Ikävällä tavalla olemme matkalla kohti sodan uhkaa. Toivottavasti uhka ei realisoidu, mutta siihenkin varautuminen on viisautta.
Varautuminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on valmistellut kaikessa hiljaisuudessa paikan, jossa pystyy elämään esimerkiksi yhden vuoden ilman tarvetta tukeutua muuhun yhteiskuntaan. Syrjäinen erämaa, lämmin ei karttoihin merkitty asumus ja riittävästi ravintoa. Radio jolla seurata maailmantilanteen kehittymistä.
Löytyykö kiinnostusta?
Erämaahan seuraa pidemmäksi ajaksi
11
186
Vastaukset
- hörhöti hörhöti
On toki muitakin hulluja kuin aloittaja, mutta ei taida tällä sivustolla löytyä niin laajaa kävijä määrää.
- höhhöhhörhö
Hulluja täällä on paljon. Sen jälkeen kun mielenterveyspotilaat passitettiin koteihin laitoksista, on näistä palstoista tullut sairaiden purkautimiskanavia.
En lukisi aloittajaa näihin. Jokaisella on oikeus järjestää elämänsä niinkuin parhaaksi näkee ja kokee ja varautua tilanteisiin mihin haluaa.
- Sissi pienestä asti
Samaa olen ajatellut ja olen jopa hiukan tehnyt toimenpiteitä sitä varten että joutuu oleen muutaman kuukauden pois ihmisten ilmoilta. Vaikeinta on löytää paikka asumukselle jota muut ei tiedä tai arvaa
- Ei vara venettä.....
Henkilö jota ei kutsuta ylimääräisiin kertausharjoituksiin voi ihan vapaasti ja ongelmitta piilotella kunnes tilanne rauhottuu. Tosin onnistuu se jonkin aikaa niinkin, että ostaa halvan omakotitalon joka on kaukana kaupungeista.
Isoissa kaupungeissa on sodan sattuessa hyvinkin nopeasti täydellinen kaaos päällä. Vilu ja nälkä ovat ikäviä vieraita. - Hys hys hommia
Minulla on jo tuollainen paikka katsottuna, ja rahat jemmassa tilillä nopeaan varustamiseen. Vaan eipä näistä kannata paljoa huudella. Muuten voi saada kutsumattomia vieraita juuri silloin kun niitä vähiten tarvittaisiin.
- eituuvalkotakki
Älä huoli, ei tuollaisen takia pakkohoitoon haeta. Turha on suhtautua vainoharhaisesti asiaan, vai ehkä se kuuluu taudin kuvaan.
- erämaankutsu
Täällä ollaan oltu jo kolme vuotta. Hyvä, kun joku muukin heräsi. Eihän tää maja kaksinen oo, mutta marjoja, jäkälää ja pettuleipää on yllin kyllin. Pontikkapannukin on kuumana vähän väliä. Hygienia nyt on vähän sitä sun tätä......oon tässä seurannu, et milloin munat putoo pois. Mut eipähän sen jälkeen tekis edes naista mieli. Metsällä käyn välillä jänispaistia hakemassa ja tietysti seuraan tilanteen kehittymistä täältä suomi24 palstalta. Seura ois tervetullutta. Kuva ois kiva!
- Päike
Aloittajan kannattaa hankkia aurinkopaneeli sen radion seuraksi.
- 5i7o68p
Aloittajan kannattaa myös hankkia veiviradio jolla pärjää myös maastossa ilman sähköä.
- samovaari
kyllä luonnossa voi viihtyä ja asua ilman mitään kriisitilanteita maailmalla. puhumattakaan että olisi jotenkin henkisesti vialla. päin vastoin. uskonettä henkilö, joka kykenee elämään luonnon keskellä pitkiä aikoja luontoa sopivasti hyödyntäen, on aika onnellinen. hän pärjää missä vaan. siihen ei vaan kaikista ole. eikä varmaan ole pahasta hieman varustautua.
- EiHelppoa
Ei pelasta sivari sodalta. On aivan väärää tietoa. Eri maanpuolustukselliset tehtävät odottaisivat.
Ja noin ohimennen sanoen:kesän ja syksyn selviää. Tuskin talvea. Lykkyä tykö!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1392793Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2702433Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261466- 1211162
- 1051120
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041033Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13992Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La58886Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.297867Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.62864