Alexander
Ei Makedoniassa eikä muuallakaan ole nähty samanlaista valloittajaa sitten Aleksanteri Suuren (Colin Farrell). Miehineen hän valloitti pienestä maastaan käsin lähes kokonaan silloin tunnetun maailman. 8 vuoden seikkailu ympäri maailmaa loppui kuitenkin kun kuninkaan omat miehet painostivat hänet palaamaan kotiin. Aleksanteri Suuren pohjatonta himoa valloittaa ei saatu koskaan tyydytettyä, sillä hän kuoli matkalla kotiin 32-vuoden iässä.
Kulttiohjaaja Oliver Stone tarttui tähän mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen ja päätti tehdä siitä toimivan elokuvaversion. Hän marssitti valkokankaalle kasan huippunäyttelijöitä ja nauhoitti elokuvan ääniraidoille mestarisäveltäjä Vangeliksen unohtumattomia säkeitä. Stone kokeili myös rainassaan uutta kerronta tyyliä. Romaanimaista tarinan kuljetusta johtaa Sir Anthony Hopkins, joka Ptolemaioksen seniori versiona tahdittaa elokuvaa tutulla äänellään. Vaikkei kokeilu täysin onnistukaan, täytyy kiittää Stonea uhkarohkeasta yrityksestä luoda jotain uutta leffojen kerrontaan.
Karkea isä ja noita äiti
Aleksanteri syntyi kuningas Filippos ІІ:en (Val Kilmer) ja hänen vaimonsa Olympiaksen (Angelina Jolie) pojaksi. Avioparin suhteet olivat varsin kylmät ja Aleksanteri joutui kasvamaan traumaattisessa ympäristössä. Noitana pidetty äiti Olympias paasasi pojan mieleen ikimuistoisia lauseita yrittäen saada Aleksanterin suhtautumaan isäänsä kielteisesti. Olympias näki salaliittoja kaikkialla ja punoi itsekin niitä aktiivisesti. Onkin varsin selvää, että itse Olympias toimi pääjehuna Filippos ІІ:en salamurhan takana.
Aleksanteri kruunattiin kuninkaaksi 20-vuotiaana isänsä kuoltua. Ensimmäiseksi hän päätti toteuttaa isukkinsa unelman Persian valloittamisesta. Onnistuttuaan valloituksessaan, Aleksanterin oli vaikea lopettaa ja hän jatkoi retkiään kohti itää. Maita ja mantuja kymmenittäin valloittanut Suuri ei kyllästynyt kreikkalaisen kulttuurin levittämiseen ennen kuolemaansa.
Homotesti
Lapsuuden ystävänsä Hefaistionin (Jared Leto) kanssa maapalloa kiertävä Aleksanteri osoittautuu tarinan aikana biseksuaaliksi. Naisia vain lisääntymistarkoituksiin käyttävä kuningas tuntuu rakastavan oikeasti tarinan miespuolista Hefaistionia. Elokuva onkin hyvä homotesti maailmalle, sillä leffassa on skandaalin aineksia. Vielä ei kuitenkaan ole suurempia meluja nostettu, muutamaa kreikkalaista lakimiestä lukuun ottamatta. Kreikanpojat nimittäin syyttävät Oliver Stonea historian vääristelystä.
Aleksanteri Suuri on kiistatta historian yksi merkittävimmistä henkilöistä ellei merkittävin. Hän ehti 12 kuninkuusvuotensa aikana valloittaa yhtä paljon maata kuin Rooma hänen jälkeensä 500 vuodessa. 8 vuoden sotaretken aikana kaatui sen ajan suurin megavalta Persia ja menihän Aleksanteri joukkoineen aina Intiaan asti. Suuren menestyksen salaisuutena oli hyvä organisointi, sillä hän oli jatkuvasti yhteydessä Makedoniaan. Aleksanteri oli uskomaton soturi ja taitava päällikkö. Onnihan tunnetusti suosii rohkeaa.
Jolie ja Kilmer uskomattomia
Näyttelijäpuolella elokuvan kirkkaimmat tähdet olivat ehdottomasti Aleksanterin vanhempien tulkitsijat, Val Kilmer ja Angelina Jolie. Erityisesti Olympiaksen roolissa vaikuttava Jolie venyttää itsensä uskomattomaan vireeseen ollen ehdottomasti koko näyttelijätiimin vahvin lenkki. Kilmer on myös sykähdyttävä Aleksanterin yksisilmäisenä isänä, jonka sosiaaliset taidot ovat hiukan ruosteessa. Kilmerille erityisesti siitä plussaa, että hiukan heikompien roolien jälkeen hän nousee taas omalle tasolleen yhtenä Hollywoodin parhaista näyttelijöistä.
Aleksanterin roolissa retkeilevällä Colin Farrellilla oli mahdollisuus todistaa elokuvassa todelliset kykynsä. Kaiken kaikkiaan Farrellin rooli jää hyvin laimeaksi, vaikka mies nyyhkykohtaukset hoitaakin kohtalaisesti. Erityisesti taistelukoitoksissa Farrellin uskottavuus kärsii pahemman kerran. Allekirjoittaneelle tuli mieleen suurien taisteluspektaakkelien aikana, että tuollainenko oli se ”leijona”, joka valloitti suurimman osan 300 vuotta eaa. tunnetusta maailmasta.
Lastentarhavirhe
Sääli, että Stone oli ottanut kerronnassa linjan kertoa eikä näyttää. Asioita jää selvittämättä ja se harmittaa. Erityisesti Intiassa annetaan kuva, että Aleksanteri olisi hävinnyt taistelun, vaikkei todellisuudessa niin käynytkään. Elokuvanteon esikoulussa jo opetetaan, että näytä äläkä kerro. Ihmeellisintä on, että Oliver Stone tuntuu tekevän tuon lastentarhavirheen tarkoituksella.
Elokuvan ääniraidoilta on nostettava esille syntikkavelho Vangelis, joka maalaa tunteita musiikillaan samoissa määrin kuin Stone kuvillaan. Hänen osittain sähköinenkin musiikkinsa elokuvassa tuntuu näin kirjoitettuna varsin ihmeelliseltä, aihetta ajatellen. Muttei se todellakaan haittaa elokuvanautintoa, päinvastoin. Harvoin Hollywood elokuvissa vaikuttava Vangelis näyttää jälleen miksei häntä ole unohdettu.
Taistelut taka-alalla
Tarinassa Stone pistää taistelut taka-alalle ja keskittyy henkilödraamaan. Lopussa ehkä hiukan liiankin kovaa pauhaava tunteiden myrsky ei anna katsojalle hengähdystaukoa. Aleksanterin elämän lopussa pääteemana oleva suru on koskettavaa ja sympatiaa herättävää elokuvaviihdettä.
Visuaalisesti elokuva on mestariteos. Oliver Stone uskomattomalla taidollaan maalata kuvia valkokankaalle jaksaa hätkähdyttää elokuva elokuvalta. Erityisesti rainan lopussa viimeiselle vaihteelle nostava kuvallinen näkymä on jotain unohtumatonta. Intiassa kuvan värjäytyessä punaiseksi loksahtaa katsojan leuka auki, kuin taikurin esityksessä. Sitähän Stone onkin, velho, joka jaksaa hurmata katsojan kerta toisensa jälkeen.
Vaikka Alexander kärsii kerronnallisista ongelmista, on elokuva silti yksi vuoden parhaista rainoista. Oliver ”Suuri” Stone näyttää jälleen maailmalle miksi hän on yksi maailman parhaista elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajista. ”Aleksanterin epäonnistumiset olisivat olleet joillekin toisille suuria onnistumisia” Näin voi sanoa myös Oliver Stonesta.
****/*****
Juha Nurmi
Ei Makedoniassa eikä muuallakaan ole nähty samanlaista valloittajaa sitten Aleksanteri Suuren (Colin Farrell). Miehineen hän valloitti pienestä maastaan käsin lähes kokonaan silloin tunnetun maailman. 8 vuoden seikkailu ympäri maailmaa loppui kuitenkin kun kuninkaan omat miehet painostivat hänet palaamaan kotiin. Aleksanteri Suuren pohjatonta himoa valloittaa ei saatu koskaan tyydytettyä, sillä hän kuoli matkalla kotiin 32-vuoden iässä.
Kulttiohjaaja Oliver Stone tarttui tähän mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen ja päätti tehdä siitä toimivan elokuvaversion. Hän marssitti valkokankaalle kasan huippunäyttelijöitä ja nauhoitti elokuvan ääniraidoille mestarisäveltäjä Vangeliksen unohtumattomia säkeitä. Stone kokeili myös rainassaan uutta kerronta tyyliä. Romaanimaista tarinan kuljetusta johtaa Sir Anthony Hopkins, joka Ptolemaioksen seniori versiona tahdittaa elokuvaa tutulla äänellään. Vaikkei kokeilu täysin onnistukaan, täytyy kiittää Stonea uhkarohkeasta yrityksestä luoda jotain uutta leffojen kerrontaan.
Karkea isä ja noita äiti
Aleksanteri syntyi kuningas Filippos ІІ:en (Val Kilmer) ja hänen vaimonsa Olympiaksen (Angelina Jolie) pojaksi. Avioparin suhteet olivat varsin kylmät ja Aleksanteri joutui kasvamaan traumaattisessa ympäristössä. Noitana pidetty äiti Olympias paasasi pojan mieleen ikimuistoisia lauseita yrittäen saada Aleksanterin suhtautumaan isäänsä kielteisesti. Olympias näki salaliittoja kaikkialla ja punoi itsekin niitä aktiivisesti. Onkin varsin selvää, että itse Olympias toimi pääjehuna Filippos ІІ:en salamurhan takana.
Aleksanteri kruunattiin kuninkaaksi 20-vuotiaana isänsä kuoltua. Ensimmäiseksi hän päätti toteuttaa isukkinsa unelman Persian valloittamisesta. Onnistuttuaan valloituksessaan, Aleksanterin oli vaikea lopettaa ja hän jatkoi retkiään kohti itää. Maita ja mantuja kymmenittäin valloittanut Suuri ei kyllästynyt kreikkalaisen kulttuurin levittämiseen ennen kuolemaansa.
Homotesti
Lapsuuden ystävänsä Hefaistionin (Jared Leto) kanssa maapalloa kiertävä Aleksanteri osoittautuu tarinan aikana biseksuaaliksi. Naisia vain lisääntymistarkoituksiin käyttävä kuningas tuntuu rakastavan oikeasti tarinan miespuolista Hefaistionia. Elokuva onkin hyvä homotesti maailmalle, sillä leffassa on skandaalin aineksia. Vielä ei kuitenkaan ole suurempia meluja nostettu, muutamaa kreikkalaista lakimiestä lukuun ottamatta. Kreikanpojat nimittäin syyttävät Oliver Stonea historian vääristelystä.
Aleksanteri Suuri on kiistatta historian yksi merkittävimmistä henkilöistä ellei merkittävin. Hän ehti 12 kuninkuusvuotensa aikana valloittaa yhtä paljon maata kuin Rooma hänen jälkeensä 500 vuodessa. 8 vuoden sotaretken aikana kaatui sen ajan suurin megavalta Persia ja menihän Aleksanteri joukkoineen aina Intiaan asti. Suuren menestyksen salaisuutena oli hyvä organisointi, sillä hän oli jatkuvasti yhteydessä Makedoniaan. Aleksanteri oli uskomaton soturi ja taitava päällikkö. Onnihan tunnetusti suosii rohkeaa.
Jolie ja Kilmer uskomattomia
Näyttelijäpuolella elokuvan kirkkaimmat tähdet olivat ehdottomasti Aleksanterin vanhempien tulkitsijat, Val Kilmer ja Angelina Jolie. Erityisesti Olympiaksen roolissa vaikuttava Jolie venyttää itsensä uskomattomaan vireeseen ollen ehdottomasti koko näyttelijätiimin vahvin lenkki. Kilmer on myös sykähdyttävä Aleksanterin yksisilmäisenä isänä, jonka sosiaaliset taidot ovat hiukan ruosteessa. Kilmerille erityisesti siitä plussaa, että hiukan heikompien roolien jälkeen hän nousee taas omalle tasolleen yhtenä Hollywoodin parhaista näyttelijöistä.
Aleksanterin roolissa retkeilevällä Colin Farrellilla oli mahdollisuus todistaa elokuvassa todelliset kykynsä. Kaiken kaikkiaan Farrellin rooli jää hyvin laimeaksi, vaikka mies nyyhkykohtaukset hoitaakin kohtalaisesti. Erityisesti taistelukoitoksissa Farrellin uskottavuus kärsii pahemman kerran. Allekirjoittaneelle tuli mieleen suurien taisteluspektaakkelien aikana, että tuollainenko oli se ”leijona”, joka valloitti suurimman osan 300 vuotta eaa. tunnetusta maailmasta.
Lastentarhavirhe
Sääli, että Stone oli ottanut kerronnassa linjan kertoa eikä näyttää. Asioita jää selvittämättä ja se harmittaa. Erityisesti Intiassa annetaan kuva, että Aleksanteri olisi hävinnyt taistelun, vaikkei todellisuudessa niin käynytkään. Elokuvanteon esikoulussa jo opetetaan, että näytä äläkä kerro. Ihmeellisintä on, että Oliver Stone tuntuu tekevän tuon lastentarhavirheen tarkoituksella.
Elokuvan ääniraidoilta on nostettava esille syntikkavelho Vangelis, joka maalaa tunteita musiikillaan samoissa määrin kuin Stone kuvillaan. Hänen osittain sähköinenkin musiikkinsa elokuvassa tuntuu näin kirjoitettuna varsin ihmeelliseltä, aihetta ajatellen. Muttei se todellakaan haittaa elokuvanautintoa, päinvastoin. Harvoin Hollywood elokuvissa vaikuttava Vangelis näyttää jälleen miksei häntä ole unohdettu.
Taistelut taka-alalla
Tarinassa Stone pistää taistelut taka-alalle ja keskittyy henkilödraamaan. Lopussa ehkä hiukan liiankin kovaa pauhaava tunteiden myrsky ei anna katsojalle hengähdystaukoa. Aleksanterin elämän lopussa pääteemana oleva suru on koskettavaa ja sympatiaa herättävää elokuvaviihdettä.
Visuaalisesti elokuva on mestariteos. Oliver Stone uskomattomalla taidollaan maalata kuvia valkokankaalle jaksaa hätkähdyttää elokuva elokuvalta. Erityisesti rainan lopussa viimeiselle vaihteelle nostava kuvallinen näkymä on jotain unohtumatonta. Intiassa kuvan värjäytyessä punaiseksi loksahtaa katsojan leuka auki, kuin taikurin esityksessä. Sitähän Stone onkin, velho, joka jaksaa hurmata katsojan kerta toisensa jälkeen.
Vaikka Alexander kärsii kerronnallisista ongelmista, on elokuva silti yksi vuoden parhaista rainoista. Oliver ”Suuri” Stone näyttää jälleen maailmalle miksi hän on yksi maailman parhaista elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajista. ”Aleksanterin epäonnistumiset olisivat olleet joillekin toisille suuria onnistumisia” Näin voi sanoa myös Oliver Stonesta.
****/*****
Juha Nurmi
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kumma kun ei vieläkään uskallettu tehdä Aleksanterista puhdasta homoa, eihän leffassa kuulemani mukaan esiintynyt edes miesten välisi suudelmia, vaikka lempi miesten välillä kuitenkin roihusi!
Kyllähän siinä kerran suudelmakin vaihdettiin, muttei tosiaan mitään seksikohtauksia ole miesten välillä tiedossa. Heteroille herkkua tuottaa Aleksanterin vaimon Roksanen uhkea ulosanti :D
vain amatööri sanoo tota leffaa hyväksi, koska se ei todellakaan sitä ole. kaikki elokuva-arvostelijatkin onn sen jo haukkuneet. pari kohtalaista taistelukohtausta ei tee tylsästä, ylipitkästä leffasta hyvää.
ja se pikkuhomoilu, se ei säväytä ketään muita kuin tekopyhiä amerikkalaisia. koska oikeasti tuohon aikaan homot olivat tasa-arvoisia heterojen kanssa, joten aleksanterin mieltymykset eivät olleet mitenkään kohahduttavia, paitsi ääliö jenkkien mielestä.
tyypillinen nykyleffa, paljon rahaa, vähän järkeä ja osaavuutta.
ootteko huomanneet miten wtc-iskujen jälkeen jenkit on tuottaneet paljon mahtipontisia sotaelokuvia ? totta se on. tässäkin on suuri Länsivaltion johtaja aleksanteri joka lähtee valloittamaan Itää ?!! eli kuvastaa jenkkien touhuja noin muutenkin.
stone ei osaa tälläsiä ohjata. leikkaus on surkeata. näyttelijäntyö epätasaista, ja kertojaääni; väsynyt klisee hopkins. tämä leffa kaatuu siihen mihin Aleksanterikin: omaan mahdottomuuteensa, suuruudenhulluuteen.
jos haluatte nähdä todellisen suurelokuvan, katsokaa taru sormusten herrasta. sen alkutekstitkin on taidetta tähän poliittiseen kannanottoon verrattuna.
"kaikki elokuva-arvostelijatkin onn sen jo haukkuneet."
Aijaijai. Ja sinä luotat aina sokeasti kriitikoihin? "Kun kerran Lindgvistin Anttikin kehui, niin olihan se hyvä leffa." Tai päinvastoin.
Sinun on aika opetella ajattelemaan itse. Muodosta omat mielipiteesi, käytä toisten mielipiteitä vain verrataksesi omiisi. Ns. viralliset kriitikot Yläsestä Fräntiin kirjoittavat omia mielipiteitään, eivätkä tarkoita, että kaikkien pitäisi ne purematta niellä.
Lecterin arvostelu sai ainakin minut kiinnostumaan Aleksanterista. Ensimmäinen lukemani rehellisen omia mielipiteitä sisältävä arvostelu ko. elokuvasta.
perustan kyllä mielipiteeni just siten kuten itse sen haluan. tarkoitin vaan sitä että tota leffaa ei ole paljoakaan kehuttu...ylimaustettu tekele.
kriitikoiden mielipiteet vaan lisäävät vihaani tuollaisia elokuvia kuten Aleksanteri kohtaan.
liian monet ihmiset pitävät elokuvaa hyvänä vain sen takia että siinä on tunnettuja näyttelijöitä / sitä mainostetaan paljon. kuten tässäkin tapauksessa. moni kakku päältä kaunis.
On mukava kuulla ihmisten mielipiteitä jutuista ja kenties negatiivisesta palautteesta voi ammentaa jotain uutta tulevia juttuja silmällä pitäen.
Haluan huomauttaa, etten olekkaan ammattilaisarvostelija ja tuskin tänne kirjottaisinkaan jos työkseni tätä samaa hommaa tekisin. En koe, että minun on mukailtava Olli Kangassaloa tai muita ammattilaisia. Koska pidin elokuvasta en viitsinyt siitä negatiivistakaan juttua kirjoittaa. Mielestäni se osoittaaa mielen köyhyyttä, jos pitää kriitikoiden mielipiteitä absoluuttisena totuutena. Arvostelujen tehtävä minun silmissäni on antaa lukijalle käsitys elokuvasta. Mielestäni sen arvosteluni tekee ainakin osittain. En kiellä Alexanderin ongelmia ja mainitsen ne myös jutussani, mutta minua ne viat eivät niin kovasti häiritse. Pidän varsin loukkaavana kommenttiasi siitä, että annoin muka elokuvalle tähteni perustuen tunnettuihin näyttelijöihin tai mainoskamppanjaan. Ole ystävällinen ja kirjoita oma juttu jossa muodostat mielipiteen elokuvasta. Mielestäni mielipidettä ei tule käydä parjaaminen ja siihen on kaikilla oikeus.
sun arvostelut on mahtavaa luettavaa.Elokuvaa on arvioitu monelta kulmalta ja mielipiteesi on aika yhteneväisiä omani kanssa =) Ainahan niitä löytyy henkilöitä jotka arvostelevat toisen mielipidettä jos eivät siitä pidä.
Ja Alexanderista jos elokuva on huono niin se on huono niin sitä ei pelasta mikään tähti näyttelijä onhan se nähty miten muuten olisi nähtävillä niin monien tähti näyttelijöiden floppi-elokuvia.
Ja vaikka elokuvaan saataisin monta isoa nimeä ei sekään ole tae että elokuva on hyvä. Itse sattumoisin pidän Colin Farrellista ja Angelina Joliesta eli oli ihanaa nähdä historiallinen elokuva jossa oli lempi näyttelijöitä. Toisin kuin Kingdom of Heaven jossa Bloom palloili vaikka elokuva oli hyvä Bloomista huolimatta (joka taidottomuudellaan kyllä huononsi sitä)
Kiitos ja *pus* Lecterille ja jatka hyvien
arvostelujen kirjoittamista =)
ok, mutta ei mitään uutta. kaikki "biisit" kuultu jo miljoona kertaa aiemmin, tusinatavaraa. ei oikein onnistu nostamaan tunnelmaa.
Tuo alati parkuva pelle ei olisi edes verrattavissa siihen Aleksanteri Suureen joka oli ehkä maailman paras sotilas.
Miehen saavutukset josta hänet muistetaan olivat sotilaalliset ja diplomaattiset taidot, ei parkuminen ja homojen lääppiminen. Miksi helvetissä elokuva keskittyi epäolennaiseen.
Toivoisin totisesti että Stone saisi maksaa loukkauksesta.
Oijoi, sattuuko pahasti nilkaan, jos ihailemasi henkilö sattuisikin olemaan homo.
Sattui nilkkaan se että keskitytään epäolennaiseen. Sama jos Einsteinista tehtäisiin elokuva ja siinä kaksi ja puoli tuntia kerrottaisiin kuinka tämä kävi paskalla.
voi loukattu, etköhän itse juuri loukkaa joitakuita kun vertaat rakkauden kuvaamista (entäs sitten jos rakasti samaa sukupuolta olevaa) paskalla käyntiin.
Ja elokuva onkin vaan tekijänsä mielipide ja näkökulma. Selvästikkään et siitä pitänyt elokuvasta mutta turha on nostaa noitavainoa kumminkaan aiheesta. Ihan kuin Stone olisi väittänyt että tämä on nyt se absoluuttinen totuus ja näin se tasan tarkkaan meni..... hoh hoh...
Kuules Minna. Aleksanteria ei muisteta minkään rakkauden takia. Silti se oli koko elokuvan pääasia. Minusta tuo on väärin jos mikä.
Voihan ton ajatella sitten niinkin, että tuodaan ilmi sitä toistakin puolta.
Voihan ton ajatella sitten niinkin, että tuodaan ilmi sitä toistakin puolta.
Eipähän tarvitse omaa arvostelua kirjoittaa, kun olen melkein samaa mieltä.
Miksei naiset voi mennä katsomaan heille tehtyjä rakkauselokuvia. Tämä kaikille jotain tyyli tekee sen että ei enää ole hyviä elokuvia. Jos mies on aikansa jumalainen strategi sekä taktikko, keksii Stone kertoa tämän partnereista joihin mies tyhjensi säkkinsä. Myyhän se kun naisia on 50% katsojista. Aivan väärän kuvan saa Aleksanteri Suuresta.
Menin elokuviin katsomaan Aleksanteri Suuresta kertovan elokuvan.
Ihmettelin jo salissa miksi siellä oli PELKÄSTÄÄN MIESpuolisia katsojia. Ei edes pariskuntia. Ajatelin että "No, elokuva on varmaaakin niin raaka sotakuvaus, ettei se kiinnosta naisia".
Ymmärsin kuitenkin jo ensimmäisen 5 minuutin kuluessa mistä elokuvassa oli kyse. Elokuva oli SELVÄSTI HOMOille suunnattu!!!
Loppu 3 tuntia olikin suoranaista kärsimystä :(
Ärvaa hävettikö näyttäytyä elokuvan jälkeen elokuvateatterissa kun kaikki tietysti olettivat minunkin olevan HOMO? :|
Onpa hiano arvostelu! Taidat olla ihaqn ammattikriitikko¿¿¿
Päivi Setälä kirjoittaa kirjassaan Antiikin nainen:
"Antiikin yhteiskunta piti miesten suhteita toisiinsa luonnollisina, eli homoseksuaalisuus oli sallittua."
"Yhteiskunta ei nähnyt eroja rakkaudessa saman sukupuolen tai eri sukupuolten välillä. Biseksuaalisuus kuului miehen maailman luonnollisena. On sanottu, että kreikkalaiset miehet eivät tehneet eroa "kahden ruokalajin" välillä, jos molemmista oli mahdollista saavuttaa nautinto"
Setälä viittaa myös Platonin dialogiin Pidot:
"dialogin pääteemana on rakkaus filosofiaan, mutta puhujat ylistävät myös eroottista halua, jota aikuiset miehet tuntevat nuoria poikia kohtaan. He pitävät tätä halua arvokkaampana rakkauden muotona kuin miehen ja naisen
välistä halua. Siinä sanotaan, että naisiin kohdistuu vain alhainen tavallinen Eros. Arvokkaampaan, taivaalliseen Erokseen heillä ei ole osuutta."
"Pederastia oli sen aikaista "isä-poika" suhdetta, ja se oli vieläpä usein kovin yksisuuntaista: "rakastaja" ja "rakastettava" (vrt. opettaja ja oppilas). "Rakastajat" toimivat "rakastettavien" opettajina."
Kuten nykyäänkin pedofiilit väittävät toimivansa.
Mun mielestä tuossa leffassa oli liian paljon taistelua ja se oli liian pitkä. Tuosta syystä se oli myös uuvuttava.
Homoilua olisi voinut olla enemmän.
Taktikko, mahtavin sotilas, jumalainen strategi jne jne. Muistammeko Aleksanterin vain suurena sotapäälikkönä joka valloitti alle kymmenessä vuodessa aikansa tunnetun maailman? Kyllä vain, sehän oli hänen pyrkimyksensä. Mutta jos on oikeasti kyseisestä henkilöstä kiinostunut, niin kirjallisuutta kyllä löytyy jonka kautta kannattaa ottaa selvää. Tosiasia on, että hänellä oli elämä myös taistelukenttien ulkopuolella.
Onneksi Stone teki tämän elokuvan, eikä joku Bruckheimer millään jokapojan mahtipontifiilistely tuotannollaan! Jos haluaa katsoa mättöä kaksi tuntia, niin voi mennä vuokraamaan edellä mainitun tuottajan filmejä. Sitäpaitsi en ymmärrä miksi taistelua pitäisi painottaa enemmän tälläisissä muinaisen maailman legendoissa, kun henkilödraama on se joka määrittää ihmisen luonteen. Taistelut on tulkittu kirjallisuudesta ja tarinoista niinkuin henkilödraamakin, mutta mitä tarina antaa katsojalle taistelujen aikana? Muuta kun tiedon: ”Niin, siellä ne ottivat yhteen. ..Meniköhän tuolla pää poikki noin?? Vau.” Olen tyytyväinen että Aleksanterin taisteluista näytettiin ne merkittävimmät, eikä yritettykkään tuoda edes puolia niistä kaikista valkokankaalle. Se olisi yksinkertaisesti liikaa. Elokuvassa Näytettiin Gaugamelan taistelu, jossa Aleksanteri marssitti 40 000 ammattisotilastaan 250 000 barbaaria ja Persian kuningasta vastaan. Ja näytettiin Aleksanterin viimeinen taistelu Intiassa, jossa hän loukkaantui vakavasti. Muunosan elokuva näyttää tilanteita joka kertoo minkälainen ihminen Aleksanteri oli Stonen näkökulmasta. Itse olen perehtynyt Aleksanterin tarinoihin laihanlaisesti, mutta silti elokuvassa on hienoja kohtauksia joita voin tunnistaa muidenkin kertomuksista, niinkuin villihevosen kesyttäminen nuorena poikana, johon isä Phillip ei pystynyt. Myös Aleksanterin rakkaus hänen lapsuuden ystävään Hefaistioniin tuotiin tarpeeksi hyvin esille, ilman että Stonen olisi tarvinnut kuvata miesten välistä rakastelua. Muinaisessa Kreikassa kun tämä oli varsin yleistä ja suvaittua, niin kauan kun perillisä myös saadaan.
Stone on mielestäni ottanut aivan oikean suunnaan elokuvan keston ja aiheen suhteen: ”Näytetään tärkeimmät asiat ja kerrotaan mitä välissä tapahtui.” Tarina on arvostelijoiden mielestä hajanainen, mutta mielestäni tämä on tyylisuunta joka sopii näinkin suureen tarinaan. Jostain luin että ihmetellään sitäkin miksi Aleksanterin isän, Phillipin murhaa ei ”näytetty” kronologisessa kohdassaan. Se toki kerrottiin kronologisessa kohdassaan, mutta näytettiin elokuvan loppupuolella. Minulla on kaksi syytä, jotka liittyvät siihen miksi näin: ”Alussa oli kohtaus, jossa Aleksanteri riiteli Phillipin kanssa, jonka jälkeisessä kohtauksessa kerrotaan sitten Phillipin murha ja Aleksanterin kruunun perintä. Tämä saattoi tuoda ajatuksia, että Aleksanteri erosi isästään vihaisin mielin ja olisi saattanut olla itsekkin murhauksen takana. (katsojan mielen kanssa pelehtimistä;) Loppupuolella näytetään kyseinen murha kohtaus, joka kertoo että Phillip sopi riitansa Aleksanterin kanssa ja tämän kuollessa Aleksanterin tunteet isäänsä tulee viimeistään esille, jotka oliva sisimmissään lämpimät. Elokuvan alussa tämä kohtaus ei olisi istunut hyvin heti riitelykohtauksen perään. Toinen syy mielestäni on, että kun tämä kohtaus elokuvan loppupuolella näytettiin, niin sitä edeltävässä kohtauksessa Aleksaneri suree Cleitusta, jonka hän oli juuri humalassa ja raivoissaan seivästänyt. Cleitus on vahvasti mukana isä Phillipin murha kohtauksessa, jossa Phillip vakuuttaa Aleksanterille, että hän voi aina luottaa Cleitukseen. (dramaattista:)”
Roolisuoritukset ovat kaikinpuolin mielestäni onnistuneita ja Jolie tekee kunniaa kuningatar Olympiakselle kyvyillä, joita hän ei ole ennen tuonnut juurikaan esille. Farrel on varsin oiva valinta Aleksanterin osaan. Musiikki on hienoa ja Vangeliksen omistautuminen myös kuuluu, saihan hän säveltää musiikin oman maansa muinaishistorialliseen teokseen. Kuvallinen kerronta on väririkasta ja kaunista katseltavaa, eikä Stonen tyyli ole kadonnut nopeita zoomeja katsoessa, erikoisia ilmeitä nähtäessä ja viimeisen taistelun värimaailmaa ihailtaessa.
Minusta on ollut huvittavaa lukea kuinka ihmiset mollaavat elokuvaa nyt, kun saivat tietää ja nähdä minkälainen mies Aleksanteri todella oli. Tämä suuri sotapäälikkö, joka rakastikin miestä. Voi kauheaa, mitä nyt ajatella?! Ei ainakaa hyvää tästä leffasta, hyi v...u mitä homoilua! Surkuhupaisaa luettavaa kun miehet ja pojat kiroilevat heidän SUUREN VALLOITTAJANSA olevan erilainen. Noh, joillakin ihmisillä suvaitsevaisuus ei vain tule kuulonkaan ja minkäs sille tekee. Tuollainen käytös kertoo vain jotain heidän omista peloistaan ja epäluuloistaan enemmän kuin muiden. Aleksanterin Suuren ajatus oli vapauttaa maailma ja hän vastasi itse teoistaan. Jos aihe ei kiinosta, niin älkää hyvät ihmiset maksako kalliita elokuvalippuja, vain siksi että mainoksissa näytettiin vähän taistelua.
PS. hyvä arvostelu Lecter.