Bentsokoukku?

Milla

Kuinka nopeasti kehittyy ja minkälaisilla annoksilla? En ole koskaan noita pahemmin napsinut, mutta tällä hetkellä on elämässä tukalat ajat ja nyt on tullut noita otettua ihan tarpeeseen. Kyselisinkin kokemuksia, miten helposti koukku syntyy. Onko kolme päivää viikossa tahdissa vielä vaaraa? Alpratsolaamia syön ja pienillä annostuksilla (0,5 mg kerralla). Olen tosin miettinyt, ottaisinko Dormicumit unilääkkeeksi, kun ovat siihen tarkoitukseen parempia. En kuitenkaan välittäisi koukuttaa itseäni noihin. Kannabis ajaisi saman asian rauhottajana, eikä tarvitsi pelätä tuota koukuttumispuolta, mutta sitä ei valitettavasti saa työterveyslääkäriltä, eivätkä aseman mustapukuiset miehet ole kuuluneet tuttavapiiriini enää moniin vuosiin.

14

11370

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ant0n

      Kyllä on tragikoomista kun noita bentsoja tungetaan jokaisella, mutta samoihin ongelmiin paremmin ja vaarattomammin vaikuttavaa kannabista saa vain rikollisyhteyksien kautta (juu, kaikki ei voi kotona kasvattaa, johtuen yleisyhteiskunnallisesta huumevastaisuudesta). Naurettavaa, todella surullista samaan aikaan.

      Ihan noista bentsoista, niin mikäli on käyttänyt jonkin aikaa tuollaisia, ja tulee sellaisia tunteita, että nyt olisi tarvetta ottaa, voi epäillä olevansa jo jonkinasteisessa koukussa. Kolme päivää viikossa on jo hyvin riskirajoilla. Helposti tulee neljä, sitten viisi...

      • diapam

        Eiköhän se kuule oo, että noilla rauhoittavilla lääkkeillä hoidetaan joskus myös kannabiksen aiheuttamia mielenterveyden ongelmia.

        Itse oon koukussa bentsoihin. Ei ole yhtään kiva fiilis bentsojen vierotusoireet, kun ahdistus vaan kovenee, kouristuksia, yms. Kannattaa siis olla varovainen rauhoittavien lääkkeiden kanssa. Koukku tulee melko nopeeta. Oon välillä ollu syömättä, mutta nyt on taas tullu otettua noin 10-15 mg diapamia lähes päivittäin noin vajaa 2 kuukautta.

        Joo ja koen, että yksi syy lääkkeiden syöntiini on kannabiksen poltteluni, jota HARRASTELIN joskus. Kannabis vain pahentaa masennusta, jos on entisestään masentunut.

        Ei muuta kuin yrittäkää pitää lääkkeiden käyttö kontrollissa.

      • Santtu 2mg
        diapam kirjoitti:

        Kyllä se kannabis aiheuttaa paljon harmia säännöllisellä käytöllä!! Itse polttanut yli 10v ja tuli paniikkihäiriö ja ahdistusta ja meni duuni ja perkele vielä hyvä muijakin!! Mut myöhästä pyristellä ku on jo paskat housussa!! Eli nykyään päivittäin menee kannabista, Xanoreita ja Diapameja!!

      • ventami
        Santtu 2mg kirjoitti:

        Kyllä se kannabis aiheuttaa paljon harmia säännöllisellä käytöllä!! Itse polttanut yli 10v ja tuli paniikkihäiriö ja ahdistusta ja meni duuni ja perkele vielä hyvä muijakin!! Mut myöhästä pyristellä ku on jo paskat housussa!! Eli nykyään päivittäin menee kannabista, Xanoreita ja Diapameja!!

        "Kyllä se kannabis aiheuttaa paljon harmia säännöllisellä käytöllä!! Itse polttanut yli 10v ja tuli paniikkihäiriö ja ahdistusta ja meni duuni ja perkele vielä hyvä muijakin!! Mut myöhästä pyristellä ku on jo paskat housussa!! Eli nykyään päivittäin menee kannabista, Xanoreita ja Diapameja!!"

        Tunnetko nyt olevasi terve ja vapaa huumeista?

        Lueppa ja mieti.
        Lääkeet:http://www.paihdelinkki.fi/pikatieto/?c=Laakkeet
        Kannabis:http://www.paihdelinkki.fi/pikatieto/?c=Laakkeet

        Nauti lääkkeesi ja tule terveeksi.

      • *****
        diapam kirjoitti:

        Eiköhän se kuule oo, että noilla rauhoittavilla lääkkeillä hoidetaan joskus myös kannabiksen aiheuttamia mielenterveyden ongelmia.

        Itse oon koukussa bentsoihin. Ei ole yhtään kiva fiilis bentsojen vierotusoireet, kun ahdistus vaan kovenee, kouristuksia, yms. Kannattaa siis olla varovainen rauhoittavien lääkkeiden kanssa. Koukku tulee melko nopeeta. Oon välillä ollu syömättä, mutta nyt on taas tullu otettua noin 10-15 mg diapamia lähes päivittäin noin vajaa 2 kuukautta.

        Joo ja koen, että yksi syy lääkkeiden syöntiini on kannabiksen poltteluni, jota HARRASTELIN joskus. Kannabis vain pahentaa masennusta, jos on entisestään masentunut.

        Ei muuta kuin yrittäkää pitää lääkkeiden käyttö kontrollissa.

        "Joo ja koen, että yksi syy lääkkeiden syöntiini on kannabiksen poltteluni, jota HARRASTELIN joskus. Kannabis vain pahentaa masennusta, jos on entisestään masentunut."

        Se tuppaa nostamaan ongelmia tietoisuuteen, jotta ne voisi käsitellä. Jos tarkoituksenasi ei ole muuta kuin paeta masennuksen syitä, niin vedäppä sitten niitä Bentsohuumeita. Ei niillä pysty mitään vaivaa "hoitamaan". Niillä voi vain lakaista ongelmia maton alle.

      • Nokkosen polttama
        ***** kirjoitti:

        ""Kannabis vain pahentaa masennusta, jos on entisestään masentunut."

        Se tuppaa nostamaan ongelmia tietoisuuteen, jotta ne voisi käsitellä."

        Joo, kyllä sitä tuleekin sitten käsiteltyä ja lääkekin on omasta takaa - lisää pilveä.

    • teemu

      jotkut jäävät jo parissa viikossa henkiseen koukkuun, fyysiset vieroitusoireet tulevat myöhemmin. luultavasti et pysty enää lopettamaan!

    • bentsoilija

      kohtalaisen nopeasti, psyykkinen riippuvuus syntyy kun huomaat että pilleri lievittää ahdistuneisuutta/jännittyneisyyttä/paniikkihäröilyä, fyysinen riippuvuus taas yksilöllisesti annostelutiheyden ja annoksen koon perusteella.

      Alpratsolaamin puoliintumisaika on 6-12 tuntia ja kokonaan aine poistuu elimistöstä 30-70 tunnin sisällä.

      Aivojen prosessit ehtivät kuitenkin sopeutua alpratsolaamin aiheuttamiin muutoksiin aivotoiminnoissa ja alkavat hälyttää kun tuo uusi tasapaino häiriintyy.

      Olen itse aloittanut alpratsolaamilla n. 3-4 mg/vrk annostuksella vuoden 2000 syksyllä, pudotin annostusta hiljakseen kunnes pääsin n. 0,5 mg:n vuorokaudessa. Lyhyen puoliintumisajan vuoksi en pystynyt laskemaan annostusta koska 0,25mg:n tabletin jakoura määräsi pienimmän kerta-annoksen ja puoliintumisaika nauttimistiheyden.

      Vähensin viikon aikana alpratsolaamia jättämällä annoksia välistä ja korvasin ne 2 mg:n Diapameilla joiden puoliintumisaika on huomattavasti pitempi, 20-100 tuntia ja aktiivisen metaboliitin 36-200 tuntia.

      Alpratsolaamin vuorokausiannos olisi edellyttänyt n. 10 mg:n Diapam-annosta/vrk mutta laskin sitäkin samantien 6 milligrammaan. Lieviä vieroitusoireita tuli ja annoksen laskemisesta aiheutuneet oireet ovat jatkuneet n. kuukauden.

      Riippuvuus kehittyy hyvin yksilöllisesti, samoin vieroitusoireet ovat yksilöllisiä ja riippuvat myös tietysti henkilön yleisestä psyykkisestä tasapainosta.

      Vieroitus esim. alpratsolaamista 2mg/vrk saattaa kestää 6-18 kuukautta ja vieroitusoireet saattavat olla psyykkisesti todella rankat.

      Minulle vieroitus morfiiniriippuvuudesta aiheutti n. viikon helvetilliset fyysiset kivut, bentsojen lopettaminen seinään 4 kk kestävän paniikkikohtauksen koko prosessi kesti n. 12 kk, jona aikana *mieleni* oli kipeämpi kuin ruumiini koskaan morfiinin vieroitusoireissa.

      Bentsot ovat tehokkain lääke ahdistukseen ja paniikkihäiriöön, ikävä kyllä niiden addiktiopotentiaali panee miettimään tarkkaan kannattaako niitä ryhtyä käyttämään vai valitseeko vielä vaikeamman tien ... ilman kemikaaleja, muuttamalla elämäänsä ja opettelemalla elämisentaitoja.

    • pentso

      lääkärin mukaan säännölisesti käytettynä bentsot aiheuttavat riippuvuuden 2-3 kuukaudessa. Tiedä häntä..riippuu tietenkin ihmisestä, lääkkeestä ja annostuksesta. Xanor on kuulemma pahimpia koukuttajia.
      Itse söin bentsoja (opamox) yli 3 kuukautta ja tuli fyysisiä vieroitusoireita jos en ottanut lääkettä...

    • o_o

      opettelet nukkumaan muuten, ryynit nyt on ihan perseestä eikä loppujen lopuks se hiisaaminenkaan unilääkkeestä käy..

      • free mind

        narkkarilla on aina joku syy olla lopettamatta omasta mielestään

      • True Free Mind
        free mind kirjoitti:

        narkkarilla on aina joku syy olla lopettamatta omasta mielestään

        Ja bentsoja käyttävän ihmisen on pakko olla narkkari? muita vaihtoehtoja ei ole?
        Herätys!

    • yx

      Itse olen joutunut ahdistus ja paniikkioireisiin käyttämään bentsoja. Tiedän niiden haittavaikutukset, on kokemusta. Silti pidän niistä saamaani hyötyä niin tärkeänä että aion jatkossakin ottaa napin JOS muu ei auta. Huomattavasti heikommassa asemassa olisin mikäli olisin joutunut kestämään kaiken ahdistuksen ilman apua.

      Kaverini taas käytti kannabista "lääkkeenä" muutaman vuoden ja on nyt mielisairas ihmisraunio. Ja porttiteoriakin toimi. Kun kannabista ei saanut tai voinut käyttää niin siirtyi alkoholiin.

      Kannattaa miettiä tarvitseeko lääkettä vai ei, sillä jokaisella lääkkeellä tuppaa olemaan muitakin kuin toivottuja vaikutuksia.

    • Anonyymi

      Itse söin rivoja 6-10mg päivä reilu kaksi kuukautta. Ja voi helvetti jouduin menee osastolle bentso vieroitukseen koska oli niin karseat olot. Diapamilla hoitivat sitä ja tuntui ettei se riitä koska oli vain 3x10mg päivä. Onneksi lääkäri kuunteli ja nosti sen 4 päivässä

      Kun tuo määrä mitä rivoja popsin oli ihan hirveää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1182
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1150
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1017
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      993
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      983
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      828
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      691
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      671
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    15. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      66
      659
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      640
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      609
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    Aihe