POSTI

Lähetin kirjeen veljenpojalle jossa oli pieni summa rahaa,
kun kirje tuli perille se oli avattu ja puolet rahoista viety. Rahat olivat omissa kuorissaan (2kpl) tämän isomman kirjeen sisällä. Kirjesalaisuus on rikottu ainakin 3 kertaa
ensin avattu isokirje sitten 2 pienempää ja rahat varastettu.
Ilmoitin postille asiasta he aikovat tutkia ja kertoa mitä löytävät. Onkohan tällainen
kirjeiden ryöstö tavallista, kokemuksia?
9213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyseessä ei ole ryöstö. Ihmetyttää, että vain puolet rahoista on viety, itselläni on tapana viedä kaikki.

Äänestä

Rahan lähettäminen kirjeessä lienee laitonta. Ainakin kirjaamattomana ja/tai vakuuttamattomana. Muistaisin näin, oli ainakin joskus.

Rahan siirrot on turvallisemmin järjestettävissä pankin tilisiirron kautta. Syytä ihan itseäsi. Varas olisi vienyt koko kirjeen. Mahtoikohan niitä isoja rahoja olla olemassakaan. Olisikohan se vihreä pilleri jäänyt ottamatta ihan parinakin aamuna!

Äänestä
  • Samantapainen juttu Tampereella oli se poliisilaitokselta
    kadonnut löytölompakko.
    Joidenkin vajakkien on vain pakko yrittää saada huomiota
    jota eivät ole vanhemmiltaan tai päivähoitotädiltä
    aikanaan saaneet.

    Äänestä

Lähetin onnittekukortin ´ja välissä oli 50e rahaa.

Kortti ei koskaan mennyt perille ja rahat hävisi..

Postin työntekijän mielestä syy oli minun oma.. rahaa ei saa lähettää.

minun mielestä epärehellisen työntekijän vika.. kirjeitä ei saa avata eikä toisen rahaa ottaa.

Mitä mieltä sinä olet,, miksi rahat vietiin.. oliko syy minun koska laitoin rahaa suljettuun kuoreen...
vai oliko syy sen työntekijän joka avasi kuoren joka ei ollut osoitettu hänelle ja otti rahat ja siten esti onnittelurahojen päätymisen nuoren henkilön tiliin.

postini virkailija oli sitä mieltä että syy oli minun ja mun oma vika..

mitä mieltä sinä olet..???

Äänestä

Lähetit kortin omalla riskillä, toimitusehdoissa on lauseke, jonka mukaan rahaa ei saa lähettää kirjekuoressa. Rahan lähettäminen kuoressa ei ole laitonta. Aikoinaan rahaa lähetettiin paljon kirjeitse ja tämä aiheutti sen, että kirjelaatikkomurtoja tehtiin paljon. Posti ei voi taata, että rahalähetys menee perille,. Kirjeitä voidaan skannata ja postinjakaja voi ottaa rahat. Sama juttu, jos jätät oven lukitsematta ja joku huomaa sen kyllä siitä sisään joku menee. Näissä tapauksessa ihmisiin ei voi luottaa. Rahaa ja onnittelukortteja voi lähettää monella muullakin tavalla kuin kirjeen mukana.

Äänestä
  • paneminen on aina ollut hyvin riskialtista.

    Äänestä

Kannattaa ottaa yhteyttä postikonttorin hoitajaan. Postilla on oma organisaationsa, joka selvittelee tällaisia tapauksia.

Äänestä

Jos postiin on pesiytynyt desantti.Monasti desantit olivat rikollisia tai kriminaalivankeja. Useille desanteille maksettiin tehtävästä rahapalkka ja he saivat mukaansa rahaa muun muassa avustajien värväämiseen.

Äänestä
  • 20vuotta olen odotellu rahakirjettä mutta ei ole näkynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahakirje kirjoitti:

Lähetin kirjeen veljenpojalle jossa oli pieni summa rahaa,
kun kirje tuli perille se oli avattu ja puolet rahoista viety. Rahat olivat omissa kuorissaan (2kpl) tämän isomman kirjeen sisällä. Kirjesalaisuus on rikottu ainakin 3 kertaa
ensin avattu isokirje sitten 2 pienempää ja rahat varastettu.
Ilmoitin postille asiasta he aikovat tutkia ja kertoa mitä löytävät. Onkohan tällainen
kirjeiden ryöstö tavallista, kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu