Suomen Keskusta -niminen puolue lähtee eduskuntavaaleihin
sloganilla 'Suomi kuntoon!'. Ja ettei asia jäisi pelkäksi
sanan helinäksi puolue lupaa korjata asiat, jotka ovat
rempallaan ja pyytää meitä kansalaisia tuomaan esiin
sellaisia.
Niinpä kannan minäkin korteni kekoon ja ilmoitan, että
Suomen lukioverkostosta ainakin kolmasosa (33 %) on
vajaatehoisia ja siten turha kustannustaakka yhteiskunnalle.
Näitä määrältään alle sata (100) opiskelijaa käsittäviä opin
ahjoja on liki 140. Kun on laskettu lukion optimikooksi n. 500
opiskelijaa, on kerrassaan kestämätöntä yhteiskunnan resurssien
tuhlausta yllä pitää pieniä, optimitason alle olevia lukioita.
Pahimmissa tapauksissa lukiossa on alle
kolmekymmentä (30) opiskelijaa.
Ensi vaalikauden ensimmäisiä Juha Sipilän johdolla toteutettavia
tekoja olkoonkin lukioverkon karsiminen optimiinsa. Se voidaan
jopa toteuttaa sillä tavoin, että yhtään uutta koulurakennusta
ei tarvitse rakentaa, koska
1) digitalisoinnin hyötyjä, siis internet-yhteyksiä käyttäen
suurin osa lukion oppimäärästä voidaan toteuttaa etä-lukiona.
2) on mahdollista sen lisäksi, että lakkautettavien lukioiden
kiinteistökustannukset loppuvat, myös jäljelle jäävien lukioiden
rakennuskantaa ja siten kustannuksia supistaa.
Lisähyötynä em. toimenpiteistä on automaattisena seurauksena,
että Juha Sipilän vaatimaa virkamiesten määrän supistumista
tapahtuu.
Kyllä tästäkin selvitään!
Suomi kuntoon!
Suomi kuntoon! Juha Sipilä! [Osa 2]
1
<50
Vastaukset
- epäkohta
Kiinteistö kustannukset eivät taida loppua, kun monesti kiinteistö on yhteydessä esim. Yläkouluun tai sitten kiinteistölle ei löydy ostajaa/vuokraajaa varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla. Jos taas investointi kiinteistöön lopetetaan, niin kiinteistö tulee ajan saatossa kalliiksi remonttikustannukset tai purku kustannus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273563- 412399
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352228Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72007Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431552- 381439
- 1271282
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591240- 131229
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451225