Oletteko rakastuneet? Saitteko vastarakkautta? Kestikö?
Olen rakastunut monta kertaa. En ole saanut kokea riittävästi vastarakkautta. Toivottavasti teillä on parempi tuuri!
Olen rakastunut monta kertaa. En ole saanut kokea riittävästi vastarakkautta. Toivottavasti teillä on parempi tuuri!
Vastaukset 41
Vanhimmat
Hiljaista vaikuttaa olevan kaikkien rakkausrintamalla :(
Se on varmaan tämä pimeä vuodenaika, keväämmällä varmaan kaikki taas ovat niin ihkusti lovessa, että :D
sinäki taidat olla ihkusti lovessa pikkupoikien jahtaamiseen. häpeä itteäs, vanha ukko.
Jahas, se aika kuukaudesta taas sulla :D kai muistit kääntää kellon?
vitun homofoobikot
Noh kuutisen vuotta sitten retkahdin oikein kunnolla, ei ollut aikaisemmat rakastumiset mitään tähän viimeisimpään verrattuna joten veikkaan että ihastumisia vain olivat aikaisemmat.
Vastakaikua tuli joten muutettiin yhteen parin viikon jälkeen ja ollaan asuttu yhdessä siitä lähtien. Se alun vaaleanpunainen höttöpumpuli on karissut, mutta tunteet on lujat edelleen. =)
Taitaa olla vaikea aihe rakastuminen homoille. Me kaikki kuitenkin tarvitaan rakkautta. On vaan niin vaikea saada.
Homothan haluaa vain hetken ilon. Ei mitään vastuuta toisesta.
Aika karu yleistys. Itse en kyllä mitään hetken iloja edes etsi. Mutta kyllähän tuo pahasti vaikuttaa siltä, kun nettiä selailee niin moni etsii vaan sitä kertaluonteista seksiä. Itse kerran kokeilin ja toista kertaa sitä en tee... ei oo tämän homon juttu alkuunkaan...
Mulla ainakin on kokemuksia miehistä, jotka sanovat rakastavansa minua kertatapaamisen perusteella. Toki on niitä vihaaviakin :D mutta nettipersoonani tuntien ainakaan sen ei pitäisi olla mikään yllätys :D
Ei niin voi sanoa, eikä se tunnu uskottavalta. Rakkaus on pidempiaikainen ilmiö, kuukausien, vuosien, vuosikymmenten mittainen. Kestää ne myötä- ja vastoinkäymiset. Siinä vaiheessa voi sanoa, että on osunut kohdalle.
Onnea jahtiin kaikille. Muistakaa kuitenkin pysähtyä joskus jonkun kohdalle, ei se tuurista kiinni ole, vaan omasta itsestä ja valmiudesta vakiintua.
Onko kevätpörriäisiä jo ilmassa? Onko suuri rakkaus kenties jo kulman takana?
Itsellä on yli seitsemän vuoden rakkaussuhde toiminnassa, joten ei ole tarve etsiä enää. Mutta on toki ollut vaikka minkälaista yrittäjää, ja meikäläinen ei rakastu kaikkiin. Kun rakkaus tulee kohdalle, se on sitten menoa. Kuten meillä: oli rakkautta heti ensisilmäyksellä.
Irtoseksi ei anna mitään, se on vain huono korvike. Ei sitä. Oman kullan kanssa kaikki on parempaa.
rakkautta on vaikee vaikee saaha
Onhan noita rakastumisia ollut, mutta nykyään huomaa että ei enää niin helposti kehity tunteita toisiin vaan on huomattavasti maltillisempi näiden asioiden suhteen. Pisimmät suhteet alle vuoden mittaisia, viimeisestä jo jonkin aikaa. Toivottavasti tällä kertaa löytyy sellainen kenen kanssa tulee hyvin toimeen, eikä tule hypättyä liian nopeasti suhteeseen.
Ite löysin rakkaani netistä 5,5 vuotta sitten. Jutusteltiin viikko netissä ja tavattiin. Parin päivän päästä päätettiin olla yhdessä. Yhteinen rakkaustarina päättyi vaan ikävästi partnerin kuolemaan kuukausi sitten. Toivon vaan joskus vielä löytäväni rakkauden...ilman sitä mikään ei oikeen tunnu miltään...
Tsemppiä sulle raskaana aikana.
Kiitos
Oliko miehesi nuorikin, taidat sinäkin olla? Saanko kysyä, mihin miehesi menehtyi. Ei tarvi vastata, jos koet sopimattomana tai tungettelevana.
Otan osaa ja olen pahoillani suuresta menetyksestäsi. Kuitenkin sinulla oli ja elit rakkauden, rakkaustarinan, todellisen matkan kumppanisi kanssa - sitä, miten moni meistä toivookaan ja vastarakkautta, ja kuinka vaikeaa kumppanin löytäminen on, näemmä tämän ketjunkin ihmisten parissa. Toivoin Sinulle voimia ja jaksamista, siunausta ja kaikkea hyvää, lohdutusta, valoa, iloa, onnea, rakkautta ja enkeleitä elämääsi! <3
Itse olen kohta 35 ja mieheni oli 58. Hän sai aivoverenvuodon, jolle ei ollut mitään tehtävissä. Hän kitui viikon sairaalassa taistellen, kunnes joutui antamaan periksi.
Kiitos sinulle kauniista ja lohduttavista sanoistasi. Vaikkakin on jo tässä tullut selväksi ettei mikään sitä lohtua tuo. Ehkä aika parantaa, en tiedä... miten särkynyt sydän voi parantua? Miten sen aukon tuolta sisältä voi paikata? Mutta jokaiseen päivään se on vaan herättävä, vaikka ei haluaisikaan...
Mieheni oli minulle todellinen lottovoitto, joka tuskin enää tulee toistumaan kohdallani. Nyt vasta hänet menetettyäni olen vasta huomannut, kuinka häntä rakastinkaan. Ja kadun syvästi, etten sitä hänelle joka päivä sanonut. Sen vaan sanon kaikille, että jos todellakin löydätte sen sielunkumppanin niin kertokaa se hänelle joka päivä tai ainakin lähes joka päivä, kuinka paljon hän merkitsee... koskaan ei tiedä milloin sitä ei enää pystykkään sanomaan.
Harvinaisen viisaita sanoja. Tyhmä on se mies, joka ei sinua ymmärrä.
Oma tilanne aika paljolti samanlainen, kolme tärkeää ihmistä lyhyen ajan sisään kuoleman porteilla, kahdelle jäi sanomatta paljonkin asioita, yhden sain vielä aivoinfarktin nopean hoidon ja reagoimiseni takia lähes entiselleen, muistamaan kuka on ja ymmärtämään asiat joita sanon. Sinäkin päivänä oli aamulla tarkoitus mennä kaupunkiin pariksi tunniksi, mutta en mennytkään ja iltapäivällä kaverille tuli kohtaus, 15 minuutissa normaalista lattialle kaatuvaksi ja keskustelukyvyttömäksi. Se avuttomuus ja yksinäisyys, joka kohtaa silloin kun ambulanssi lähtee pihasta on joka kerta musertavaa, kun et tiedä mikä se puhelu on, jonka sairaalalta sitten saat.
Ihan sama kuka se henkilö on jota rakastat, hetero, homo, bi. Tai mitä ulkopuolinen maailma suhteestanne on mieltä. Kyllä sinä sen huomaat, ketä rakastat.
Jos vaikka muisto on surullinen, niin anna itsellesi oikeus surra ja itkeä. Tai jos muisto on hauska tai hassu, niin naura sille. Aika parantaa haavat, mutta jos sinulla on muistoja, jotka saavat sinut siihen hetkeen on se iloinen tai surullinen, niin olet tässä elämässä kokenut toisen ihmisen kanssa jotain ainutlaatuista sielunkumppanuutta, jotain joka tekee siitä ihmisestä tai hetkestä sinua liikuttavan ja joka puolestaan tekee sinusta ihmisen, eikä tunteettoman suhteesta suhteeseen pomppivan robotin, kuten rakkaudettomat ihmiset toisia tässäkin keskustelussa haluavat luokitella.
