Hei! Olen ajatellut hakea opiskelemaan logopediaa (puheterapeutti), mutta en tiedä mihinkä yliopistoon. Voin hakea vain yhteen yliopistoon, joten päätös on tehtävä pika puoliin. Helsinkiin ja Turkuun en tahdo, joten jäljelle jäävät Tampere ja Oulu. Oulu on todella kaukana ja jo pääsykokeisiin osallistuminen tulisi erittäin kalliiksi. Tampereelle taasen sisäänpääseminen voi olla todella hankalaa, koska sinne voi hakea 6 yo-aineella, mutta itse kirjoitan vain 5, joista kaksi ovat C ja M (kolme vielä kirjoittamatta).
Tahtoisin kuitenkin jo päästä opiskelemaan. En tahdo viettää yhtä vuotta tekemättä mitään, vaan ammatti olisi kiva saada. Onko minulla minkäänlaista mahdollisuutta päästä Tampereelle?
Mihin kannattaa hakea?
VaikeataVaikeata
0
127
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4532341Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2382086Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1891602- 1091581
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit31361- 531355
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1521345Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt521236- 681115
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s1011069