Nyt on neuvot kultaiset kalliit tarpeen.
Olen kärsinyt paniikkioireista 5 vuotta. Silloin tällöin puhkeavat kukkaan. Ja pari muutaman kerran olen ollut lääkekuurilla (cipramil, efexor depot). Viimeisen lääkekuurin lopetin tämän vuoden elokuussa.
Olen huomannut että minulla stressi ja paniikkioireet kulkevat käsi kädessä. Töissä on ollut kiireinen syksy ja olen vapaa-aikanani käsityöihminen, näpertelijä. Ja sen voi vaan kuvitella miten kiirettä on näin joulun alla, kun iski villitys käydä myyjäisissä myymässä tekeleitään.Töistä tultuani olen käynyt heti tekemään käsitöitäni, niin kauan kun on nukkumaan menoaika. Eli olen vetänyt itseni liian tiukille.
Olen ollut väsynyt, mutta on vaan ollu pakko painaa... tänään sitten kroppa alkoi siitä ilmoittamaan. Tuli sellainen epätodellinen olo, pulssi nousi, vatsa sekaisin, oksetti. Samoja tuntemuksia kun viimeeksi, kun vaikeudet alkoivat.
Lisäksi ole tunneihminen, eli jos jollain läheisellä on vaikeaa niin olen kova kantamaan heidänkin murheet harteillani.
Joten nyt olisivat neuvot tarpeen, miten ehkäistä ettei vaikudet alkaisi... johan järki jo sanoo, että hellitä tahtia ja sen aion tehdä. Sitä en voi tehdä että olla möllötän, enkä tee mitään.
Tietysti sitä alkaa kaivamaan itselleen "hautaa, kun mielessään alkaa miettimään asioita, että mitä jos nyt alkaa paniikkikohtaukset. Miten sitä osaisi koota itsensä, eíkä jäädä miettimään asioita.
Koko syksy on mennyt todella hyvin, ehkä liiankin hyvin. Toivon, ettei tarvisisi mennä siihen pisteeseen, että joutuisi aloittamaan lääkekuurin, koska niissä on aina sivuvaikutukset.
Miten sitä löytäisi itselleen kultaisen keskitien mitä kulkea eteenpäin. Tuntuu, että olen joko on tai off.
Olen kärsinyt paniikkioireista 5 vuotta. Silloin tällöin puhkeavat kukkaan. Ja pari muutaman kerran olen ollut lääkekuurilla (cipramil, efexor depot). Viimeisen lääkekuurin lopetin tämän vuoden elokuussa.
Olen huomannut että minulla stressi ja paniikkioireet kulkevat käsi kädessä. Töissä on ollut kiireinen syksy ja olen vapaa-aikanani käsityöihminen, näpertelijä. Ja sen voi vaan kuvitella miten kiirettä on näin joulun alla, kun iski villitys käydä myyjäisissä myymässä tekeleitään.Töistä tultuani olen käynyt heti tekemään käsitöitäni, niin kauan kun on nukkumaan menoaika. Eli olen vetänyt itseni liian tiukille.
Olen ollut väsynyt, mutta on vaan ollu pakko painaa... tänään sitten kroppa alkoi siitä ilmoittamaan. Tuli sellainen epätodellinen olo, pulssi nousi, vatsa sekaisin, oksetti. Samoja tuntemuksia kun viimeeksi, kun vaikeudet alkoivat.
Lisäksi ole tunneihminen, eli jos jollain läheisellä on vaikeaa niin olen kova kantamaan heidänkin murheet harteillani.
Joten nyt olisivat neuvot tarpeen, miten ehkäistä ettei vaikudet alkaisi... johan järki jo sanoo, että hellitä tahtia ja sen aion tehdä. Sitä en voi tehdä että olla möllötän, enkä tee mitään.
Tietysti sitä alkaa kaivamaan itselleen "hautaa, kun mielessään alkaa miettimään asioita, että mitä jos nyt alkaa paniikkikohtaukset. Miten sitä osaisi koota itsensä, eíkä jäädä miettimään asioita.
Koko syksy on mennyt todella hyvin, ehkä liiankin hyvin. Toivon, ettei tarvisisi mennä siihen pisteeseen, että joutuisi aloittamaan lääkekuurin, koska niissä on aina sivuvaikutukset.
Miten sitä löytäisi itselleen kultaisen keskitien mitä kulkea eteenpäin. Tuntuu, että olen joko on tai off.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oletko ajatellut, että voisit käydä välillä ulkona kävelemässä ja kuten kerroit hellittää askartelussa. Keksit menemistä esim. elokuvia, tuttavien tapaamista. Yritä opetella rentoutumaan, hanki vaikka rentoutuskasetti. Yritä pitää ajatukset muualla kuin miettimällä, että nyt se alkaa.
Minäkin askartelen, teen kortteja ja joskus innostun tekemään liikaa niin minulla käsi/hartiat huomauttavat että on tehty liikaa. Hyvää joulunalusaikaa sinulle.
Kyllä viime yönä tuli mietittyä monenmoisia vaihtoehtoja. Todella levoton yö.
Töistä ei voi hellittää, joten vapaa-aikaan pitää keksiä muutoksia. Kävelystä nauttisin suunnattomasti, mutta olen saanut lenkin aikana muutaman kerran paniikkikohtauksen ja mielellään en lähtisi kävelemään. Siitä en tällä hetkellä nauttisi, koska se on mörkö muutenkin.
Rentoutumisen osaan, olen käynyt rentoutuskurssin. Pitäisikin kokeilla.
Miten sitä ihminen on heikko, jotenkin sitä syyllistää itseään hirveesti, kun kumppani kuitenkin kärsii ongelmistani. Minulla kun paniikkioireet alkavat, niin kotonta lähdöt ovat todella vaikeita. Minulla on vatsa aina sekaisin ja lähtiessä alkaa miettimään että mistäs löydän wc:n! Ja siitä sitten alkaa kierre.
Mutta jos tämä olisi vaan toisenlainen elimistön hälytys siitä, että hellitähän vähän (vaikea kyllä uskoa, kun paniikkikohtaukset on reilu vuosi sitten alkanut tälläisestä). '
Tällä hetkelläkin on vähän hermostunut olo!!! :(
Mutta Hyvää Joulun odotusta Sinulle Näpertelijä. Kiitos kun vastasit!!!
mulla on ihan kauhea paniikki kun stressaan kun jään likan kans kahdestaan muutamaksi päiväksi. mulla on lääkkeet mut xanoria menee enemmän kun ahdistaa niin pirusti. mulla oireet liittyy kans stressiin ja likan kans kaksin oloon.
Olen kanssa kärsinyt paniikkihäiriöstä joka ei ole vähään aikaan taas nostanut päätään kun stressi ja kaikennäköiset paineet ovat hellittäneet.
Tiedän että joulukuu tulee olemaan todella raskas koska aloitin juuri tekemään töitä parina päivänä viikossa sen lisäksi että käyn ensi kuun puoliväliin saakka vielä koulussa päivittäin pitkän matkan takana! Kun koulu loppuu niin aloitan samantien toisessa työpaikassa väliaikaisesti. On kyllä mietyttänyt kanssa että kuinka jaksan kun pitäisi valmistella yksin joulun viettoa.
Siihen aikaan kun sain päivittäin kohtauksia niin kaikki ajatukset tosiaan pyöri sairauden ympärillä eikä mistään oikein tullut mitään. Terapeuttiseksi tekemiseksi itselleni osoittautui kotona jumppaaminen, kävelylenkit, piirustelu/askartelu sekä musiikki. Aloin myöskin viettämään enemmän vapaa-aikaa kavereiden ja läheisten kanssa joista oli todella paljon apua parantumisessa.
Jos et lenkille rohkene niin kokeileppas kevyttä jumppaamista kotona ja kuuntele samalla hyvää musiikkia, on meinaan todella rentouttavaa! =)
Kuullostipa tutulta... Minusta tuntuu että tämä syksy on ollut yhtä painajaista. Minulla on myös ollut paniikkihäiriö 5vuotta. Söin alussa cipramil lääkekuurin ja se auttoi. Lopetin mutta oireet tuli joskus väsyneenä ja stressaantuneena takaisin...mutta minä aina kuitenkin selvisin niistä.Uutuutena sitten ajattelin että kun kohtaus tulee niin minäpä raavin itseäni niin helpottaa... ja siitähän ei kaunista jälkeä seurannut. Tänä syksynä oireet ovat tulleet takaisin kaksi kertaa kauheampana ja enkä saa niitä pois...Tilanteen laukaisi ulkomailla olo. Ero ystävistä ja rakkaista. Siellä lääkäri antoi Xanoria kahden viikon kuurin aivan hulluilla annosmäärillä jotenka söin lääkkeistä vain yksi neljäsosan jotta selvisin pahimmasta ja vain viikon ajan. Suomeen tultuani soitin terveyskeskukseen lääkärilleni tilanteesta niin lääkäri vain sanoo että et sinä lääkkeitä tarvitse. Syö vaan xanoria silloin kun tulee huono olo... outoa,jopa minä tavan tallaaja tiedän et siihen jää koukkuun. Heitin ne roskiin ja olen nyt taas sinnitellyt ja itseasiassa on ollut hyviä sekä pahoja päiviä.
Itse ainakin voisin antaa sellaisen neuvon että mene sellaiseen paikkaan mitä välttelet esim.kauppaan jos siellä iskee paniikki...niin minä ainakin teen. En tiedä auttaako se mutta ainakin yritän.
Tsemppiä sinulle! Koeta kestää!
Ei serotoniinilääkkeitä nautita "kuureina", vaan niiden käyttö kestää yleensä vuosia.
Itselläni paniikkihäiriökohtaukset alkoivat noin 15 vuotta sitten ja johtivat lopulta masennuksen kehittymiseen. Sain Cipramil-lääkityksen, jota söin n. 8 vuotta 40 mg/vrk. Nykyisin syön Sepramia estolääkityksenä ainoastaan 20 mg/vrk ja pelkästään pimeinä talvikuukausina.
Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut missään vaiheessa. Ehkä sinunkin pitäisi vaihtaa lääkettä. Noista "lääkekuureista" kun ei juuri ole apua.
Tuohon toisten ihmisten murheiden kantamiseen sen verran, että siitä kannattaa tietoisesti pyrkiä eroon. Kannattaa aivan opetella, ettei mene tunnetasolla mukaan toisen murheisiin. Toisten ihmisten murheiden kantaminen nimittäin imee sinun oman energiasi loppuun (kokemusta on!). - Tuon murehtimisen voi lopettaa yksinkertaisesti päättämällä, että "naps, enpä murehdi!". Laita se "luukku" kiinni, jota kautta sinusta virtaa energiaa sinne toisen ihmisen suuntaan. - Kyllä ihmisillä murheita riittää, niin läheisillä kuin muillakin ihmisillä. Ei sinun tarvitse muita pelastaa, pelasta itsesi. Ja mitä viileämmin ja näennäisen välinpitämättömästi tunnetasolla pystyt suhtautumaan läheisesi murheisiin, sitä tehokkaammin pystyt heitä myös auttamaan! Murheiden kanto ei ole auttamista!
Ja asioiden murehtiminen omalla kohdallakaan ei auta yhtään. Suhtautuminen asioihin murehtimatta on vaikea suhtautumistapa, mutta se on mahdollista oppia.
Kiitos kaikille ihanista kannustavista viesteistä!
Tämä viikko on ollut vaihteleva.
Yhden lievän paniikkikohtauksen olen saanu kylässä käydessä, mutta sen sain hallintaan rauhallisesti hengittämällä ja pastillia syödessä.
Muuten olo on ollut aika tukala, ruoka ei maistu, oksettava olo, väsyttää!!! Yöt on mennyt vaihtelevasti, välillä nukun kuin tukki ja viime yö oli levoton, uni ei meinannut tulla ja sitten aamulla tuli vahdittu milloin kello soi...
Toisten murheilta olen yrittänyt kääntää korvani off asentoon. Mutta vaikka niitä ei kuule, niin tietää kuitenkin että läheisillä on huono olla.
Kaikista huolestuttavinta on tämä oma olotila. Tuntuu, että olisi sellaisessa horroksessa. Vuoden pimein aika on näköjään tullut minulle vaikeaksi, vaikka olen hirveän kova laittamaan kaikkea niin joulukaan ei jaksa yhtään innostaa.
Lääkitystäkään en millään haluaisi aloittaa, koska se tuntuu minusta heikkoudelta, olen huono/heikko ihminen!
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon mitä sinä, sharity. Minä vaan olen kauemmin kärsinyt paniikkihäiriösitä, jo parikymmentä vuotta. Välillä ne on olleet lähes kokonaan poissa, mutta nyt taas... ei edes lääkkeet tunnu tehoavan. Nyt käytössä Zoloft (aloitin n. kuukausi sitten), Alprox ja Propral.
Minulla ei myöskään ole töissä stressiä, mutta huolia (itse tehtyjä?) on. Olen huolissani äidistäni, joka on mielestäni sairas, mutta ei mene lääkäriin, vaan hosuu entiseen malliin. Hänellä ei oikein henki kulje, kun on pikkutytöstä asti polttanut tupakkaa. Hän on 59 v. Isäpuoleni kuoli pari vuotta sitten tupakan aiheuttamaan sairauteen 55 vuotiaana.
Omista lapsistani olen huolissani koko ajan ilman mitään erityistä syytä. Samoin omasta terveydestäni. Tutkailen itseäni koko ajan, ja sitten tulee paniikkikohtaus. En minä tiedä miten näistä mietteistä ja tunteista pääsee.
Minulla ei ole ketään hyvää ystävää, jolle voisin jutella, siksi käyn täällä netissä "valittamassa" toisille samankaltaisille. Tuntuu, että minun tuttavapiiriini on kertynyt ne vahvat ihmiset, jotka ei tämmösiä mietteitä ja tunteita ymmärrä.
Siä Sharity kuullostat ihan kuin minulta. Minäkin syön pastilleja enkä itseasiassa ole nukkunut pariinyöhön olleskaan! Tsemppiä sinulle ja kyllä se olo tästä paranee koska eihän se aina voi olla pelkkää paniikkia. Hyvää joulunodotusta sinulle ja voimia!
Nyt olen näköjään löytänyt palstan, joka "vilisee" meikäläisiä! Teitä lukiessa alkaa tunutmaan olo ihan normaalilta! SIIS korostan sillä koette samanlaisia asioita samanlailla! Eikös se ala olemaan merkki, että me ollaan "normaaleta!" :)
potki sitä paniikkia sukuelimiin vaan, ne lähtee kun niitä pikkupiruja alkaa kiduttamaan. Ne voi kuvitella henkisenä olentona jota on kiva kiduttaa. näin minä tein ja en sääli yhtään, olen terve.
Olen itse kärsinyt paniikkioireista kohta 4vuotta...Takana on kaikenlaista mitä on tapahtunut...Mie sairastan epilepsiaa ja se oli iso elämänmuutos, elää sairauden kanssa mikä tuli ihan yhtäkkiä elämääni..Tuntui ettei mistään oikein tuu mitään...
Mutta neljä vuotta sitten mun elämäni tuntui menevän lopullisesti! Menetin mulle erittäin rakkaan ihmisen, ja kun olin peruskoulun piinasta päässyt eroon,(oon entinen koulukiusattu) niin kaikkien kokemusten jälkeen mulle alkoi tulee iha ihmeellisiä oireita...
Tuntui ettei millään saa henkeä, sydän alkoi ihan yhtäkkiä tykyttää, kädet hikoili, epätodellinen olo, huimasi, tärisin ja mulle tuli ihan hirvee pakokauhu :( Samoja oireita on edelleen..
Oon nyt viimeisen neljän vuoden aikana taistellut...
Paniikkihäiriö tulee ihan missä vaan, milloin vaan...Ei sitä osaa ennakoida milloin se tulee..Joskus tulee liikaa mieitittyy asioita, niin ei siinä tuu kun paniikki...Oireita tulee silloin, mutta ne menee hetkessä ohi...Ne on hallittavissa. Mutta kaikkein inhottavinta on se, jos se tulee(ja on tullutkin) kavereitten aikana. Joillekin olen voinut sanoa, etten voi oikein hyvin, että nyt on pakko saaha jotain tekemistä. Joskus vaan pystyn nauttimaan kaikesta.
Yksikseen kun olen kotosalla niin mä mietin kaikkii murheita mitä on kasaantunut. Ja sepä sit laukaisee kohtauksen! :/
Pitkä stoori ois, jos vaan jaksais kirjoittaa! :)
Lääkkeitä en meinaa käyttää. Mutsi on nuorempana kärsinyt samasta, kun minä. Joskus pystyn hänen kanssa jutella näistä asioista, mutta emmä haluu kasaa kaikkii mutsin harteille, senpä takii käynkin psykologin luona.
Mitäs jos tunkisit pääsi perseeseen?