Maahanmuuttajataustainen yrittäjä rettelöi

Kaupungin kanssa, nyt heiluu taas vaihteeksi rasismikortti!

Roni & Nasrin oy:n ylläpitämässä päivähoitoyksikössä on ollut koko ajan pääosin maahanmuuttajataustaisialapsia.Tämä tilanne
johtuu kaupungin näkemyksen mukaan osittain siitä, että Roni &
Nasri oy markkinoi omaa palveluaan erityisesti
maahanmuuttajaväestölle.

RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA Lautakunta käsitteli asiaa uudestaan 2.4. 2014, § 42.

Tällöin lautakunta päätti jatkaa palvelusetelitoimintaa 1.8. 2014 alkaen
toistaiseksi ja samalla hyväksyä Roni & Nasri oy:n
palveluntuottajaksi 1.8. 2014 alkaen toistaiseksi sillä
edellytyksellä, että osoitteessa Iljankatu 1 sijaitsevan
ryhmäperhepäiväkodin lepohuoneen ilmanvaihto muutetaan
terveystarkastajan suosituksen mukaiseksi 31.7. 2014 mennessä.

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141550-3.PDF

RONI & NASRI OY:N VALITUS/ESITYS SOVITTELUMENETTELYSTÄ

Oikaisuvaatimuksessaan valittaja on vaatinut, että
Lieksan kaupungin Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan
päätös 2.4. 2014, § 43 kumotaan kokonaisuudessaan ja
palvelusetelin sääntökirjan kohtaa 16 muutetaan siten, että
palveluntuottajan tarjoama hoito korvataan hoitopaikkavarausten
mukaisesti eli lasten poissaolopäivät mukaan lukien.
Lisäksi valittaja on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että
lautakunnan päätöstä 2.4. 2014, § 42, muutetaan siten, että
kaupunki kompensoi palveluntuottajalle kuukausittain lasten
poissaolopäivistä aiheutuneet kustannukset.

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141582-3.PDF

Nyt haluaa laajentua.

Anomuksessa todetaan, että perhepäivähoitoyksikön toiminta-ajatus on sama kuin Roni & Nasri oy:n ryhmäperhepäiväkotitoiminnassa.
Anomuksessa ei kerrota sitä, millainen suunnitelma yhtiöllä on
perhepäivähoidon henkilöstön rekrytoinnin osalta. Siinä ei
myöskään ole kerrottu, kuinka perhepäivähoidon ulkoleikkitila
järjestetään, kun Mähkön päiväkodin leikkipiha ei enää ole
käytössä.
Sivistyspalvelukeskus on pyytänyt yhtiöltä em. tarkennuksia
26.11. mennessä, mutta niitä ei ole saatu.
Sivistysjohtaja: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää - jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.
Sivistysjohtajan muutettu päätösesitys:
- Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää todeta, että
kaupungilla ei ole tällä hetkellä tarvetta laajentaa yksityisen
päivähoidon osuutta päivähoitopalveluiden tuottamisessa, koska
päiväkoti Oravan toiminnan vaikutusta päivähoitopaikkojen
tarpeeseen ei vielä pystytä tarkasti arvioimaan. Palvelutarpeen
kehittymistä seurataan kevään 2015 aikana.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141624-10.PDF
23483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tämä mamuyrittäjä on vaatinut vaatimasta päästyäänkin muun muassa korvaamaan lasten poissaolopäivät, sompuusit kun eivät jaksaneet roudata kakaroitaan Iljankadulle, joten yrittäjä meinasi tuoda palvelut somp.pujen nenän alle Reunatielle.

Monta kertaa valituksia Itä-Suomen hallinto-oikeuteen jne...eikä ole tuo rasismisyytekään ensimmäistä kertaa. Että pitää olla röyhkeä ja häikäilemätön mamu!

Äänestä

Ei mahda mitään, mutta se vahingon ilo...tirsk... thihihii! HOHOTUSTA...pitelee kylkiään....kuolen nauruun...aaapuvaaa...millä saan naamaltani tämän virneen pois maanantaihin mennessä?

Äänestä
  • Timo ps. Yritä vaan selvitä maanantaiksi. Mää bää!

    Äänestä

Syöppä vaikka paskaa niin eiköhän virne häviä!

Äänestä
  • Ei nyt kyllä auta sekään..hohohohohohoo...hihihihihhiihii..

    Äänestä

Mites kukkahatut kommentoi kyseistä yrittäjää? Onko ihqu? Lisää must saada?
Ihanaa käräjöimistä koko vuoden!

Äänestä

Nyt äkkiä ulkoistakaa koneinsseille lumityöt ,ym .

Ja valitusta VALITUKSEN PERÄÄN. Sosterv. voi ulkoistaa mummojen hoidon tuleville työvoimapulanpaikkaajille.
Nyt sai kaupunki opetusrahat mitä seuraa, kun ostat palveluja islaminuskoiselta. Meitä saa kusettaa!

Äänestä

Lukekaa linkit! Siinä paljastuu kuinka asiatonta on mamun uho kaupunkia vastaan, mutta käyttää jopa lehdistöä ajaakseen omaa asiaansa.

Kuka ottaa tämän jälkeen muslimimamun alihankkilakseen? Ei kukaan.

Toivottavasti Lieksan Lehti paljastaa kaiken meille...

Äänestä
  • Tai kuka ottaa töihin. Voi olla yhtä hankala päästä eroon, jos ei suoriudu tehtävistään!

    Äänestä

  • "Kunta voi asettaa palvelusetelijärjestelmässä vähimmäisvaatimuksia , jotka kaikkien tuottajien on täytettävä." sanoo kuntaliiton lakimies

    Seuraa mielenkiintoinen kysymys;
    Onko valituksen tehnyt yrittäjä täyttänyt kaikki vähimmäisvaatimukset?

    Äänestä

  • tutkija7 kirjoitti:

    "Kunta voi asettaa palvelusetelijärjestelmässä vähimmäisvaatimuksia , jotka kaikkien tuottajien on täytettävä." sanoo kuntaliiton lakimies

    Seuraa mielenkiintoinen kysymys;
    Onko valituksen tehnyt yrittäjä täyttänyt kaikki vähimmäisvaatimukset?

    Jos ei olisi, se olisi itänyt kunnan perusteluista kielteiseen päätökseen pitänyt näkyä.

    Äänestä

LL tulee tekemään puolueettoman ja syväluotaavan jutun asiasta tapansa mukaan.

Äänestä
  • Totta kai, täytyyhän "mamuille" järjestää ns.illallinen.....LL:n Lehden, kaupungin sos.toimen, mamutoimen,..kotoutuksen..niin siis meidän suomalaisten verovaroin ..
    Tulkaa nyt meille KOTIIN, tulkaa vain MAMUT tänne päin..Täältä saatte täysihoidon, siis tervetuloa meille LIEKSAAN --täysihoitolaan!!

    Äänestä

Kele ...Pankakoski tulee mieleen. Ensimmäiset tulokkaat kyyditty korpeen. Suohon poljettu. Sana kiirii nopeasti viidakkorumpu, huono asuinpaikka.

Äänestä

Ns. Positiivisesta syrjinnästä nautitaan mm. Helsingissä , kivasti lisätöitä kantiksille.

Äänestä

Mamut tuli lypsämään Lieksasta viimesetkii rahat kaupungilta. Vai että ensin lisäännytään kun rotat ja sit vielä pitäs kaupungin maksaa yksityisen päivähoidon kustannukset mamuille mamujen hoidosta muka. HAh hahahahhahhahahahhh:)
Että mua naurattaa nyt Lieksan päättäjien puolesta,, koska enpä usko että heitä paljoa naurattaa kun älyävät lopulla että pakkohan se on maksaa se näiden lisääntyminen.. heheheheheh.
Mamujätkät saapi koko ajan lisää rahaa sitä mukaa kun perheet kasvaa, vaikka mikä olis.. heheheheheh. Tuottosa bisnes mamupojilla. Kun lykätään tarpeeksi kakaroita paikkakunnalle, niin pakkohan sen kaupungin on hyväksyä lisäpaikat yksityisellä jos eivät itse sit laajenna kunnallista hoitopaikkajärjestelmää. hahahahahahahahaa:) Kusipäät on kusessa:)

Äänestä
  • Niin.. ja homma pyörrii yhen sukulaisen nimissä joka tienaa näennäisesti ja muut ovat iänettömmii pimmeitä yhtiömiehhii joille maksettaan kans pientä pimmeetä korvvausta pentujen tekemisestä. Pimmeenä tietennii jotta ei mäne avustusrahat.. ääähhäähähähähähähähhäääh:)

    Äänestä

Kyllä maahanmuuttajien lapsia pitää hoitaa kun vanhemmat hakevat töitä tahi jo monet ovatkin. Muuten eivät työllisty jos ei lapset saa päivähoitoa.

Äänestä

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää todeta, että
kaupungilla ei ole tällä hetkellä tarvetta laajentaa yksityisen
päivähoidon osuutta päivähoitopalveluiden tuottamisessa, koska
päiväkoti Oravan toiminnan vaikutusta päivähoitopaikkojen
tarpeeseen ei vielä pystytä tarkasti arvioimaan. Palvelutarpeen
kehittymistä seurataan kevään 2015 aikan.

Missä en ensinnäkin päätetty, että päivähoitoa ollaan yksityistämässä. Vai oliko Vauhtiviikareiden hyväksyminen pieni sivujuone, jota ei tarvitse yleisellä tasolla käyttää päätöksellä.

Miten se asia on valmisteltu?

Äänestä

Hehehee....kultamurikat rettelöi....

Äänestä

Kyllä säälittää kantalieksalaisten tilanne. Miltähän tuntuu vanhasta pienviljelijämetsurista katsoa tätä menoa. Ikänsä on tehty raskasta työtä, lapset hoidettu itse. Verotus kiristyy...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ja vaatii kirjoitti:

Kaupungin kanssa, nyt heiluu taas vaihteeksi rasismikortti!

Roni & Nasrin oy:n ylläpitämässä päivähoitoyksikössä on ollut koko ajan pääosin maahanmuuttajataustaisialapsia.Tämä tilanne
johtuu kaupungin näkemyksen mukaan osittain siitä, että Roni &
Nasri oy markkinoi omaa palveluaan erityisesti
maahanmuuttajaväestölle.

RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA Lautakunta käsitteli asiaa uudestaan 2.4. 2014, § 42.

Tällöin lautakunta päätti jatkaa palvelusetelitoimintaa 1.8. 2014 alkaen
toistaiseksi ja samalla hyväksyä Roni & Nasri oy:n
palveluntuottajaksi 1.8. 2014 alkaen toistaiseksi sillä
edellytyksellä, että osoitteessa Iljankatu 1 sijaitsevan
ryhmäperhepäiväkodin lepohuoneen ilmanvaihto muutetaan
terveystarkastajan suosituksen mukaiseksi 31.7. 2014 mennessä.

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141550-3.PDF

RONI & NASRI OY:N VALITUS/ESITYS SOVITTELUMENETTELYSTÄ

Oikaisuvaatimuksessaan valittaja on vaatinut, että
Lieksan kaupungin Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan
päätös 2.4. 2014, § 43 kumotaan kokonaisuudessaan ja
palvelusetelin sääntökirjan kohtaa 16 muutetaan siten, että
palveluntuottajan tarjoama hoito korvataan hoitopaikkavarausten
mukaisesti eli lasten poissaolopäivät mukaan lukien.
Lisäksi valittaja on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että
lautakunnan päätöstä 2.4. 2014, § 42, muutetaan siten, että
kaupunki kompensoi palveluntuottajalle kuukausittain lasten
poissaolopäivistä aiheutuneet kustannukset.

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141582-3.PDF

Nyt haluaa laajentua.

Anomuksessa todetaan, että perhepäivähoitoyksikön toiminta-ajatus on sama kuin Roni & Nasri oy:n ryhmäperhepäiväkotitoiminnassa.
Anomuksessa ei kerrota sitä, millainen suunnitelma yhtiöllä on
perhepäivähoidon henkilöstön rekrytoinnin osalta. Siinä ei
myöskään ole kerrottu, kuinka perhepäivähoidon ulkoleikkitila
järjestetään, kun Mähkön päiväkodin leikkipiha ei enää ole
käytössä.
Sivistyspalvelukeskus on pyytänyt yhtiöltä em. tarkennuksia
26.11. mennessä, mutta niitä ei ole saatu.
Sivistysjohtaja: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää - jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.
Sivistysjohtajan muutettu päätösesitys:
- Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää todeta, että
kaupungilla ei ole tällä hetkellä tarvetta laajentaa yksityisen
päivähoidon osuutta päivähoitopalveluiden tuottamisessa, koska
päiväkoti Oravan toiminnan vaikutusta päivähoitopaikkojen
tarpeeseen ei vielä pystytä tarkasti arvioimaan. Palvelutarpeen
kehittymistä seurataan kevään 2015 aikana.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141624-10.PDF

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu