Kokoneiset

Hyvä juttu

4

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä juttu
    • jarileino244
    • KuntaKinten

      Aloitan aiheesta uudestaan. Kun aikonaan vuosisatojen ajan niin lähi-idässä kuin pohjois afrikan kansat. Ottivat merimiehiä ja kauppiaita VALKOISEKSI ORJAKSI. Siitä kertoo historia, idässä päin sotaretkiltä tuotiin naisia, lapsia ja miehiäkin palvelemaan kansaa. Nuoret pojat koulutettiin eliittijoukoiksi eli Jamitsaareiksi. Naiset saivat kohtalon joka on kuolemaakin pahempi. Nykypäivinä samaa kokevat afrikan naiset, ne jotka on siepattu julmasti siitos ja sotilaiden orjiksi.

      Juuri tälläiset samat miehet ovat nyt tänne pyrkimässä turvaan, raukkamaiset sotilas karkurit. Jättävät kotimaansa, ei työn tai toimeentulon takia. Ainostaan turvamaan oman nahkansa. Täällä sitten mellastetaan niillä kahdella lauseella, jotka ensimmäisenä oppivat: Olet rasisti. Vaihtoehtoisesti: Kuuluu meidän kulttuuriin.

      Kaikkea tätä sivusta seuraavana olen huomannut juuri näiden mamujen oleva RASISTEJA. Vainoamalla meitä jotka pidämmme tätä valtiota pystyssä, syömässä leipää, jonka eteen eivät ole mitään tehneet. Hylkäämällä perheensä ja pakenemalla tänne ns. kunniakansaiseksi!!! Miten on mahdollista että lapset ja naiset eivät ole heidän mukanaan. Nuo joille se hengen meno on paljon vaarallisempaa, kun aikuisille miehille. Vastustan, tulen aina vastustamaan niiden luopioiden sioittamista tänne. Odotan edelleen että heidät kotiutettaisiin sinne somaliaan. Sillä täällä he myrkyttävät maamme vihallaan meitä valkoihoisia vastaan. Naiset ja heidän synnyttämänsä lapset ovat avuttomia miesten julmuuden edessä.

      Työtä tekevät ovat aina olleet etusijalla maahan muuttajien joukossa, nyt sekin on heittänyt kuperkeikan. Tänne otetaan ne täysihoitoon. Ominen kansalaisten seistesä leipäjonossa, odottaen sairaala, terveyskeskus aikaa. Nuorten asunnonsannista puhumattakan jopa automaatti jonossa annamme heidän kiilata eneen. Jossain se minunkin kärsivällisyyteni loppuu. Miettikää mihin ollaan menossa.

      "Taaton maa ja maammon kieli teitä aina rakastan"

      "Minkä kirjoitin sen kirjoitin" (Pilatus)
      Vastaa
      Ilmianna
      Jaa
      Vastaa alkuperäiseen viestiin

      Hieman historiaa

      Näköjään edellinenkirjoitukseni on poistettu. Koska joku lukija ei kestä totuutta.

      5000 merkkiä jäljellä
      Nimimerkki*

      Keskustelu24 Yhteiskunta Maailman menoa Hieman historiaa

      Takaisin ylös
      Keskustele
      Luetuimpia

      Tekeekö persut punikit

      v. -17 kansalaissotahan alkoi kun vasemmisto kärsi kirvelevän vaalitappion eivätkä voineet sulattaa sitä demokratian hengessä. Jotenkin tuntuu sille että kun persut lentää 4 vuoden päästä vallankahvasta alkaa jonkilainen Halla-ahonistinen vallankaappaus liike.

      Onks tämä jäbä Martti Ahtisaaren poika?

      Jotenki tuntuu et olis. Mut onko? https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=7&cad=rja&uact=8&ved=0CC8QFjAG&url=https://fi.linkedin.com/pub/ahti-saari/5/a45/294&ei=6KJPVb68McKasgHV1ICYDA&usg=AFQjCNH79p5KGTg556Ol3qlSoPM7SBzOrQ

      Nastola juhli vapautusta.

      Onneksi saimme Suomessakin juhlia Suuren Punaarmeijan voittoa Natsirikollisista. Nastolassa arvo

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      44
      10619
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      127
      10159
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      22
      7937
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6354
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      32
      4983
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      56
      4763
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      120
      4103
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      125
      3439
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      63
      3155
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      227
      3104
    Aihe