työtön 56

Pääsenkö minä siihen työttymyysputkeen kun olen syntynyt 56 ja tulee 500 päivää täyteen ja minulla on kertynyt ne vaadittavar työvuodet .
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos 500:s työttömyysrahapäivä (ansiosidonnainen päiväraha tai peruspäiväraha) tulee maksuun vasta 60 vuoden täyttämisen jälkeen, niin sitten pääset lisäpäiville ja siihen työttömyysputkeen. Tämä ikäraja koskee vuosina 1955-56 syntyneitä.

Nyrkkisääntö: 500 työttömyysrahapäivää kestää hieman vajaat 2 vuotta, joten työttömäksi jäädessäsi sinun pitäisi olla vähintään 58 vuoden ja 1 kuukauden ikäinen.

Lisäpäivien alkaessa täytyy tosiaan olla viimeisen 20 vuoden ajalta työhistoriaa vähintään 5 vuotta.

Äänestä

Olen syntynyt samoin vuonna -56 ja 500 päivää tulee kesällä täyteen. Työvuosia on takana yli kolmekymmentä. Selvittelin omaa tilannettani, ja minulle kerrottiin te-toimistosta, että kunnalla on velvollisuus työllistää minut kuudeksi kuukaudeksi kokoaikatyöhön sen jälkeen kun liiton päivät on maksettu, minkä jälkeen päivät alkavat alusta. Päivärahan suuruus tulee olemaan sama kuin tällä hetkellä. Voin sitten jäädä eläkkeelle 62 vuotiaana ilman, että eläkettä pienennetään.
Tämä koskee vuonna -55 ja -56 syntyneitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtön 56 kirjoitti:

Pääsenkö minä siihen työttymyysputkeen kun olen syntynyt 56 ja tulee 500 päivää täyteen ja minulla on kertynyt ne vaadittavar työvuodet .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu