Vetäsin tossa kunnon savut ja kyl pitää todeta et voi jessus että olen sekaisin. Ja hauskaa on.
Eihän tässä tietysti mitään järkeä ole, ja siks mulle tulikin mieleen, et näinkö hauskaa kreationistina oleminen on: tyhmänä, pää samaan aikaan tyhjä ja täynnä, mut ihan hillittömän hauskaa on on. En yhtään ihmettele, etteivät he halua luopua uskostaan.
Oi että.
Taidan kääntyä kreationismiin heti kun paukut loppuvat.
Tällaistako on olla kreationisti :)
6
116
Vastaukset
- ei kirj
"Taidan kääntyä kreationismiin heti kun paukut loppuvat."
Kyllähän niitä röllejä ja kretardeja voi savuissa sympata mutta että selvinpäin, ei saatana. - *JC
puolimutkalle ja muillekin evoille haluan kertoa varoittavan tositarinan. Yksi serkuksistani oli minulle lapsuudessa aina läheisin, samanikäisinä viihdyimme aina tavatessamme hyvin. Lapsuusvuosien jälkeen, yläkouluaikoina näimme enää harvakseltaan, myöhemmin vain pariin kertaan sukulaisten hautajaisissa. Sain kuulla, että hänen opintonsa eivät edenneet ja että hänen kaveripiirinsä oli tullut vähintään epäilyttäväksi. Päihteitä ja myös huumausaineita käytettiin, kasvatettin ja kai kaupiteltiinkin.
Serkkuni perheolot olivat moitteettomat, vanhemmat syvästi kristillisiä ja hyvin toimeen tulevia. Oli mahdotonta ymmärtää, mikä serkulleni oli tullut, mikä häntä riivasi.
Muutama vuosi sitten sain kuulla, että serkkuni oli yrittänyt tappaa itsensä. Hän yritti päättää elämänsä viiltämällä ranteensa. Itsemurhaajaa hänestä ei tullut, mutta kuulemani mukaan sai hyvin pahan näköiset vammat käsiinsä loppuiäkseen.
Tätä tietä toivon jokaisen evon viimeiseen asti välttävän, tuntuipa elämä kuinka raskaalta hyvänsä.- jotain hyvää
Onneksi serkkusi sentään säästyi siltä suurimmalta onnettomuudelta. Ajattele kuinka onnetonta olisi ollut, jos hän olisi vielä hurahtanut uskoon kaiken muun lisäksi!
"Oli mahdotonta ymmärtää, mikä serkulleni oli tullut, mikä häntä riivasi."
Itsehän tuon kerrot:
"Serkkuni perheolot olivat moitteettomat, vanhemmat syvästi kristillisiä ja hyvin toimeen tulevia."
Sellainen herättää kapinahengen ja uskaliaan kokeilunhalun.- @T315T1
Kukapa ei tuollaisen omahyväisen kieroilevan kreationistin serkkuna ajautuisi päihteiden käyttöön ...
- huutis.
@T315T1 kirjoitti:
Kukapa ei tuollaisen omahyväisen kieroilevan kreationistin serkkuna ajautuisi päihteiden käyttöön ...
Juu ei sitä selvinpäin kestäis.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845087Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j322771Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411311Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54935