Haglund länne buudeli

Tämä isän ostamalla lääkärintodistusella palveluksesta vapaudettu "ministeri" on niin Natokiihkoinen, että housut kastuvat. Nyt pitäisi päästä Usan kanssa harjoittelmaan Venäjälle hyökkäystä.

Miksi rantarosvo on päässyt noin tärkeään asemaan?

Hyvin musitetaan kuinka Wallin joutui eroamaan häpeällisesti jäätyään kiinni valehtelusta. Hurri igeniin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

RKP:n tehtävänä on ajaa Ruotsin etuja Suomessa. RKP:n kautta Ruotsi pääsee vaikuttamaan maamme sisä- ja ulkopolitiikkaan.

Jos Ruotsi saisi juoniteltua Suomen natoon, olisi Ruotsi "nato-taskussa" Tanskan, Viron, Norjan ja Suomen ympäröimänä missä ruotsalaiset voisivat puolueettomana maana vähentää maan sotilaskulut minimiin ja keskittyä aseteknologiaan ja aseiden myyntiin. On siis selvää että ainakin Ruotsi on valmis sijoittamaan paljon rahaa Suomen liittämiseksi sotilasliittoon.

Ruotsalaiset tietävät minkälainen arvo on puolueettomuus varsinkin silloin kun muut sotivat! Ruotsilla itsellään ei ole pienintäkään aikomusta liittyä mihinkään sotilasliittoon koska Ruotsi haluaa jatkaa rauhanomaista ja menestyksellistä puolueettomuuspolitiikkaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei Natolle kirjoitti:

Tämä isän ostamalla lääkärintodistusella palveluksesta vapaudettu "ministeri" on niin Natokiihkoinen, että housut kastuvat. Nyt pitäisi päästä Usan kanssa harjoittelmaan Venäjälle hyökkäystä.

Miksi rantarosvo on päässyt noin tärkeään asemaan?

Hyvin musitetaan kuinka Wallin joutui eroamaan häpeällisesti jäätyään kiinni valehtelusta. Hurri igeniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu