Kiinnostaisi lueskella ulkomailla lääketiedettä opiskelevien blogeja, ennen kaikkea muiden kuin siihen tavallisimpaan vaihtoehtoon eli Tartoon päätyneiden. Linkkejä jakoon?
Ulkomailla lääketiedettä opiskelevien blogeja
7
262
Vastaukset
- einäin
Ei kukaan halua kirjoittaa blogia tuollaisesta häpeällisestä asiasta.
- en ihan ymmärtänyt
Oli tuo sitten ironiseksi tarkoitettu kommentti tai ei, kannattaa muistaa, että Suomessa ei ole lääketieteen alan huippuyliopistoja. Eivät tosiaankaan kaikki lähde ulkomaille siksi, etteivät päässeet Suomeen. Mitä häpeällistä on Karolinskassa tai Yalessa? Harvardista puhumattakaan.
Eikä Virossa opiskelukaan ihan herkkua ole, sieltä kun ilmeisesti lentää pihalle jos arvosanat eivät ole tarpeeksi hyviä. Vähän eri meininki kuin täällä uusintojen luvatussa maassa, ainakin Tarton ym medisiinarit oppivat koulutuksensa aikana paineen alla työskentelyä.- gtyhvb
Jos voi opiskella lääketiedettä Suomessa, ei todellakaan ole mitään syytä lähteä opiskelemaan ulkomaille. Lääketiede on kansainvälistä, Suomessa tiedetään ja osataan kaikki, mitä muuallakin maailmassa.
Jos rahkeet ja tutkimushalut riittävät, ulkomailla kannattaa käydä tohtorin tutkinnon jälkeen. Muuten Harvard ei tietääkseni ole lääketieteessä ansioitunut. Huippua se on lukukausimaksujen suuruudessa ja liike-elämän kouluna.
Vaikka siis lääketiede on kansainvälistä, on viisainta opiskella Suomessa, koska silloin saa jo opiskeluaikana tuntumaa suomalaiseen terveydenhuoltoon ja oppii lääkärin tavoille suomalaisittain. Sillä on arvonsa työyhteisössä ja potilaiden kanssa. - ÄläLevitäVäärääTietoa
Harvard Medical School on ehdottomasti huippupaikka ellei jopa paras lääkis Amerikassa. Ks. tästä lisätietoa rankkauksista http://grad-schools.usnews.rankingsandreviews.com/best-graduate-schools/top-medical-schools
- HarvardRankkaukset
http://www.shanghairanking.com/FieldMED2014.html
http://www.topuniversities.com/university-rankings/university-subject-rankings/2014/medicine#sorting=rank region= country= faculty= stars=false search=
Harvard pärjää listoilla aika hyvin kun on ykkösenä molemilla maailman listoilla vai?
- einäin
No onhan sieltä Virostakin pakko poistaa kaikki umpipaskat. Virossa huono arvosana tosin tarkoittaa sitä, että et luntannut tarpeeksi tai antanut sopivaa lahjusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648223Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592572- 76928
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 25826
- 55823
- 64812
- 12810
- 46786
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68713