, jotka omalla hiljaisuudellaan kertovat minulle, etten ole yksin. Se kahdenkymmenenviiden kilon, vanha, kulunut paino ja kaikki sen sisarukset. Tanko, joka on tuntenut tuhansia karheiden käsien arasti tunnelevia hyväilyjä ja epätoivon tiukkoja puristuksia, vaieten ja aina samalla tyyneydellä. Tulen teidän luoksenne, tunnustelen pintaa, tervehdin hiljaa mielessäni, uskon teihin, luotan. Te jaatte kanssani tuskani, iloni, pettymykseni tuomitsematta, antamatta turhia toiveita. 'Se on susta itsestäsi kiinni' te kuiskaatte.. 'Tule huomenna uudestaan, tai ole tulematta, me odotamme..' Ja niin teen tuskasta temppelini, painoista, toistoista ja sarjoista profetiani, 'vielä, vielä, vielä..' mantrani. Te olette uskoni mitta, eikä keveitä painoja olekaan. Te olette tuska ja sen lievitys.
Tapaan taas ainoat ystäväni
miehenmiete
1117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eivätkä pettäneet taaskaan. Palkitsivat kauniista sanoista. Seuraavaan kertaan.