Mistä apua omaan näyttelyyn?

Hei! Minulla on ollut jo vuoden "pöytälaatikossa" eräs taideprojekti, minkä haluaisin jossain vaiheessa toteuttaa ja saada näytille. Projekti käsittelee yhteiskunnallista ajankohtaista aihetta. Toteutukseen tarvitsisin sekä rahallista apua (summana noin 2000 euroa) sekä neuvoja - kuka auttaisi näyttelyn järjestämisessä? Kaikista neuvoista olisin erittäin kiitollinen.
4177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Todella vaikeeta. Kuka jakaisi kenellekään tuntemattomalle yhtään mitään rahaa. Taitaa taidemaailma olla täynnä ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä ja tuntevat ihan pakahtuvansa kaiken luomansa kanssa. Olisiko mahdollista, että kuvaisit näyttelysi ja avaisit blogin ja laittaisit sen blogin muodossa esille. Jos se nyt ei ole sellaisessa muodossa, että sen saa siirrettyä blogiin, niin laita se semmoiseen muotoon, että siitä saa blogin. Sitten mainostat blogiasi jotenkin. Näin toteutettuna pääset ainakin liikkeelle eikä näyttelysi tai juttusi esillepano maksa sinulle mitään. Voit ottaa vastaan taidekritiikkiäkin sen blogisi kautta.

Äänestä

Kyseessä ilmeisesti ensimmäinen taideprojektisi? (oletan vain koska kyselet neuvoa täällä suomi24:ssä). Yritä toteuttaa ensin muutama taideprojekti, joihin et tarvitse tuhansia euroja rahaa.
Apua saat olemalla aktiivinen. Googlaile ensin paikallset taidekerhot/yhdistykset ja sitten jäseneksi. Kokouksissa, sekä tapahtumissa tapaat ihmisiä ja verkostoidut. Tätä kautta voit saada talkoo-apua muista samanhenkisistä ihmisistä ja teoksiasi myös näyttelyihin. Mikäli siis olet aloitteleva taiteilija. Varsinaisia apurahoja varten tarvitset hyvät näytöt aiemmista teoksistasi, sekä opinnoistasi. Taiteen pitää tällöin olla käytännössä päivätyötäsi.

Äänestä

Apurahaa voisi saada esim ammattiliittosi kautta , jos rehellinen työ ja kuulut liittoon .

Äänestä

Kuinka kävi , tuliko rahhaa ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NuoriTaiteilija kirjoitti:

Hei! Minulla on ollut jo vuoden "pöytälaatikossa" eräs taideprojekti, minkä haluaisin jossain vaiheessa toteuttaa ja saada näytille. Projekti käsittelee yhteiskunnallista ajankohtaista aihetta. Toteutukseen tarvitsisin sekä rahallista apua (summana noin 2000 euroa) sekä neuvoja - kuka auttaisi näyttelyn järjestämisessä? Kaikista neuvoista olisin erittäin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu