Pelot alkaneet rajoittaa elämää

väsynytpelkuri

Olen 20 vuotias nainen. Elämäni on mielestäni hyvää ja tasapainoista. Olen ihanassa parisuhteessa, opiskelen mukavaa alaa, ja kaikki on muutenkin hyvin. Olen pienestä pitäen pelännyt erilaisia sairauksia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä voimakkaampina pelot esiintyvät. En ole ikinä ollut kovinkaan sairas. Flunssan sairastan ehkä kerran pari vuodessa. Silti tarkkailen omia tuntemuksiani jatkuvasti. Päivittäin diagnosoin itselleni uusia vakavia sairauksia, vaikka oireita ei ole. Seksiä en pysty enää harrastamaan, sillä yhdynnän aikana keskityn vain siihen, että onko pienikin epämukava tuntemus viitteenä esimerkiksi kohdunkaulansyövästä (olen käynyt gynekologilla säännöllisesti ja papakokeetkin ovat olleet normaalit, silti stressaan jo nyt, kun kahden vuoden päästä on taas aika käydä ottamassa papa..). Alan olla jo niin väsynyt tähän pelkäämiseen. On myös kausia jolloin en pelkää sairauksia. Näinä aikoina pelkään esimerkiksi että joudun joukkomurhan uhriksi, tai vastaavaa. Junalla ja bussilla liikkuminen on yhtä tuskaa, koska pelkään että joku kaappaa tai räjäyttää sen. Olen melko nuorena sairastunut paniikkihäiriöön ja masennukseen, mutta nyt en koe olevani enää masentunut. Olen muodostanut myös itselleni ajatuksen, että jos olen liian onnellinen, iskee minuun jokin sairaus johon kuolen. Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä? En pysty nauttimaan elämästäni enää ollenkaan, sillä tarkkailen itseäni ja terveyttäni nykyään jatkuvasti.
Pahoittelen sekavaa tekstiä..

11

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinulle avuksi

      Mielestäni on syytä oireiden jatkuessa kaksi viikkoa yhteen menoon, tilata aika terkkarista ja pyytää lähete mielenterveystoimistoon sieltä saa apuja, nuorelle ilmainen.

      Laitan sinulle otteita yhdestä vastauksesta, nämä samat vinkit auttavat sosiaalisiin pelkoihin/ahdistukseen.

      Sinulla muodostuu liikaa stressihormoneja, se voi olla, että toisilla se ilmenee suoranaisena paniikkihäiriönä, mutta toisilla sosiaalisina pelkotiloina/pakkoajatuksina. Siihen löytyy apua, vähennä kofeiinin käyttöä (kahvin juontia), siirry kofeiinittomaan teehen.
      Nukkua pitää tarpeeksi. Aspiriinipilleri 100 mg entero, on kanssa hyvä apu tärkeisiin tilanteisiin, auttaa keskittymiskykyä, vähentää jännitystä, auttaa psykosomaattisiin oireisiin ja kiihtymystilaan, mutta ei niitä liikaa kannata ottaa vain tarvittaessa. Aivoja voi rentouttaa, seisomalla ja laittamalla kädet sivuille, sulje silmät ja anna aivojen rentoutua, älä ajattele mitään, otat pienet mikrounet silloin tällöin, niin aivot virkistyvät ja saavat uutta voimaa, stressaavissa tilanteissa. Huolehdi, että verensokeri ei pääse laskemaan liikaa, pieni välipala ent. 3 tunnein välein on hyväksi, päivän perusruoan lisäksi, missä on aivojen tarvitsemat aminohapot. Alhainen/laskenut verensokeri aiheuttaa myös stressihormonien eritystä. (Sokerirasituskokeessa se ei välttämättä näy, mutta sinulla voi olla tehokas sokeriaineenvaihdunta.) Eli lisää stressiä ja laskee taas verensokeria, mikä pahentaa pelkoja/pakko-oireita, siitä tulee kierre. Käytä Keijua voileivän päällä, siinä on hyvää omega 3 rasvahapoa mikä on hyväksi hermosoluille. Kuuntele erityisen paljon musiikkia ja erityisesti vähint. 10 min. ennen nukahtamista se parantaa sosiaalisuutta, muistia, masennusta/ahdistusta ja keskustelutaitoa viim. kahden vuoden päästä olet eri ihminen ja juttu luistaa puolituttujenkin kesken, sillä rytmi on aivoille hyvin parantava voima, koska hermosoluillakin on oma rytminsä, joka on voinut mennä kaaokseen/tämä tiedelehdestä. Mutta se ei sulje pois auttavaa lääkitystä, jos pelot m.m. kestävät kaksi viikkoa yhteen menoon on syytä mennä terkkariin ja pyytää lähete mielenterveystoimistoon. Eikä sitä tarvitse kaikille kertoa, että siellä käy.
      Terv. uskon, että näistä löytyy vähän apua ja parantaa oloasi, koska ihminen ei pidemmän päälle jaksa tuollaista mielialaa.

    • Kannattaako pelätä?

      Eli pyhität elämäsi pelolle. Oletko koskaan ajatellut, mikä vie pelon? Jumala. Usko Jumalaan poisti minulta kaikki pelot. En pelkää enää kuolemaa. Tämän rohkeuden myötä en pelkää enää sairauksiakaan. Voisin, jos tilanne sattuisi omalle kohdalle(mitä en tietenkään toivo) katsoa kuolemaa silmästä silmään, jos esimerkiksi joutuisin terroristin tai kidnappaajien panttivangiksi, en pelkäisi ollenkaan. Tämä ei ole itsekehua, vaan oikeastaan lakoninen toteamus asenteestani. Pystyisin siis toimimaan oikealla tavalla jos esim. mainitsemani terroristi tvs sieppaisi minut. Luultavasti 'palvelisin' heitä pelotta, silmästä silmään, ja voittaisin näin heidän luottamuksensa. Kun he sitten kysyisivät, että miten voin olla pelkäämättä, kertoisin totuuden.

      Kuolema on minulle voitto, "rajan" takana odottaa parempi maailma, uskon, meitä kaikkia.

      Tosin kipua ja jotain kidutusta tvs, luonnollisesti, pelkään, kukapa nyt ei!

      Toivoisinkin että sinäkin, rakas tyttöseni, löytäisit Jumalan elämääsi, koska Jumala on kaiken läpitunkeva rakkaus ja sellainen voima että jestas sentään!

      Se veisi sinunkin pelon ja pelot pois.

      • Kommenttini

        Kaikki ovat seonneet jotka alkavat pakonomaisesti uskoa että se vaan auttaa, ei se mene niin, muutakin apua tarvitaan.


    • Ahdistunut-mies

      Aloittajalle sanon että lakkaa jo miettimästä tuollaisia kun elät selvästi täydellistä elämää. Itse olen mies ja jo 26-vuotias enkä ole koskaan edes seurustellut enkä pystynyt opiskelemaan itselleni ammattia enkä käymään töissä, harrastuksetkin ovat jääneet.

      Ei nuo sinun sosiaaliset pelot ole mitään verrattuna minun pelkoihini kun olet jo saavuttanut kaiken mitä ihmisen kuuluukin saavuttaa. Nyt lakkaat miettimästä tuollaisia asioita ja nautit siitä mitä sinulla jo on.

      • Ahdistunut-mies

        No sen verran voin lieventää omaa näkökantaani ettet välttämättä täydellistä elämää mutta kuitenkin paljon parempaa kuin itse elän. Kannattaa pyrkiä ajattelemaan niin että jos joku sairaus tulee niin siihen ei voi itse vaikuttaa ja jos siihen kuolee niin sitten kuolee. Jättää asiat ikään kuin korkeimman käteen vaikka itse en kyllä Jumalaan uskokkaan.


      • 56789765457

        Se miltä hänen pääkopassaan tuntuu, on asia mitä et voi tietää. Hänen elämänsä voi olla yhtä tuskaa.
        Sosiaalisia pelkoja on turha alkaa vertailemaan, sillä niitä on monen asteisia.
        Sinunkaan ongelmat eivät tunnu missään minun rinnallani. -.-

        T: Sos.foobikko nainen


      • Ahdistunut-mies
        56789765457 kirjoitti:

        Se miltä hänen pääkopassaan tuntuu, on asia mitä et voi tietää. Hänen elämänsä voi olla yhtä tuskaa.
        Sosiaalisia pelkoja on turha alkaa vertailemaan, sillä niitä on monen asteisia.
        Sinunkaan ongelmat eivät tunnu missään minun rinnallani. -.-

        T: Sos.foobikko nainen

        En jotenkin vain ymmärrä mitenkä kenelläkään muka voisi olla enää pahempi tilanne kuin minulla vaikka onkai sekin mahdollista. Oma pelkoni kun on sitä etten aina pysty lähtemään edes asuntoni ulkopuolelle. Miten joku sitten voi muka pystyä seurustelemaankaan jos kärsii oikein pahasta sosiaalisesta fobiasta?

        Mielestäni ei kuulosta vielä kauhean vakavalta sosiaaliselta pelolta jos pystyy kuitenkin opiskelemaan ja seurustelemaan. No mutta ei tässä aloittajan tapauksessa taida olla niinkään kyse sosiaalisesta fobiasta vaan sairauden pelosta.


    • teinihuoli

      En ole varmaan mikään asiantuntia tässä asiassa koska olen vasta14 vuotta mutta tiedän todella mitä tarkoitat pelkään itsekkin sairauksia ja kuolemaa ja välillä pelot ottavat vallan ja menen paniikkiinn itsekkin tarkkailen itseani aina ja katson netistä ja jos joki oire täsmää jonkin vakavan tappavan taudin kanssa niin menen paniikkiinn, olen itse syönyt rauhoittavia lääkkeitä ja käynyt terapiassa mutta se lopetettiin koska voinyini oli hyvä j silloin mutta nyt ne taas pahenee voisiko joku käydä myös vastaamassa minun huoliini ....

    • Usko14

      Usko Jumalaan antaa rauhan.

    • ahdistuksiakokenut

      Siis älä ihmeessä usko eka vastaajaa että sun pitäisi syödä aspiriinia pelkoosi!! Aspiriinia ei pidä todellakaan syödä päivittäin siitä voi tulla vatsahaava (ellei lääkäri toisin määrää)Kaikenlaisia täälläkin liikkuu.. Mutta lääkäriin kannattaa mennä tkstä pitää saada lähete mielenterveyshoitajan juttusille ja mahdollisesti mielenterveystoimistoon. Ethän vain ruoki pelkojasi? Älä lue uutisia tai googleta netistä mitään lääkärijuttuja ne vaan lisää ahdistusta. Diagnoosin teko sairauksissa kannattaa jättää lääkärille.

    • 0513

      Ennen lääkkeisiin turvautumista ruokavalio kuntoon; kofeiini, liika sokeri ja vehnätuotteet pois... D-vitamiini, magnesiumsitraatti ja kalaöljyt lisäravinteita. Karnosiinia voi kokeilla paniikkihäiriön ja touretten yhteydessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4416
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3008
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      27
      2829
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2585
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2068
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe