Hiljainen vähemmistö heräämässä…
USKONNOTTOMIEN TASA-ARVO HAKUSESSA SUOMESSA
Uskonnottomia syrjitään Suomessa monin tavoin. Pahimmillaan jopa heidän olemassaoloaan ja ihmisoikeuksiaan halutaan kieltää. Varsinkin lapsiperheet ovat painostuksen kohteena. Kuitenkin kysymyksessä on yksi maamme suurimmista vähemmistöistä joskin samalla yksi hiljaisimmista. Uskontokuntaan kuulumattomia on maassamme yli 13 prosenttia väestöstä.
Lisäksi evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu paljon tosiasiassa uskonnottomia ihmisiä, jotka eivät usko kirkon tai muunkaan uskonnon oppeja. Monet heistä eivät kuitenkaan eroa kirkosta, mikä osaksi johtuu juuri tästä uskonnottomiin kohdistuvasta suorasta ja epäsuorasta, kulttuurisesta sorrosta tai sosiaalisesta painostuksesta.
Uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus on maassamme reippaasti alle satavuotias ilmiö, jota edelsi monisatavuotinen pakkouskonto. Uskonnottomalle kulttuuri-identiteetille ei ole ollut vielä kovin paljoa aikaa muodostua, juurtua, kasvaa, puhjeta kukkiin. Uskonnoton ajattelu ja kulttuuri ovat nyt kuitenkin nousussa. Samoin kirkosta eroaminen lisääntyy.
Uskonnottomien lainsäädännöllinen asema on asteittain parantunut, mutta siinä olen edelleen huomattavia ongelmakohtia. Valtiovalta ei kohtele tasapuolisesti kansalaisiaan. Lisäksi evankelisluterilainen kirkko sekä eräät julkisen vallan instituutiot jarruttavat uskonnottomien asemaa parantaneiden lainsäädännöllisten uudistuksien toteutumista.
Niinpä uskonnottomuuden kulttuurista asemaa nyt voinee verrata suomalaisuuden asemaan kansallisen heräämisen aattona 150 vuotta sitten. Uskonnottomat ovat kuitenkin nousemassa ihmisryhmäksi ihmisryhmien joukkoon. Kuinka nopeasti tapahtuu todellinen murros, riippuu sekä uskonnottomista itsestään, heidän etujärjestöjensä toimintakyvystä kuin myös julkisen vallan toimenpiteistä.
Välitöntä ja välillistä syrjintää
Helmikuussa 2004 voimaan tulleen Yhdenvertaisuuslain mukaan välitöntä syrjintää on, kun vertailukelpoisessa tilanteessa jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta.
Välillistä syrjintä taas on, jos näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden.
Evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle annetaan maassa erittäin huomattavia etuoikeuksia ja erikoisoikeuksia. Tämä loukkaa välittömästi ja välillisesti uskonnottomien oikeutta saada tasavertaista kohtelua. Tasavertainen kohtelu valtiovallan taholta edellyttäisi joko kirkon etuoikeuksien purkamista verotuksineen kaikkineen tai vähintäänkin sitä, että myös uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestöt voisivat saada valtiovallan taholta vastaavan kaltaista tunnustusta ja tuntuvaa taloudellista tukea uskonnottomille tarkoitettujen palvelujen tuottamiseen.
Käytännössä kuitenkin uskonnottomien järjestöt, kuten Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Humanistiliitto tai Prometheus-leirin tuki, tai niiden perustama uskonnotonta tapakulttuuria edistävä ja palveleva Pro Seremoniat eivät saa likimainkaan vastaavaa taloudellista tukea eikä niiden erityistä vähemmistökulttuurista merkitystä ole asianmukaisesti tunnustettu valtiovallan taholta. Uskonnottomien kulttuurisen identiteetin kieltämisellä on omat dogmaattis-ideologiset taustansa.
Evankelisluterilainen enemmistökirkko pitää uskonnottomuutta kannaltaan vaarallisempana kilpailijana kuin meillä vaikuttavia muita uskontoja islam mukaan lukien. Tämä ilmeisesti perustuu kirkon pappien ja koulun uskonnonopettajien usein esittämään väitteeseen, että kaikkien pitää uskoa johonkin uskontoon. Näin ollen ihmiset, jotka eivät haluakaan omaksua mitään uskontoa, jotka haluavat olla ja ovat ajatuksellisesti vapaita kaikkien uskontojen opeista, tulevat rikkoneeksi perustavaa laatua olevalla tavalla tuota ajatusta. He ovat vaarallisempia kuin muulla tavalla uskovat.
Niinpä tämän ajattelun pohjalta joidenkin mielestä onkin ilmeisesti oikein estää uskonnottoman kulttuurin kehitystä ja jarruttaa kaikin mahdollisin tavoin uskonnottomien tasavertaisen oikeuksien kehittymistä. Uskonnottomien sorto, jota kaikki eivät näe tai halua myöntää sortona, ilmenee ihmisen monissa elinvaiheissa ja erityisen selvästi jo lapsuudessa.
USKONNOTTOMIEN TASA-ARVO HAKUSESSA SUOMESSA
Uskonnottomia syrjitään Suomessa monin tavoin. Pahimmillaan jopa heidän olemassaoloaan ja ihmisoikeuksiaan halutaan kieltää. Varsinkin lapsiperheet ovat painostuksen kohteena. Kuitenkin kysymyksessä on yksi maamme suurimmista vähemmistöistä joskin samalla yksi hiljaisimmista. Uskontokuntaan kuulumattomia on maassamme yli 13 prosenttia väestöstä.
Lisäksi evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu paljon tosiasiassa uskonnottomia ihmisiä, jotka eivät usko kirkon tai muunkaan uskonnon oppeja. Monet heistä eivät kuitenkaan eroa kirkosta, mikä osaksi johtuu juuri tästä uskonnottomiin kohdistuvasta suorasta ja epäsuorasta, kulttuurisesta sorrosta tai sosiaalisesta painostuksesta.
Uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus on maassamme reippaasti alle satavuotias ilmiö, jota edelsi monisatavuotinen pakkouskonto. Uskonnottomalle kulttuuri-identiteetille ei ole ollut vielä kovin paljoa aikaa muodostua, juurtua, kasvaa, puhjeta kukkiin. Uskonnoton ajattelu ja kulttuuri ovat nyt kuitenkin nousussa. Samoin kirkosta eroaminen lisääntyy.
Uskonnottomien lainsäädännöllinen asema on asteittain parantunut, mutta siinä olen edelleen huomattavia ongelmakohtia. Valtiovalta ei kohtele tasapuolisesti kansalaisiaan. Lisäksi evankelisluterilainen kirkko sekä eräät julkisen vallan instituutiot jarruttavat uskonnottomien asemaa parantaneiden lainsäädännöllisten uudistuksien toteutumista.
Niinpä uskonnottomuuden kulttuurista asemaa nyt voinee verrata suomalaisuuden asemaan kansallisen heräämisen aattona 150 vuotta sitten. Uskonnottomat ovat kuitenkin nousemassa ihmisryhmäksi ihmisryhmien joukkoon. Kuinka nopeasti tapahtuu todellinen murros, riippuu sekä uskonnottomista itsestään, heidän etujärjestöjensä toimintakyvystä kuin myös julkisen vallan toimenpiteistä.
Välitöntä ja välillistä syrjintää
Helmikuussa 2004 voimaan tulleen Yhdenvertaisuuslain mukaan välitöntä syrjintää on, kun vertailukelpoisessa tilanteessa jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta.
Välillistä syrjintä taas on, jos näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden.
Evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle annetaan maassa erittäin huomattavia etuoikeuksia ja erikoisoikeuksia. Tämä loukkaa välittömästi ja välillisesti uskonnottomien oikeutta saada tasavertaista kohtelua. Tasavertainen kohtelu valtiovallan taholta edellyttäisi joko kirkon etuoikeuksien purkamista verotuksineen kaikkineen tai vähintäänkin sitä, että myös uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestöt voisivat saada valtiovallan taholta vastaavan kaltaista tunnustusta ja tuntuvaa taloudellista tukea uskonnottomille tarkoitettujen palvelujen tuottamiseen.
Käytännössä kuitenkin uskonnottomien järjestöt, kuten Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Humanistiliitto tai Prometheus-leirin tuki, tai niiden perustama uskonnotonta tapakulttuuria edistävä ja palveleva Pro Seremoniat eivät saa likimainkaan vastaavaa taloudellista tukea eikä niiden erityistä vähemmistökulttuurista merkitystä ole asianmukaisesti tunnustettu valtiovallan taholta. Uskonnottomien kulttuurisen identiteetin kieltämisellä on omat dogmaattis-ideologiset taustansa.
Evankelisluterilainen enemmistökirkko pitää uskonnottomuutta kannaltaan vaarallisempana kilpailijana kuin meillä vaikuttavia muita uskontoja islam mukaan lukien. Tämä ilmeisesti perustuu kirkon pappien ja koulun uskonnonopettajien usein esittämään väitteeseen, että kaikkien pitää uskoa johonkin uskontoon. Näin ollen ihmiset, jotka eivät haluakaan omaksua mitään uskontoa, jotka haluavat olla ja ovat ajatuksellisesti vapaita kaikkien uskontojen opeista, tulevat rikkoneeksi perustavaa laatua olevalla tavalla tuota ajatusta. He ovat vaarallisempia kuin muulla tavalla uskovat.
Niinpä tämän ajattelun pohjalta joidenkin mielestä onkin ilmeisesti oikein estää uskonnottoman kulttuurin kehitystä ja jarruttaa kaikin mahdollisin tavoin uskonnottomien tasavertaisen oikeuksien kehittymistä. Uskonnottomien sorto, jota kaikki eivät näe tai halua myöntää sortona, ilmenee ihmisen monissa elinvaiheissa ja erityisen selvästi jo lapsuudessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoituksesi sävystä rohkenen olettaa, että et kuulu kirkkoon. Se on jokaisen omassa harkinnassa, enkä ole ainakaan kuullut jokun eroamista kirkosta evätyn.
Voisitko täsmentää mitä etuuttasi tai oikeuttasi katsot loukatun?
Puhut mm. kirkollisverosta. Peritäänkö sinulta mahdollisesta kirkkoon kuulumattomuudesta huolimatta kirkollisveroa? Ainakin lain mukaan kirkon verotusoikeudesta pääsee eroon yksinkertaisesti eroamalla kirkosta. Ei kai sinua harmita se, että kirkko verottaa muita?
Epäselväksi jäi myös, mitä ongelmakohtia tarkkaan ottaen tarkoitit väittäessäsi, että "Uskonnottomien lainsäädännöllinen asema on asteittain parantunut, mutta siinä olen edelleen huomattavia ongelmakohtia."
Yhteisöveron tuotosta osa annetaan kirkolle. Vaikka minulla ei olekaan yritystä tai toiminimeä, maksan yhteisöveroa tavaroiden hinnoissa.
Kirkon jäsenmaksun kanto veroluontoisesti valtion verokoneiston kautta on etuoikeus, joka loukkaa yhdenvertaisuutta muihin katsomuksellisiin järjestöihin nähden. Muiden yhteisöjen ja yhdistysten jäsenmaksut maksetaan normaalisti pankin kautta. Tai ammattiyhdistysliike on sopinut työnanantajan kanssa, että jäsenmaksu pidätetään palkasta. Se on minusta ok.
Lainsäädännön muutoksista voi mainita elämänkatsomustiedon aseman vahvistuminen 1.8.2003 lukien siten, että uskonnottoman perheen ei enää tarvitse erikseen ilmoittaa lasta pois koulun oppilaalle ensisijaisesti tarjoamasta uskonnosta. Asetelman pitäisi nyt lain mukaan olla päinvastainen, kun ET on uuden lain mukaan ensisijainen katsomusaine. Tosin se ei käytännössä ole, koska OPH:n ohjeet ja rehtorien tulkinnat oat olleet sellaisia, että vanhan lain aikaiset valinnat on haluttu pitää pysyvinä. Onneksi KHO viime viikolla teki päätöksen (ks. www.kho.fi päätökset), joka alkanee saattaa lakia vähitellen voimaan..
Päiväkodeissa uskonnotomia perheitä usein käytännössä turhilla kysemisillä painostetaan siihen, että lapsi lähtisi joulukirkkoihin ym. jumalanpalveluksiin ja papin pitämiin hartaustilaisuuksiin päiväkodissa, mikä osoittaa epäkunnioittavaa suhtautumista perheen katsomusperinteeseen.
Haluatko että luettelen lisää epäkohtia?
Ongelmakohtia
- kirkon erityisasema, etuoikeudet, kirkkolaki
- valtiopäivien jumalanpalvelukset
- päiväkotien uskontokasvatuksen epäselvä luonne
- koulujen uskonnoliset päivänavaukset ja juhlat, uskonnottomia painostetaan usein myös kirkkoihin
- kirkolla on vihkimisoikeus, mutta ei muilla vastaavilla järjestöillä; maistraatista lähdetään nihkeästi järven rantaan tai kansantalolle
- armeijassa sotilaspastoreita upseerinarvolla; juhlallinen vakuutus usein vähemmän juhlallinen kuin vala
- jne.
- kirkolla erioikeus hautaustoimeen
- uskonnottomien seremoniapalveluihin ja kriisiapuun yms. ei ole valtiovallan ja kuntien taholta kiinnitetty juuri mitään erityistä huomiota, ja uskonnottomien järjestöjen ja vastaavien yhteisöjen toimintaa ei tueta juuri mitenkään, vaikka yhdenvertaisuusperiaatteen ja tasa-arvon nojalla niitä pitäisi tukea huomattaasti kun kerran kirkonkin taloutta ja suuren henkilöstömäärän ylläpitoa (seremonia- ja kriisiapupalveluihin) tuetaan em. etuoikeuksilla
On sitä vielä muutakin sydämellä, mutta nämä tässä tällä kertaa..
Tuo KKO:n ratkaisuhan on ollut ihan järkeen käypä, koska
"Suomen perustuslain 11 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus."
"A ja lapset eivät asiakirjojen mukaan kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan."
Tuo on painavampi peruste kuin se, että huoltajilla on keskinäinen riita siitä, minkä katsomuksen mukaan lapset pitäisi kasvattaa.
Ei siinä kuitenkaan ole otettu mitään kantaa _yleiseen_ velvollisuuteen opetuksen järjestämisestä, vaan ainoastaan tuohon yhden erikoistapaukseen, jossa huoltajat kiistelivät keskenään.
Ei verotuksenkaan suhteen ole nähdäkseni ongelmaa, koska kirkkoon kuulumattomilta ei veroa peritä. Sen sijaan hän saa maksaa vapaaehtoisesti sen mitä haluaa, voi jopa sopia yhteisönsä kanssa suoraveloituksestakin. Näinhän ammattilitotkin tekevät.
Yhteisöveronkin osalta valituksesi on vailla pohjaa. Ei kirkko ole ainoa yhteisö, joka saa avustusta valtiolta. Ei asiassa ole ratkaisevaa se, millä nimikkeellä se maksetaan.
Maksanhan minäkin mm. hiihtoliitolle, vaikka minulla ei ole suksiakaan.
Mistä sinä olet saanut käsityksen, että ET olisi _ensisijainen_ opetettava aine?
Perusopetuslaki 2:13 §:
"Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta"
Uskonnonvapauslaissa on lisäksi määritelty, mitä tarkoitetaan uskonnolla ja uskonnollisella yhteisöllä.
Mihinkään "uskontoon perustumattomaan aatteeseen" perustuvat yhteisöt eivät ole uskonnollisia yhteisöjä, ei siis myöskään uskonnonvapaus- tai perusopetuslain tarkoittamia aatteita, mutta niiden "jäsenillä" ei ole velvollisuutta osallistua uskonnolliseen opetukseen.
Mihinkään noista mainitsemistasi seremonioista ei ole pakko osallistua. Ei myöskään käydä teatterissa, oopperassa, elokuvissa...
Seremonioitten kaavaan, juhlallisuuteen tai juhlattomuuteen, en ota kantaa. Se saa minun puolestani olla kunkin yhteisön itse päätettävissä.
Painostaminen jonkun uskonnollisen yhteisön jäseneksi on sanktioitu, ja joka siihen syyllistyy tekee virheen. Valtion tai yhteiskunnan en ole ainakaan kuullut tekevän niin. Eroa on myös painostuksella ja "painostuksella".
Kirkko hautaa myös mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomat. Myös oman hautausmaan perustaminen on mahdollista; niille on kyllä asetettu tiukat ehdot.
Vihkipaikka on aina - myös kirkossa - vihkijän ja vihittävien keskinäisen sopimisen varassa. Vihkimisestä on myös oikeudellisia seuraamuksia, joten sen muoto on syytäkin olla säädelty.
Suomessa on pilvin pimein järjestöjä, joita yhteiskunta ei tue taloudellisesti. Ja erityisesti uskonnollisten yhteisöjen kriteerit on määritelty uskonnonvapauslaissa.