bussikuskit menevät lakkoon? Hesarissa uutinen "Helsinki vähentämässä bussikuskeja" Vähentävät enemmän kuin oli suunniteltu. Mahtaakohan lakolla olla osuutta asiaan? No, bussikuskit varmaan menevät taas lakkoon vastustaakseen vähentämistä. Vaikka ei muka ketään irtisanota.
jokohan
taas kohta
181038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuskien vähentäminen on varmaankin työnantajapuolen kosto AKT:n nyt päättynen lakon takia. Onhan se nyt kumma, jos heitä ei saada järjestykseen. On orkanisoitava uusi lakko. Ja sellainen, että kaikki pyörät pysähtyvät. Sitten nähdään kuka on kuka. Ottaa niin aivoon tollanen.
Vain pieni osa STA:n kuljettajista kuuluu AKT:hen.HKL:n kuljettajat olivat jo aiemmin lakossa. Kyse on HKL:n ja STA:n yhdistämisestä, molemmat kuuluvat Helsingin kaupungille. Mistä tieto että lähtijät ovat kuljettajia. (Joku varmasti siirtyy "eläkeputkeen") Samat ongelmat ovat varmasti näissäkin bussiyhtiöissä, koska kaikkihan kuuluvat samaan YTV kilpailutuksen piiriin.
Älkää kirjoittako olettamuksia asioista, josta ette mitään tiedä. Ette ole edes kunnolla lukeneet Hesarin kirjoitusta.
Vajaakuntoiset kuljettajat, joilla on takanaan pitkiä sairaslomia ja jotka eivät näin ollen kykene bussinkuljettajan työhön, laitetaan Helsingin kaupungin työvoimapankkiin, missä heille yritetään löytää sopiva työ Helsingin kaupungilla.
Jonkun verran kuljettajia lähtee muualle omasta halusta yhtiöittämisen vuoksi.
Hesarin kirjoituksesta kävi myös ilmi, kuinka puuhataan uudelle yhtiölle hallitusta.
Siis lisää byrokratiaa ja hallituksen jäsenille palkkioita, mikä tietää uusia menoeriä bussiyhtiölle.
Kokoomukselle kaikenlaiset tarpettomat menoerät eivät meinaa mitään, kun on kyse isosista, mutta annas olla, kun on kyse työntekijän raskaan työn korvaamisesta, siitä he eivät halua maksa mitään.
Kuitenkin, kun bussikuskit tai hoitajat tai muut työntekijät ovat poissa töistä esimerkiksi lakossa, heitä kaivataan töihin niin kovasti.
Senpä takia ylemmät virkamiehet ym. vastaavat puhuvat lakkoa vastaan, kun he itse tietävät, että heidän lakollaan ei ole mitään merkitystä.
Jos he ovat poissa työstään, kukaan ei sitä huomaa.
On kai se nyt luonnollista, että jos kaksi firmaa yhdistetään, työpaikat vähenevät. Se oli yhdistämisen tarkoituskin, jollette ole ymmärtäneet. Miksi meidän matkustajien pitäisi verorahoillamme ja lipputuloilla pitää yllä ylimääräisiä organisaatioita ja työpaikkoja? Ei miksikään.
Haluaisin nähdä bussialan lakkokenraalien perustaman yrityksen. Siellä varmaan pidettäisiin huvin vuoksi ylimääräisiä työntekijöitä ja palveltaisiin asiakkaita vain kahdeksasta neljään. Olisi varmaankin kannattavaa liiketoimintaa.
että linjaväli pidentyy ja muutama poistuu.
Hesarin jutun mukaan 15 henkilöä lähtee hallinnosta. Suurin osa lähtijöistä menee kuntoutukseen, ymmärsin että olisivat olleet sairaslomalaisia. YTV:n kilpailuissa hävinneet irtisanovat työntekijöitä jotka sitten siirtyvät voittaneisiin firmoihin. Siirtyvät ovat työkuntoisia.
niinpä niin se on noiden HK.n sinisten ikuisuusaate että kaupunki ja veronmaksajat pitävät heille yllä suojatyö paikkoja,joita ei kuitenkaan esim.linjojen ja sarjojen osalta edes jaeta tasapuolisesti.
Tuossa suojatyö paikassa ns.vanhemmat kuskit katsoo mitä kehtaavat ajella ja nuoremmat saa rippeet mitä jää.Solidaarista touhua noin aatteen miehiltä.Ja uskomatonta työmoraalin kasvattamista HKL.n puolelta.
Sitten nämä punapäiseksi tilheksi itsensä värjänneet(aatteen väri noussu tukkaan) kehtaavat moittia toisen firman miehiä rikkureiksi kun nämä suorittavat sopimusten mukaisia töitään.
Nämä super työläiset saisivat oman bussifirmansa konkkaan alle kuukaudessa,eikä vielä olisi yhtää vuoroa ajettu.Mutta pääasia olisikin että tovereita olisi ympärillä paljon ja solidaarisuus takoisi sydämmessä.
Ei pidä paikkansa. Pitäisi olla sen verran käsitystä perusasioista, että linjat ja vuorovälit suunnittelee liikenteen tilaaja, eivät liikennöitsijät. Se, minkä niminen tai kenen omistama firma linjoja hoitaa, ei vaikuta asiakkaan käyttämiin vuoroihin yhtään mitään.
Ari K, älä puhu mitä et tiedä, HKL:llä on ollut käytössään vanhemmuusperiaate(linjavaali).
Mikä muu olisi oikeudenmukaista?
kaikki vanhemmat kuljettajat ovat aloittaneet nuorempana, ajaneet ruuhkia, kunnes on järjestysnumero karttunut, pitäisikö nyt heti nuoremmille antaa parhaat palat
yksityisellä annetaan sarjat tiskin alta ja pästän mukaan, sekö on oikeudenmukaista?
Ei ole Nuoleskelijat ajavat parhaat ajot, siksi tuo osaaikaisjupakkakin.
hkl.n käyttämä linjavaali on ainoa rehellinen ja oikeudenmukainen järjestelmä.
Mielestäni kaikkien pitää ajaa kaikkia linjoja ja sarjoja ikään,sukupuoleen,tai ihoväriin katsomatta.
Se teitä sinisiä harmittaakin kun HKL yhtiöitetään niin tuo valkkailu loppuu, ja sinäkin klopari joudut tekemään palkkasi eteen töitä.Te olette kaikki saman firman palveluksessa ja samalla nimikkeellä,niin teidän pitisi kaikkien saada samat edutkin.
Se olisi sitä solidaarista ajattelua ja oikeudenmukaisuutta.
Mutta nythän vanha ja valkoinen määrittelee mitä nuori ja toisen värinen ajaa jos ajaa ylipäätään mitään,vai onko kytiksessä.
Uskomatonta puhetta päästää ARI.K, onkokussut omaan nilkkaan?
Meillä ei erotella värillisiä, ei valkoisia, ei nuoria ,tai vanhoja, meillä vain katsotaan palvelusvuodet, jokainen on aloittanut uutena ja kun malttaa odottaa hieman, niin sarjat paranevat, tosin ne ovat vuosi vuodelta huonontuneet jatkuvasti.
Mikään muu ei ole rehellisempää peliä, kuin linjavaali ja vanhemmuusperuste ja se ei perustu ,ikään tai ihonväriin, ainoastaan PALVELUSVUODET ratkaisevat.
Aloittako toisesta yhtiöstä tullut, 20v ajanut kuljettaja alusta vai hyväksytäänkö nämä aikaisemmat ajovuodet myös HKL:llä palvelusvuosiksi vain onko HKL ajetut vain palveluvuosija.
Alusta alat kuin märkäkorva ainankin,mutta sehän on vaan oikein kun on kyse HKL.n suojatyöpaikasta.
Viime lakko riitti. Jos vielä uhkaa lakko, ja se tulee, hommaan välittömästi periaatteella maksoi mitä maksoi auton jälleen! Siinäpähän sitten lakkoilevat vaan...Sääli sinänsä joukkoliikenteen imagotappion vuoksi.
Juuri ostin tosen auton, vaikken paljoa ajakaan. En halua suosia lakkoilevia aloja.
Kunnollinen kuljettaja ajaa, kyllä oli lakko tai ei, minä ajoin ja tulen ajamaan, jos kaupungin kuljettajat alkavat rettelöimään, menen sinne vapaapäivinäni ajammaan, minä olen ollut alalla jo vuodesta -78 ,ajoin silloin keppivaihteisella pannarilla, kun te pojat vielä potkitte polkuautoa, kyllä nykyään on helppoa ,kun on automaatit ja kaikki, mielelläni ajan pitkänkin päivän, se on minulle sekä työ, että harrastus samalla.
aina on tultuesimiesten kanssa toimeen, ja olen kertonut esimiehille jos näen linjalla yhtiön, tai jonkun muun yhtiön bussin jättävän juoksijan pysäkille, taukotuvassa teen muistiinpanoja ,siitä mitä muut puhuvat, on tärkeää olla hyvissä väleissä yhtiön johdon kanssa, minua ei ole irtisanottu koskaan, sen sijaan moni kaveri on saanut lähteä, kun olen viestittänyt johdolle ,heidän asenteensa.
Asennetta ja ryhtiä kuljettajat, me olemme palvelualalla ja aikataulu on sivuseikka ja minulla on nerokas kumipullo, joten vessaaan ei ole kiire.
sinä olet säälittävä tapaus!
Koita hieman rauhoittua ja ota joku pilleri joka auttaa tuohon huimaukseen.
Koska olet noin mielikuvitukseton ,niin saat pitää tuon nimimerkin. Ole hyvä!
Jep,kaikki auton ostoon vaan,onpahan noilla HK.n sinisillä vähemmän töitä tehtävänään ku ovat nii selkärangattomia,ja samoin nuo AKT.n järjestö lampaat.BÄÄÄÄÄ.
V....u miten onnetonta porukkaa ja noiden ylläpitoa pitäisi vielä suosia ja heidän vaivoinaan matkustaa. Ei käy.
Punakirja taskussa jätkät luulee olevansa korvaamattomia,ja kaikki voipia.
Kunhan tuo yhtiöittäminen tapahtuu niin nuokin suojatyö paikat muuttuvat todellisiksi työpaikoiksi ja niissä pitää tehdäkin jotain.
Hoitoalaa ja opetusta lukuunottamatta,pitäisi kaikki kunnan työt laittaa yhtiöpohjalle,tulisi jonkin sortin tulostakin eikä vaan menoja.
Loppuisi turha velttoilu ja ilmaisen rahan tinkiminen.
Ja varsinkin noille bussikuskeille todellisia työpäiviä,jotta on mistä pyytää palkkaa.