Parodioitu esitelmä helpottaa asian perillemenoa. Biologin kaikenteoria:
Yksisoluinen eläin ajatteli: "Haluan tulla monisoluiseksi. Tarvitsen aikaa 100 miljoonaa vuotta. Onneksi minulla ei ole kiire."
Noin 100 milj. vuodessa eläin saavutti tavoitteensa. Se ajatteli: "Haluan kehittää itselleni muodot. Tarvitsen aikaa 200 miljoonaa vuotta."
Noin 200 milj. vuoden päästä eläin katseli itseään ja sanoi: "Olen liskon näköinen. Ei hassumpaa. Mahtaako nää ketarat liikkua? Ei liiku. Tarvitsen aivot. Siihen voisin käyttää aikaa 300 miljoonaa vuotta."
Noin 300 milj. vuoden päästä eläimellä oli aivot ja se lähti liikkeelle. Se lisäsi vauhtia ja huomasi, että ilma vastusti liikettä. Eläin mietti: "Miten voisin hyödyntää ilmanvastusta? Tiedän! Kehitän siivet ja ryhdyn lentämään. Tarvitsen siihen 400 miljoonaa vuotta."
Noin 400 milj. vuoden kuluttua eläin lentää liihotteli kohti pohjoista. Se alkoi kangistua. Se tuumasi: "Voi harmi! Olen vaihtolämpöinen. Äkkiä takaisin funtsaamaan ratkaisua ongelmaan." Eläin riensi takaisin lämpimiin ilmanaloihin ja alkoi ajatella ankarasti.
Siinä kului 500 miljoonaa vuotta. Onneksi eläimellä ei ollut kiire. Aika ei mennyt hukkaan, sillä eläin keksi ratkaisun. Se päätti kehittää itsestään tasalämpöisen. Se sanoi: "Ryhdyn vaativaan kehitystyöhön, vaikka siihen menisi koko loppuikäni."
Noin 600 milj. vuoden päästä eläin katseli itseään sanoen: "Kyllä uurastus kannatti. Nyt olen linjakas kuin lintu. Taidanpa lentää maapallon ympäri ja ihailla maisemia." Eläin lensi ja lensi ja lensi. Koluttuaan maapallon jokaisen kolkan, se virkkoi: "Nyt olisi korkea aika kehittää jotain uutta. Olen ajatellut viettää eläkepäiväni jossain lämpimässä paikassa. Aurinko vaikuttaa ihanteelliselta kohteelta. Siis tuumasta toimeen."
Noin 1200 miljoonan vuoden kuluttua oli eläin kehittänyt itsestään avaruuskelpoisen. Koska kehitystyö vei oletettua enemmän aikaa, oli eläin saavuttanut eläkeiän hieman ennen kuin työ valmistui. Siksi sillä oli niin kiire Aurinkoon, ettei se ehtinyt kertoa kellekään avaruuskelpoisesta rakenteestaan. Harmi, koska tiedemaailma on raapinut hiuksiaan juuri tuon puuttuvan lenkin takia. Eläimellä olisi kyllä ollut aikaa käydä Maassa neuvomassa tiedemiehiä, mutta se oli estynyt. Onneksi nykyajan korkeatiede tietää miksi eläin ei palanut - siis palannut.
Biologin kaikenteoria
51
248
Vastaukset
- tule Herra Jeesus!
Ateisti evolutionisteilla on nyt jauhot suussa. Hyvä yrki paljasta maailman synti ja jumalattomuus! Jokainen pelastunut on Jumalalle rakas mutta syntiä hän vihaa!
Pienoisevankelio
Joh. 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
https://www.youtube.com/watch?v=GhkpxpjHIRg
En yhtään ihmettele, että esitystäsi parodioidaan. Olisiko linkkiä johonkin parodiaan? Epäilen nimittäin, että tämä ohittaa parodiahorisontin aika korkealta ja kovaa, olisi kiva nähdä onko näin.
- hassu juttu
Sinulla ei ole viestissäsi senvertaa ajatusta että sitä voisi edes parodisoida!
hassu juttu kirjoitti:
Sinulla ei ole viestissäsi senvertaa ajatusta että sitä voisi edes parodisoida!
Totta, siinä ei hirveästi ajatusta ollut. Mutta eipä siinä sitä haettukaan. Pyysin vain mitä kohteliaimmin linkkiä johonkin näistä parodioista, joita jurpa väitti olevan olemassa.
Toki jyrbä saattoi tarkoittaa, että tämä esitys oli jo parodia jostain hänen aiemmasta teoriastaan. Voi hyvinkin olla, mutta tässä se parodiahorisontti juuri tulee esiin: hemmetin vaikea sanoa. Minusta tämä oli ihan samaa tavaraa kuin mitä jyrban postaukset yleensäkin.- outoa
The_Rat kirjoitti:
Totta, siinä ei hirveästi ajatusta ollut. Mutta eipä siinä sitä haettukaan. Pyysin vain mitä kohteliaimmin linkkiä johonkin näistä parodioista, joita jurpa väitti olevan olemassa.
Toki jyrbä saattoi tarkoittaa, että tämä esitys oli jo parodia jostain hänen aiemmasta teoriastaan. Voi hyvinkin olla, mutta tässä se parodiahorisontti juuri tulee esiin: hemmetin vaikea sanoa. Minusta tämä oli ihan samaa tavaraa kuin mitä jyrban postaukset yleensäkin.Mitä asiaa?
