Tiedän että et käy näillä sivuilla, tai ainakin se mahdollisuus on häviävän pieni. Haluan kuitenkin vuodattaa oman monologini eetteriin. Haluan purkaa ajatukseni, puhdistaa ne ja kasata ne jälleen toimivaksi kokonaisuudeksi. Ikäänkuin huoltaisi vanhan moottorin...
Siinä meni vuoden päivät, että pystyin unohtamaan sinut. Pyyhkimään sinut pois päivittäisistä ajatuksistani. Kun luulin, että olisin valmis jatkamaan elämääni, otit yllättäin yhteyttä. Sanoit, että yhteydenottosi oli itsekästä halua kuulla miten minulla menee. Siinä olit oikeassa, oli hyvin itsekästä ottaa yhteyttä kun asiat ovat niinkuin ovat... Ja kuitenkin, sekuntiakaan harkitsematta, juoksin syliisi tukka putkella.
Ne hetket, jotka nyt sain, ovat kallein muistoni. Olen totaalisen sekaisin sinusta, kaikki elämässäni on täysin irrationaalista. Tiedän ettei minun tulisi haikailla perääsi, ja silti en muuta teekkään. Kuten sanoin, maailman kirjat ovat taas hyvän aikaa sekaisin. Paikkailen sieluani ja haaveilen, yritän jatkaa elämääni...
Miten voikaan toisen läsnäolo tuntua niin taivaalliselta? Miten voikaan kaikki sanasi tuntua niin oikeilta? Kun painoin pääni kainaloosi ja silittelin hiljaa ihoasi, muulla maailmalla ei ollut merkitystä. Mutta... Tiedän että sinäkin välität, tiedän sen vaikket sitä aivan suoraan sanokkaan. Miksi et voi kertoa, mitä tunnet? Suoraan, rehellisesti? Se helpottaisi paljon minua, helpottaisi näissä ratkaisuissa joita pohdin tunnista toiseen, päivä päivän jälkeen...
Mikä sinua pidättelee? Tiedät varsin hyvin, mikä minua pidättelee. Tiedät, koska olen sen monta kertaa sanonut. Mutta tiedät myös sen, että olen valmis murtamaan mitkä tahansa muurit ja kahleet vuoksesi. Miksi silti vaikenet? Ymmärrän hyvin, että olet kokenut kolhuja enemmän kuin yhden elämän tarpeisiin. Haluan kertoa, että minulla on aikaa odottaa. En ole vaatimassa yksinoikeutta sinuun, en sitomassa sinua itseeni. Tahtoisin vain enemmän aikaa Meille!?
Joudun ilmeisesti tyytymään kohtalooni, tyytymään siihen etten saa viettää aikaa kanssasi niin paljon kuin haluaisin. Voisimme kuitenkin pitää yhteyttä, ystävinä joita me todellakin olemme. Olen laittanut sinulle viestin ja kertonut tuon. Sinä et vastaa, enkä aio häiriköidä sinua sen enempää. Elämä jatkuu, tavalla tai toisella.
Toivon kokoajan että ottaist yhteyttä, toisaalta toivon etten enää ikinä kuulisi sinusta. Tiedän että saan itseni jälleen kerran kasaan sinun jäljiltäsi. Se ottaa aikaa ja vaatii vaivaa, mutta onnistuu vielä joskus. Ja kuitenkin, puolet sydämestäni kulkee mukanasi, minne ikinä menetkin. Tiedän, että olen sylissäsi nopeammin kuin uskonkaan. Tiedän että näin käy, vaikka seuraavan kerran ottaisit yhteyttä 10 vuoden päästä...
Rakkaudesta en uskalla puhua, mutta sydämeni, sieluni, koko olemukseni huutaa perääsi. Vielä kerran rassaan koneistoni kuntoon ja jatkan matkaa. Mutta kuten tiedät, ei hyvääkään moottoria loputtomiin voi hajottaa ja kunnostaa. Joskus niilläkin tulee rajansa vastaan... Toivotaan ettei Meidän rajamme ole vielä tullut, toivotaan että voimme jonain päiväänä vielä yrittää... Maata rinta rinnan, valvoa ja nauttia =)
P.S Kiitos kaikille, jotka jaksoivat jakaa tarinani!
Siinä meni vuoden päivät, että pystyin unohtamaan sinut. Pyyhkimään sinut pois päivittäisistä ajatuksistani. Kun luulin, että olisin valmis jatkamaan elämääni, otit yllättäin yhteyttä. Sanoit, että yhteydenottosi oli itsekästä halua kuulla miten minulla menee. Siinä olit oikeassa, oli hyvin itsekästä ottaa yhteyttä kun asiat ovat niinkuin ovat... Ja kuitenkin, sekuntiakaan harkitsematta, juoksin syliisi tukka putkella.
Ne hetket, jotka nyt sain, ovat kallein muistoni. Olen totaalisen sekaisin sinusta, kaikki elämässäni on täysin irrationaalista. Tiedän ettei minun tulisi haikailla perääsi, ja silti en muuta teekkään. Kuten sanoin, maailman kirjat ovat taas hyvän aikaa sekaisin. Paikkailen sieluani ja haaveilen, yritän jatkaa elämääni...
Miten voikaan toisen läsnäolo tuntua niin taivaalliselta? Miten voikaan kaikki sanasi tuntua niin oikeilta? Kun painoin pääni kainaloosi ja silittelin hiljaa ihoasi, muulla maailmalla ei ollut merkitystä. Mutta... Tiedän että sinäkin välität, tiedän sen vaikket sitä aivan suoraan sanokkaan. Miksi et voi kertoa, mitä tunnet? Suoraan, rehellisesti? Se helpottaisi paljon minua, helpottaisi näissä ratkaisuissa joita pohdin tunnista toiseen, päivä päivän jälkeen...
Mikä sinua pidättelee? Tiedät varsin hyvin, mikä minua pidättelee. Tiedät, koska olen sen monta kertaa sanonut. Mutta tiedät myös sen, että olen valmis murtamaan mitkä tahansa muurit ja kahleet vuoksesi. Miksi silti vaikenet? Ymmärrän hyvin, että olet kokenut kolhuja enemmän kuin yhden elämän tarpeisiin. Haluan kertoa, että minulla on aikaa odottaa. En ole vaatimassa yksinoikeutta sinuun, en sitomassa sinua itseeni. Tahtoisin vain enemmän aikaa Meille!?
Joudun ilmeisesti tyytymään kohtalooni, tyytymään siihen etten saa viettää aikaa kanssasi niin paljon kuin haluaisin. Voisimme kuitenkin pitää yhteyttä, ystävinä joita me todellakin olemme. Olen laittanut sinulle viestin ja kertonut tuon. Sinä et vastaa, enkä aio häiriköidä sinua sen enempää. Elämä jatkuu, tavalla tai toisella.
Toivon kokoajan että ottaist yhteyttä, toisaalta toivon etten enää ikinä kuulisi sinusta. Tiedän että saan itseni jälleen kerran kasaan sinun jäljiltäsi. Se ottaa aikaa ja vaatii vaivaa, mutta onnistuu vielä joskus. Ja kuitenkin, puolet sydämestäni kulkee mukanasi, minne ikinä menetkin. Tiedän, että olen sylissäsi nopeammin kuin uskonkaan. Tiedän että näin käy, vaikka seuraavan kerran ottaisit yhteyttä 10 vuoden päästä...
Rakkaudesta en uskalla puhua, mutta sydämeni, sieluni, koko olemukseni huutaa perääsi. Vielä kerran rassaan koneistoni kuntoon ja jatkan matkaa. Mutta kuten tiedät, ei hyvääkään moottoria loputtomiin voi hajottaa ja kunnostaa. Joskus niilläkin tulee rajansa vastaan... Toivotaan ettei Meidän rajamme ole vielä tullut, toivotaan että voimme jonain päiväänä vielä yrittää... Maata rinta rinnan, valvoa ja nauttia =)
P.S Kiitos kaikille, jotka jaksoivat jakaa tarinani!
Vastaukset 5
Vanhimmat
...ajautua kunnolla yhteen..mikä toista kiikastaa ettei voi kunnolla ruveta seurustelee...sori jos olen liian utelias?? Mut toi sun tarinasi ois mielenkiintoinen! SYDÄNTÄ SÄRKEVÄÄ....
nii-in..kenellekköhän onnelliselle tuo on..?
Kaikkien kans ei tuu sitä tunnetta,kuinka hyvältä tuntuu olla vierekkäin ja vaan olla jne..Siitä kannattaa pitää kiinni..
Muakin kiinnostaa,mikä estää olemasta yhessä??Pelkääksä sitoutua?tai onko sua itteä viilletty sydämeen aikasemmin?..
Kerro enemmän..Muakin kiinnostaa sun tarina=)
...muiden silmin tarkasteltuna, pikemminkin itsekästä ja brutaalia, elämää. Olemme tunteneet jo vuosia, jonka aikana itse olen ollut koko ajan varattu ja hän sekä vapaa että varattu. Ystävystyimme, ja minä kiinnyin häneen todenteolla. Kerroin hänelle, että olin valmis jättämään entisen, jos hän vain haluaisi niin. Hän oli tuolloin juuri mennyt kihloihin, ja sanoi että ei halua kummallekaan harmeja...
Niin maailma vei meidät erilleen lähes pariksi vuodeksi, hän muutti jopa toiseen maahan asumaan. Minä jatkoin elämääni, jossa olen ollut onnellinen lukuunottamatta sitä tosiseikkaa ettei hän ole läsnä... Sain surutyöni tehtyä, selvitin välini miesystäväni kanssa ja nain hänet. Elämäni oli saavuttanut tasapainon hetkeksi.
Nyt tämä ihastukseni (kerroin jo, että sanaa rakkaus en uskalla käyttää) otti yhteyttä jälleen. Oma liittoni on pahasti säröillä, rehellisesti sanoen katkolla. Hän oli purkanut kihlauksensa muutama viikko sitten. Vietimme ihanan ja ikimuistoisen illan yhdessä, mutta...
Häntä on elämä kohdellut kaltoin monet kerrat, luulen että hän pelkää sitoutumista. Tiedän että hän välittää minusta paljon, mutta suoraan hän ei sitä saa sanottua. Uskon että, tässä on kyse siitä että hän ei halua minun purkavan liittoani hänen takiaan. Pelkoa siitä, ettemme onnistukkaan yhdessä ja pilaan elämäni?! Siksi hän ei halua kertoa tunteistaan, varsinkaan kun hän hyvin tietää että jos saan pienenkin lupauksen tulevasta, teen sen...
Ja mikä minua estää? No juuri se, etten ole saanut vahvistusta tunteilleni!!! Ja tietysti tunteeni aviomiestäni kohtaan, joka on tässä tunteiden vuoristoradassa suurin häviäjä ja väärin kohdeltu, maailman kultaisin ja herttaisin ihminen :( Liittomme on pahasti jumissa, mutta pitkä yhteinen, onnellinen historia estää minua irroittautumasta "turhaan" hänestä.
Nyt olen totaalisen rikki; hypätäkö täysin tuntemattomaan vai keskittääkö voimani vanhan entisöintiin ja eloon herättämiseen? Mieheni tietää kyllä suurinpiirtein missä mennään, joten mitään petturi-haukkumisia en jaksa kuunnella.
Puhuminen ei auta nyt. Tämä on paha pattitilanne; ihastukseni ei halua elättää liikaa toiveita minussa ja minä tarvitsisin vain pienen lupauksen... Ja siltikään en tiedä pystyisinkö jättämään miestäni! Tiedänkö edes varmasti, että ihastuksellani on tunteita minua kohtaan? Olenko kuvitellut kaiken, uskonut lipeviä sanoja?
Alkaa tuntua siltä, että minun on parasta unohtaa koko ihminen ja koota itseni vielä kerran. Rakentaa avioliittoni uudelleen, saattaa se takaisin kukoistamaan. Kertoa hänelle, etten halua kuulla hänestä enää koskaan. Hän kyllä ymmärtäisi sen ja noudattaisi toivomustani, mutta haluanko sitäkään?! Rankkaa on, uskokaa pois!!!
Minun oli pakko tulostaa tuo kirjoituksesi. Siinä oli kaikki, mitä minunkin mielessäni tällä hetkellä pyörii. Minäkin olin juuri tointunut HÄNESTÄ kun jälleen otti yhteyttä. Ja kaikki tuska ja kaipuu palasi saman tien takaisin. Nyt elän taas epätietoisuudessa jatkosta. Hän ei ole täysin vapaa, mutta miksi otti yhteyttä? Siihen en saanut häneltä tyhjentävää vastausta. Nyt tapaillaan silloin tällöin sattumoisin ja tapaamisemme ovat ihania, mutta siitä huolimatta en tiedä, missä mennään. Olenko hänen sydämessään kuten hän minun? Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa.
Minä en tätä kirjoittanut, mutta olen kirjoittanut saman asian miehelle, jota Rakastan. Kaunokirjoituksella. Viime kesänä.
Asumme erillämme, emme näe usein.
Rakkaus ei katoa. Se on sydämen sopukassa.
Se löytyy ja löytyy.
Se on ajatuksissa. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
Se on iholla, soluissa, sielussa, päässä.
Se on välillä enemmän, välillä vähemmän.
Mutta se on.
Tiedän, miltä Sinusta tuntuu. :)