Kenellekään, jolla rakkautta on, ei pitäisi olla kateellinen, jos omalla kohdalla vaikuttaakin juuri nyt, ettei natsaa. Tässä maailmassa on niin paljon aiheetonta, perusteetonta vihaa, että yrittäkäämme kääntää asiat jokainen omalta osaltamme pienin askelin paremmaksi.
Omalla kohdallani kävi juuri noin kuin kuvailit... ukko vaan kaatua kupsahti ja siitä alkoi nopeesti mennä puhe huonompaan ja oksentelu alkoi. Jäi aika epätodellinen olo, kun ambulanssi lähti. Ja vielä epätodellisempi olo, kun sain kuulla mikä miestä vaivasi... Vaikkakin hoitajana monesti tällaisia asioita kohtaankin työssäni, niin ei mikään valmentanut kohtaamaan tätä...
Muistoja jäi monenlaisia, hyviä ja huonoja... itketty on monta päivää ja yötä ikävissään. Vaikka järki sanookin, että sureminen saa riittää jo, mutta kun tunnepuoli pistää järjelle hanttiin ihan kympillä. Ja sehän johtaa sitte aikamoiseen lamaannukseen. Mutta kaippa se aika minunki haavat parantaa, vaikkei kyllä tällä hetkellä siltä tunnukkaan. Kun ei enää ole sitä kaveria tuossa vierellä, jonka kanssa jakaa tätä harmaata arkea, niin se hidastaa kummasti toipumista. Ja muiden kylmät kommentit siitä, että elämää pitää jatkaa ja pitää tehdä sitä ja tuota, ahdistaa ihan perkeleesti... Sitä, kun ei kukaan muu kuin minä tiedä mitä minä tunnen...
Jotenki tuntuu, että se mitä meillä oli, on jotenkin harvinaista homoille. Itse en voisi kuvitellakkaan eläväni niin, että vaihtaisin partneria kuin paitaa. En saisi pelkistä panoista kyllä elämääni minkäänlaista sisältöä. Tosin ei siitä olisi pelkoakaan jos on päässyt jo tähän ikään ja partnereita on tasan toi yksi ja se yksi "seikkailu"... eli en siis kauheen haluttua tavaraa ole...kai. Tosin, että kyllähän mulle kimppapanoja ehdoteltiin heti ku yhdelle saitille vaihdoin statukseen, että oon sinkku. En todellakaan suostunut. Mutta kyllähän tuo inhimillisyys tahtoo tehdä elämästä joskus turhan vaikeeta. Joskus haluais vaan olla tunteeton, mutta kun niitä ei pysty sammuttamaankaan.
Kuukausi sitten tapahtunut asia on vielä kuitenkin niin tuore asia, varsinkin jos se sattuu ilman ennakkovaroitusta, että siihen ei pystykään rationaalisesti suhtautumaan. Aikaa se vie.
Mulla on edelleen, parin kolmen vuoden jälkeen siitä kun molemmat vanhemmat menivät, silloin tällöin hetkiä, jolloin haikeus saa vallan, jos joku tietty assosiaatio tulee mieleen, mutta mielestäni ne ovat kuitenkin parempi asia liikuttua, kuin että ei tuntisi mitään.
Työ ja ystävät, vaikka se hankalalta tuntuukin, tiedän, lienevät kuitenkin parempi keino saada ajatukset hetkeksi muualle kuin että vain käpertyisi itseensä ja surisi silmät päästään elämän epäreiluutta. Kun jokainen me täältä kuitenkin kuollaan pois ja jossain vaiheessa sen elämän on kuitenkin jatkuttava sen jäljelle jääneen kohdalla. Seksiä ei kannata ensimmäiseksi lohdutukseksi tai turtumukseksi hakea, vaikka olisi epätoivoinen olo ja läheisyyden kaipuu, anna itsellesi aikaa kun sulle kuitenkin tuo tunnepuoli on tärkeä, niin liian äkkiä on turhaa mennä hakemaan lohtuseksiä, koska joku kuitenkin käyttää tilaasi hyväkseen ja sitten tulee vain lisää pahoja muistoja tai tuntoja. Nimimerkillä: kokemusta on.
Joo... ei kyllä oo käynyt edes mielessä, että hakisin jotain lohtuseksiä. Tosin tällä pikkupaikkakunnalla ei sellaista kyllä olisi varmaan edes tarjolla. Mutta mä vaan satun olemaan sellanen tyyppi, että mulla pitää olla jonkinlainen tunneside partneriini. Kuten tossa jo aiemmin sanoin, että mulla oli yksi "seikkailu", niin se oli juurikin sitä, että menin sänkyyn seksin vuoksi... eihän siitä mitään tullu mun osalta, kun en tuntenut mitään. Mulla kai pitää olla tunne siitä, että partneriin voi luottaa tms. Ja nyt kun kaikenlaisia juttuja lukee netissä, niin vaikuttaa pahasti siltä, ettei mulle enää kumppania ole... ei tosin pidä yleistää, sillä eihän kaikki homot oo netissä vonkaamassa, Mutta jos trendi on tuo, että haetaan uutta munaa joka illalle niin... voi, voi... Onkohan tosiaan rakkaus homoille sitte toisarvoinen asia? Että tärkeintä on vaan saada seksiä ja tarpeeks usein ilman sen kummempaa kanssakäymistä. Just ehkä kyseisen seikan vuoksi on vaikee myöntää olevansa homo ja joskus jopa inhota itseensä sen vuoksi. Kaippa sitä on jonkinsortin outolintu, kun ei seksinnälkää oo sen vertaa, että vaan jakelis itteensä...puistattaa jo pelkkä ajatuskin...
Mie luulen, että tuolla mun KIK-keskustelussa on yks minnuun oikein palavasti rakastunut :D
Mä kuvittelen että nää molemmat on ihastunut muhun:
https://www.youtube.com/watch?v=TNpdfba4ys8
apua, siis kuvitteletko, että me oho.sano.eemeli ja minä olemme hottiksia kuin nää veljekset ja sit niinku sä kuvittelet että me olemme sinuun ihastuneet, niinku nää olis sinuun ihastuneita, jos nää tietäis ja me tiedettäis, että sä oot meidän kaikkien salarakas?
Vai (nyt täytyy kysyä, koska kaikki narsistit kääntävät keskustelun koskemaan heitä/häntä itseään :) oletko siis lainkaan ihastunut minuun tai oho.sano.eemeliin, joka tietysti olisi ainakin eemelille kamala isku henkisesti, jos hänestä ei tykkää edes salarakas? Mä voisin kestää sen, että joku on mun salarakas, mutta ei uskalla edes niinku tunnustaa olevansa niinku edes julkinen semmoinen, koska onhan musta hankalaa oikeasti pitää, mutta eemelistä ei tosiaan tiedä kui ihana hää on IRL.
Jos rakkautta etsii, niin parempi muutta itsensä heteroksi.
Tilastokeskuksen sivuilta:
"Vuonna 2013 avioerojen määrä lisääntyi, kun se oli kahtena edellisenä vuonna vähentynyt. Avioeroon päättyi 13 766 avioliittoa, mikä oli 766 enemmän kuin vuotta aiemmin. Iän mukaan tarkasteltuna avioeronneisuuden nousu jakaantui melko tasaisesti alle 50-vuotiaiden keskuudessa.
Vaikka avioeronneisuus hieman nousi, silti todennäköisyys, että ensimmäinen avioliitto päättyy avioeroon pysyi samalla tasolla kuin viime vuosina. Vuoden 2013 eronneisuuden mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä.
Vuonna 2013 avioeroon päättyneitä avioliittoja, joissa kumpikin puolisoista oli ensimmäisessä avioliitossaan, oli 68 prosenttia kaikista avioeroista. Osuus pieneni prosenttiyksikön edellisestä vuodesta. Vuonna 1990 vastaava prosenttiosuus oli vielä 80.
Parisuhteita rekisteröitiin 373 vuonna 2013. Näistä 126 oli mies- ja ö247 naisparia. Rekisteröityjen parien eroja oli 101. Näistä 29 oli mies- ja 72 naisparien eroja. Vuonna 2012 parisuhteita rekisteröitiin 329 ja eroja oli 103."
Nyt kun tv:ssä on ensitreffeiltä alttarille -"realityjä" antamassa kansalle mallia, että suhde ei vaadi tutustumista ja pääasia, että pääsee tv-"tähdeksi", niin odotettavissa on uusi piikki äkkiä solmittuihin ja yht'äkkiä päättyneisiin liittoihin. Merkittävintä kaiketi on kuitenkin tuo ensimmäisen avioliiton edelleen järkyttävän suuri päättymisprosentti.
Ei se pariutuminen ole helppoa ja ei se myötä - ja vastoinkäymisissä -julistus ilmeisesti sitten joillakin koske sitä ensimmäistäkään vastoinkäymistä.
Ai, ei aloittajakaan ole saanut kokea vastarakkautta?
Minä olin 14-20-vuotiaana palavasti rakastunut poikaan, kaveriini. Muistan kun tapasin hänet kaksitoistavuotiaana ensikerran, koin niin pakahduttavaa magneettista ja eroottista vetoa häntä kohtaan, että sisuksia kouristi! Hän oli kuin aurinko, jos jonkun ihmisen läsnäolosta tai olemuksesta voi sanoa tai kuin jotain sulaa kuumaa metallia tai laavaa. En ole ketään toista ihmistä kohtaan tuntenut samoin, niin vahvasti, intohimoisesti, hellästi, päättäväisesti. Hän oli kuin valkoinen kyyhkynen, jonka olisin halunnut käsieni suojiin. Sitten kun teini-iän lopulla kerroin hänelle tunteistani, että olen aina rakastanut häntä, hän julmasti ja rajuin sanoin torjui minut ja katkaisi kaikki välit. Vaikka kyllä hän oli jo myös useamman vuoden ennen sitä ollut myös tosi kylmä, julma, ilkeä ja satuttava minua kohtaan ja nautti siitä. Olin jo tuolloin sairastanut fyysisesti hyvin vakavasti, kuolettavaan tautiin, joka alkoi hiljalleen syödä ja kuihduttaa fyysistä kehoani ja sen voimia.
Hän rikkoi minusta niin paljon, satutti niin syvästi. Tuo mies oli kuin sulaa hehkuvan kuumaa metallia, jota heitettiin sydämeeni ja päälleni. Silti kaipaan ja rakastan häntä, haluaisin kaiken ehjäksi, nyt kun fyysisesti olen hyvin heikossa ja hauraassa kunnossa enää. Olla rakastettu, olla haluttu. Hän oli se mies, jota rakastin ja halusin. Niin valtavaa seksuaalista ja sukupuolista vetovoimaa en ole kokenut ketään kohtaan, voiko sitä edes sanoin selittää. Hän osasi olla jollain hyvin erityisellä tavalla hyvin, poikkeuksellisen viehättävä ja eroottinen. En ole pystynyt edes olemaan kenenkään muun kanssa ja kuka haluaisikaan olla vakavasti sairaan ihmisen kanssa, joka ei enää kunnolla jaksa eikä pysty moniin arkipäivän asioihin.
"Ei kukaan muu, ei kukaan muu
oo kanssasi kauniimmin
ei kukaan muu, ei kukaan muu
oo mitä toivoisit
Kanssasi kauniimmin
ei oo mitä toivoisit"
Voimia ja tsemppiä myös sinulle. Kirjoitat myös paljon ikävuosiasi vanhemmin ja viisaammin.
52v takaperin rakastuin kakskertoo yhtäaikoo. Toisen kaa oon yhä avioliitossa.Toisele ol pakko sannoo että ollaa vua jatkossa ystäviä.
Muutaman kerran ollaan nähty näihen vuosikymmenien aikana. Vaimoni ja hänet esittelin toisilleen kerran yhellä tanssipaikalla. Eivät käyneet toistesa kimppuun.
Sopu sijjoo antaap ja yhteesymmärrys. Oesha voenu käävvä niinnii, että oesivat männeet tanssoomaan, rakastunneet toesiisa ja jättänneet sinut ku nallin kalliolle.
eppäilen suuresti.Kaks mummoo ,mittee hyö ennee .
Ae sie puhuittii naesistas homopalstalla, voe sentään :D Anteeksi, luulin tietysti, että sulla oli palstan aihepiirin mukaan miessalarakas. No, sopu sijaa antaa ja heterorakkaus on rakkautta sekin.
Sitä paetti, vanahat naesettii voevat haluta kokkeella lesboseksiä, elä oo nui eppäelevä! Sinnuuhi suattas kiihottoo, eekä oes ees yhtää tuomittavvoo, ku heteroelleha ee koskaan uo onkkelema, vuan kiihoke, jos kaks naesta kähmii toesijjaan.
Rakkaus on tosi outo juttu, oon19v ja oon kyl ihastunu monee mut kukaan ei minuu enkä oo koskaan llu enenkää kans oikee minkäälaises suhtees, silti kaikki jaksaa siitä kaikennäköstä tarinoida ja selitellä, kun ei tiiä mitä rakkaus on eikä tiiä milt se tuntuu ni on aik orpo fiilis xD huorille ja taudeilla kyllästetyille seksihulluille jotka nussii kaikkee mikä liiikkuu, niille kyl löytyy kysyntää mut aidoille timanteille sit ei
Joo... rakkaus on outoo. Mutta sulla ei vielä pahakaan tilanne ole. Itse olin 29v. ennenkuin partnerini löysi minut kamerasaitilla pällistelemästä.
Tohon timantti juttuun voi vaan todeta, että kaippa me timantit ollaan kalliimpia, kun jotku panohullut horot... Ainakin meillä on periaatteemme, joista ei helpolla luovuta. Kai se vain pitää aatella, että niin kauan kun on elämää on toivoa, että rakkaus vielä löytyy. Toivotaan ainakin parasta...
Ei me homppelit rakastuta, me vaan nussitaan! Tsihihi, panemisiin hani. ;))
Oletteko lukeneet kirjat Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin? Todellista rakkautta. Benjamin valvoon Aidsiin kuolevan Rasmuksen vieressä viimeiseen hengenvetoon saakka. Lukekaa!
lue sinä vaan niitä homopedofiilifanatsioita.
Lowe Story on upea elokuva rakastumisesta. Onko gaymiehillä samoja kokemuksia?
Suomalaisia homosuhteita seuratessa, ja tietty omiakin, niin se tuntuu menevän aina niin, että on se, johon rakastutaan ja sitten se, joka rakastaa. Aika yksipuolista on.
Jotkut pitävät siitä, että ovat rakastettuja ja toiset juoksevat pakoon "läheisriippuvaisuutta". Sitten ovat ne, jotka kapsahtavat epätoivossa ensimmäisen vastaantulevan kaulaan.
Eipä ole oikeastaan mitään sellaista tasapuolista tunnetason viritystä tullut vastaan ja miten voisikaan, kun oletus on, että pitää päästä heti ekalla kerralla sänkyyn, eli sängystä lähtee se suhde, jos on lähteäkseen. Jos ei ole seksuaalista latausta heti ilmassa, ei tule toista tapaamista, eikä sen puoleen mahdollisuutta tunnepuolen kiintymiseen.
Sellaista leffoista tuttua romantiikkaa ei ole vielä tullut koettua. Enkä kyllä uskokaan, että tulee, ainakaan kun suomalaisista homomiehistä on kyse...
Joo, eipä enää ole salskeita tukkilaisia kämpillään, eikä puukkojunkkareita hevosmiehiä ja heinäladotkin ovat harvassa.
Suomalainen leffaromantiikka on niin hankalaa toteuttaa tänä lökäpöksyjen aikana, kun persvako näkyy joka paikassa, vaikkei yhtään kiinnostaisi.