M1-lähete

Ihmiskunta Sinde

Mun viime lähete meni siten, että siinä luki (maahanmuuttajaan peilautuminen opettamisen avulla) Se ei ollut ainakaan kristillistä tointa, mutta ei siitä mitään lahkoa saa eriyttää tai eristää.

M2-lähete on jotakin kerjäämisen ja armeijan väliltä. Perusteena saatat käyttää lainsäädännöllistä oikeuttasi kiduttaa ja olla näkemättä "turvallisesti". Kun en ole sellaista selibaattiturvallisuutta nähnytkään. Sekin lähete toimiin erillisellä psykiatrisella osastolla

M3-läheteellä kiteytät jonkun kuvitelmasi hare krisnoista, vauvoista, terveydestä, lähimmäisistä, rahasta. Oikeutat tällä murhat, psykoosisi, perheettömyydestä johtuvat vainot pakkolaitoksineen, sukupuolenvaihdoksen sukupolven sijaan. Vaaratilanteet ja uhkailut eli kuulemattomuutesi.

Lähetteet ovat lailla kiellettyjä, koska vaarannat niillä liian suuren osan väestöä, joka ei välttämättä aina olekaan lainkaan puhekielinen tai kärsivällinen. En ymmärrä miksi pidät piironkia tai sekunttikelloa lähetteenä. Ne ovat erillisiä hyviä hoitoja, joista et pysty huolehtimaan kenellekään frustraatiosi takia.
Lähetteellä yrität ajaa minua sijastasi väestölle vaaralliseen tilaan, joka on vain ympäristöni. Mihinkään muualle et koskaan pääse käsiksi. Se vaatii oma-aloitteisuutta ja taitoa olla jossakin muualla kuin näissä lähetteissä.

Miksi poliisilla olisi ammatti eikä harrastusta maahanmuuttajiin peilautumisen parissa?

Frustraatio on
kielletty psykososiaalisuuden takia. Siihen tulee puuttua kaikin olemassa olevin keinoin, koska se tuhoaa ympäristöä. Tärkeää on kognitiivisuuden ja frustraation sijaan pohtia, miten frustraatiota voi välttää. En voi sille mitään, ettei äänioikeudesta ole apua.

Katsotahan tästä lähtien, ettet aiheuta frustraatiota esim. huostaanotolla, kun en ymmärrä neurologian olevan jo valmiiksi säädelty a-viruksesta. Lasta ei pitäisi raiskailla huostaanottotarpeen arvioinneilla. Kuvitelmat värittömästä tyttökodista Barabbaksen upeuden alla oksettavat kaikkia. Sellaista fiktiivisyyttä ei ollut, että saisit kuvitella voivasi vastata neurologisesta eleistöstä ja arvioida jonkun muun asian tilalle tai sijaan.

vittu, minä vihaan sitä syyttäjää. Yritän esim. huostaanottotilanteessa leikkiä syyttäjää ja opiskella numereenisti monia eri rooleja. Johtokuvitelmat oli tarkoitettu porrasperäleikkauksen tukemiseen. Niissä epäonnistuttiin vaikeasti sairaina, koska kyseistä leikkausta ei oltu vielä tehty. Huostaanotosta muodostui näin vaarallinen pakkonaiminen ja konekirjoituksen oppitunti. Useamman erilaisen roolin ymmärtäminen suunliikeratojen osalta edellyttää ehkä valheenpaljastustestistön poistamista vähäksi aikaa päältä. Se vaatii oman neurologiansa, jota pyörittää mahdollisesti palopelastuslaitos. Näin ei saa tehdäkään, koska Calmette-rokote paukahtaa pian pois päältä. Sen seurauksena on yhteiskuntajärjestelmän kaatuminen. Useita kymmeniä vuosia ei saa pitää missään frustraatiossa eikä kohdistaa sellaisia lakijärjestelyjä. Diakin paperit on rikos. Ne on muiden henk..koht. elämää ja siksi laittomia.

0

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        67
        1222
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        42
        901
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        335
        685
      4. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        51
        661
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        638
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        116
        636
      7. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        99
        622
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        605
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        582
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        574
      Aihe