Hyvä kysymys..Olen anorektikko ja tiedän sen..Taistelin yli vuoden päästäkseni pois sieltä helvetistä mitä kävin läpi ja pääsinkin ulos..Miksi sillä ruoalla vain pitää leikkiä? Aina leikin jollakin tapaa, mutta nyt kai pahiten taas..
Saavutin normaalipainoni ja kaikki meni oikeastaan hyvin, koska sain elämän..Leikin silti ruoalla, koska olen edelleen sairas..Nyt pelkään vajoavani takaisin..Jokainen järjenhiven sanoo, että olen idiootti..
En edes halua ajatella milloin söin viimeksi, koska koko ajan tavoitteena on vain, että en syö, en syö ja järki koittaa hokea, että syö nyt helvetti jotain..En pysty enää nukkumaan, kuin jonkun tunnin ja siksi valvon lähes joka yön..Nukun aamusta hetken tai makaan sängyssä ja yritän nukkua ja tunnen kuolevani..Edes nälkä ei huuda kohta enää..
Makasin aamulla sängyssä ja joka puolelle koski, munuaiset tuntuivat tulevan selän läpi, kurkku menevän umpeen jne. silti ainoa on "älä syö"..jos en ala syömään n. vuorokauden sisällä tiedän, että jopa tässä "normaalipainossani" lennän sairaalaan tiputukseen..En oikeasti ole mitenkään alipainoinen, koska minut saatiin lihotettua takaisin turvalliselle maaperälle ja haluan vain pois edes sen 2kg nyt..
Näin pitkästä aikaa lonkkaluuni..Se on paastoni ansiota ja minä nautin..tuijotin peilin edessä ja nautin siitä näystä..Edistyn..Pääni meinaa räjähtää, pyörryttää ja en muista mitä olen kirjoittanut enää parin lauseen jälkeen..Minun mittasuhteilla olen läski, kun päästin itseni lihoamaan ja muiden mittasuhteilla edelleen laiha, kun vain sen uskoisi itse..Uskoisi ja ei valuisi helvettiin takaisin..
Ei tässä jutussa ole pointtia, ei asiaa..Lähinnä kaikki jotka lukee tämän ja ihailevat anoreksiaa niin siinähän se ihailu on..Ihailette hulluutta, itsetuhoa ja mieletöntä itseinhoa..
En tajua enää kohta mitään, koska keho alkaa mitätöimään aivojani ja minulla menee ekana muisti huonoksi..En jaksa, en välitä ja odotan jo kauhulla, että mieheni tulee kotiin ja katsoo minua ja arvaa, että en ole syönnyt..en vieläkään..en tänäänkään..sitten tutkii jääkaapin ja katsoo minua ja tuska näkyy vain silmistä, kun kysyy olenko syönnyt..ja minua itkettää se, että olen näin idiootti ja satutan häntäkin tällä..Hän tietää mitä olen käynnyt läpi ja nyt hänkin pelkää, että luisun takaisin..Minäkin pelkään, mutta halu olla mukamas vahva ja pitää syömättömyys linja on niin paljon vahvempi..Epäonnistun, jos syön..Mutta missä minä epäonnistun? paastossani varmaan, mutta tässäkään ei ole järkeä ja pahinta on itse tietää se koko ajan..
Saavutin normaalipainoni ja kaikki meni oikeastaan hyvin, koska sain elämän..Leikin silti ruoalla, koska olen edelleen sairas..Nyt pelkään vajoavani takaisin..Jokainen järjenhiven sanoo, että olen idiootti..
En edes halua ajatella milloin söin viimeksi, koska koko ajan tavoitteena on vain, että en syö, en syö ja järki koittaa hokea, että syö nyt helvetti jotain..En pysty enää nukkumaan, kuin jonkun tunnin ja siksi valvon lähes joka yön..Nukun aamusta hetken tai makaan sängyssä ja yritän nukkua ja tunnen kuolevani..Edes nälkä ei huuda kohta enää..
Makasin aamulla sängyssä ja joka puolelle koski, munuaiset tuntuivat tulevan selän läpi, kurkku menevän umpeen jne. silti ainoa on "älä syö"..jos en ala syömään n. vuorokauden sisällä tiedän, että jopa tässä "normaalipainossani" lennän sairaalaan tiputukseen..En oikeasti ole mitenkään alipainoinen, koska minut saatiin lihotettua takaisin turvalliselle maaperälle ja haluan vain pois edes sen 2kg nyt..
Näin pitkästä aikaa lonkkaluuni..Se on paastoni ansiota ja minä nautin..tuijotin peilin edessä ja nautin siitä näystä..Edistyn..Pääni meinaa räjähtää, pyörryttää ja en muista mitä olen kirjoittanut enää parin lauseen jälkeen..Minun mittasuhteilla olen läski, kun päästin itseni lihoamaan ja muiden mittasuhteilla edelleen laiha, kun vain sen uskoisi itse..Uskoisi ja ei valuisi helvettiin takaisin..
Ei tässä jutussa ole pointtia, ei asiaa..Lähinnä kaikki jotka lukee tämän ja ihailevat anoreksiaa niin siinähän se ihailu on..Ihailette hulluutta, itsetuhoa ja mieletöntä itseinhoa..
En tajua enää kohta mitään, koska keho alkaa mitätöimään aivojani ja minulla menee ekana muisti huonoksi..En jaksa, en välitä ja odotan jo kauhulla, että mieheni tulee kotiin ja katsoo minua ja arvaa, että en ole syönnyt..en vieläkään..en tänäänkään..sitten tutkii jääkaapin ja katsoo minua ja tuska näkyy vain silmistä, kun kysyy olenko syönnyt..ja minua itkettää se, että olen näin idiootti ja satutan häntäkin tällä..Hän tietää mitä olen käynnyt läpi ja nyt hänkin pelkää, että luisun takaisin..Minäkin pelkään, mutta halu olla mukamas vahva ja pitää syömättömyys linja on niin paljon vahvempi..Epäonnistun, jos syön..Mutta missä minä epäonnistun? paastossani varmaan, mutta tässäkään ei ole järkeä ja pahinta on itse tietää se koko ajan..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! Olen itsekin nuorempana laihduttanut itseni anoreksian partaalle, ja tuollainen syömisen kontrollointi ja loppuvaiheessa lähes lopettaminen on jossain vaiheessa ollut minulle hyvin tuttua. Kuulostaa siltä, että haluaisit kovasti päästä tuosta laihdutuskierteestä ja itseinhosta pois, mutta se hallitsee sinua niin paljon, ettet tunnu itse jaksavan siitä ulos. Minusta sinun kannattaisi hakea apua joltain terapeutilta, että saisit tuon kuvion laukeamaan ja voisit alkaa rakentaa terveempää käsitystä itsestäsi ja omasta ruumiistasi, ja voisit jatkossa olla tyytyväisempi itseesi ja elämääsi.
Hyvää jatkoa sinulle!
Sitä on oikeasti hakenut apua..Tapellut ohi tuon kaiken ja nyt avohoidossa, mutta..Aina välillä se vaihe vain iskee..Tiedän, että se on se suunnaton itseinho, masennus ym. mikä laukaisee aina uuden jakson ja välillä pystyn tappelemaan välillä en..Osaan huolehtia muista, mutta en itsestäni. Itse en ole tärkeä, itseni on arvoton ne muut eivät..Sitähän se on..Tiedän ja tunnustan.
Totta, että yksin ei selviä ja apua on haettava, mutta tuntuu niin järjettömän typerältä taistella ikuisesti itseään vastaan, että ansaitsee ruokaa, ansaitsee elää, ansaitsee edes jotain, kun ei ansaitse mitään.. :(