Äitini on psyykkisesti sairas ihminen. Hän ei ole koskaan kantanut vastuuta teoistaan, kaikki on ollut aina toisten syytä. Hän näkee kaikkien toisten viat ja kaikissa muissa on vikaa, mutta omille teoilleen hän keksii mitä mielikuvituksellisempia tekosyitä, oikeutuksia. Jos oikea elämä ikävästi alkaa kolkuttamaan hänen mielikuvituselämäänsä, niin hän onnistuneesti projektoi sen toisten syyksi.
Hän terrorisoi koko perhettä ja kaikista lapsista tuli enemmän tai vähemmän psyykkisesti sairaita. Isälle hänen vaimonsa on äiti henkilö, ei puoliso. Isälle pullo oli pakopaikka jatkuvaa henkistä väkivaltaa ja älyvapaita tekoja kohtaan.
Itsestäni tuli äitini kaltainen ja menneisyyteni on täynnä erilaisia älyvapaita tekoja. Elin jatkuvassa valheessa, mustavalkoisessa maailmassa, pelossa.
Olin sisältä tyhjä ja valehtelin itselleni jatkuvasti. Asioilla oli mielikuvituksellisia ulottuvuuksia, esineillä salaisia tarkoituksia. Tähän elämään kuului pakkoliikkeet, pakkoteot, neuroosit, riippuvuudet.
Äitini halveksi uskovia ja isäni oli ateisti.
Jumala kuitenkin armahti minut ja antoi minun tulla uskoon ja löytää Jeesuksen.
Pääsin kaikesta menneestä eroon ja psyykkiset sairaudet vain katosivat.
Myönsin itselleni ja muille ne teot, mitä olin ennen tehnyt. Myönsin vaikka hävetti ihan hirveästi kertoa niistä. Nyt ne on menneisyyttä.
Nyt minulla on nollatoleranssi valheelle, oli se sitten tarkoitettu itselle tai muille.
Nyt vasta ymmärrän, että olisin voinut valita oikein milloin tahansa.
Jos olisin lopettanut valehtelemisen itselleni, lopettanut antamasta itselleni luvan tehdä tyhmyyksiä, lopettanut pitämästä itseäni jonain muuna kuin ihan tavallisena ihmisenä, joka ei ole sen erikoisempi tai tärkeämpi kuin naapurinsa.
Olisin voinut milloin tahansa alkaa kantaa vastuuta teoistani.
Sisimmässäni tiesin kuitenkin aina, jos olin tehnyt väärin.
En kuitenkaan tehnyt sitä, en halunnut nöyrtyä, en elää toisten ehdoilla...
Se on kuitenkin meidän kaikkien velvollisuus, velvollisuus kasvaa aikuiseksi ja alkaa kantaa vastuuta teoistaan.
Mikään sairaus... ei kaksisuuntainen, ei rajatilaisuus, ei epävakavuus, ei narsismi... mikään näistä ei estä alkamaan ottaa vastuuta teoistaan.
Hän terrorisoi koko perhettä ja kaikista lapsista tuli enemmän tai vähemmän psyykkisesti sairaita. Isälle hänen vaimonsa on äiti henkilö, ei puoliso. Isälle pullo oli pakopaikka jatkuvaa henkistä väkivaltaa ja älyvapaita tekoja kohtaan.
Itsestäni tuli äitini kaltainen ja menneisyyteni on täynnä erilaisia älyvapaita tekoja. Elin jatkuvassa valheessa, mustavalkoisessa maailmassa, pelossa.
Olin sisältä tyhjä ja valehtelin itselleni jatkuvasti. Asioilla oli mielikuvituksellisia ulottuvuuksia, esineillä salaisia tarkoituksia. Tähän elämään kuului pakkoliikkeet, pakkoteot, neuroosit, riippuvuudet.
Äitini halveksi uskovia ja isäni oli ateisti.
Jumala kuitenkin armahti minut ja antoi minun tulla uskoon ja löytää Jeesuksen.
Pääsin kaikesta menneestä eroon ja psyykkiset sairaudet vain katosivat.
Myönsin itselleni ja muille ne teot, mitä olin ennen tehnyt. Myönsin vaikka hävetti ihan hirveästi kertoa niistä. Nyt ne on menneisyyttä.
Nyt minulla on nollatoleranssi valheelle, oli se sitten tarkoitettu itselle tai muille.
Nyt vasta ymmärrän, että olisin voinut valita oikein milloin tahansa.
