Vihreät haluaisivat peruskoulusta kaikki seksuaalisuuntaukset huomioonottavan "sateenkaarikoulun", mikä sinällään on hyvä ja kannatettava ajatus, mutta samalla koululaitosta voisi uudistaa muutoinkin mm. lisäämällä yhteiskuntakritiikin opetuksen, jonka puute peruskoulussa nykyisin on lähes huutava. Laitoshan lähinnä suorastaan indoktrinoi nuorisoon tämän sairaan kapitalistisen yhteiskunnan ihanteet. Steinerpedagogiikka tarjoaa myös positiivisia ihanteita tulevaisuuden peruskoulua ajatellen.
Mitä mieltä kommunistit ovat peruskoulu-uudistuksesta ja sen tarpeesta?
Mitä mieltä kommunistit ovat peruskoulu-uudistuksesta ja sen tarpeesta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aikoinaan kun minä olin koulussa niin ainoastaan jumppatunnit olivat erikseen tytöillä ja pojilla. Pitäisikö nyt saada vielä kolmas osasto jumppaan, hinttarit?
Vanhainkodissahan me kaikki jumppaamme yhdessä!
Nuorella vihreällä blogin naisella oli aivan järkeviä ajatuksia. Ymmärrän että sonnifilosofit ja körttiläiset vetävät herneen nenäänsä.
Kiihkouskovat eivät voi enää sýyllistää heteroista seksuaalipoikkeavia. Latva-Hakuni suuntasi aivan oikein siinä, että jo lapset oppisivat suvaitsemaan toisenlaisia.
On oikein, että jo peruskoulussa lapsille tulee kertoa tosiasioita ja valistaa kiusaamista vastaan. Aivan kuten myös toisenväristen ihmisten hyväksymisen puolesta.
Tuskinpa Latva-Hakuni haluaa aiheesta suuria uudistuksia mutta lapsilla on oikeus tietää kaikki kaikesta.
Peruskoulu on perustaltaan hyvä. Opetus on tieteellisellä pohjalla mitä tunnustuksellinen uskonnonopetus vie oppilailta aikaa tosiasioiden oppimiselta. Tuleehan senkin yhteydessä kirkkohistoriaa ja joka on yleistä historian tuntemusta.
Koulujärjelmää uhkaa eniten sen resurssien nipistäminen hallitusten leikkausten toimesta. Mieluummin koulutukseen satsaaminen kuin asemäärärahoihin. Leikkausten takia suomalainen kouluopetus saattaa taantua ellei ole jo taantunut.
Sonnifilosofian leviämisen estämiseksi on erittäin hyödyllistä ottaa esiin seksuaaliset ihmisoikeudet siten kuin vallitsevan lainsäädäntö asiat näkee.