Olen nähnyt paljon unia pikkusiskostani joka kuoli n 8vuotta sitten oleessaan vain 20v,
äitini sairasteli ja eli yksin asunnossa jossa meidän koko perhe asui viisi henkilöä, kävin häntä auttamassa voimieni mukaan (tuntuu että olisin voinut enemmänkin auttaa mutta minulla oli psykoosi päällä monien asioiden takia, burnout tod näk.)
mutta kun sisko kuoli äiti menetti viimeisen toivon kipinän koska hänellä oli keuhkoahtauma ja kasvain, äiti kuoli seuraavana vuonna.
yllä oleva teksti ei ole unta.
mutta näen heitä unissa paljon viimeyönäkin he olivat unessa ja riitelimme, minusta
aivan turhista asioista (perheessämme oli riitelyä jonkin verran)
unissa en tajua että he ovat poissa oikessa elämässä, sen jos tajuaisin niin halaisin ja sanoisin asioita jotka jäivät sanomatta ja selittäisin miksi en pystynyt auttamaan jne... ja aina kun näitä näkee tulee itku, niinkuin nytkin.
voiko nämä unet johtua etten ole käsitellyt asiaa loppuun
harmi kun en muista tarkalleen mitä unissa tapahtuu

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Vastaisin unennäkijän kysymykseen
"voiko nämä unet johtua etten ole käsitellyt asiaa loppuun"
seuraavasti:
Kun ihmiselle on menneisyydessä tapahtunut kipua, huolta tai syvää murhetta aiheuttavia kokemuksia hän usein uneksii näihin kokemuksiin liittyvistä henkilöistä ja tapahtumista.
Joskus pitkienkin aikojen kuluessa näitä tekijöitä saattaa tulla unessa esiin.
Herätessä tällaisen unen jälkeen, hämmentynyt ihminen tuntee ikävää, syyllisyyttä (miksen minä silloin ymmärtänyt toimia toisin, sanoa hänelle sitä tai tätä tärkeää asiaa, jne) tai katkeruuden tunteita (miksi tällaista piti tapahtua minulle/läheisilleni).
Se, että tämän sisältöisiä unia näkee on aina erittäin hyvä merkki.
Se tarkoittaa että ihminen käsittelee asioihin liittyviä tuntemuksia ulos tunnemaailmastaan unen kautta.
Näin hän on paranemisen tiellä, toipumassa vaikeista kokemuksistaan.
Lyhyesti: hän on eheytymisen tiellä.
Kun meille tulee nukkuessa jokaiselle näitä tämän kaltaisia joskus varsin ronskiakin unia, joissa riitelemme sun muuta kaikkea mahdollista edesmenneiden kanssa, niin on täysin ymmärrettävää että koemme tunne-elämän kipua ja usein ensin itkettää niiden unien jälkeen.
Kuitenkin näihin uniin olisi hyvä ja viisasta suhtautua kiitollisuudella,
sillä ne ovat merkki toipumisesta.
Alitajunnan purkaessa pois emotionaalisia tuskatiloja, tarkoittaa se sitä ,että tunne-elämään muodostuu saman verran tilaa uusille, tulevaisuuden kokemuksille ja asioille mitkä eivät enää liity jo koettuihin tapahtumiin.
Ikävät kokemukset eivät enää niin usein nouse pintaan arkielämässä, eikä jokin tapahtuma enää arkielämässä niin helpolla laukaise suotta suruprosessia mikä sitten osaltaan suotta vetäisi mielen maahan -- vaan ihminen kykenee keskittymään nykyhetken omiin hyviin asioihinsa, jäämättä vellomaan menneisyyden menetyksissä tai hautomaan mielessään siihen liittyviä asioita/tunteita.
Kun siis uneksii edesmenneistä tai mistä tahansa elämänsä syvää murhetta aiheuttaneista kokemuksista, niin vaikka tippa linssissä sitten heräisikin, niin on hyvä suhtautua näihin uniin tyyliin:
taas sitä TOIVUTTIIN eteenpäin rutkasti ja tunne-elämäni kovalevylle pamahti mahtavasti puhdasta tilaa uusille kokemuksilleni.
Kaikki täältä joskus lähtee, omalla vuorollaan.
Yhtenä päivänä ihminen kuolee - MUTTA kaikkina muina päivinä ihminen elää!
Suurinta rakkautta edesmenneitä kohtaan osoitamme kunnioittamalla omaa ainutkertaista elämäämme, loistamalla kuin tuhat aurinkoa -- pyrkimällä iloa ja naurua kohti.
Silloin , näin uskon, myös kuolleet rakkaamme siellä minne mekin aikanamme menemme, aplodeeraavat tyyliin: kappas vaan, noin hienosti se tyttö siellä maan päällä porskuttaa!
Näiden unien jälkeen on hyvä konsti katsoa menehtyneen rakkaan valokuvaa, iskeä sille vaikka silmää ja sanoa vaikkapa ääneen : huomenta, kaikki hyvin täällä, rakastan sinua.
Ja sen jälkeen SIIRTYÄ ajattelemaan tulevaa päivää eikä suinkaan jäädä vellomaan enempää kuin tarpeelliseksi kokee, suurissa surun tunteissa niitä menetyksen tunteita ruokkien ajatuskapasiteetillaan.
Toivotan mitä mahtavinta elämää unennäkijälle, sekä kaikille kuolleita rakkaitaan pohtiville ja -- kauniita unia!