Ranskassa 750 no-go-aluetta

foxn

Valtamedian yrittäessä hysteerisesti tehdä pesäeroa ääri-islamistien ja tavallisten maallistuneiden muslimien välillä puhuu tämä fakta karua kieltään Ranskan islamisaatiosta – maassa on noin 750 muslimien no-go-aluetta.

No-go-alueella tarkoitetaan esimerkiksi lähiötä tai naapurustoa, johon jollain tietyllä ihmisryhmällä ei ole mitään asiaa. Tässä tapauksessa kulkukiellon kohteena ovat tavalliset valkoiset ranskalaiset, ja aluetta hallitsevat käytännössä muslimit.

Alueet ovat monilta osin irtautuneet yhteiskunnasta, ja kuten naapurimaassamme Ruotsissa, ambulansseilla, poliiseilla, palokunnilla tai muillakaan ulkopuolisilla ei ole näille alueille mitään asiaa. Alueilla on voimassa maan perustuslain sijasta useimmissa tapauksissa sharia-laki. Noin 40 prosenttia Ranskan viidestä miljoonasta muslimista asuu näissä getoissa.

Journalisti Nolan Peterson kuvailee erästä tällaista aluetta seuraavin sanoin: ”Monien nuorten miesten päällä näkyi Osama bin Laden -T-paitoja. Vesipiippukaupassa näin televisiosta Abu Mus’ab al-Zarqawin puheen, jossa hän lietsoi kapinaa Irakissa olevia amerikkalaisjoukkoja vastaan. Tämä kaikki vaikutti aivan jokapäiväiseltä ja erittäin hyväksytyltä.”

Lähde: Fox News

http://www.patriootti.com/rankassa-750-no-go-aluetta/

2

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Je suis Charlie

      Viestin tärkeä varoittava sanoma kaikuu täällä tyhjille katsomoille.

      Kokeile mieluummin maailman menoa, maahanmuutto ja rasismipalstoja.

      Kyllä, rasismi-palstaa!

      Islam keskustelu käy siellä parasta aikaa todella kuumana, vaikka islamkriittisyys ei rasismia käytännössä olisikaan.
      Parempi kuitenkin levittää hyvää tietoa niin laajalle kuin mahdollista.
      Aito islamkriitikko ei tietenkään ole rasisti, mutta sellainen kuva monella näyttää olevan, joten on aika korjata se virhekäsitys ja sitä paitsi, mitä useampi rasismin vastustaja saa tietoa islamista, sitä parempi. Rasismin vastustajien kuuluu saada tietää totuus maailman syrjivimmästä ideologiasta.

      Palstan seriffi tosin on umpiluupäähyysäri, jota ei faktat hetkauta.

      • eijei

        Ei missään nimessä maahanmuuttopalstalle. Se on trollien palsta, jossa asiallinen keskustelu hukkuu nopeasti tällaisten viestien tulvaan.

        "toi on mun nikki"
        "oot tyhmä"
        "ite oot"

        Uskokaa tai älkää, niin maahanmuutto palstalla melkein jokaisessa ketjussa on sadoittain tuollaisia viestejä.

        Onnistuin siivoamaan omaa aloitustani ("Länsi islamisoituu nopeasti") ilmoantonappulalla, mutta samaa ei voi sanoa muista ketjuista.

        Hyysärit yrittävät vaientaa kriittisen keskustelun keinolla millä hyvänsä, ja tuolla palstalla he ovat onnistuneet siinä erinomaisesti.

        Sinne ei siis kannata mennä, jos tavoitteena on asiallinen ja informatiivinen keskustelu islamin ongelmista


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6148
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1199
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      990
    Aihe