Olen syntinen, silti samaan aikaan hyvä. Tiedän olevani monessa mielessä vertaani vailla, mutta tuo yksi synti tekee minusta tavallisen ja ei minulla ole mitään tarvetta nostaa itseäni kenekään yläpuolelle. Päinvastoin.
En juurikaan kaipaa hyvänpäiväntuttuja, en liioin sukuakaan, pärjään liki omineni, mutta miksi sitten jotain kaipaan elämääni??? Minulla on ikävä mahdotonta. Haluan itselleni ihmisen, elämän, joka ei sovi tähän tilaan missä nyt olen. Olen tilassa nimeltään "viivan yli perillä".
Onko niin, että tiedän jääväni kapean viivan tälle puolelle ikuisesti? Enkö koskaan pääse perille? Onko niin, että en pääsekään taivaaseenkaan, vaan jään kapean viivan taakse? Miten pääsen tuon viivan yli? Vai olenko liian pitkällä, liian aikaisin? Onko tuon viivan toisella puolella kuolema? Onko se sittenkin paratiisi?
Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähemmän. Onko tosiaankin niin, että minun on vain hyväksyttävä tämä paikkani tuon viivan tällä puolella? Yritänkö mennä sinne minne minun ei pitänyt koskaan päästä? Oliko niin, että elämänkirjaani ei tuota matkaa ja tuota viiva ollut huomioitu, merkitty? Onko niin, että Luoja ei ottanut huomioon sitä virhettä minkä hän minun kohdallaan teki? Virhe, se virhe, ettei hän tiennyt minun kykenevän MAHDOTTOMAAN?
Oliko niin, että Luoja aliarvioi minut...niinkuin kaikki muutkin teki? Hän lähti varkain kuin luihu kapteeni laivasta Italian rannikolla...jätti minut tänne laivaan uppoavaan. Pakoilee tuolla jossain ja toivoo, ettei kukaan tulisi pelastamaan minua?? Tai odottelee rantahotellissa, että on se perkele, kun se ei sieltä pääse? Ottiko hän huomioon sen, että minun pitääkin pelastaa kaikki muut täällä ensin ja sitten vasta itseni?
Onko niin, että on olemassa ihminen, joka kykenee toimimaan "kuin Jumala"?
Sitten se tarkoittaa, että minä itse olen se kapteeni laivassa, eli sittenhän minä olen ....Jumala?
Voiko nainen olla?
Mutta silti kaikki se aika, jonka täällä kulutan, niin jälkeenpäin harmittaa. Minusta ei ole alkoholistiksi, nikotiinistiksi, nettiriippuvaiseksi, pelihimoiseksi, vai onko sittenkin? Joku kumma vaan tänne joskus vetää.
Onko se toivo siitä, että bongaan hänen kirjoittaman tekstin minulle vai sen, että huomaan hänen kaipaavan täällä jotain muuta ihmistä? Myönnän, olen ajanut itseni sellaisen elämänvirtaan, josta ei ole paluuta. Olen syntinen, silti samaan aikaan hyvä. Tiedän olevani monessa mielessä vertaani vailla, mutta tuo yksi synti tekee minusta tavallisen ja ei minulla ole mitään tarvetta nostaa itseäni kenekään yläpuolelle. Päinvastoin.
En juurikaan kaipaa hyvänpäiväntuttuja, en liioin sukuakaan, pärjään liki omineni, mutta miksi sitten jotain kaipaan elämääni??? Minulla on ikävä mahdotonta. Haluan itselleni ihmisen, elämän, joka ei sovi tähän tilaan missä nyt olen. Olen tilassa nimeltään "viivan yli perillä".
Onko niin, että tiedän jääväni kapean viivan tälle puolelle ikuisesti? Enkö koskaan pääse perille? Onko niin, että en pääsekään taivaaseenkaan, vaan jään kapean viivan taakse? Miten pääsen tuon viivan yli? Vai olenko liian pitkällä, liian aikaisin? Onko tuon viivan toisella puolella kuolema? Onko se sittenkin paratiisi?
Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähemmän. Onko tosiaankin niin, että minun on vain hyväksyttävä tämä paikkani tuon viivan tällä puolella? Yritänkö mennä sinne minne minun ei pitänyt koskaan päästä? Oliko niin, että elämänkirjaani ei tuota matkaa ja tuota viiva ollut huomioitu, merkitty? Onko niin, että Luoja ei ottanut huomioon sitä virhettä minkä hän minun kohdallaan teki? Virhe, se virhe, ettei hän tiennyt minun kykenevän MAHDOTTOMAAN?
Oliko niin, että Luoja aliarvioi minut...niinkuin kaikki muutkin teki? Hän lähti varkain kuin luihu kapteeni laivasta Italian rannikolla...jätti minut tänne laivaan uppoavaan. Pakoilee tuolla jossain ja toivoo, ettei kukaan tulisi pelastamaan minua?? Tai odottelee rantahotellissa, että on se perkele, kun se ei sieltä pääse? Ottiko hän huomioon sen, että minun pitääkin pelastaa kaikki muut täällä ensin ja sitten vasta itseni?
Onko niin, että on olemassa ihminen, joka kykenee toimimaan "kuin Jumala"?
Sitten se tarkoittaa, että minä itse olen se kapteeni laivassa, eli sittenhän minä olen ....Jumala?
Voiko nainen olla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt meni yli. Pohditkohan vähän liikaa? Lähde vaikka shoppailemaan.
Sheivasin, siistin aamulla ihanan simpukkani ja menenkin ostamaan itselleni uudet pienet pitsiset. Menikö yli? Pitikin. Testasin vain..
Ja sitten taas kirjoittamaan kirjaani. Ennen sitä ...Lounaaksi menen muuten kiinailaiseen ja uskollinen ystäväni varmasti ottaa tarjouksen vastaan. Tarjoan aina ystävilleni.
Oisko aika astua alas norsunluutornista ja nähdä itsensä vain yhtenä aivan tavallisena ihmisenä muiden tavallisten ihmisten joukossa. Voi olla hyvin vapauttavaa, kun ei tarvitse täyttää Jumalan mittoja.
Olenkin tavallinen, lue yllä. Paitsi seksi on minulle pyhä.
Isän Pojan ja Pyhän nimeen.. AAMEN.
Minusta huomaa pupilleista, kun olen kiihottunut. Eli aina.