Jos olisin lopettanut valehtelemisen itselleni, lopettanut antamasta itselleni luvan tehdä tyhmyyksiä, lopettanut pitämästä itseäni jonain muuna kuin ihan tavallisena ihmisenä, joka ei ole sen erikoisempi tai tärkeämpi kuin naapurinsa.
Olisin voinut milloin tahansa alkaa kantaa vastuuta teoistani.
Sisimmässäni tiesin kuitenkin aina, jos olin tehnyt väärin.
En kuitenkaan tehnyt sitä, en halunnut nöyrtyä, en elää toisten ehdoilla...
Se on kuitenkin meidän kaikkien velvollisuus, velvollisuus kasvaa aikuiseksi ja alkaa kantaa vastuuta teoistaan.
Mikään sairaus... ei kaksisuuntainen, ei rajatilaisuus, ei epävakavuus, ei narsismi... mikään näistä ei estä alkamaan ottaa vastuuta teoistaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täytyy myös yhteiskunnan kautta linjan panna kaikki ihmiset ottaan vastuu teoistaan, jos tiedät mitä tarkoitan...
Yhteiskunta ei ole sitä tehnyt ja tuskin koskaan sitä tekeekään.
Valhemaailmassa eläviä on yksinkertaisesti liikaa ja niihin kuulu myös moni poliitikkokin.
Väität, että sinulla on nollatoleranssi valheelle, mutta silti uskot valheeseen jostain jumalasta??? Mene hoitoon.
Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä.
Jokainen, joka kääntyy ja avaa sydämensä Jeesukselle löytää totuuden ja hänen silmänsä aukeaa.
Minut on arvioitu, sillä kun silmäni aukenivat ja näin omat tekoni, niin halusin käsitellä ne.
Vanhalla minällä oli oireita, jotka sopivat rajatilapersoonaan ja pariin muuhun ongelmaan. Kun hakeuduin entisten ongelmieni takia arvioitavaksi, niin olin jo Uudestisyntynyt. Vanha minäni olisi todennäköisesti diagnosoitu rajatilapersoonaksi, mutta koska olin muuttunut... ainoa, mitä "löytyi" oli masennusta ja sekään ei ollut selvää.
Kaikesta huolimatta palkkasin psykoterapeutin, jonka maksoin omasta pussistani ja hänelle purin lapsuuttani ja entistä elämääni. Vaikka jotkut lapsuuden muistot tuntuikin kipeältä ja teki hyvää purkaa ne, niin ne ongelmat olivat menneellä minällä ei nykyisellä
Entinen elämä ja ajattelumaailma ja nykyinen ajattelumaailma olivat kaksi täysin eri asiaa ja se mihin olin tullut, ei tarvinnut apua.
Psykologini (joka oli ateisti) piti minua hyvin poikkeuksellisena tapauksena, sillä tähän päivään tulo niistä ongelmista ei pitäisi tieteen perusteella olla näin nopeasti mahdollista... mutta faktat oli faktoja.
Hoitosuhde kesti puoli vuotta, joka on käsittääkseni hyvin lyhyt aika hoitosuhteeksi.
Kuten sanottu, se, että olet uskovainen, todistaa sinun mielenvikaiseksi. Olet vain korvannut yhden ongelman toisella.
Taitaa 11 17:lla itsellään olla aika pahoja mielenterveysongelmia.
Eli kaikki jesseen ja jumaljussiin uskovat ovat mielenvikaisia, kuin myöskin
kaikki näitä kritisoivat. Ei puutu enää kuin se partajeesus fanaatikko
julistamaan kätköistään, minä olen tämänkin kaiken takana, minä
se olin tälläkin kertaa.
Uskovaisuutesi on vain rakkaudenkaipuuta mitä et saanut vanhemmiltasi tarpeeksi.
Monien vanhempien elämän on aina täy
ttänyt työnteko. Lapsille ei kukaan älynnyt uhrata aikaa mitä olisivat tarvinneet
kipeästi. Omat lapseni ainakin pieniä ollessaan joskus kysyivät, että miks
heidän on tarvinnu syntyä maailmaan kun vanhemmat ei ikinä jouda olemaan heidän kanssaan. Suru,ikävä ja huoli oli ainainen tunne- uupumuksen ohella.
Oman aikakautensa lapsia ne on vanhemmatkin ja mitään tekojaan menneisyydessä kukaan ei voi muuttaa. Joskus naistenkin elämä on niin täynnä raakaa väkivaltaa vuosien ajalta - eikä se lasten syytä koskaan ole.