Joka kerta kun kuulen tuon sanan tulee olo kuin virtuaaliruoska osuisi silmien edestä. Se pienikin motivaation pilke katoaa sanan myötä. Ennen en uskonut yhteiskunnallisen ilmapiirin olevan kurjuuden takana vaan jo muutamien suusta kuuleena alan uskomaan. Maa vaatii ahkeraa, reipasta, uuteraa työntekijää loput on sakkaa jotka ''imee'' veronmaksajien rahoja ja joutaisi pois. Itse tulen työn täytteisestä perheestä missä otetiin saatavilla olevat vuorot ja oltiin töissä joten lapsuuteni oli melko yksinäistä lukuunottamatta naapurissa asunutta kaveria tuolloin. Yritin itsekin mennä tuohon pyörään mukaan opiskella ja tehdä töitä samalla vaan 2x iski hermoromahdus ja paikka lataamossa niin asia jäi siihen muistona sairasloma lappu sekä nyt pyörimässä oleva kuntoutushakemus.
Omat läheisenikin höpöttää töihin paluusta ja että ''lusmuilemalla'' vain en saa mitään aikaiseksi siitä huolimatta että hermoromahduksesta on kulunut vasta liian vähän aikaa ja siitä on kirjallinen todiste.
Kiteytän sanomani: en jaksa enää hetkahtua jos joku on päättänyt tehdä viimeisen ratkaisunsa yleinen ilmapiiri tukifoorumeita ja kriisipuhelimia lukuunottamatta on: et käy töissä = elämäntapaluuseri (kirjoittaminenkin kolhaisi)
Oma kuntotasoni on sitä että nukun enemmän tätä nykyä, käyn viikotain terapiassa silti tekisi mieli lähteä kun en tiedä milloin pääsen takaisin pyörään tekemään töitä ja samaan yleinen hyväksyntä takaisin vaikka väliäkö tuolla on sinänsä pystyn käymään ulkona toki päivän aikana vaan en uskalla puhua tilanteestani kenellekään joten aika yksinäistä ja raastavaa tämä on..
Elämäntapaluuseri, mitä minäkö?
Hiljaisuudessa itku
2
206
Vastaukset
Oletko lestadiolaisesta perheestä, kun niillä ainakin on tiukat normit?
- Hiljaisuudessa itku
Vaarini puolen suku oli lestoja vaan pojat eli vaari sekä veljensä tekivät pesäeron. Tosin en voi mennä sanomaan onko sitten jäänyt kasvatuksessa näkemykset pinnalle vaikka ovatkin jättäneet lesta uskon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462179- 1901655
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25756Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647