Rinnevaaralaisten nokkahenkilöt rämö, ulmanen, erkkilä ja seppä epäonnistuivat puuhissaan
sotkea hallitusvalintoja Heinolassa. Rinnevaaralaiset ei saanneet edes ehdokasta hallitukseen.
Rinevaaralaisten aika on vääjämättä ohi.
sotkea hallitusvalintoja Heinolassa. Rinnevaaralaiset ei saanneet edes ehdokasta hallitukseen.
Rinevaaralaisten aika on vääjämättä ohi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Koittakaapa arvata kuka on tämän ketjun aloittaja :D
Näillä eväillä kaupungin asioita hoidetaan..
Minä arvaan kuka hän on. Olen muuten sitä mieltä, että ketjun otsikko on jonkin verran liioiteltu. Tuskin siellä pommia kukaan yritti räjäyttää. Enkä minä oikeastaan puuhaksikaan kutsuisi toimintaa valtuustossa. Eikö siellä pitäisi olla ihan tosissaan asioita hoitamassa. Toisinaan onnistutaan saamaan hyviä asioita läpi toisinaan ei. Heinolan valtuuston toiminta on kylläkin ainakin tällä kaudella vaikuttanut varsin epäselvältä. Toivottavasti seraava valtuusto oppii toimimaan reilummin.
Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
"ei saaneet", oletko demari vai muuten vain moukka?
En mie moukka ou, mutta poliittisesti mitättömien nimet kirjuutetaan pienellä, sillä näin voidaa osoittaa heidän pienuutensa jo
pelkässä tekstin ulkomuodossa. Pienillä politiikoilla on yleensä myös pienet ajatukset ja teot. He eivät isojen kanssa.
Odotetaan seuraavia kuntavaaleja. Tällä vaalikaudella valitaan jo kolmatta kaupunginhallitusta. Ensimmäisen, epäluottamuksesta erotetun kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli äänikuningatar Hannele Rämö, 537 ääntä.
Toisen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Hilden joka on ilmeisesti valittu myös kolmannen kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Valitaankohan Heinolassa vielä neljäskin kaupunginhallitus ennen seuraavaa kuntavaalia ja puheenjohtajaksi tietenkin sama kuin ennenkin? Pahinta on, että mikään ei Heinolssa paremmaksi muutu eli entinen meno jatkuu. Työttömyys kasvaa, keskusta autioituu, väkiluku vähenee, viime vuonna muutti 272 heinolalaista muualle. Ilmeisesti Heinolassa kuolleita oli paljon eikä uusia asukkaita syntynyt, näinhän sitä on perusteltu suurta muuttotappiota.
Ihan samana ei entinen meno jatku, sillä passiivisesta työmarkkinatuesta maksetaan ennätysmäärä "sakkoja" Kelalle eli arviolta ensi vuonna 1,5 miljoonaa, valtion tuet vähenevät sote-uudistuksesta johtuen jopa 400 euroa/asukas eli 7,5 miljoonaa ja uusi vanhainkoti Hopeasilta tulee maksamaan 7,5 miljoonaa, homekoulut korjaamatta/rakentamatta, esiopetuslaki velvoittaa järjestämään esikoulun jokaiselle.... missä esiopetus järjestetään... mitä maksaa...
Kaupungin omistamat rantapalstat odottavat maankäytön tehostamista kaupungin edun mukaisesti ja kaavoittamista eikä 65 vuokralaisen päättyneiden vuokrasopimusten uusimista... vuokrat kun ovat olleet 30 vuoden ajan nimellisiä ja saavutetusta edusta eli lähes ilmaisesta rantapalstasta ei haluta luopua. Kukapa haluaisi, jos on saanut upean kaupungin rantatontin vuokrattua autopaikan hintaan?
Mikä on Heinolan työpaikkaomavaraisuusaste, pitäisikö uusien työpaikkojen luominen olla kaupunginhallituksen ensisijainen tavoite?
Rinnevaaralaiset, täydellinen mahalasku maanantaina valtuustossa.
Jos niin, niin ok! Parempi se kuin pehva edellä puuhun.
Ps minä niin haluisin kuulla mitkä, ketkä kuka tai mitä tarkoittaa " Rinnevaaralaiset"
Jossain vaiheessa täällä taisi olla Laitisen jakamana sähköpostiviesti, jossa oli lueteltu rinnevaaralaisiksi tiettyjä henkilöitä.
Ketju löytynee kun etsiskelee
Varmaa on että 51 virkamiestä, jotka allekirjoittivat adressin Heinolan va. kaupunginjohtaja Rinnevaaran erottamiseksi oltuaan niin huolissaan kaupungin tulevaisuudesta - eivät ole rinnevaaralaisia. Adressin allekirjoittajien nimistä ei ole tietoa, mutta noin 300 henkilöä on allekirjoittanut nettiadressin, jonka mukaan kaupunginjohtaja Rinnevaaran olisi pitänyt saada jatkaa Heinolan kaupunginjohtajana. Ehkäpä noin 300 nettiadressin allekirjoittajaa olivat todella huolissaan kaupungin tulevaisuudesta, kun virkamiesten johdolla mustamaalattiin Heinolaa mediassa kaikin tavoin välittämättä siitä, miten mustamaalaaminen vaikutti Heinolan imagoon ja tulevaisuuteen. Kaupunki jakautui kahtia. Joidenkin mukaan valtuuston yksimielisesti valitseman kaupunginjohtajan olisi pitänyt saada jatkaa työskentelyään Heinolan hyvksi, joidenkin mukaan kaupunginjotaja piti erottaa heti, ennenkuin hän ehti kunnolla aloittaa työnsä. Epäluottamusta kehiteltiin adressiin kerätyillä nimillä, pidettiin päiväkirjaa kaupunginjohtajan työskentelystä, käytiin valittamassa työterveysWellamossa, tilattiin raportteja Wellamosta ja myös lakitoimisto Butzowilta virkamiehille sopivasta/sopimattomasta käytöksestä, perustettiin selvitystyöryhmä, kirjoiteltiin lehtiin, annettiin lausuntoja tv:ssa, kaksi virkamiestä jopa siirtyi kaupungintalolta vesitorniin työskentelemään... Meno oli melkoista. Kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja järjesti infotilaisuuden, josta heinolalaiset yritettiin häätää ulos ja myös valtuutettujen ulosmarssikin järjestettiin. Nyt kaupunginjohtaja Rinnevaaran erottajat kutsuvat rinnevaaralaisiksi niitä, jotka eivät kaupunginjohtajan erottamista hyväksyneet, eivätkä hyväksyneet myös kaupunginjohtajan mustamaalaamista ja siinä samalla koko Heinolan imagon tärvelemistä.
Kylläpä ovat rinnevaaraiset virkistyneet. Myöhässä olette. Tiiiiiitaaaaa ei tule teidän avuksi.
Me rinnevaaralaiset heinolalaiset olemme niitä, jotka haluavat valitsemiemme luottamushenkilöiden toimivan laillisesti ja Heinolan eduksi eikä vain omaksi edukseen. Ja meitähän on paljon. Meidän luetteloimiseen eivät Suomi24-palstan rivit riitä.
Hyvä asiallinen kirjoitus nimimerkiltä heinolalainen! Kiitos siitä!
Vieläkin hävettää Heinolan luottamushenkilöiden ja joidenkin virkailijoiden toiminta kaupunginjohtaja Rinnevaaraa kohtaan. Suurin osa meistä kaupunkilaisista seurasi hämmästyneenä tuota erottamisprosessia. On vaikea ymmärtää, että normaalit ihmiset voivat ryhtyä sellaiseen mielivaltaiseen lynkkaustoimintaan kun Heinolassa ryhdyttiin. Täytyi olla hyvin manipuloivat toiminnan alullepanijat, kun niin monet uskoivat mitä heille esitettiiin kaupunginjohtajasta.
Tunnelma Heinolassa oli (ja on ehkä edelleenkin) kuin jossain Villin Lännen kaupungissa. Hirttäkää, hirttäkää!
Sivistynyt käytös oli täysin unohdettu. Kenellekään työntekijälle ja luottamushenkilölle ei olisi mitään pahaa tapahtunut, jos kaupunginjohtajan olisi annettu rauhassa tehdä työtään. Jos myöhemmin kuitenkin olisi osoittautunut, että hänen työnsä ei olisi tuottanut tuloksia, silloin tietysti olisi pitänyt asiallisesti neuvotella hänen kanssaan. Mutta kaupunginjohtajahan ei ehtinyt edes kunnolla kaupungintalon ovea avata, kun ajojahti jo alkoi. Kummallista.
Me kaupunkilaiset olisimme olleet kiinnostuneita näkemään jotain uutta Heinolan kaupungin toiminnassa, sillä muutosjohtajaksihan Rinnevaara valittiin. Voi olla, että jotain kehityksen ituja ja toivoa paremmasta olisi jo kaupunkilaisille näkymässä, jos muutosjohtaja olisi saanut tehdä työtään.
Toivottavasti me heinolalaiset osaamme seuraavissa kunnallisvaaaleissa valita harkitsevampia, luotettavampia ja parempia edustajia asioitamme hoitamaan.
Hassua kirjoittelua TIIITAAASTA, ihan kuin hän olisi ollut kaupunginjohtaja, jota häne ei koskaan ollut, hänen valintansa oli laiton,
Kiitos Hannele Rämön.
Sinä se jaksat täällä jankata jatkuvasti väärää tietoasi. Tutki ensin kaupunginvaltuuston ja -hallituksen pöytäkirjat tarkkaan ja palaa sitten asiaan oikein tiedoin.
Nimimerkille älä vääristele, TOTUUS ON JUURI NIIN KUIN ON PÖTÄKIRJOISS J OIKEUDENPÄÄTÖKSISSÄ,
Tiiitaaa ei ole ollut laillisesti Heinolan kaupunginjohtaja, kiitos Hannele Rämön ja ennen kaikkea Heinolan miehen
alias Yli-Kaakisen, kiitokset myös matti sepälle, jolla oli apumiehen roolista.
Toivottavasti Rämö ja Ulmanen keräävät taakseen sellaisen porukan, josta jokainen pystyy pitämään päänsä ja eivätkä ole Hildenin johdettavissa. Tällöin olemme me äänestäjät varmoja, että Heinolassa saadaan muutos aikaan, vaikka äänesti ketä hyvänsä Rämön porukkaan kuuluvaa. Näin ei pääse käymään kuin Pahessa kävi.
Varmasti tämmöinen porukka vetäisi mahtavan äänisaaliin. Tämä varmistaisi, että lopultakin mätäpaise saataisiin hoidetuksi ja kaupunki tervehtyisi.
Varmaankin kaupungin väkiluku alkaisi nousta, kun kaupungin johdossa huomioitaisiin veronmaksajatkin.