Sdp on hieman keskustan edellä eduskuntavaalikannatuksessa
Kokoomuksen kannatus
on noussut 20,7 prosenttiin
Sdp on nyt pari prosenttiyksikköä keskustan edellä eduskuntavaalikannatuksessa. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaaman tuoreen tutkimuksen mukaan Sdp:n eduskuntavaalikannatus on nyt 25,5 prosenttia, kun keskustan kannatus jää 23,4 prosenttiin.
Edellisessä vastaavassa tutkimuksessa viime kesäkuussa päähallituspuolueiden kannatusluvut olivat käytännössä tasoissa; Sdp:n kannatus oli 25,1 prosenttia ja keskustan 24,9 prosenttia.
Kokoomuksen kannatus on noussut viidessä kuukaudessa 18,8 prosentista 20,7 prosenttiin.
=
Roskajoukkio Kepun petoksella ja valheella haalittu vaali"voitto" menee sen siliän tien - ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle.
Kokoomuksen kannatus
on noussut 20,7 prosenttiin
Sdp on nyt pari prosenttiyksikköä keskustan edellä eduskuntavaalikannatuksessa. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaaman tuoreen tutkimuksen mukaan Sdp:n eduskuntavaalikannatus on nyt 25,5 prosenttia, kun keskustan kannatus jää 23,4 prosenttiin.
Edellisessä vastaavassa tutkimuksessa viime kesäkuussa päähallituspuolueiden kannatusluvut olivat käytännössä tasoissa; Sdp:n kannatus oli 25,1 prosenttia ja keskustan 24,9 prosenttia.
Kokoomuksen kannatus on noussut viidessä kuukaudessa 18,8 prosentista 20,7 prosenttiin.
=
Roskajoukkio Kepun petoksella ja valheella haalittu vaali"voitto" menee sen siliän tien - ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kepun romahdus on onneksi isänmaalle
Toivottavasti tämä hallitus pysyy nitistenkin pystyssä vaalikauden loppuun, jotta kepun valheella hankitun vaalivoiton ja sitä seuranneen kansan täydellisen kusetuksen hinta voidaan maksattaa kepulla täysimääräisenä.
Jos tämä tyhjänpäivänen selvitystilahallitus sattuisi kaatumaan keskenkaiken omaan mitäänsanomattomuuteensa, niin kepu saattaisi päästä vaaleihin taas oppositiosta käsin latelemaan uusia valheitaan. Hallituksesta käsin sentään pientä rajaa siinä mitä valehdellaan on.
Juuri noin!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005550006
Pannaanpas tähän vähän Laatikaisen tuutista: "Aatos Erkko on suomalainen, jonka sanomisiin kiinnitetään runsas huomio...Ehkä hän 72-vuotiaana tasavallan lähes ainoana ylimyksenä katsoo roolinsa edellyttävän linjanvetoa....Eljas ja Aatos Erkko ovat olleet vastakarvaisia oman aikansa toteutetulle ulkopolitiikalle. Molempien herrojen silmissä Urho Kekkonen edusti torjuttavaa ja kavahdettavaa voimaa, jonka valtaannousu oli estettävä......Erkon ja sen sanomalehdistön nuivassa, monesti vihamielisessä asenteessa keskustaan saattaa huokua tappion kärsiminen kansalaisten luottamukseen perustuvassa yhteiskunnallisessa kilvoittelussa....ja jos erkkolaisuudessa on tehtävä valintoja, ne kallistuvat pääkaupunkiseudun pitkäaikaisen ykköspuolueen, sosiaalidemokraattien hyväksi."
Kaikkea muutakin satraappi sanoi ja, vakuutti kaikki osapuolet (Erkko oli kehunut Lipposta! Paha paha juttu!!iik).
Vanhoja horiseva pieru nahkahousuissa.
Tuolla toisaallakin viittaat eilisillan TV ohjelmaan niin jäikö toinen poliittinen ohjelma katsomatta.
Vaikka kyseessä on pelkkä huumoriohjelma niin jotain niissäkin voi olla totta,mietippä sitä.
...löytyy tästä julistuksesta.
Siitä se on tarttunut perillisensä jokapäiväiseen käyttöön.
http://www.histdoc.net/historia/kuusinen.html
Kuten tolkuton liioittelukin, mutta sehän kuului tämän "hallituksen" taktiikkaan.
Onneksi löytyi 65 vuotta sitten sankarijoukko, joka pelasti isänmaan vapauden.
http://www.mannerheim.fi/10_ylip/s_talvis.htm
Roskajoukkio koko Kepu.
=
Totta jok´ikinen sana... ja osuvaa riimiä.
Tunnistatko "rautalehti" tuolta alempaa omia sukulaisiasi.
Anttila pettää aina.
1. Johdanto
Yksi talvisodan historian mielenkiintoisimmista yksittäisilmiöistä oli Terijoelle perustettu Suomen demokraattisen kansantasavallan hallitus. Tämä suurelta osin Moskovan suomalaisiin emigranttikommunisteihin ja erityisesti Otto Wille Kuusiseen henkilöitynyt hallitus julisti edustavansa koko Suomea ja hyväksyvänsä Paasikiven hylkäämät rajatarkistukset. Todellisuudessa Terijoen hallitukseksi kutsuttu joukko ei saanut suomalaisten kannatusta ja pian se alettiin ymmärtää Neuvostoliiton imperialististen tavoitteiden kulissina. Perusteet Kuusisen hallituksen idealismista ja punaisen Suur-Suomi ajattelun jatkumisesta hälvenivät sodan melskeessä ja monille suomalaisille kommunisteillekin Kuusisen kaltaiset Moskovan emigrantit olivat ylempää klikkiä, joiden käsitykset vanhan kotimaan tilanteesta eivät enää olleet realistisia. Terijoelle pystytetystä väliaikaisesta vallankumoushallituksesta ei koskaan tullut Suomen vallankumouksen laukaisijaa saatikka koko kansan edustajaa. Kuitenkin Kuusisen hallitus jatkoi nimellisesti toimintaansa talvisodan loppuun saakka.
Terijoelle asettuneen O. W. Kuusisen hallitus oli koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan kiusallinen piikki Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa, mikä näkyy edelleenkin tutkijoiden vähäisenä kiinnostuksena aiheeseen. Toisaalta Kremlin arkistojen avautuminen keskitti tutkimusresursseja paljolti talvisodan venäläisen yleiskuvan hahmottamiseen, mikä jätti Terijoen hallituksen kaltaisen oheistuotteen taka-alalle. Terijoen hallituksen perustamisen syitä, toimintaa ja kohtaloa käsittelevä vähäinen kirjallisuus jakaantuu karkeasti kolmeen osaan: Suomalaiseen tutkimukseen perustuvaan Neuvostoliiton aikaiseen, yleiseen Kremlin avautuneiden arkistojen täydentämään sekä kommunistiseen venäläiseen ja suomalaiseen kirjallisuuteen. Erottavina tekijöinä tutkimussuuntausten välillä ovat olleet käsitykset Terijoen hallituksen perimmäisestä tarkoituksesta ja siitä oliko se vain erikoistapaus Neuvostoliiton ulkopolitiikassa vai puhtaasti sen ohjelmaan kuuluva toimenpide. Keskustelua yhdistää kuitenkin jokinlainen yhteisymmärrys siitä, ettei Kuusisen hallitus ollut Suomen kohdalla paras vaihtoehto.
Suomalaisen Neuvostoliiton aikaisen tutkimuksen keskeisimmät teokset Max Jakobsonin Diplomaattien talvisota ja Osmo Jussilan Terijoen hallitus ovat tutkimuksia, jotka pohjautuvat täysin yksipuoliselle suomalaiselle tulkinnalle. Vielä 1980-luvun puolivälissäkään ei tutkijoilla ollut käytössään keskeisiä venäläisiä asiakirjoja, mutta etenkin Jussilan porautuminen Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan pitkällä aikavälillä vastaa hyvin salattujen asiakirjojen antia. Jussila toteaakin olevansa kuin antiikin tutkija, joka tulkitsee koko historiaa vain murto-osasta kaikkia lähteitä. Niin Jakobsonin kuin Jussilankin tutkimus oli pakotettu seuraamaan näkyviä liikkeitä ja arvioimaan niiden valossa ajatuksia, jotka liikkeiden takana olivat. Heillä suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin varmasti juuri liikkeiden runsaus, vaikkakin metodin antama kuva venäläisestä ulkopoliittisesta ajattelusta muodostuukin välillä hieman liian läpinäkyväksi ja selitys retroaktiiviseksi.
Kommunistisen tutkimuskirjallisuuden tuotokset ovat pääasiallisesti keskittyneet Terijoen hallituksen maineen kohottamiseen sovinnaisessa hengessä. Vuonna 1943 Kuusisen oman tulkinnan mukaan Terijoen hallitus oli ennenkaikkea sodan vastainen rauhanhallitus, jonka pettäminen oli ajanut suomalaiset jatkosotaan. Samoilla linjoilla oli pitkään myös SKP:n virallinen kanta, vaikkakaan epävirallisen SKP:n ja Kuusisen hallituksen välit eivät talvisodan aikana olleet erityisen lämpimät. 1960 ja 70-luvuilla kommunistitkin alkoivat myöntää Terijoen hallituksen olleen historiallinen erehdys, mutta vain talvisodan epäonnistumisen kautta. Neuvostoliitossa Terijoen hallitusseikkailua ei talvisodan jälkeisessä historiankirjoituksessa juuri muisteltu. Ainoastaan vuoden 1946 ulkopolitiikan dokumenttikokoelmassa ”Vnešjaja politika SSSR, Sbornik dokumentov” Kuusisen hallitus mainitaan ohimennen, mutta muutoin sen ei haluttu kuuluvan Neuvostoliiton historiaan. Vasta 1979 historioitsija Vladimir Petrov otti Punalippu-lehden artikkelissaan asian lopullisesti esiin. Petrov yhtyy Kuusisen ja SKP:n näkemyksiin Terijoen hallituksen tarkoituksesta, mutta huomauttaa että Kuusisen hallituksen ajamat asiat kuitenkin saavutettiin jatkosodan jälkeen. Tässä tulkinta yhtyy Max Jakobsonin saman vuoden Diplomaattien talvisota teoksen uusintapainoksen esipuheeseen, jossa Jakobson näkee vuoden 1939 vaatimusten toteutuneen vuoden 1948 solmitulla YYA-sopimuksella. Tosin molempien käsitykset pohjautuvat uskoon Stalinin halusta puhtaasti strategisen aseman parantamiseen, mikä ei nykyisen näkemyksen mukaan ole enää niin yksiselitteinen.
Uusimman tutkimuksen tulkinnat Terijoen hallituksesta eivät poikkea olennaisesti vanhemmasta tutkimuskirjallisuudesta, vaikkakin Kremlin arkistot ovatkin olleet paremmin tutkijoiden käytettävissä. Joitakin sävyeroja näkyy Kimmo Rentolan väitöskirjasta ”Kenen joukoissa seisot – Suomalainen kommunismi ja sota 1937-1945”, joka yhtyy Jakobsonin vahvaan emigranttiteoriaan käsittäen sen kuitenkin häntä laajemmaksi, koko maailmansodan kulkuun liittyneeksi harhaksi. Hän ei kuitenkaan hylkää kulissiteoriaa, vaan pitääkin Terijoen hallituksen ensisijaisena kohdeyleisönä juuri neuvostokansaa, jolle näin legitimoitiin ”Stalinin terroristinen diktatuuri”. Ohto Manninen yhtyy Osmo Jussilan käsityksiin perinteikkäästä nukkehallitustekniikasta ja pitää Stalinin Suomelle kaavailemaa kohtaloa Baltian maiden kaltaisena. Samoin venäläiset N. I. Baryšnikov ja V. N. Baryšnikov näkevät Terijoen hallituksen olleen puhdas marionettihallitus ja korostavat etenkin sen propagandistisia tarkoitusperiä. Yleisesti uudempi tutkimuskirjallisuus on vahvistanut aikaisemman tutkimuksen satoa, mutta alemmalla tasolla se on siirtänyt keskustelua yksittäisten asiakirjojen tasolle.
2. Terijoen hallituksen synty ja anatomia
Talvisodan toisen taistelupäivän sensaatiomaisin tapahtuma koettiin Karjalan kannaksella sijaitsevassa Terijoen kylässä. Joulukuun ensimmäisenä päivänä 1939 joitakin puna-armeijan joukkoja oli saapunut Terijoelle suomalaisten suojajoukkojen vetäydyttyä saman päivän aamuna. Vaikka suomalaiset olivat vetäytyessään evakuoineet lähes koko kylän asukkaat ja tuhonneet lukuisia rakennuksia, saapui Helsinkiin myöhään illalla tieto Terijoelle perustetusta Suomen demokraattisen tasavallan kansanhallituksesta. Tämä vastasi osaltaan marraskuun viimeisenä päivänä Moskovan radiosta tulleen SKP:n keskuskomitean ”Suomen työkansalle” –julistuksen sisältöä, jossa Suomen työläisiä ja talonpoikia kehotettiin ”karistamaan kansan harteilta sodanlietsojien [Cajanderin ja Erkon] hallituksen ja perustamaan sen tilalle työkansan hallituksen. Terijoen hallitus olikin tarkoitettu Suomen virallisen hallituksen vastapainoksi, mutta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin se nähtiin alun hämmästyksen jälkeen pääasiassa Neuvostoliiton koomisena yritelmänä likvidoida Suomen poliittinen riippumattomuus. Kuitenkin mm. Englannin ”Daily Worker” ja ”New Masses” –lehdet uutisoivat voimakkaasti ”kansan riemusta” puna-armeijan vapauttamilla alueilla uskoen Terijoen hallituksen todella edustavan Suomen työtätekevää kansaa. Todellisuudessa Suomen demokraattinen kansanhallitus ei saanut vastakaikua sen paremmin Suomen porvaristossa kuin työväestössäkään, mikä huomattiin pian myös ulkomaiden tiedotusvälineissä.
Suomen kommunistien pettymykseksi Terijoen hallituksen ministerilista oli suhteellisen tuntematon. Vaikka Neuvostoliitossa piti olla satoja suomalaisia kommunisteja, ei hallituksen perustamisen masinoineen ja hallituksessa pää- ja ulkoministerinä toimineen Otto Wille Kuusisen ja finanssiministeri Mauritz Rosenbergin lisäksi hallituksessa istunut muita tunnettuja suomalaiskommunisteja. Terijoen hallitus olikin koottu pitkälti Kominternissä ansioituneitten suomalaisten virkamieshallitukseksi, eikä varsinaisesti SKP:llä, jota toisaalta ei ollut edes virallisesti olemassa, ollut minkäänlaista roolia asian käsittelyssä. Toisaalta SKP:n johtoa Tukholmasta käsin hoitanutta Arvo Poika Tuomista oli houkuteltu myös pääministerin paikalle, mutta hän kieltäytyi terveyssyihin vedoten tehtävästä. Todellinen syy oli kuitenkin se, ettei Tuominen pitänyt Stalinin politiikasta ja saatuaan tietää Neuvostoliiton hyökkäysaikeista vetäytyi Kuusisen suojaamana näkyvästä politiikasta. Näin pää- ja ulkoministeri Kuusisen lisäksi hallitukseen valikoitui sisäministeriksi Tuure Lehén, joka aikaisemmin toimi Kominternin sotilasasiantuntijana. Valistusministerin tehtäviä hoiti entinen Kominternin suomalaisasiain referentti Inkeri Lehtinen ja talousasioista vastasi entinen suomalainen kansanedustaja Mauritz Rosenberg finanssiministerinä. Maatalousministeriksi valittiin runoilijana ja Nuor-Kominternin työntekijänä tunnettu Armas Äikiä. Hallituksen ainoa karjalainen ja Neuvostoliiton kansalainen Paavo Prokkonen, joka alkuperäiseltä nimeltään oli Pavel Prokofjev, sai vastuualueekseen Karjalan asioiden hoitamisen. Ainoana puna-armeijan edustajana hallituksessa toimi puolustusministeri Akseli Anttila, joka 106. divisioonan komentajana sai erikoistehtäväkseen muodostaa joukoistaan kansanhallituksen armeijan rungon.
3. Toiminta, tavoitteet ja lamaannus
Suomen demokraattisen tasavallan kansanhallituksen ensimmäinen kokous pidettiin ehjäksi jääneen Terijoen upseerikerhon tiloissa heti 1.12.1939 ja siinä tyydyttiin vain toteamaan Suomen Kansanhallitus perustetuksi vahvistamalla Kuusisen hallitusohjelma. Koko Terijoen hallituksen elinaikana hallitus kokoontui vain muutaman kerran, sillä Kuusinen uskoi Terijoen olevan vain lyhyt välivaihe matkalla Helsinkiin. Osittain myös tästä syystä ministereille ei määrätty erityisiä kanslioita tai virkakoneistoja. Toisaalta talvisodasta ei tullut sellaista neuvostoliiton voittomarssia suomeen, jonka avulla Suomi viimein olisi saanut kansanhallituksensa. Suomalaisten puolustusinnon ja tehokkaan evakuoinnin ansiosta Kuusisen hallituksella ei muutamien suomalaisten sotavankien ja joidenkin paikalle jääneiden puna-armeijan osastojen lisäksi ollut Terijoella paljonkaan hallittavaa. Joulukuun toisena päivänä hallituksen reviiriä ja arvovaltaa kasvatettiin Moskovassa, kun Kuusinen, Stalin, Molotov, Vorošilov ja Ždanov hyväksyivät Paasikiven marraskuussa hylkäämät rajantarkastukset miltei sellaisenaan. Yhteensä 70000 neliökilometrin alue Neuvosto-Karjalaa vaihdettiin Karjalan kannaksen vajaan 4000 neliökilometrin siivuun ja joihinkin sotilaallisiin privilegioihin Suomen alueella. Sopimus ei kuitenkaan herättänyt Kuusisen odottamaa vastakaikua, vaan suomessa se tulkittiin laajalti miltei vihamielisenä juonena viedä Suomelta itsenäisyys. Linjaa vahvistivat myös arviot neuvostokarjalan kansalaisten haluttomuudesta moisiin alueluovutuksiin.
Terijoen hallituksen hallitusohjelma oli siis O. W. Kuusisen laatima, mutta sen muotoiluun ja sisältöönkin puututtiin Neuvostoliitosta käsin. Baryšnikovin mukaan viimeistään 22. marraskuuta oli valmiina kansankomissaarin korkeiden virkamiesten A. A. Sobolevin sekä S. P. Kozyrevin laatima luonnos ”Sopimukseksi keskinäisestä avunannosta ja ystävyydestä Neuvostoliiton ja Suomen demokraattisen tasavallan välillä”. Ennen talvisotaa valmistuneita asiakirjoja ovat myös Kuusisen hallitusjulistus sekä Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean vetoomus ”Suomen työtätekevälle kansalle”. Moskovan arkistojen autettua alkuperäisistä Kuusisen muistiosta ”Revoljutsionny prizyv k trudovomu narodu Finljandijii” löytyy Molotovin ja Ždanovin tekemät korjaukset. Terijoen hallituksen asiakirjoista keskeisin onkin juuri Kuusisen julistus, jossa hallitusohjelman tavoitteet esiteltiin. Ohjelman tärkein osa oli kansanarmeijan luominen ja puna-armeijalle osoitettu avunpyyntö, jolla oikeutettiin Neuvostoliiton operaatio suomalaisten vapauttajana. Tämän lisäksi ohjelmassa esitettiin vaatimuksia suurpankkien- ja teollisuuden saattamisesta valtion valvontaan, työttömyyden lopettamisesta, suurtilojen pakkolunastuksesta, talonpoikien verorästien poistamisesta, valtionhallinnon kansanvaltaistamisesta sekä kahdeksantuntisesta työpäivästä, mikä Suomessa oli ollut voimassa jo kesästä 1917.
Vaikka Kuusisen ohjelma näin vetosikin jatkamaan taistelua vuoden 1918 tavoitteitten pohjalta, ei se saanut vanhoissakaan punaisissa suurempaa kannatusta. Sen sijaan pääosa suomalaisista kommunisteista oli mukautunut yhteiskunnan valtavirtaan ja liittyi taisteluun Neuvostoliittoa vastaan. Rauhantahtoiseksi työläisten valtioksi kuvitellun Neuvostoliiton hyökkäyssota ja Terijoen hallituksen tuntemattomuus eivät vakuuttaneet kovinkaan monia kommunisteja. Monet johtavat suomalaiskommunistit tuomitsivat jyrkästi neuvostoliiton sotatoimet ja epävirallisessa SKP:ssä Kuusisen hallituksen katsottiin astuneen sen varpaille. Lisäksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja suojeluskuntien välinen yhteistoimintasopimus vähensi kitkaa työväenjärjestöjen entisten suojeluskuntalaisten välillä. Kuitenkin vain harvat luopuivat vasemmistolaisesta vakaumuksestaan ja sodan jälkeen tapahtumia alettiin pitää jonkinasteisena ”hurahtamisena”.
Kuusisen hallitus sinnitteli pystyssä koko talvisodan ajan, vaikkei siitä juuri joulukuun lopun jälkeen Suomessa kuultukaan. Hallituksen toiminta oli jumiutunut vain odottamaan Suomen antautumista, eikä sillä ollut Terijoella juurikaan tehtäviä. Ainoa aktiivisuutta osoittanut ministeri oli puolustusministeri Akseli Anttila, jonka päätyö oli kansanarmeijan kokoaminen. Kansanarmeijan vahvuudeksi saatiinkin pääosin vankileireiltä ja Siperiasta ”pestattua” väkeä noin 22 000 miehen verran ja sen ainoa tehtävä oli selustan turvaamisen lisäksi kansanhallituksen lipun vieminen valloitettavaan Helsinkiin. Vapaaehtoisten pestaaminen osoittautui vaikeaksi, mikä osaltaan murensi armeijakunnan arvovaltaa. Samoin ei Neuvostoliiton hallinnollisia periaatteita edustamaan tarkoitettujen Kansanhallituksen komiteoidenkaan muodostaminenkaan ei ollut sujunut odotetulla tavalla juuri väestön vähyyden ja olosuhteiden huonontumisen takia. Inkeri Lehtisen mukaan Kuusinen itse hoiti koko talvisodan ajan hallituksen asioihin liittyviä tehtäviä, vaikka Kuusisen asema Terijoella alkoikin olla arveluttava. Olihan Kuusinen hyväkysynyt hallituksen nimissä alueluovutukset Neuvostoliitolle mukaan lukien Terijoen alueen, eikä venäläisten suurhyökkäyksen kilpistyminen Mannerheim-linjaan joulukuun puolivälissä nostanut tunnelmia. Nikolai Baryšnikovin tulkinnan mukaan Neuvostojohtokaan ei enää tammikuussa miettinyt Kuusiselle uusia linjauksia, vaan Moskovassakin alettiin keskittyä sodan lopettamiseen.
Kuusisen hallituksen tulevaisuuden näkymiä kuvaa sen tehtävien asteittainen alasajo. Kansanarmeijan toimia rajoitettiin ankarasti ja kansanhallituksen komiteat lakkautettiin. Tämän lisäksi Suomen demokraattisen kansantasavallan 2000 suomalaista siirrettiin rintama-alueelta Neuvosto-Karjalan sisäosiin. Tammikuun 22. 1940 kansanhallitus antoikin suostumuksen Neuvostoliiton neuvotteluihin Suomen hallituksen kanssa, millä Kuusinen käytännössä tunnusti laillisen hallituksen sijaitsevan Helsingissä. Moskovassa kuitenkin pidettiin helmikuun loppuun saakka kiinni vaihtoehtohallituksesta mahdollisesti muuttuvien olosuhteiden vaihtoehtona. Vielä 10. maaliskuuta Molotov muistutti Suomen delegaatiota sopimuksesta Kuusisen hallituksen kanssa. Kun rauhansopimus 12. maaliskuuta sitten allekirjoitettiin, Terijoen hallituksen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi itsensä hajottaminen. Hallituksen lakkauttamisesta ei koskaan ilmoitettu julkisesti, mutta sen kohtalo herätti aikanaan paljon mielenkiintoa niin Suomessa, Neuvostoliitossa kuin ulkomaillakin. Myöhemmin saatiin tietää, että O. W. Kuusinen ja joukko hallituksen jäseniä jatkoivat toimintaansa maaliskuun lopulla perustetussa Karjalais-suomalaisessa sosialistisessa neuvostotasavallassa. Kansanarmeijan rippeistä muodostettiin kesäkuussa 1940 Karjalais-suomalainen tarkka-ampujadivisioona, jota Akseli Anttila komensi.
Komeimman poliittisen uran Terijoen hallituksen entisistä jäsenistä loi kiistatta juuri Kuusinen, jonka arvovalta Neuvostoliiton politiikassa kasvoi etenkin Nikita Hruštševin nosteessa. Kolmen Leninin kunniamerkin mies sai Neuvostoliitossa arvostetun kommunistin maineen, mutta suomalaisten silmissä Terijoen hallitus teki Kuusisesta poliittisen kirosanan. Ainoana Kominternin hengissä selvinneistä huippujohtajista Kuusinen ei enää koskaan päässyt palaamaan Suomeen. Kuusinen joutui kieltämättä kantamaan suomalaisten silmissä koko Terijoen hallituksen syntitaakan, vaikkei hallituksen synty ollutkaan pelkästään Kuusisen tai suomalaisten emigranttien käsissä. Toisaalta hänellä oli ollut jo tuolloin sen verran arvovaltaa, ettei hänen ratkaisunsa ollut täysin ulkoa ohjailtu. Ehkäpä Kuusisen poliittiset kyvyt vastasivat paremmin pinta-alaltaan maailman suurimman valtion monopolipolitiikan vaatimuksia kuin pienen maan pienen poliittisen vähemmistön riitaista puuhastelua. Kenties kansainvälisessä politiikassa huomattavimpaan asemaan nousseena suomalaisena Kuusinen haudattiin Kremlin muuriin toukokuussa 1964.
3. Näkökulmia Terijoen hallituksen perustamiselle
Kysymykseen, miksi Terijoen hallitus lopulta perustettiin, ei ole yksiselitteistä vastausta. Kremlin arkistojen aukeamisen jälkeen on pystytty osoittamaan, että suunnitelmia vastahallituksen perustamiseksi oli jo tehty, mutta oliko se vain varasuunnitelma, johon ajauduttiin olosuhteiden muuttuessa. Tällaiseksi olosuhteeksi muodostui oletettavasti juuri Moskovan rauhanneuvotteluiden kariutuminen marraskuun lopulla 1939. Osmo Jussila on tutkimuksissaan korostanut, että Stalin oli odottanut Cajanderin-Erkon hallituksen hyväksyvän vaatimukset Baltian hallitusten tavoin neuvotteluiden tai tarvittaessa painostamisen avulla. Kuitenkin Suomen taipumattomuus esitettyihin vaatimuksiin alkoi marraskuun mittaan tuntua Moskovassa mahdottomalta palalta, joka tarjosi Stalinille mahdollisuuden ottaa heti kontrolliinsa koko Suomi. Paasikiven palatessa viimeiseltä Moskovan matkaltaan 13.11. alkoi olla selvää, että Stalin tarvitsi paitsi divisioonia myös hyvän peitetarinan, jollaiseksi Kuusisen hallituskin on helppo ymmärtää . Baltian myöntyväisyyspolitiikka oli kamppailua aikaa vastaan ja se vain siirsi sulautumisen Neuvostoliittoon paremmin Stalinille sopivaan ajankohtaan. Suomen ratkaisu taas vaati Stalinilta sotilaallista riskinottoa, johon hän ei Jussilan mukaan ollut vielä valmis tai halukas. Tästä näkökulmasta katsoen vastahallituksen perustaminen tarjosi toisaalta viimeisen mahdollisuuden suomalaisten oma-aloitteiselle vallankumoukselle ja toisaalta vähintäänkin hyökkäyksen naamioksi tai motivoijaksi. Nämä kaksi näkökulmaa, emigrantti- ja kulissiteoriaksi nimitetyt, ovatkin muodostaneet Neuvostoliiton aikaisen suomalaisen Terijoki-tutkimuksen rungon, joka on nyttemmin täydentynyt Kremlin arkistojen auettua.
Osmo Jussilan tutkimukset yhtyvät monessa suhteessa vanhempaan tutkimuskirjallisuuteen kuuluvan Max Jakobsonin aikalaiskäsityksiin. Jakobsonin näkemykset Stalinin hyökkäysinnosta ja luottamuksesta Kuusisen hallituksen nerokkaaseen suunnitelmaan naamioida puna-armeijan tulo kansan avunpyynnöksi pohjautuvat suurelta osin Stalinin saamalle virheinformaatiolle. Jakobson pitää Kuusisen ja muiden Moskovan emigranttien Stalinille antamaa kuvaa Suomen kypsyydestä vallankumoukseen kylläkin huomattavana osatekijänä puna-armeijan marssikäskylle Suomeen, mutta pelkästään suomalaiskommunistien takia eivät venäläiset sotaan lähteneet. Jakobson pitääkin Kuusisen hallitusta toisaalta naamiona, toisaalta ”poliittisena hyökkäyskiilana, joka avaisi puna-armeijalle paraatitien Helsinkiin. Kaikkiaan Jakobson käsittää Kuusisen hallituksen perustamisen Neuvostoliiton Suomen-politiikan erikoisena ilmiönä perustaen käsityksensä pitkän aikavälin kehitykseen. Tältä osin Max Jakobsonin teoria muistuttaa sodanjälkeisten kommunistien, jopa Kuusisen omia, käsityksiä Terijoen hallituksen merkityksestä.
Jakobsonista poiketen Osmo Jussila pitää Terijoen hallitusta osana NL:n luonnollista käyttäytymistä, jonka perusperiaatteet V. I. Lenin oli kehittänyt 1918 venäläisten Saksan tappion jälkimainingeissa. Tämän Jussila näkee ns. nukkehallitustaktiikan jatkumona, jota venäläiset olivat menestyksekkäästi harjoittaneet vuodesta 1918 lähtien Puolassa, Baltiassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Kaukasiassa – viimeksi Afganistanissa 1979. Ilmiönä väliaikaisten vallankumousten hallitusten perustamisen historia voidaan ulottaa narodnikkien vallankumouksellisiin ajatuksiin perustuslakia säätävästä kansalliskokouksesta ja sitä edeltävästä väliaikaisesta hallituksesta. Väliaikaisuus oli siis punaisen vallankumouksen vallan tavaramerkki, joka yhtyy vallankumoustematiikan ajattelumalliin vallankumouksen tiestä kommunismin lopulliseen voittoon. Nukkehallitusten väliaikaisuus leimasi Neuvostoliiton ekspansiivista ulkopolitiikkaa koko sen elinajan, mutta 1950-luvun loppupuolella venäläisten oma historiankirjoitus hylkäsi väliaikaisuusperiaatteen toisaalta destalinisaation ja toisaalta kommunistisen rintaman vakiintumisen vuoksi.
Uusin Terijoki-tutkimus ei mullista vanhempaa. Rentolan ja Mannisen tutkimukset näkevät Kuusien hallituksen perustamisen eräänlaisen emigrantti- ja kulissiteorian synteesinä, josta on kuitenkin Kremlin arkistojen avauduttua aistittavissa selkeämpi Suomi-Neuvostoliitto –asetelma. Nykyisen tiedon valossa on vaikea kuvitella, että Stalinilla olisi ollut Suomea varten erityisohjelma ja että hänen kiinnostuksensa Suomea kohtaan olisi ollut pelkästään strateginen. Tästä näkökulmasta Suomi jäi vielä jatkosodan, vaaran vuosien ja suomettumisenkin jälkeen parempaan asemaan, mitä Stalinin ja Kuusisen tarjouksen hyväksymisestä vähintään olisi seurannut. Ehkäpä Kuusisen hallituksen anti venäläisille oli suurempi kuin suomalaisille. Ajattelumalli vastaakin Hannu Rautkallion käsityksiin Suomesta eräänlaisena Neuvostoliiton laboratoriona. Vaikka Suomi olikin koko Neuvostoliiton ajan sen läheisessä vaikutuspiirissä, jätti Terijoen hallituksen ja talvisodan kiistaton epäonnistuminen jonkinlaisen kunnioituksen ja varovaisuuden siemenen venäläisten innostukseen puuttua Suomen hallintoon.
4. Päätäntö
Vastauksena otsikossa esitettyyn kysymykseen voisi sanoa, että Terijoen hallituksesta muodostunut kokonaisuus oli välittömästi venäläisen valtapolitiikan tulosta, mutta välillisesti se tarjosi suomalaisemigranteille mahdollisuuden jatkaa vuonna 1918 epäonnistunutta vallankumousta eräänlaisena pakkovaihtoehtona. Pelkkä emigranttiteoria asettaa Stalinin idiootiksi, joka sinisilmäisesti uskoi suomalaisemigranttien arvioihin Suomen vallankumouksellisesta tilasta. Vastaava kuva syntyy pelkkää kulissiteoriaa seuraamalla. Näiden näkökulmien synteesi on helppo tie ulos ongelmasta, mutta keskustelun jatkuminen lienee tässäkin tapauksessa jumalallisia tuomioita parempi vaihtoehto. Olivatpa Terijoen hallituksen perustamiseen johtaneet syyt sitten millaisia hyvänsä oli se tuomittu epäonnistuneeksi jo sen koostumuksen ja ohjelman ansiosta. Kaksi vuosikymmentä olivat erkaannuttaneet suomalaiset kommunistit Moskovan emigranteista, eikä Kuusisen koomisiakin piirteitä sisältänyt julistus herättänyt kansassa odotettua kiinnostusta. Jälkeenpäin on helppo todeta, että Kuusisen hallituksen 105 päivää olivat monien virhearvioiden ja sattumien summa, jossa vallankumous todellakin söi lapsensa.
Terijoen hallituksen ympärillä pyörivä tutkimus on hyvä esimerkki tutkimuksesta, joka on kehittynyt alun yksipuolisesta arvioinnista pitkäjänteisen analyysin kautta laajan materiaalin täydentämäksi monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Terijoen tapahtumien osalta Kremlin arkistojen avautuminen ei tuonut esiin yllätyksiä tai aikaisempia käsityksiä syrjäyttäviä seikkoja, vaan pääasiallisesti arkistolöydöt tukivat aikaisempia hypoteeseja. Toisaalta venäläisten ja suomalaisten pitkä yhteinen historia on tutustuttanut suomalaiset hyvin venäläisiin ajattelutapoihin ja kulttuuriin, eikä toteamus siitä että Venäjällä kaikki on mahdollista ole koskaan ollut suomalaisille vieras. Tästä katsoen onkin ymmärrettävää, että monista ennakko-oletuksista kaikki osoittautuivat osaltaan päteviksi. Ehkäpä juuri kauan himottujen Kremlin arkistojen salaisuudet vain pitivät yllä sitä mystiikkaa, jolle kiinnostus yhteistä historiaa kohtaan perustui. Neuvostoliiton romahdus ja sen arkistojen asteittainen avautuminen antoi Terijoen hallituksenkin historialle kasvot alkuperäisten asiakirjojen ja dokumenttien muodossa, muttei varsinaisesti muuttanut mitään oleellista. Syvällinen perehtyminen asiayhteyksiin ja traditioon näyttää Terijoki-tutkimuksessakin olleen pakotettu, mutta oivalliseksi perustaksi osoittautunut metodi.
Näyttää terijoen hallitus voivan hyvin. Tälläkin palstalla rautalehti yrittää sen julkisuuskuvaa parantaa kaikin mahdollisin keinoin. Vanha tuttu tapa on jauhaa samoja vanhoja fraaseja kunnes muut kyllästyvät.
Sinuna en kehtaisi puhua mitään.
SUOMEN KANSANHALLITUKSEN JULISTUS
Kansan tahdosta – kansan, jonka on vallannut viha ja suuttumus Cajanderin-Erkon-Tannerin kurjan hallituksen rikollisen politiikan johdosta, - on tänään Itä-Suomessa muodostettu maamme uusi hallitus, väliaikainen Kansanhallitus, joka täten kutsuu koko Suomen kansaa ratkaisevaan taisteluun pyövelien ja sotaprovokaattorien hirmuvallan kukistamiseksi.
Se taantumuksellinen, ahnas rahavalta, joka vuonna 1918 ulkomaisten imperialistien sotaväen avulla hukutti verivirtoihin Suomen työtätekevän kansan kansanvaltaisen vapauden, muutti meidän synnyinmaamme lahtarihelvetiksi työtätekeville. Myytyään maamme itsenäisyyden edut, Suomen rahavaltiaat yhdessä kaikenlaisten Suomen ja Neuvostoliiton kansojen imperialististen vihollisten kanssa lakkaamatta punoivat neuvostovastaisia provokatoorisia sotajuonia ja lopuksi syöksivät maamme sodan pätsiin Sosialistista Neuvostoliittoa, Suomen kansan suurta ystävää vastaan.
Tässä kriitillisessä tilanteessa Suomen työtätekevän kansan syvät rivit, jotka ovat aina tahtoneet ja tahtovat elää sovussa Neuvostomaan kansojen kanssa, katsoivat luonnolliseksi oikeudekseen ja pyhäksi velvollisuudekseen ottaa synnyinmaan kohtalon omiin varmoihin käsiinsä. Eri puolilla maata on kansa jo noussut ja julistanut voimaan Kansanvaltaisen Tasavallan. Osa Suomen armeijan sotilaita on jo siirtynyt kansan kannattaman uuden hallituksen puolelle.
Neuvostoliitolle, joka ei milloinkaan ole uhannut eikä häirinnyt Suomea, joka on aina pitänyt arvossa sen riippumattomuutta ja kahden vuosikymmenen ajan sietänyt katalaa sotaprovokatiota Valko-Suomen seikkailevain vallanpitäjien taholta, sille on nyt käynyt välttämättömäksi tehdä punaisen armeijan voimin loppu tästä sen turvallisuutta uhkaavasta vaarasta. Tämä tarkoitus vastaa täydellisesti meidänkin kansamme elinetuja. Senvuoksi Suomen kansanjoukot ottavat valtavalla innostuksella vastaan uljaan, voittamattoman Punaisen Armeijan ja tervehtivät sitä, tietäen, että Punainen Armeija saapuu Suomeen ei valloittajana, vaan kansamme ystävänä ja vapauttajana.
Suomen kansanhallitus, ollen varmasti vakuutettu siitä, ettei Neuvostoliitolla ole minkäänlaisia maamme riippumattomuutta vastaan tähdättyjä tarkoituksia, hyväksyy täydellisesti Punaisen Armeijan toiminnan Suomen alueella ja kannattaa sitä. Suomen Kansanhallitus pitää sitä arvaamattoman suurena apuna Suomen kansalle Neuvostoliiton taholta sitä varten, että yhteisin ponnistuksin saataisiin mahdollisimman pian hävitetyksi se varsin vaarallinen sodan pesäke, jonka sotaprovokaattorien rikollinen hallitus on Suomeen luonut.
Tämän tehtävän suorittamiseksi mahdollisimman nopeasti Suomen Kansanhallitus kutsuu Neuvostoliiton hallitusta antamaan Suomen kansanvaltaiselle Tasavallalle kaikkea välttämätöntä apua Punaisen armeijan voimin.
Osaaottamaan yhteiseen taisteluun käsi kädessä sankarillisen punaisen armeijan kanssa on Suomen Kansanhallitus jo perustanut ensimmäisen suomalaisen armeijakunnan, jota edessäolevien taisteluiden kuluessa tullaan täydentämään siihen vapaaehtoisina liittyvillä vallankumouksellisilla työläisillä ja talonpojilla, joista on määrä tulla tulevan Suomen Kansanarmeijan luja ydinjoukko. Ensimmäinen suomalainen armeijakunta saa kunnian tuoda pääkaupunkiin Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan lipun ja pystyttää sen presidentin linnan harjalle, työtätekevien riemuksi ja kansan vihollisten kauhuksi.
Meidän valtiomme tulee olla kansanvaltainen tasavalta, joka palvelee kansan etuja, -erotukseksi Cajanderien ja Erkkojen rahavaltaisesta tasavallasta, joka palvelee kapitalistien ja kartanonherrain etuja. Mutta meidän valtiomme ei kuitenkaan ole luonteeltaan neuvostovaltio, sillä neuvostojärjestelmää ei voida saattaa voimaan pelkästään hallituksen voimin, ilman koko kansan ja eritoten talonpoikaiston suostumusta.
Tämän mukaisesti on meidän hallituksemme Suomen kansanvaltaisen Tasavallan Kansanhallitus. Se tulee nojautumaan laajaan työtätekevien kansanrintamaan. Nykyisessä kokoonpanossaan pitää Suomen Kansanhallitus itseään väliaikaisena hallituksena. Sen kokoonpano tulee heti maan pääkaupunkiin Helsinkiin saavuttua järjestettäväksi uudelleen ja täydennettäväksi työtätekevien kansanrintamaan osallistuvien eri puolueiden ja ryhmien edustajista. Kansanhallituksen lopullinen kokoonpano, sen valtuudet ja toimenpiteet tulevat yleisen, yhtäläisen, välittömän ja salaisen äänioikeuden pohjalla valitun Eduskunnan vahvistettaviksi.
Suomen Kansanhallitus katsoo ensisijaiseksi tehtäväkseen Suomen lahtarien hallituksen kukistamisen, sen aseellisten voimien murskaamisen, rauhan solmiamisen ja Suomen riippumattomuuden ja turvallisuuden takaamisen rakentamalla lujat ystävyyssuhteet Neuvostoliiton kanssa.
Suomen Kansanhallitus kääntyy Neuvostoliiton hallituksen puoleen ehdottaen solmittavaksi keskinäisavun sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja täytettäväksi Suomen kansan vuosisatainen toive: Karjalan kansan jällen yhdistäminen Suomen kansan kanssa, liittäen sen yhtenäiseen ja riippumattomaan Suomen valtioon. Suomen kansanhallituksella on täysi syy toivoa, että sen noudattama varma suunta ystävällisten suhteiden voimaan saattamiseksi Neuvostoliiton kanssa suo Neuvostoliiton hallitukselle mahdollisuuden suostua tällaiseen esitykseen.
Kansanhallitus haluaa ylläpitää ystävällisiä suhteita kaikkien muidenkin valtioiden kanssa. Se tunnustaa Suomen taloudelliset ja finanssisitoumukset muihin valtoihin nähden, mikäli nämä sitoumukset eivät ole ristiriidassa Suomen suvereniteetin kanssa ja mikäli joku näistä valtioista ei ryhdy vihamielisiin tekoihin Suomen Kansanvaltaista Tasavaltaa tai Kansanhallitusta vastaan.
Sisäpolitiikassa Kansanhallitus asettaa itselleen seuraavat tehtävät:
Suomen kansanarmeijan luominen;
suurten yksityispankkien ja suurten teollisuusliikkeiden saattaminen valtion valvonnan alaiseksi ja avustustoimenpiteitä keskisuuruisten ja pienten liikkeiden hyväksi;
erikoisten toimenpiteiden toteuttamien työttömyyden lopettamiseksi kokonaan;
Työpäivän lyhentäminen 8-tuntiseksi, 2-viikkoisen kesäloman turvaaminen työläisille ja työväen sekä muiden palkannauttijain asuntovuokrain alentaminen;
suurtiloja omistavain kartanonherrain maiden pakkoluovutus, kajoamatta talonpoikain tiluksiin ja omaisuuteen sekä pakkoluovutettujen maiden luovuttaminen tilattomille ja maanpuutteessa oleville talonpoikaisviljelijöille;
talonpoikain vapauttaminen verorästien maksusta;
valtion kaikinpuolinen avustustoiminta vähäväkisten viljelijäin talouden kohottamiseksi, ensi sijassa antamalla heille lisää maata, laidunta ja mahdollisuuden mukaan myös kotitarvemetsää suurtilallisilta pakkoluovutetuilta tiluksilta;
Suomen valtiomuodon sekä hallinto- ja oikeuslaitoksen perinpohjainen kansanvaltaistaminen.
valtion sivistysmäärärahojen korottaminen ja koululaitoksen uudistaminen turvaten työväen ja muiden vähävaraisten lasten koulunkäyntimahdollisuudet sekä pitäen kaikinpuolin huolta kansansivistyksen, tieteen, kirjallisuuden ja taiteen kehittämisestä edistyksellisessä hengessä.
Kansan vihaama Cajanderin ja Erkon rahavaltainen hallitus, joka on tehnyt kaikki mitä on mahdollista saattaakseen synnyinmaamme turmioon, menetettyään kaiken kannatuksen kansan keskuudessa, on nyt, kuten on saatu tietää, eronnut virasta. Tämän vihatun hallituksen sijaan on asetettu Tannerin hallitus. Mutta Tanner on samallainen kansan vihollinen kuin Cajanderkin. Tannerin hallitus ei ole hiventäkään parempi, ellei vieläkin huonompi, kuin Cajanderin hallitus. Se on kansallemme yhtä vihattu kuin Sajanderinkin hallitus.
Ajettakoon nuo pyövelit Suomesta loitolle! Lyötäköön maahan koko vararikkoinen hallituskopla!
Nouse, Suomen kärsinyt työtätekevä kansa! Käy uljaasti taisteluun sortajaisi ja pyöveliesi hirmuvaltaa vastaan!
Nouskaa kaikki kansalaiset, joille synnyinmaan tulevaisuus on kallis!
Karkoittakaamme kansan hartioilta synkän taantumuksen joukkio!
Raivatkaamme tie kansan hyvinvoinnin ja kulttuurin nousulle, kansamme vuosisataisten kansallisten toiveiden toteuttamiselle!
VOITETTAKOON SUOMEN TYÖLÄISTEN, TALONPOIKIEN JA TYÖTÄTEKEVÄN SIVISTYNEISTÖN ELÄMÄN JA SYDÄMEN ASIA!
VAPAAN JA RIIPPUMATTOMAN SUOMEN KANSANVALTAISEN TASAVALLAN LIPUN ALLA – ETEENPÄIN, VOITTOON!
Terijoella 1 pnä joulukuuta v.1939
SUOMEN KANSANHALLITUS:
Kansanhallituksen puheenjohtaja ja Suomen ulkoasiain ministeri
Otto Kuusinen.
Kansanhallituksen varapuheenjohtaja ja valtiovarain ministeri
Mauri Rosenberg.
Puolustusministeri
Akseli Anttila.
Sisäasiain ministeri
Tuure Lehen.
Maanviljelysministeri
Armas Äikiä.
Valistusministeri
Inkeri Lehtinen.
Karjalanasiain ministeri
Paavo Prokkonen.
Ei mennyt Suomen työtätekevä luokka halpaan eikä lähtenyt juoksemaan esi-isäsi valheellisen julistuksen perässä.Näin ei tapahdu nytkään,mietippä sitä.
Suomen työtätekevä
kansa!
Työläiset, työläisnaiset,
talonpojat!
Suomen armeijan
sotilaat!
Suomen kansan pyövelien ja tyrannien, Mannerheimien, Rytien, Tannerien veriset tihutyöt jatkuvat lakkaamatta. Ei siinä kyllin, että he syöksivät Suomen kansan rikolliseen ja toivottomaan sotaan Suomen suurta naapuria, Neuvostoliittoa vastaan. He ovat alkaneet sodan myös Suomen kansaa vastaan. Rauhallinen väestö ajetaan väkipakolla pois kaupungeista ja kylistä. Suojeluskuntalaiset ja upseerit ovat tulella tuhonneet monia kyläkuntia ja asutuskeskuksia Karjalan Kannaksella ja Itä-Suomessa.
Rydin ja Tannerin hallituskoplan käskystä karkoitetaan 48 tunnin sisällä VIIPURIN, TURUN, KOTKAN ja muiden Suomen kaupunkien asukkaat.
Suomen työläiset, talonpojat, virkailijat, henkisen työn tekijät ja sotilaat!
Teidät karkoitetaan pois kotiseuduiltanne, heitetään taivasalle, kotinne poltetaan, omaisuutenne tuhotaan, koko elämänne syöstään häviöön. Teidän äideistänne, vaimoistanne, sisaristanne, lapsistanne tehdään kodittomia kerjäläisiä. Yhdellä iskulla hävitetään kansan pitkäaikaisen työn hedelmät. Suomen kansan vuosisatainen kulttuuri tuhotaan. Niin voivat menetellä ainoastaan kansan veriviholliset. Se on sotaa omaa kansaa vastaan, se on oman kansan kavaltamista. Kenraalien, pankkiherrain, kartanonomistajain ja kapitalistien koplakunta polkee Suomen vapauden ja kulttuurin kansan vereen ja tuskaan, mutta tuon maanpetturikoplan ulkolaiset imperialistiset isännät hykertelevät mielihyvästä käsiään ja ylistelevät rikollisjoukkiota.
Suomen työtätekevät! Suomen armeijan sotilaat! Kauanko aijotte sietää tätä hävitystä ja häväistystä?
On aika saada loppumaan kansan kärsimykset, saada kuivumaan naisten ja lasten kyyneleet. On aika tehdä loppu valapattoisten kansansortajain harjoittamasta rosvoriehunnasta. Älkää antako hävittää asuntojanne!
Työläiset! Älkää antako polttaa tehtaitanne!
Sotilaat! Kääntäkää aseenne kotiliesienne tuhoojia vastaan! Siirtykää Kansanhallituksen puolelle, jota johtaa OTTO KUUSINEN. Se hallitus tuo maalle rauhan! Se on solminut sopimuksen keskinäisestä avunannosta ja ystävyydestä Neuvostoliiton ja Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan välillä. Tämä sopimus turvaa Suomen riippumattomuuden, se turvaa Suomen kansan rauhallisen elämän ja kukoistuksen, se vapauttaa teidät sodan kauhuilta ja hävitykseltä.
Alas veriset kansan pyövelit, Mannerheimin, Tannerin, Rydin kavaltajakopla! Alas talonpoikain talojen ja työläisasuntojen murhapolttajat!
ELÄKÖÖN VAPAAN SUOMEN KANSA JA SEN KANSANHALLITUS!
--------------------------------------------------------------------------------
Takaisin Pravdan artikkeliin.
Takaisin historiasivulle.
seuraa:
"Vaalipuheet unohtuvat valtakaudella
Kuinka vaalitulosta voisi sitten lukea kuntapalveluiden näkökulmasta?
- Voisi kai sanoa, että meillä kaksijakoisuus kasvoi suhteessa kunnallisten palveluiden järjestämiseen. Näin on käynyt viime vuosina kaikissa Pohjoismaissa. On äänestäjiä, jotka lähtevät vaaliuurnille aktiivisesti puolustamaan julkista sektoria, kun heitä pelotellaan palveluiden yksityistämisellä.
- Erityisesti Ruotsin kunnallisvaaleissa tämä ilmiö näyttää toimivan kerta toisensa jälkeen. Meillä demarit ottivat näissä vaaleissa käyttöön ruotsalaistoveriensa tunnetun tavaramerkin, Krister Ståhlberg arvioi.
Ståhlbergia ilmiselvästi jopa huvittaa puheenjohtaja Lipposen vaalienalustemppu.
- Demarithan kertoivat julkisuuteen, mitä mieltä kokoomus on palveluiden järjestämisestä ja kokoomus kiisti Lipposen väitteet. Polarisointi loppusuoralla toi molemmille puolueille ääniä marginaalista. Kun keskustalla ei ollut sanottavaa tässä keskustelussa, äänestäjät ottivat kantaa vaihtoehtoiseen palvelutuotantoon.
Ståhlbergin mukaan demarien vaalivoitto ei kuitenkaan muuta kuntapalveuiden suuntaa.
- Mitä demarit vaalien alla sitten sanoivat, vaihtoehtoisia järjestelyjä myös he ovat tukemassa seuraavalla nelivuotiskaudella, koska kuntien on pakko hakea uusia tuotantotapoja turvatakseen palvelunsa. On tavallista, että vaalien alla puhutaan yhtä ja se jälkeen tehdään toista.
- Mielenkiintoista tässä sosiaalidemokraattien vaalikärjistyksessä on se, että SDP on pitkäaikainen valtionhoitajapuolue ja kokoomus on oppositiossa. Tällä hallituskaudella on puhuttu kaiken aikaa palveluiden kilpailuttamisesta ja tuottavuuden nostamisesta, Ståhlberg muistuttaa.
Ståhlbergin mukaan demarien vaalilinjauksiin mielenkiintoista ristiriitaa on tuonut valtiosihteeri Raimo Sailaksen asema keskusteluissa kunnallisten palveluiden tulevaisuudesta.
- Pitää muistaa, että maan hallitseminen ja vaalien käyminen ovat kaksi eri asiaa. Ja meillä Suomessa ne ovat hämmästyttävissä määrin kaksi eri asiaa. Jos Ruotsissa vaaleissa suunta voimakkaasti muuttuu ja vaalin jälkeen mennäänkin toiseen suuntaan, syntyy helposti petturuuskeskustelu.
- Meillä näin ei käy. Vaalit kamppaillaan ja sen jälkeen unohdetaan, mitä niissä sanottiin. Tehdään se, mikä on välttämätöntä. Sailaksen tehtävä on tämän välttämättömyyden selittäminen, Ståhlberg sanoo."
KL 18/2004
Niinpä ja puhumattakan Suomen ulko- ja turvallisuuspolittisista linjauksista.
Jäätteenmäen johdolla kepu kävi hysteerisiä IRAK-vaaleja tunnuksella "Ei Suomea mihinkään ytimiin".
Ja nyt Suomi on kepun johdolla menossa pikajunan vauhdilla EU:n ytimeen eli nopean toiminnan joukkoihin.
Kepujohtoisen hallituksen politiikka poikkeaa täydet 180 astetta vaalien alla luvatusta politiikasta.
Eipä ihme, että kepun gallup-kannatus on laskussa.
EU:n ytimeen???
Jollet ole huomannut Keskustan tavoitteena EU:ssa on ollut saada aikaan sellaisia päätöksiä joissa kaikki olisi mukana. Niinkuin näissä nopean toiminnan joukoissakin on kyse. Ja toiseksi nykyään on 10 maata enämmän kuin 2003, jos sillä ei ole merkitystä eu-politikkaan niin se olisi aika outoa.
Miksi kaikkien olisi hyvä olla mukana yhteisessä toiminnassa? Siksi jotta unionin toiminta edellytykset olisi mahdollista vielä tulevaisuudessakin, jos tulee muutaman maan erityisryhmittymiä koko EU:n toiminta kärsii.
"EU-maat sopivat Brysselissä tänään perustavansa kolmetoista nopean toiminnan taistelujoukkoa. Määrä on selvästi suurempi kuin aiemmin suunniteltu seitsemästä yhdeksään. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen ilmoitti Suomen osallistumisesta kahteen taistelujoukkoon.
Ensimmäinen niistä luodaan Saksan ja Hollannin kanssa. Sen on määrä olla toimintakunnossa vuonna 2007. Toinen joukko perustetaan Ruotsin ja Norjan kanssa ja sen on tarkoitus olla toimintavalmis vuonna 2008.
EU-maiden puolustusministerit ovat hyväksyneet, että ensimmäiset joukot ovat toimintavalmiudessa ensi vuonna.
Taistelujoukoissa on kussakin 1 500 sotilasta. Joukkojen on tarkoitus olla siirrettävissä kohteeseensa enintään 15 päivän kuluessa.
Enemmistö EU-maista osallistuu nopean toiminnan joukkojen perustamiseen."
STT
Norja ei kuulu EU:n ytimeen. Mutta Norjan perustuslain vuoksi Norja ei vastoin aikaisempaa suunnitelmaa ole tässä vaihessa tulossakaan nopean toiminnan joukkoihin.
Perustuslain muuttamisesta ei Norjassa vallitse riittävää yksimielisyyttä, joten hallituksessa tehdyt suunnitelmat eivät tulekaan toteutumaan.
Ja mitäs tuo nyt osoittaa? Senkö, että kepulaisten mielestä on vain ja ainoastaan oikein, että kepun vaalipetos voidaan unohtaa?
Kuntalehdessä oleva tekstit. Omituiset tulkinnat omaat kyseisen lainauksen johdosta, mutta tulkintasi siitä selittääkin jo paljon.
--->ainostaan sillä on merkitystä kuka sanoo ei sillä mitä sanoo.