mitäs olette ihmiset mieltä,kumpi olisi teidän mielestä parempi tapa synnyttää?
itselläni on takana yksi sectio(4vuottta sitten)
koin sen aika raskaasti,mutta eipä sitä kyllä oltu edes suunniteltu.ajattelin vain että jos suunnittelee section niin se olisi silloin varmaankin mukavampi,saisi leikkauksen aamusta/päivällä ja pääsisi jo samana päivänä pystyyn,edellisessä kun kesti yli vuorokausi ennen kuin pääsin edes yritämään istumaan.
moni on sanonut että kun on suunniteltu sectio niin ei tunnu ns.pahalta pääsee saman päivänä pystyyn ja yms...
kun taas toiset sanovat että normaali synnytys olisi ok,mutta onhan siinäkin ne ikävät puolensa:(
itselläni on takana yksi sectio(4vuottta sitten)
koin sen aika raskaasti,mutta eipä sitä kyllä oltu edes suunniteltu.ajattelin vain että jos suunnittelee section niin se olisi silloin varmaankin mukavampi,saisi leikkauksen aamusta/päivällä ja pääsisi jo samana päivänä pystyyn,edellisessä kun kesti yli vuorokausi ennen kuin pääsin edes yritämään istumaan.
moni on sanonut että kun on suunniteltu sectio niin ei tunnu ns.pahalta pääsee saman päivänä pystyyn ja yms...
kun taas toiset sanovat että normaali synnytys olisi ok,mutta onhan siinäkin ne ikävät puolensa:(
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minulle tehtiin hätäsektio mutta ei se minua noin kipeäksi tehnyt, olin pystyssä jo tunnin päästä leikkauksesta. Eikä ollut alapää kipeä eikä tarvinnut istumista varoa kuten alakautta synnyttäneen. Muutenkin hyvässä kunnossa, haavakipuun sai asianmukaiset lääkkeet.
Eli kyse kohdallasi taisi olla jostain muusta kuin siitä oliko sektiosi suunniteltu vai ei.
Jos pääsisin valitsemaan, sektio ehdottomasti.
Minullakin oli hätäsektio ja kovasti ihmettelen, miten olet ollut pystyssä tunnin kuluttua leikkauksesta! Hätäsektiossa nukutetaan aina ja heräämössä joutuu olemaan tarkkailussa parin tunnin ajan ennenkuin viedään osastolle. Toiseksikin lääkitys on niin kova, ettei kukaan kyllä nouse pystyyn kovinkaan nopeasti. Epäilen onkohan sinulle edes koskaan tehty ko. toimenpidettä. Kovasti kyllä puolesta puhut, mutta taidat olla vääränlainen henkilö ottamaan asiaan kantaa.
Elokuvissa noin tapahtuu. Niissä lähdetään kävelemään lähes suoraan leikkauspöydältä. Mutta ei normaalielämässä, ei edes suunnitellun sektion jälkeen. Silloinkin ollaan heräämössä pari tuntia ennen osastolle vientiä. Minut on kyllä ajettu ylös aina jo leikkauspäivän iltana, mutta tuska on ollut sanoinkuvaamaton, vaikka elimistö on täynnä mömmöjä. Muuten, normaalisynnytysten jälkeen olen kävellyt synnytyssalista osastolle. Istumaan olen pystynyt aina heti ilman rengasviritelmiä, vaikka tikkejäkin on ollut.
Minulle on tehty kaksi suunniteltua sektiota ahtaiden lantionluiden takia ja molemmilla kerroilla ylös on noustu seuraavana aamuna. Leikkaus oli heti aamusta, mutta katetri ja kanyyli poistettiin vasta seur.aamuna, jolloin pääsi vessaan ja pesulle.
Ja se kipu oli kauheata, vaikka oli kunnon lääkitykset! Jälkitarkastukseen asti täytyy varoa leikkaushaavaa, eli ei saa nostella vauvaa painavampaa, jne.
Tuskin kukaan on tunnin kuluttua leikkauksesta ollut pystyssä, puudutteen poistuminenkin kestää kauemmin..Alateitse synnyttäneet äidit voivat useimmin kävellä lähestulkoon heti synnytyksen jälkeen..
kans tota samaa et joku on ollut muka tunnin kuluttua pystyssä...itselläni jälkimmäisen leikkauksen jälkeen puudutus lähti vasta seuraavana aamuna kokonaan pois...ja kuitenkin oli leikattu edellisenä aamuna,eli en tuntenut jalkojani kokonaiseen vuorokauteen! Jos oisin ylös yrittäny ois varmaan luita murtunu ku ei ois osannu varoo jalkojaan. En tiiä miks siinä kesti niin kauna kun puudutus lähti.Ja seuraavana päiväna pääsin vasta illalla(siis leikkauksesta seuraavana) ylös hoitajien avustamana ja särkylääkkeitten vaikutuksessa.Haavakivut oli mielettömät! Mulla oli suunniteltu sektio ja viilto tehtiin pystyyn navasta alaspäin. En haluis enää ikinä kokee niin kovia kipuja...kyllä siinä itku pääs monet kerrat ja täyty ääneen valittaa. Eli ei se sektio aina helppoo oo. Kannata tavallista synnytystä jos siihen on vaan mahollisuus.
...en tiedä mitä itselleni tulevaisuudessa tapahtuu kun toista menen synnyttämän.Edellisessä synnytyksessä kolme vuotta sitten repesin pahasti synnytettyäni alakautta kun lapsi vedettiin väkisin imukupilla ahtaasta synnytyskanavasta ulos.Vasta synnytyksen jälkeen lantioni kuvattiin ja todettiin alimman ulostuloaukon mitan olevan (kaksi muuta lantioni mittaa oli ok)9,5cm kun sen pitää olla 10cm että n.35 cm vauvan pää mahtuu ongelmitta syntymään... saati se muu kroppa(lapseni oli 51cm ja 4kg).Minua ei päästetty sängystä ylös vasta kun seuraavana päivänä reippaan haavan ja sen tikkaamisen vuoksi.En muista olleeni kuitenkaan kovin kipeä mutta verta olin menettänyt paljon ja hemoglobiini oli vain 89. Kotiin pääsin oltuani nelkä päivää sairaalassa.Lantioni uutpaukkuivat vielä puolivuotta synnytyksen jälkeen ja en voinut hyppiä tai ajatellakaan jumppaa tms. No, nyt on taas synnytys edessä janäen sitä jo painajaisia kun pelottaa että miten sitä synnyttä ja uskallanko ottaa riskin ja yrittää alakautta synnytystä...tietty vauvan koko ratkaisee mutta... silti... täälläpäin Suomea ei tehdä sektioita vasta kun ärimmäisen pakon edessä ja pelottaa että joudun synnyttämään alakautta ja sitten joudutaankin tekemään hätäsektio tms. Miten te jo synnyttäneet olette päässeet synnytyspeloistanne...?
tehtiin yli tunnin kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen...ei nukutettu, vaan selkäydinpuudutuksella.
Ja paraneminen oli myös nopeaa, kipuja ei ollut paljon, sairaalasta pääsin n. 5 vrk synnytyksestä kotiin.
Lapsi oli ensimmäinen ja sen jälkeen olen synnyttänyt 4 muuta normaalisti.
Sektiohaava tehtiin bikinirajaan poikittain(viisas synnytyslääkäri), ehkä siksi paraneminen oli nopeaa eikä jäänyt rumaa arpea näkyviin.
Ehkä toiset sitten ovat kipuherkempiä kuin toiset, mutta ainakin minulla jäi siitä sektiosta ja paranemisprosessista hyvät muistot.
Ja olihan se niiden synnytyskipujen jälkeen nuorelle äidille helpotus, kun pääsi leikkaussaliin ja supistukset ja kipu loppui.
Ja siitä on kohta aikaa 20 vuotta.
Kuvauksesi sopii kiireelliseen sektioon, ei hätäsektioon.
Hätäsektiossa on lapsen henki vaarassa, ja lapsi on saatava ulos parin minuutin sisällä. Silloin viilto tehdään pystysuoraan (nopeampi) ja yleensä aina nukutuksessa. Mutta jos äidillä on jo epiduraali... mahtaakohan se yksinään riittää? Normaalisti kun käytetään spinaali- epiduraali yhdistelmää.
Kiirellinen sektio tehdään esim. pitkittyneen ponnistusvaiheen vuoksi, puudutettuna, viilto bikinilinjaan, myös isä voi päästä mukaan saliin. Hätäsektioon ei pääse.
Äläkö unohda tärkeintä, sektion parasta puolta; ei vuoda etu- eikä takapuoli. Siinähän siiten kärvistelet jos peräsuoli on revennyt tai jotain muuta yököttävää. Minä en luottaisi IKINÄ rakkaintani sen varaan että "hyvin harvoin repeää peräsuoli" se tarkoittaa kuitenkin sitä, että joskus repeää, etkä voi tietää oletko sen onnekas sinä..
Nyt heräsi mielenkiintoni. Miksi ihmeessä sinut leikattiin navasta alaspäin - suunnassa eikä vaakaan kuten suunnitelluissa sektioissa yleensä?
Siis lapsiko sinulle ei olekaan tärkein asia synnytyksessä? Toivottavasti et ole raskaana etkä hankikaan lapsia ennenkuin asentesi olennaisesti paranee lapsimyönteiseksi.
niin mminulle on kummassakin leikkauksessa viillot tehty pystysuuntaan...vaikka molemmat leikkaukset ovat olleet suunniteltuja.Joku sanoi minulle että jotkut lääkärit tykkäävät tehdä niin ja kuulemma olisi parempi että tehtäisiin niin(en tiedä pitääkö paikkaansa). Kaikille tutuilleni jotka on leikattu on tehty pystyviilto,vaikka olisi ollut suunniteltu sektio...olisiko tuon jyväskylän sairaalan käytäntö...tiedä sitä.
Jyväskylässä minäkin olen synnyttänyt. Ensimmäisessä sektiossa tehtiin pystyviilto 13 vuotta sitten ja tämä uudempi tehtiin samaan viiltoon. Myös minulle sanottiin, että ihmisen anatomian kannalta pystyviilto on parempi.
Minulle tehtiin suunniteltu sektio nelisen kuukautta sitten. Menimme aikaisin aamulla sairaalaan, kotona olin tehnyt valmistelut, suihkut, karvojen ajelut jne. Sitten sairaalassa odoteltiin vaan milloin pääsee leikkaussaliin. Sinne minut työnnettiin sairaalasängyllä, mikä tuntui hassulta, kun olisin hyvin voinut kävelläkin, mutta kai se oli joku verenpainejuttu tms. Leikkurissa laitettiin spinaalipuudutus, sitten lapsi jo syntyikin. Epämukavaa oli se, kun minulla on todella alhainen verenpaine luonnostaankin, niin siellä se leikkauksen aikana laski tietty lisää, ja kauheasti, siis oikein litratolkulla, laitettiin nestettä - olin sitten viikon ihan turvoksissa.
Leikkauksen jälkeen olin heräämössä ehkä jotain pari-kolme tuntia. Minulla oli kipukello, jota piti painella vähän väliä. Olo oli tietysti aika höntti, mutta kun olin saanut nähdä oman lapseni, olin niin onnellinen että se oli sen oman olon kanssa ihan sama. Hoitaja kävi muutaman kerran painelemassa vatsaa, että kohtu supistuisi. Se ei tietenkään tuntunut kivalta, mutta ei se nyt niin kipeältäkään tuntunut kun oli niin hyvät lääkitykset.
Osastolla vain makoilin, ihailin uutta pienokaistani mieheni kanssa ja torkuin. Olin aika sooseissa niistä puudutusaineista, joten ei se olo nyt mitenkään taivaallinen ollut, mutta mitään hirveitä kipuja, joilla yks jos toinenkin oli pelotellut, ei ollut. Iltapäivällä sain nousta ylös, ja ne ensimmäiset muutamat askeleet kylppäriin pesulle olivat aikamoisen hurjan tuntuiset, kun vatsaan sattui ja hölmönä pelkäsin, että haava ratkeaa. Eihän se tietenkään mihinkään ratkennut. Ainoa kipu minkä todella muistan kokeneeni olivat nämä ensimmäiset askeleet. Sen jälkeen ´paraneminen´tapahtui ihan käsittämätöntä vauhtia. Olin varautunut siihen, että ainakin viikon olen ihan rampana, mutta jo seuraavana päivänä kuljin osastolla ja tein kaikkia asioita ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hoitajat tyrkyttivät kipulääkkeitä vähän väliä, ja silloin ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä otinkin ne aina kiltisti. Seuraavana päivänä aloin jo unohdella niiden lääkkeiden ottamisen, kun en ilmeisesti enää tarvinnut niitä. Siitä seuraavana päivänä sanoin jo, että ei tarvitse enää tuoda, kun en niitä tarvitse.
Asia, joka sairaalassaoloaikana haittasi oli se, että leikkaushaavan oikeassa laidassa oli kaksi tikkiä ommeltu niin tiukkaan, että ne kiristivät, eli se nipistys sattui aina liikkuessa. Sen suurempia tuskia ei tarvinnut kärsiä. Tikit poistettiin 4 päivänä ja pääsin kotiin.
Imetin lasta ensimmäisestä päivästä saakka - aluksihan tulee vain sellaista ésimaitoa´, mutta jo toisen leikkauksen jälkeisen yön jälkeen maito nousi rintoihin ja pienokainen alkoi saada kunnon maitoa.
Sairaalasta kotiin päästyäni jatkoin elämistä ihan normaaliin tapaan, en yleensäkään nostele mitään painavia taakkoja, joten en muista että mitään olisi tarvinnut erityisesti varoa. Kuntosalille en tietenkään heti rynnännyt, mutta pitkiä kävelylenkkejä huitelin vaunujen kanssa, ja niiden myötä turvotuskin hävisi kehosta.
Minun kokemukseni suunnitellusta sektiosta oli siis tällainen, mielestäni se oli erittäin helppo tapa synnyttää. Jos tietää, että synnytystapa on sektio, niin kannattaa etukäteen tutustua asiaan tarkoin. Uskon, että itselläni se teki asiasta näinkin helpon, kun tiesin tarkkaan mitä tapahtuu ja miten minun kuuluu itseäni hoitaa. Kun oli asiasta tietoa, niin oli myös helppo asennoitua positiivisesti leikkaukseen.
ehdottomasti normaali. yksi lapsi on ja hänet synnytin normaalisti. sillä hetkellä kipu tuntui aivan sietämättömältä (puudutukset ja ponnistukset ja kaikki meni mönkään)mutta nopeasti ne kivut unohtuu kun saa lapsen syliin:) itse tahdon lapset synnyttää normaalisti, mutta jos tarve vaatii tietenkin on "tyydyttävä" sectioon.
ihan kumpi vaan, olen synnyttänyt alateitse ja sektiolla (puudutus). Normaali synnytys kesti 36 tuntia, leikkaus oli suunniteltu.
Mutta, mutta jos olis ihan pakko valita niin normaalin synnytyksen valitsisin.
siis leikkaukset ja synnytykset ovat hyvin yksilöllisiä.Toisilla leikkauskivut ovat kamalat ja toisilla ei kipuja juuri ole ja toisilla taas synnytys on ihan kamala ja toisilla helppo...eli siitä on turha kiistellä kumpi on helpompaa...eikä sitä voi etukäteen tietää millasta tulee olemaan. Ja olen kuullut että pystyviilto leikkausessa olisi paljon kivuliaampi ja paraneminen hitaampaa. Itse olen kummankin kokeneena tavallisen synnytyksen kannalla...itselläni se oli helpompi.
eihän sektio ole edes synnyttämistä. se on leikkaus
kyllä tuli paljon eri mielipiteitä,kyllä se vaan pitää pienessä mielessä itse miettiä kumman otan.
ekassa minut leikattiin sen takia koska lapsi oli liian iso,ja minulle ei tehty minkään laista pystyhaavaa navan kohdalle vaan siisti ja nykypäivänä melkein täysin hävinnyt viilto tuonne alapään juureen,elikkä pikkupöksyt peittävät arven mukavasti....se haamun mitä siitä nyt on enään jäljellä
Tuntuu hurjalta, että täällä ihan oikeesti äidit joilla ON jo lapsia haukkuvat toisiaan, että "Säpä et ole oikeesti synnyttänyt kun sulle on tehty sektio". Pyhä jysäys sentään. Sama kuin ne lapset sitten siellä hiekkalaatikolla kinaa, että "Mun isäpä on isompi kuin sun.."
Menette hyvät arvostelijat sitten varmaan niille lapsillekin sanomaan, että "Tiesitkös että sua ei ole oikeesti synnytetty, mutta toi Ville kyllä on!" Tajuutteko ollenkaan kuinka typeriä olette?!
Mä en taida haluta tutustua ollenkaan toisiin äiteihin, jos taso on tota.
usein on juur tota,se alkaa odotuksen kauheudesta/ihanuudesta jatkuu synnytysvertailuun ja sitten päästäänkin kisaamaan kenen lapsi teki mitä ja missä iässä jne.....mutta ei tietenkään saa yleistää mutta paljon on liikkeelä tällaista lässytystä.....
Mulla tosin on kokemusta vaan sektiosta ja sekin tehtiin hätänä.
Mutta voin sanoa että se oli iso helpotus.
Olin kärsinyt kovista supistuksista jo useita päiviä ja sen illan aikana tosi kivuliaita.
Lapsivedetkin oli tiputellu pitkin päivää kenenkään huomaamatta.
Tuskat olivat niin kovat eikä synnytys vielä edes käynnissä joten olin ihan tyytyväinen sektioon kun sitä tulivat valmistamaan-multa ei edes kysytty että käykö.
Kivut loppuivat samantien kun sain piikit selkään.
Toipuminenkin meni ihan hyvin.
Itse valitsisin seuraavallakin kerralla sektion mikäli vaan se olisi mahdollista.