Mielestäni voi silloin kun todellisuus hämärtyy, minulla on aina jalat maassa oman vakaumusteni kanssa.
Vastaukset 5
- järkyttävä asia
Usko ON taakka, alusta saakka.
Uskkosta voi tulla taakka monellakin tavalla.
Usko on taakka silloin, jos ihminen jää ns. "lain alle". Tällöin hän yrittää kelvata Jumalalle omien tekojensa, antautumisensa ja hurskautensa ansiosta eikä näe, että Jumala antaa kaiken puhtaasta armosta sille, joka sydämessään turvautuu Jeesuksen Kristuksen ristin sovitukseen. Lain alla oleva yrittää pelastaa itsensä kuin fariseus: omilla hyvillä teoillaan.
Usko on taakka myös silloin, jos ihmisestä tulee lakihenkinen. Tällöin ihminen tavoittelee Jumalan siunauksia ja rukousvastauksia kuvittelemalla, että Jumala siunaa häntä hänen erinomaisen hengellisyyden takia. Lakihenkinen ei ajattele tässä niinkään pelastumista, vaan tämän maailman ajan onnea olemalla Jumalalle kuuliainen. Lakihenkisyys voi johtaa epätoivoon, kun ihminen huomaa, ettei hän kykene eikä jaksa toteuttaa Jumalan Sanaa arkielämän monissa käänteissä. Ellei hän tähän herää, hän voi olla kova ja ylpeä pitäen itseään hyvänä ja monia kipuilevia uskovia huonoina.
Uskosta voi tulla taakka myös vakavista mielenterveysongelmista kärsivälle tai fyysisestä sairaalle ihmiselle, jos hän on sellaisen opetuksen alla, että Jeesus paranaa meidät jo tässä ajassa, kun me vain luotamme ja uskomme häneen. Kun parantumista tai selvästi nähtävää henkistä eheytymistä ei näytä tapahtuvankaan, ihminen kokee, ettei Jumala rakasta häntä. Hän jää taakan alle: jos uskoni olisi oikeanlaista, minä parantuisin.
Todellisuus voi hämärtyä, jos ihminen ei näe hengellisyyden olevan jatkuvasti läsnä olevaa Pyhän Hengen, Jeesuksen vaikutusta. On mahdollista, että ihminen yrittää paeta hengellisyyteen, jotta todellisen elämän raakuus ja vajavaisuus eivät haavoittaisi häntä. Meidän ei tarvitse paeta mitään, vaan saamme tällaisina olla Jeesuksen seurassa matkalla Taivaan kotiin.- miettinyt
Onko usko taakka ateistille tai ateisti uskovalle.
Kun rinnakkain elämme, usko on uskovalle itseisarvo, kun ei uskovainen ei ajattele itseään ateistiksi.
- kyllä voi tulla.
Maailmassa ollessani ateistinen uskoni vei jalat, sekä todellisuus hämärtyi monta kertaa. Samasta syystä kaverini kuoli, pudottua II- kerroksen parvekkeelta, ja toinen kuoli, vaikka lääkäri varoitti siitä, sekä hänen sukuaan. Jos vielä ottaa, henki lähtee ja se läksi.
Kaksi naapurin isäntää oli niin pahapäisiä akoilleen, että vuoronperään vaimot hyppäsi kahdeksankerroksen korkeudesta päättyvin lopputuloksin.
Kummastakin jäi jälkipolvea, tosin jo varttuneempana.
Mutta sitten minä sain jalat maahan, sen uskon kautta ja vakaumus on taivaallinen ja iankaikkinen.
Toteaisin aloitukseen, että se ateistinen usko, se tuli monelle taakaksi ja päätti elämän. - kyllä voi tulla.
Maailmassa ollessani ateistinen uskoni vei jalat, sekä todellisuus hämärtyi monta kertaa. Samasta syystä kaverini kuoli, pudottua II- kerroksen parvekkeelta, ja toinen kuoli, vaikka lääkäri varoitti siitä, sekä hänen sukuaan. Jos vielä ottaa, henki lähtee ja se läksi.
Kaksi naapurin isäntää oli niin pahapäisiä akoilleen, että vuoronperään vaimot hyppäsi kahdeksankerroksen korkeudesta päättyvin lopputuloksin.
Kummastakin jäi jälkipolvea, tosin jo varttuneempana.
Mutta sitten minä sain jalat maahan, sen uskon kautta ja vakaumus on taivaallinen ja iankaikkinen.
Toteaisin aloitukseen, että se ateistinen usko, se tuli monelle taakaksi ja päätti elämän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532026
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3571489Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1781042Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.279744- 271639
- 33631
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12631- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen22537- 42512