EU-tuomioistuin tulkitsee

Saksan perustuslakituomioistuin ,(jollaista Suomessa ei ole) lykkäsi omaa päätöksentekoaan EKP:n OMT-ohjelmasta ja kysyi EU-tuomioistuimen mielipidettä asiaan. EU:n tuomioistuin on yksiselitteisesti sitä mieltä,että jäsenmailla EI ole veto-oikeutta EU:n toimielinten päätöksiin.

Noh. tämähän tarkoittaa ilmeisesti sitä ,että itsenäisyytemme vahvistuu entisestään kun kansallisilla oikeusistuimilla ei ole EU:n tuomioistuimen mukaan mitään käytännön merkitystä.

Käytännössä suomalaiset saavat äänestää aivan mitä haluavat kevään eduskuntavaaleissa niin äänestystuloksella ei ole mitään muuta merkitystä kuin poliitikkoja työllistävä sirkus.

Ratkaisuehdotuksen mukaan jäsenmaiden toimielimillä kuten Suomen eduskunnalla ei ole veto-oikeutta EU:n toimielimien päätöksiin.

Demokraattisesti valittu eduskuntamme on siis alisteinen EU:n virkamieskoneistolle ja EU:n virkamiekoneistoon et voi äänestämällä vaikuttaa. Näin sitä paljon puhuttua demokratiaa ja itsenäisyyttä vahvistetaan EU:ssa.

Kysykää hyvät kansalaiset ehdokkailta oikeita kysymyksiä ,ettei koko homma mene huumorin puolelle,esim. tästä jäsenvaltioiden veto-oikeudesta EU:n toimielinten päätöksiin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä ei ole mitään oikeuksia EU;ssa, siksi ainoa asuia mitä voimme tehdäon erota EU;sta.

Viralliset säännöt oli tuossa alempana mutta löytyvät myös IPU;n
sivuilta, ainakin pohjanmaanpiirin osiosta.

Käytetään sitä valtaa mikä meillä vielä on, se loppuu pian ellemme
ymmärrä erota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hömöä hommaa kirjoitti:

Saksan perustuslakituomioistuin ,(jollaista Suomessa ei ole) lykkäsi omaa päätöksentekoaan EKP:n OMT-ohjelmasta ja kysyi EU-tuomioistuimen mielipidettä asiaan. EU:n tuomioistuin on yksiselitteisesti sitä mieltä,että jäsenmailla EI ole veto-oikeutta EU:n toimielinten päätöksiin.

Noh. tämähän tarkoittaa ilmeisesti sitä ,että itsenäisyytemme vahvistuu entisestään kun kansallisilla oikeusistuimilla ei ole EU:n tuomioistuimen mukaan mitään käytännön merkitystä.

Käytännössä suomalaiset saavat äänestää aivan mitä haluavat kevään eduskuntavaaleissa niin äänestystuloksella ei ole mitään muuta merkitystä kuin poliitikkoja työllistävä sirkus.

Ratkaisuehdotuksen mukaan jäsenmaiden toimielimillä kuten Suomen eduskunnalla ei ole veto-oikeutta EU:n toimielimien päätöksiin.

Demokraattisesti valittu eduskuntamme on siis alisteinen EU:n virkamieskoneistolle ja EU:n virkamiekoneistoon et voi äänestämällä vaikuttaa. Näin sitä paljon puhuttua demokratiaa ja itsenäisyyttä vahvistetaan EU:ssa.

Kysykää hyvät kansalaiset ehdokkailta oikeita kysymyksiä ,ettei koko homma mene huumorin puolelle,esim. tästä jäsenvaltioiden veto-oikeudesta EU:n toimielinten päätöksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu