Laittomasti salaiseksi julistetut ”Kreikka-vakuudet” on avattu. Tosiasia on se, ettei Suomi Kreikalta perinteisiä vakuuksia saanut. Kreikka ei ole meille edes sopimusosapuoli, vaan Suomi osti osittaisen suojauksen kreikkalaisilta pankeilta. Euroryhmässä suojaus tehtiin niin kalliiksi, ettei mikään muu maa vastaavaa järjestelyä halunnut. Hämmästyttävästi salailua on ollut viime aikoihin asti.
Kokoomus ja Sdp
paper
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olis täysin aiheellista että kaikki ne Soinia Kreikan velkajutussa mollanneet esittäisivät julkisen anteeksi pyynnön, ja myöntäisivät olleensa väärässsä, Miksi vain yksi otti asioista selvää ja näki tilanteen vuosia muita aiemmin.
Luikurikokkareille ja tollodemuille näin valinalla. Nää jotka leikkas eläkkeet ja indeksikorotukset!
Sdp"n Rinteeltä kysyttiin jotain Kreikan lainojen anteeeksiannosta, oli aiemmin ollut anteeeksiannon puolella mutta nyt vaalien lähestyessä aihe oli liian vaikea josta ei saanut kysellä.
Rahaa annettiin aina kun pyydettiin. Olisi pitänyt oppia sanomaan ei ja ei,aina uudelleen.Toivoittavasti uusi hallitus osaa sanoa ei ,joka jää nähtäväksi.
Rahaa annettiin aina kun pyydettiin. Olisi pitänyt oppia sanomaan ei ja ei,aina uudelleen.Toivoittavasti uusi hallitus osaa sanoa ei ,joka jää nähtäväksi.Eikö yli suuri valtion velka pitäisi alkaa pienentää ?.
Jutan /Jykän moka!
Rinne papereineen: mutta kukaan ei tajunnut mitä Soini sanoi!
Siis Vanhasen aikana annettu laina (takaamaton) kreekuille on unohdettu. Siitä ei puhuttu mitään.
Tämä raha mistä tappelivat oli ekp.n takaamaa joka erääntyy 10.ssä vuodessa v.2023 ja reekut haluaa 30 vuotta lisää maksuaikaa. Tajuatteko mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä että EKP ei halua maksaa sitä vakuutta suomelle silloin.
Esimerkki. Jos minä haen vanhaa taloani vastaanlainaa 100 000 vanhahko talo vakuutena. Ja parin vuoden päästä sanon että haluan lisää maksuaikaa 30v. Minkä arvoinen se talo on vajaan 40.n vuoden päästä. Luuletteko että pankki hyväksyy sen? Miksi Suomen pitäisi hyväksyä?
Kuten Soini sanoi että ne vakuudet sulaa siinä ajassa mutta kukaan ei sitä tajunnut koska ovat aivokääpiöitä joiden päähän on uponnut kokoomuksen hokema että suomi ei ole hävinnyt mitään.
No ilmankos rinne sitä wc- paperin arvoista arvopaperiaan niin kovasti kovalla äänenpainolla ja heristämällä oli soinille tarjoamassa ! . Kyllä on rehellisyys kaukana kun seurasi stubin ja rinteen yhteistyötä ! .