Eikö sinua kiinnosta asiat?
Miksi sitten turhia kyselet? The_Rat kirjoitti:
Totta, siinä ei hirveästi ajatusta ollut. Mutta eipä siinä sitä haettukaan. Pyysin vain mitä kohteliaimmin linkkiä johonkin näistä parodioista, joita jurpa väitti olevan olemassa.
Toki jyrbä saattoi tarkoittaa, että tämä esitys oli jo parodia jostain hänen aiemmasta teoriastaan. Voi hyvinkin olla, mutta tässä se parodiahorisontti juuri tulee esiin: hemmetin vaikea sanoa. Minusta tämä oli ihan samaa tavaraa kuin mitä jyrban postaukset yleensäkin.Ei tuo ole jyrbä, tuo on yurki. Jyrbä on patologinen valehtelija joka kantaa kaunaa kaikkea ja kaikkia kohtaan, yurki on aidosti sekaisin.
ilkimyksen.enovainaa kirjoitti:
Ei tuo ole jyrbä, tuo on yurki. Jyrbä on patologinen valehtelija joka kantaa kaunaa kaikkea ja kaikkia kohtaan, yurki on aidosti sekaisin.
tack
- mahottomasti
Kuinka monta eri mutaatiota vaaditaan yhtäaikaa ja täsmälleen oikein että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?
Mahdottomasti!- tieteenharrastaja
Monta ei tarvita, kun ei yritetä väärällä tavalla:
"..että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?"
Aloitetaan siitä, että isompi solut nielee muutaman pienemmän, mutta jättää ne henkiin ja rupeaa niiden kaveriksi. Tarvitaan kaveerausmutaatio.
Jatketaan niin, että muutama isompi solu asettuu vierekkän ja alkaa jakamaan hommiaan uudelleen. Tarvitaan ryhmäytymismutaatio.
Siitähän tuo sitten lähtee. - ketä kiinnostaa
tieteenharrastaja kirjoitti:
Monta ei tarvita, kun ei yritetä väärällä tavalla:
"..että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?"
Aloitetaan siitä, että isompi solut nielee muutaman pienemmän, mutta jättää ne henkiin ja rupeaa niiden kaveriksi. Tarvitaan kaveerausmutaatio.
Jatketaan niin, että muutama isompi solu asettuu vierekkän ja alkaa jakamaan hommiaan uudelleen. Tarvitaan ryhmäytymismutaatio.
Siitähän tuo sitten lähtee.Nyt meni harakoiksi!
Eihän sinulla ole mitään todellsta selitystä.
Eihän arvailua kai kukaan pyytänyt.
Tiede vain kelpaa eikä maallikon oivallukset.
Miksi tarjoilet moista roskaa? tieteenharrastaja kirjoitti:
Monta ei tarvita, kun ei yritetä väärällä tavalla:
"..että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?"
Aloitetaan siitä, että isompi solut nielee muutaman pienemmän, mutta jättää ne henkiin ja rupeaa niiden kaveriksi. Tarvitaan kaveerausmutaatio.
Jatketaan niin, että muutama isompi solu asettuu vierekkän ja alkaa jakamaan hommiaan uudelleen. Tarvitaan ryhmäytymismutaatio.
Siitähän tuo sitten lähtee.TT. Mistä kaikki? Olemattomuus ei luo. Jumala: "Minä olen." Luoja on Luoja. Ihminen on luotu. Siinä on vissi ero:)
Jes:
40:5 Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."
40:6 Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen:
40:7 ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
40:8 Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.
40:9 Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"
Reippaan fisustajan ylläpitoon kuluu miljoona (1.000.000) kiloa ruohoa. Jumala loi nerokkaan tsydeemin:)
http://www.globalchange.umich.edu/globalchange1/current/lectures/kling/energyflow/energyflow.html
Valtiomiehemme Harri Holkeri: "Kansalaiset. Syökää silakkaa."
https://www.youtube.com/watch?v=vfitwoBghRA- Darwinin Morsian
ketä kiinnostaa kirjoitti:
Nyt meni harakoiksi!
Eihän sinulla ole mitään todellsta selitystä.
Eihän arvailua kai kukaan pyytänyt.
Tiede vain kelpaa eikä maallikon oivallukset.
Miksi tarjoilet moista roskaa?Ei se ollut roskaa. Sinä olet vain niin mistään mitään tietämätön tollo. Veikkaan että vaikka minä kuinka ilkun sinun oppimattomuudella niin et lähde sittenkään selvittään onko tieteenharrastajan esimerkissä totuutta.
Minun puolestani saat pysyä tollona. En piruuttani anna mitään vihjettä tai linkkiä. - Epäjumalienkieltäjä
"Kuinka monta eri mutaatiota vaaditaan yhtäaikaa ja täsmälleen oikein että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?"
Yksi mutaatio kerrallaan riittää emmekä tiedä onko niistä yksikään juuri sellaisenaan välttämätön. - olo parani heti
yurki1000js kirjoitti:
TT. Mistä kaikki? Olemattomuus ei luo. Jumala: "Minä olen." Luoja on Luoja. Ihminen on luotu. Siinä on vissi ero:)
Jes:
40:5 Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."
40:6 Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen:
40:7 ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
40:8 Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.
40:9 Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"
Reippaan fisustajan ylläpitoon kuluu miljoona (1.000.000) kiloa ruohoa. Jumala loi nerokkaan tsydeemin:)
http://www.globalchange.umich.edu/globalchange1/current/lectures/kling/energyflow/energyflow.html
Valtiomiehemme Harri Holkeri: "Kansalaiset. Syökää silakkaa."
https://www.youtube.com/watch?v=vfitwoBghRA>Jumala: "Minä olen."<
Minä: "MInä olen."
Olen Jumala, hiihaa - alkeet alkeet
"Kuinka monta eri mutaatiota vaaditaan yhtäaikaa ja täsmälleen oikein että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?
Mahdottomasti! "
Ei välttämättä ainuttakaan. Kaksisoluisuus on saattanut ja luultavasti syntynytkin syntyä symbioosin kautta. Aivan samoin kuin solun tuma on saattanut syntyä prokaryooteilla. - opifyuy
ketä kiinnostaa kirjoitti:
Nyt meni harakoiksi!
Eihän sinulla ole mitään todellsta selitystä.
Eihän arvailua kai kukaan pyytänyt.
Tiede vain kelpaa eikä maallikon oivallukset.
Miksi tarjoilet moista roskaa?Ei mennyt. Symbioosin kautta muodostunut monisoluinen eliö on enemmän kuin todennäköinen tie yksisoluisesta monisoluikseksi. Selitys ei tietenkään kelpaa sinulle, kun se veisi väitteeltäsi totaalisesti pohjan.
olo parani heti kirjoitti:
>Jumala: "Minä olen."<
Minä: "MInä olen."
Olen Jumala, hiihaaKaipaatko lisää leluja hiekkalaatikkoosi? Aktivoidu! Rukoilen kutsua sinulle ja Suomelle.
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htmalkeet alkeet kirjoitti:
"Kuinka monta eri mutaatiota vaaditaan yhtäaikaa ja täsmälleen oikein että yksisoluisesta kehittyisi periytyvä kaksisoluinen?
Mahdottomasti! "
Ei välttämättä ainuttakaan. Kaksisoluisuus on saattanut ja luultavasti syntynytkin syntyä symbioosin kautta. Aivan samoin kuin solun tuma on saattanut syntyä prokaryooteilla.Big Bangia ei ollut. Jumala loi aineen. Jumala loi elämän. Jumala pitää elämää yllä. Saatana tuhoaa elämää. Havaittavissa maailmassa. Joka hetki. Älä nuku enää!
- Nettilääkäri
Ota rohkeasti yhteyttä:
https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx Eläin ajatteli: "Tarvitsen aivot". Vaikka kuulostaa epäloogiselta, niin taitaa olla aika lailla linjassa jaakobilaisen kreationismin kanssa, jossa äly ja siihen liittyvät asiat eivät tarvitse aivoja, vaan ainoastaan jumalolennon toimiakseen.
- JohnnyBlaze
yurki1000js kirjoitti:
Ateistit uskoo ihan tosissaan, että aine loi ajatuksen.
Niin? Sehän on fakta?
- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Ateistit uskoo ihan tosissaan, että aine loi ajatuksen.
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta). Heh ! kirjoitti:

Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta).Vauva on beibi. Iso paukku on BB. Konkretisoin :D
https://www.youtube.com/watch?v=XwmHoWfwHiw
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13352238#comment-77345772- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Vauva on beibi. Iso paukku on BB. Konkretisoin :D
https://www.youtube.com/watch?v=XwmHoWfwHiw
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13352238#comment-77345772>
Oliko tuo siis ainoa, mitä pystyit sanomaan viestiin vastineeksi ? [Ja jälleen linkki johonkin täysin asiaan liittymättömään videoon ja tekstiin.]
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta). Heh ! kirjoitti:
>
Oliko tuo siis ainoa, mitä pystyit sanomaan viestiin vastineeksi ? [Ja jälleen linkki johonkin täysin asiaan liittymättömään videoon ja tekstiin.]
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta).Ufot tuloo!
http://gaizy.hubpages.com/hub/Nuremberg-1561-UFO-sightings
http://creation.com/ufo-phenomenon-growing
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=haunebu&tbm=vid
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#tbm=vid&q=vatican aliens
Olisitko sinä eka palstalainen, joka uskaltaa puhua ufoista ja avaruuden muukalaisista?
https://www.youtube.com/watch?v=Fi95cmFuug8
> As we enter the 21st century and a new millenium, Satan has devised the delusion that mankind is entering into an important evolutionary phase - a New Age. The push for "global enlightenment" has now extended to the vast reaches of the universe, into what could be deemed as a "space" religion. However, once this nebulous veil is lifted, a definite correlation emerges between the UFO/Alien phenomenon and occultic/satanic activity.
Photo of a Gargoyle, or perhaps, a representation of humanity's collective memory of the 'GODS' who once walked among us.The ancient civilizations of the Egyptians, Babylonians, Aztecs, Mayans, and Incas shared several intriguing characteristics:
- They were extremely advanced scientifically and technologically.
- Animal and human sacrifices were performed at an alarming rate, preceding their demise.
- They believed they had acquired metaphysical knowledge from the "gods", whom they perceived as coming from the stars and also the subterranean level of the earth.
- These cultures disintegrated or became abruptly extinct while at the pinnacle of their existance.
Many of these revered and feared entities were described as looking like winged-reptilians or dragons. Similarly, Satan and his minions were depicted in an identical manner, as seen in artwork throughout the centuries. <
http://www.conspiracyarchive.com/UFOs/demons_aliens_clothes.htm
Edelleen. En vedä omasta hatustani. Olemattomuus ei luo. Oletettu evoluutio ei anna toivoa. Raamattu antaa.
Jer. 29:11
Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Ufot tuloo!

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.>
Tuskin.
Eikö vaan, että Sinulla on skitsofreenisia oireita ? Onko Sinua hoidettu skitsofreniasta ? Uskot näköjään ihan jokaiseen hölmöön väitteeseen - kunhan kyse ei ole tiedosta.
>
Ufouskomuksiaan voi purkaa Suomi24:n ufopalstalla. Yritetäänkö puhua täällä tämän palstan aiheesta. Pysytään aiheessa:
>
Oliko tuo siis ainoa, mitä pystyit sanomaan viestiin vastineeksi ? [Ja jälleen linkki johonkin täysin asiaan liittymättömään videoon ja tekstiin.]
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta). Heh ! kirjoitti:
>
Tuskin.
Eikö vaan, että Sinulla on skitsofreenisia oireita ? Onko Sinua hoidettu skitsofreniasta ? Uskot näköjään ihan jokaiseen hölmöön väitteeseen - kunhan kyse ei ole tiedosta.
>
Ufouskomuksiaan voi purkaa Suomi24:n ufopalstalla. Yritetäänkö puhua täällä tämän palstan aiheesta. Pysytään aiheessa:
>
Oliko tuo siis ainoa, mitä pystyit sanomaan viestiin vastineeksi ? [Ja jälleen linkki johonkin täysin asiaan liittymättömään videoon ja tekstiin.]
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta).En vedä omasta hatustani.
http://gaizy.hubpages.com/hub/Nuremberg-1561-UFO-sightings
http://creation.com/ufo-phenomenon-growing
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=haunebu&tbm=vid
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#tbm=vid&q=vatican aliensyurki1000js kirjoitti:
En vedä omasta hatustani.
http://gaizy.hubpages.com/hub/Nuremberg-1561-UFO-sightings
http://creation.com/ufo-phenomenon-growing
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=haunebu&tbm=vid
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#tbm=vid&q=vatican aliensAiheena on elämä kaikkinensa. Jos evoluutio on totta, on pakko uskoa, että ufot ja avaruuden muukalaiset tulevat kaukaa avaruudesta. Mutta jos luominen on totta, on pakko hyväksyä henkimaailman todellisuus.
- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
En vedä omasta hatustani.
http://gaizy.hubpages.com/hub/Nuremberg-1561-UFO-sightings
http://creation.com/ufo-phenomenon-growing
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=haunebu&tbm=vid
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#tbm=vid&q=vatican aliens>
Mutta uskotko oikeasti ihan kaiken, mitä vaan Sinulle satutaan uskottelemaan ? Samalla tekniikalla lapset uskovat joulupukkiin. Oletko oikeasti noin vitun naivi, että uskot tuollaiseen paskaan.
>
Tuskin.
Eikö vaan, että Sinulla on skitsofreenisia oireita ? Onko Sinua hoidettu skitsofreniasta ? Uskot näköjään ihan jokaiseen hölmöön väitteeseen - kunhan kyse ei ole tiedosta.
>
Ufouskomuksiaan voi purkaa Suomi24:n ufopalstalla. Yritetäänkö puhua täällä tämän palstan aiheesta. Pysytään aiheessa:
>
Oliko tuo siis ainoa, mitä pystyit sanomaan viestiin vastineeksi ? [Ja jälleen linkki johonkin täysin asiaan liittymättömään videoon ja tekstiin.]
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta). - Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Aiheena on elämä kaikkinensa. Jos evoluutio on totta, on pakko uskoa, että ufot ja avaruuden muukalaiset tulevat kaukaa avaruudesta. Mutta jos luominen on totta, on pakko hyväksyä henkimaailman todellisuus.
>
Mitkä vitun muukalaiset ?
>
Minun kysymykseni koskee ajattelun alkua ihmisessä. Etkö pysty vastaamaan ?
>
Mikä sitten ? Muustapa ei ole todisteita, joten ei ole syytä uskoa johonkin omakeksimään prosessiin.
Tietysti jos mietimme vaikka pikkuvauvaa, niin koskahan ensimmäinen ajatukseksi laskettava asia kulkee hänen mielessään, niin olisiko tuo se hetki kun joku saunatonttu/jumala/keijukaine/ufo-olio käy hänen päässään istuttamassa tämän ajatuksen ? Entä kun hänen ajatusrakennelmansa kehittyy ja hän alkaa ajatella laajemmin, niin käykö tämä saunatonttusi/taivaallinen taikajimisi kääntymässä taas vauvan/lapsen päässä istuttamassa lisää näitä ajatuksia (kenties joka päivä ?).
Jep: älä ole hölmö. Kyllä se vauvan ajattelu kehittyy ihan biologisten prosessien tuloksena (ja ympäristön vaikutuksesta).
- JohnnyBlaze
Kappas, yurbä höpöttää taas asioista joista ei mitään ymmärrä eli evoluutiosta ja parodiasta.
Johnny se vaan pyrkii kalifiksi kalifin paikalle. Lycka till! :D
http://www.ensipainos.fi/tuotekuvat2/9277_4100_4.jpg
- Atte E. Wokki-Pannu
Itse asiassa aloitus on juuri sitä, mitä jaakobit ja miikanaahumit luulevat ateisti-evolutionistien ajattelevan.
Plussa yurkille Onkimiehen bluesista. - Heh !
>
Miksi helpottaisi ?
Hyvä tietysti, että kerroit heti alkuun, että aiot valehdella ja vääristellä biologian teoriaa. Miksi faktojen kertominen niin kuin ne ovat, olisi jotenkin huono asia ? Miksei teoriaa saa esittää sellaisena kuin se oikeasti on ?
Niin, onhan se sitten jo huomattavasti vaikeampi lähteä kritisoimaan faktista teoriaa kuin tuota omakeksimääsi olinukkea. Kreationistien kirjoitukset ovat tietysti vain sarja argumentaatiovirheitä, mutta aloituksesi oli nyt oikein tyyppiesimerkki yhdestä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke
Tosiaan, ympäristön olosuhteet määräävät dynaamisen järjestelmän stokastisessa prosessissa, mitkä pienet muutokset ovat elinvoimaisimpia.Heh. Ota ajatus. Olemattomuus ei luo. Parodia BB:stä ja oikukkaasta luonnonlaista.
Ennen aikaa ei ollut mitään. Ennen aikaa ei ollut tilaa. Tilattomaan tilaan ilmestyi nuppineulanpää. Syytä emme tiedä. Sekin on ihme, että tilattomuuteen ilmestyy jotain, joka vie tilaa. Olematon luonnonlaki piti nuppineulanpäätä kasassa. Emme tiedä kuinka kauan pää pysyi kasassa, koska tuolloin ei vielä ollut aikaa. Aikaa voi mitata vain kellolla tai kenties jollain pyörivällä tai kiertävällä taivaankappaleella. Ajattoman ajan kuluttua olematon laki muuttui toisenlaiseksi laiksi ja se lakkasi pitämästä päätä kasassa ja pää alkoi levitä tilattomassa tilassa. Sinänsä hassua, että tilattomuudessa voisi tapahtua jotain. Varsinkaan leviämistä. Jossain vaiheessa toisenlainen laki muuttui kolmannenlaiseksi laiksi ja se alkoi kuroa päätä kasoihin. Nyt pää sekä leviää että kasautuu.
Olipa heviä. Kevennän. Das ist Normal, sanoi saksalainen, kun ydinvoimala räjähti.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fukushima
https://www.youtube.com/watch?v=Kzaa529WjuE
http://america.aljazeera.com/watch/shows/america-tonight/america-tonight-blog/2014/1/8/is-fukushima-at-riskforanothernucleardisaster.html
Kielitunti. Koiruoho = Tsernobyl.
http://www.sanakirja.org/search.php?id=5315&l2=22
Ilm. 8:11
Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
https://www.youtube.com/watch?v=po2BZoe_L3w
Mitä tekee Lovejoy?
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=comet lovejoy&tbm=vid- JohnnyBlaze
yurki1000js kirjoitti:
Heh. Ota ajatus. Olemattomuus ei luo. Parodia BB:stä ja oikukkaasta luonnonlaista.

https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=comet lovejoy&tbm=vidOtapa itse: kyllä luo ja ihan todistetusti.
JohnnyBlaze kirjoitti:
Otapa itse: kyllä luo ja ihan todistetusti.
Raskaita syytöksiä :D
Todiste nro1
http://images.sodahead.com/polls/001095615/DogwithGun_xlarge.jpeg
Todiste nro2
https://www.youtube.com/watch?v=i2WQGxRNpBc
Todiste nro3
https://www.youtube.com/watch?v=pLgJ7pk0X-s- muistuttajaatti
yurki1000js kirjoitti:
Raskaita syytöksiä :D
Todiste nro1
http://images.sodahead.com/polls/001095615/DogwithGun_xlarge.jpeg
Todiste nro2
https://www.youtube.com/watch?v=i2WQGxRNpBc
Todiste nro3
https://www.youtube.com/watch?v=pLgJ7pk0X-sJokos vastaisit siihen kontrollikysymykseen, joka sulle on esitetty parikin kertaa: pidätkö kuulentoja huijauksina?
- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Heh. Ota ajatus. Olemattomuus ei luo. Parodia BB:stä ja oikukkaasta luonnonlaista.
Ennen aikaa ei ollut mitään. Ennen aikaa ei ollut tilaa. Tilattomaan tilaan ilmestyi nuppineulanpää. Syytä emme tiedä. Sekin on ihme, että tilattomuuteen ilmestyy jotain, joka vie tilaa. Olematon luonnonlaki piti nuppineulanpäätä kasassa. Emme tiedä kuinka kauan pää pysyi kasassa, koska tuolloin ei vielä ollut aikaa. Aikaa voi mitata vain kellolla tai kenties jollain pyörivällä tai kiertävällä taivaankappaleella. Ajattoman ajan kuluttua olematon laki muuttui toisenlaiseksi laiksi ja se lakkasi pitämästä päätä kasassa ja pää alkoi levitä tilattomassa tilassa. Sinänsä hassua, että tilattomuudessa voisi tapahtua jotain. Varsinkaan leviämistä. Jossain vaiheessa toisenlainen laki muuttui kolmannenlaiseksi laiksi ja se alkoi kuroa päätä kasoihin. Nyt pää sekä leviää että kasautuu.
Olipa heviä. Kevennän. Das ist Normal, sanoi saksalainen, kun ydinvoimala räjähti.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fukushima
https://www.youtube.com/watch?v=Kzaa529WjuE
http://america.aljazeera.com/watch/shows/america-tonight/america-tonight-blog/2014/1/8/is-fukushima-at-riskforanothernucleardisaster.html
Kielitunti. Koiruoho = Tsernobyl.
http://www.sanakirja.org/search.php?id=5315&l2=22
Ilm. 8:11
Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
https://www.youtube.com/watch?v=po2BZoe_L3w
Mitä tekee Lovejoy?
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=comet lovejoy&tbm=vid>
Eikä ainakaan kuvitteelliset jumalat/saunatontut/ufomiehet jne.
Tosiaan, emme tunne sitä prosessia, joka on johtanut alkuräjähdykseen. Emme siis tiedä, onko kyse jostain "olemattomuudesta" ja mitähän se mahtaa tarkoittaa. Tiedämme kyllä, että on useitakin hypoteettisia osoituksia, ettei alkuräjähdys olisi luonnonlakien vastainen - ja on jopa mahdollinen.
Mutta mutta, kukaan ei tiedä, miten tuo on tapahtunut, joten kenelläkään ei ole myöskään tietoa siitä, että esitetyt matemaattiset hypoteesit olisivat vääriä - ei edes Sinulla. On siis ääliömäistä väittää jotain asiasta, josta et edes voi tietää mitään.
>
Miten nuo keksimäsi valheet auttaisi asiaa(si) yhtään eteenpäin ? Mikset voi sanoa suoraan asiaa niin kuin se on ? Miksi pitää keksiä valheita ? muistuttajaatti kirjoitti:
Jokos vastaisit siihen kontrollikysymykseen, joka sulle on esitetty parikin kertaa: pidätkö kuulentoja huijauksina?
Muistuttaja. En jaksa kiinnostua. Eliittiin ei voi luottaa. Se jakaa sekä infoa että disinfoa. Se hallitsee nukkuvia ihmisiä (sheeple).
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.448052495207923.107442.128070363872806&type=3
https://www.youtube.com/watch?v=zhRIJpWxX3Y
Pohdittavaa
The Dark Side Of The Moon Astronaut Reports Of Music And The Truth Behind The Moon Landings
https://www.youtube.com/watch?v=m3RxSL4Pra8Heh ! kirjoitti:
>
Eikä ainakaan kuvitteelliset jumalat/saunatontut/ufomiehet jne.
Tosiaan, emme tunne sitä prosessia, joka on johtanut alkuräjähdykseen. Emme siis tiedä, onko kyse jostain "olemattomuudesta" ja mitähän se mahtaa tarkoittaa. Tiedämme kyllä, että on useitakin hypoteettisia osoituksia, ettei alkuräjähdys olisi luonnonlakien vastainen - ja on jopa mahdollinen.
Mutta mutta, kukaan ei tiedä, miten tuo on tapahtunut, joten kenelläkään ei ole myöskään tietoa siitä, että esitetyt matemaattiset hypoteesit olisivat vääriä - ei edes Sinulla. On siis ääliömäistä väittää jotain asiasta, josta et edes voi tietää mitään.
>
Miten nuo keksimäsi valheet auttaisi asiaa(si) yhtään eteenpäin ? Mikset voi sanoa suoraan asiaa niin kuin se on ? Miksi pitää keksiä valheita ?Heh. Tarviit kutsun. Uskon kutsun tulevan WW3:n ja muiden lopunajan onnettomuuksien kautta. Jos kiinnostaa, lue Ilmestyskirjaa. Pieni pelko saattaisi ajaa sinut Johanneksen kasteelle.
Luuk. 3:7
Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Heh. Tarviit kutsun. Uskon kutsun tulevan WW3:n ja muiden lopunajan onnettomuuksien kautta. Jos kiinnostaa, lue Ilmestyskirjaa. Pieni pelko saattaisi ajaa sinut Johanneksen kasteelle.
Luuk. 3:7
Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?>
Minkä vitun kutsun.
>
Uskosi vaan pettää Sinut. Eikö niin, että olet aiemmin uskonut jo tuon tempauksenkin aikaisemmaksi, mitä nyt ? Aina vaan uskosi pettää Sinut. Nytkin kun 3 vuoden kuluttua lykkäät uskoasi tuonnemmaksi, että "tempaukset uskon alkavan pian", uskosi on pettänyt Sinut. Muut tietävät sen jo etukäteen.
Keskustellaanko asiasta vai onko tuo liian hankala aivoillesi:
>
Eikä ainakaan kuvitteelliset jumalat/saunatontut/ufomiehet jne.
Tosiaan, emme tunne sitä prosessia, joka on johtanut alkuräjähdykseen. Emme siis tiedä, onko kyse jostain "olemattomuudesta" ja mitähän se mahtaa tarkoittaa. Tiedämme kyllä, että on useitakin hypoteettisia osoituksia, ettei alkuräjähdys olisi luonnonlakien vastainen - ja on jopa mahdollinen.
Mutta mutta, kukaan ei tiedä, miten tuo on tapahtunut, joten kenelläkään ei ole myöskään tietoa siitä, että esitetyt matemaattiset hypoteesit olisivat vääriä - ei edes Sinulla. On siis ääliömäistä väittää jotain asiasta, josta et edes voi tietää mitään.
>
Miten nuo keksimäsi valheet auttaisi asiaa(si) yhtään eteenpäin ? Mikset voi sanoa suoraan asiaa niin kuin se on ? Miksi pitää keksiä valheita ? Heh ! kirjoitti:
>
Minkä vitun kutsun.
>
Uskosi vaan pettää Sinut. Eikö niin, että olet aiemmin uskonut jo tuon tempauksenkin aikaisemmaksi, mitä nyt ? Aina vaan uskosi pettää Sinut. Nytkin kun 3 vuoden kuluttua lykkäät uskoasi tuonnemmaksi, että "tempaukset uskon alkavan pian", uskosi on pettänyt Sinut. Muut tietävät sen jo etukäteen.
Keskustellaanko asiasta vai onko tuo liian hankala aivoillesi:
>
Eikä ainakaan kuvitteelliset jumalat/saunatontut/ufomiehet jne.
Tosiaan, emme tunne sitä prosessia, joka on johtanut alkuräjähdykseen. Emme siis tiedä, onko kyse jostain "olemattomuudesta" ja mitähän se mahtaa tarkoittaa. Tiedämme kyllä, että on useitakin hypoteettisia osoituksia, ettei alkuräjähdys olisi luonnonlakien vastainen - ja on jopa mahdollinen.
Mutta mutta, kukaan ei tiedä, miten tuo on tapahtunut, joten kenelläkään ei ole myöskään tietoa siitä, että esitetyt matemaattiset hypoteesit olisivat vääriä - ei edes Sinulla. On siis ääliömäistä väittää jotain asiasta, josta et edes voi tietää mitään.
>
Miten nuo keksimäsi valheet auttaisi asiaa(si) yhtään eteenpäin ? Mikset voi sanoa suoraan asiaa niin kuin se on ? Miksi pitää keksiä valheita ?Lyhyesti. Eka luonnonlaki piti päätä kasassa. Toka luonnonlaki räjäytti pään. Kolmas luonnonlaki toi kaaokseen järjestystä.
- Heh !
yurki1000js kirjoitti:
Lyhyesti. Eka luonnonlaki piti päätä kasassa. Toka luonnonlaki räjäytti pään. Kolmas luonnonlaki toi kaaokseen järjestystä.
>
Ei vaan vastaa kunnolla ! Ja suoraan asiaan !
Muista, että suoran vastauksen antamisen kiertely on tunnustamista, että olet väärässä.
>
Minkä vitun kutsun.
>
Uskosi vaan pettää Sinut. Eikö niin, että olet aiemmin uskonut jo tuon tempauksenkin aikaisemmaksi, mitä nyt ? Aina vaan uskosi pettää Sinut. Nytkin kun 3 vuoden kuluttua lykkäät uskoasi tuonnemmaksi, että "tempaukset uskon alkavan pian", uskosi on pettänyt Sinut. Muut tietävät sen jo etukäteen.
Keskustellaanko asiasta vai onko tuo liian hankala aivoillesi:
>
Eikä ainakaan kuvitteelliset jumalat/saunatontut/ufomiehet jne.
Tosiaan, emme tunne sitä prosessia, joka on johtanut alkuräjähdykseen. Emme siis tiedä, onko kyse jostain "olemattomuudesta" ja mitähän se mahtaa tarkoittaa. Tiedämme kyllä, että on useitakin hypoteettisia osoituksia, ettei alkuräjähdys olisi luonnonlakien vastainen - ja on jopa mahdollinen.
Mutta mutta, kukaan ei tiedä, miten tuo on tapahtunut, joten kenelläkään ei ole myöskään tietoa siitä, että esitetyt matemaattiset hypoteesit olisivat vääriä - ei edes Sinulla. On siis ääliömäistä väittää jotain asiasta, josta et edes voi tietää mitään.
>
Miten nuo keksimäsi valheet auttaisi asiaa(si) yhtään eteenpäin ? Mikset voi sanoa suoraan asiaa niin kuin se on ? Miksi pitää keksiä valheita ?
Eliitti harjoittaa okkultismia. "Ei mitään uutta auringon alla."
https://www.youtube.com/watch?v=mfIkKXyXegE
5.Moos:
18:9 Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja.
18:10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,
18:11 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
18:12 Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.
Jokainen on kuullut uudesta maailmanjärjestyksestä (NWO). Maailmanhallitus rakentuu silmiemme edessä.
> Mihin tämä ILLUMINATI sitten pyrkii? Tri John Colemanin mukaan järjestön tavoitteita ovat mm:
Perustaa Maailmanhallinto (One World Government) ja Uusi Maailmanjärjestys (New World Order), mukaanluettuna järjestön johdolla toimiva yhdistynyt kirkko ja yhteinen valuuttajärjestelmä (saavutettu).
(=Microchip, NESARA?, valmisteilla)
Saada aikaan täydellinen kansallisten identiteettien häviäminen (valmisteilla).
Suunnitella ja toteuttaa kaiken uskonnon, erityisesti kristinuskon tuhoaminen. Poikkeuksena järjestön oma 'maailmankirkko', jonka avulla suunnitelma osaksi toteutettaisiin (valmisteilla).
Luoda tekniikka ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan kontrolloida kaikkea ihmisten tekemistä (saavutettu).
Pysäyttää teollistuminen ja ydinvoimatuotanto eli saavuttaa ns. jälkiteollinen nollakasvu-yhteiskunta (suunnitellun 3. maailmansodan avulla) .
Rohkaista huumeiden käyttöä ja saattaa ne lopulta laillisiksi sekä saada pornografia hyväksytyksi yhtenä taidemuotona (valmisteilla).
Saada suurkaupungeissa aikaan väkiluvun vähenemistä, viime kädessä Pol Potin mallin mukaisilla väestönsiirroilla (valmisteilla).
Tukahduttaa kaikki tieteellinen tutkimus lukuunottamatta sitä, jonka ILLUMINATI katsoo itselleen tarpeelliseksi. Huomion kohteena on erityisesti ydinvoiman käyttö (saavutettu).
Saada aikaan (väestönkasvun hillitsemiseksi) 'rajoitettuja sotia' kehitysmaissa ja niiden seurauksena nälkää sekä noin 3 miljardin ihmisen kuolema vuoteen 2050 mennessä (saavutettu). Nämä suunnitelmat sisältyvät asiakirjaan nimeltä "Global 2000 Report", jonka sanotaan olevan eräiden USA:n hallituksen korkeiden virkamiesten hyväksymä.
Heikentää ihmisten, varsinkin nuorten, moraalia ja johdatella heitä mm. Rock-musiikin kautta huumeisiin ja kapinointiin vallitsevia oloja vastaan. Tätä koskeva toteutussuunnitelma tunnetaan nimellä "Aquarian Conspiracy" (Vesimiehen ajan salahanke, saavutettu).
Pitää ihmiset kaikkialla epävarmoina tulevaisuudesta aikaansaamalla kriisejä toisensa jälkeen ja sitten "käsittelemällä" näitä kriisejä (saavutettu).
Panna alulle uusia kultteja ja tehostaa jo olemassaolevien toimintaa mukaanluettuna erilaiset rock-kulttuuriin sisältyvät kultinomaiset ilmiöt, tarkoituksella heikentää kristinuskon vaikutusta (saavutettu).
Jatkaa kristillisen fundamentalismi-suuntauksen tukemista, koska sitä voidaan käyttää tukemaan Israelin sionistista valtiota (saavutettu).
Levittää tietoa uusista kulteista ja toteuttaa erilaisia mielenohjaus-kokeiluja (Mind Control, saavutettu).
Viedä uskonnonvapauden ideaa ympäri maailmaa tarkoituksella kaivaa maata olemassaolevien ja erityisesti kristinuskon alta. Ns. "Vapautuksen teologian" tukeminen on osa tätä työtä (saavutettu).
Saada aikaan maailmantalouden täydellinen luhistuminen ja luoda totaalinen poliittinen kaaos (valmisteilla).
Ottaa hallintaan USA:n ulko- ja sisäpolitiikka (saavutettu).
Antaa täysi tuki ylikansallisille instituutioille (YK, kansainvälinen valuuttarahasto, kansainväliset pankit) ja asteittain vähentää paikallisten instituutioiden vaikutusmahdollisuuksia (saavutettu).
Tukea hallituksia, jotka pyrkivät tuhoamaan edustamiensa maiden suvereenisuuden (saavutettu).
Organisoida maailmanlaajuista terrorismia (saavutettu).
Ottaa (ensinnä USA:n) kouluopetus haltuun päämääränä sen tuhoaminen alkaen peruskoulu- udistuksista (saavutettu).
Termin "New World Order" asemesta järjestö käyttää nykyään sanaa "GLOBAL". Sen tavoitteena on Euroopan Unionin jälkeen saada aikaan Pohjois- Keski- ja Etelä-Amerikan yhdistävä Amerikan Unioni (American Union) ennen vuotta 2005. Sen jälkeen halutaan muuttaa Aasian ja Tyynenmeren Talousyhteisö (Asian Pasific Economic Cooperation) Aasian Unioniksi (Asian Union). Myös nimitys Soviet Union halutaan ottaa uudelleen käyttöön, joskin eri merkityksessä kuin aiemmin. Lopulta vuoden 2015 tienoilla nämä kaikki Unionit yhdistettäisiin yhdeksi nimellä GLOBAL UNION. <
https://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot.htmBaabelin torni alkaa jälleen lähestyä lakipistettään. "Mitä oli ennen, sitä on vastakin."
1.Mooseksen kirja:
11:1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
11:2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
11:3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan."
11:5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
11:6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
11:7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
11:8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
11:9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.
Maailma yhdentyy.
http://files.kotisivukone.com/kristillinenyhteiso.kotisivukone.com/Lahtisen_kirjat/maailman_yhdentyminen_2009_pdf.pdf
Peruskoululaiset. Kertoiko openne teille megaliiteistä?
https://www.youtube.com/watch?v=JElDe5co5W8
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654640Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442827Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761771Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061634Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591380
- 951272
- 471149
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121148