Mikki Hiiri-seksiväkivaltapäiväkirja 21. 1. 2015
Transvestismin hetkellisyyden osa-alueiden puuttuminen ei oikeuta avunhakemiseen.
Nämä puuttuvat, vain hänen lapseltaan, (kts. hammashoitaja), sisimmättömänä olemuksena, väkivaltaisesti syrjintää aiheuttaen.
- "Heillä on joku hätänä", halusi tämä sosiaalityöntekijänlapsi sanoa tekemänsä tulevaisuuden tuhoamisen, surma-työn jälkeen.
Sosiaalityössä mm. vieressä olevassa KELA:ssa istui Kenneth-niminen mies, ehkä hävittämisen hallusinaation osata nimestäni oleva hahmo. Se hallusinaatio tosiaan on näkö-aistiharha, kovan psyykkisen kivun osalta, kehon olemuksesta mm. "ohjaavasti" psykopatia-narsismin hetkellisyyden osasta, kuten seurailusta.
Hammashoitajan osalta, on huomioitava sukunhimi-parin osalta, mm. vimmattu hinku, kehitysvamman aiheuttamiseen, jopa kansallispelinä, veikkauksena ja pesäpallona, jo aiheutuneesta kehitysvammasta, kuten osallistumattomuus, ja MT-halvaus, (kts. luku ulkopuolinen, mielekkyys: ulkoisen osin, oma kieli) hyvin aggressiiviisin osin käyttäytymisenä.
Avainsana: Coping-keino, yleiskunto-nostojen tekemättä jättäminen on rikos.
Mikki Hiiri-seksiväkivaltapäiväkirjasta, ote 12.1. Sunnuntai: "Kun ympäristö täyttyy seksiväkivaltaa kokeneista." Tähti, kangastus, kivun piste korvan takana oikealla, luettiin jo silloin ääneen.
- "Rämän näköinen" poika kommentoi iloisesti. Hän oli reaaliaikaisesti juuri menossa nukkumaan. Hän oli onnellinen pieni poika.
- "Elämän ilomme" ulkopuolinen soitti jostakin.
- En halunnut väkivaltaa. En väkivalta-sairaalaa.
- "Ihmistä ei saa omistaa" soitin jo takaisin, se on pääsyvaatimus sinne psykiatrisellekin.
- "Pakkohoitaja", Antsku -totaalikieltäytyjä soitti. Riitta, psykologi, äidin sisaren kaima, joka kuului uskonlahkoon oli raahannut äidin pyynnöstä;
- "Tänne voi tuoda kenet tahansa ulkopuolisen ja vieraan tuntemattoman ristiäisiin." hän sanoi.
- "Mä en tiennyt, että ihminen elää noin kauan, joku ulkopuolinen, kuin tyttö tyrskähti itkuun.
- "Tappaakseen..." eli sairaanhoitaja-omaisiin kohdistamaansa, hänen lapsensa omaa transvestismistä maailmaansa. "Sitä lasta ei olisi koskaan tullut tehdä."
Ja Siru kuoli syliin, kun pidin häntä siinä 1-vuotiaana albiino-tyttönä, pääsiäsen jälkeen vuonna 1984. Anstku ja Sini voittaa taas, koska Anstku on pakkotyössä.
- Syrjintään ekshibitionismin hakeminen. Sellainen väestönsuojelu on olemassa.
Mielestäni, sen kuvastuu, alueelle hyvinominaisena, ja sen käytettynä väestönsuojeluna sisimmälliseksi tasapainoksi, tähän psykologin käyttäytymiseen, hyvin aggressiivisesti. Lisäksi tässä on käsitelty lähtökohtaisesti, 1-3-vuotiasta koko ajan.
- "Ja henkilö on aina yleensä mies." Terveisin Sini
Sosiaalityöntekijä: Tässä on kysymys laittomasta syrjinnästä.
Ote muistikirjasta, ihan vain päiväkirjasta, mm. sisimmällisestä, rakkaudesta, hyvinvoinnista ja tasapainosta, avioliittojen käyttämisestä ihmisen eri arvoistamiseen, ja maailmasta sen keskellä, Ote 23. 1. 2014
Äidin sisar, Riitta-täti, psykologin kaima kumminkin, oppi tässä "piiloon menemisen" pakenemisen turvallisuushakuisuuden, eräältä albiino-tuomarilta. Vielä hän ei pystynyt aitoihin tunteisiin sisimmällisensä osalta, ja esitti kehon olemuksen osalta, epäaitoa, tuntemuksin turvallisuushakuisuuden täyttymyksestä.
Kuljetusalan ammattiliitto, tai miehen, hänen aidon oikeansa, ja rakkautensa, tädin aviomiehen osalta: Voisitteko selittää, miksi teillä on 6 kastraatiota yhden tytön ympäristössä?
- "Olen aivokuollut." vastasi monster-sköttaren tantornan kaksos-tyttö. Haluaisikohan hän lähteä muualle, jossa häntä pystytään hoitamaan? Ja mustalaiselta puuttuu tänäkin perjantai-iltapäivänä kanssa-elämisen osalta, myötä-elämisen taito.
Avainsana: Coping-keino Emättimen ylä-osan, sen pohjan osin, assosiaation läheisyydenkyky*, assosiaation laukaisemisen tila, läheisyydenkyky, joskus sukupuolenpoistolla aikaansaatava, inhimillisyys, sisimmällinen tasapainoisuus, rauhanomainen tasapaino, hyvinvointi, terveyden osa-alue
* tämä vaikuttaa kielteiseltä, sukupuolenvaihdoksellisuuden takia.
Miksi seksi-suhde samansukupuolisena voisi olla yli-rajojen?
Ihmiskunta Sinde
0
133
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15113507Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969158Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218149Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406773Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506189Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua503130Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy371707En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265