Teologinen tiedekunta sen tietää ja opettaa niin. Kansan tarpeen tähden koulutetaankin uusia pappisvirkoihin. Tämä on selkeästi näin myönnetty joidenkin pappien suulla ja ovatkin oikeassa.
Vastaukset 1
Suomessa on kolme teologista tiedekuntaa, Helsingissä, Turussa ja Joensuussa. Kunkin yliopiston teologian laitoksella on useita tutkijoita ja opettajia töissä. Ei he puhu yhdellä suulla. Teologiassa on erilaisia koulukuntia ja yksilöajattelijoita. Osa uskoo Raamatun olevan ihan historiallinen kirjakokoelma, josta voidaan hahmottaa niin Israelin historian vaiheita kuin Nasaretilaisen opetuksia. Osa on enemmän myytti/legenda linjalla.
Toki on hyvä muistaa myös se, että suomalainen yliopistoteologia ei edusta teologian koko kirjoa. Suomenkieli on kuitenkin aika pieni kieliryhmä. Ennen teologit kirjoitti ja luki enimmäkseen saksaksi, nykyisin englanniksi. (Modernilla ajalla siis, toki latinaksi keskiajalla ja sitä ennen myös kreikaksi.)
Jos tarkoitat Suomen luterilaisen kirkon pappeja, niin yhä suurin osa sitoutuu klassiseen kristinuskoon. Siitä tehdään aika ajoin tutkimuksia. Kaikilla ev. lut. kirkon papeilla on kaikilla yliopistokoulutus. On toki niitä kohupappeja jotka väittävät ettei Jumalaakaan ole. Ihmettelen hieman ammatinvalintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471033
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1181001Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63768PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42529
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi6378