Erinomaiset elokuvat jotka hankin DVD boxina. Kävin katsomassa paljon kehutun ensimmäisen osan vasta 70-80 lukujen taitteessa. Silloin oli elokuvan uusintakierros ja viimeisenä iltana oli vielä täysi katsomo. Sain kovan tuolin käytävälle jonka hyväksyin. Elokuva vangitsi heti ensimetreiltä. Liki kolmen tunnin kesto eikä kova tuoli olleet häiritseviä tekijöitä vaan aika sai siivet. Ikävä kyllä vasta elokuvan jälkeen autolle kävellessä huomasin kuinka puutunut takalistoni oli, sillä silloin alkoi veri kiertää ja olo oli todella tuskallinen.
Näyttelijä suoritukset olivat ja ovat edelleenkin huikaisevia ainoastaan Diane Keatonin suoritus häiritsi sillä hän toi mieleeni entisen vaimoni. Nyt ajan kuluttua hänenkin suorituksensa on todella hieno. Varsinkin toisen osan alussa kun Corleonet luovuttavat sekin hänen toimintansa on todella luontevaa samoin kuin oikeussalissa kun hän seuraa tilannetta, katsokaapa hänen hätäänsä.
Toisen osan katsoin joskus 80-luvulla videolta se oli mielestäni hajanaisempi ja masentavampi kuin ensimmäinen. Nyt katsottuna hajanaisuus ei niin häiritse mutta elokuva on hyvin alavireinen. Robert De Niro oli todella hyvä jopa parempi kuin muistinkaan.
Kolmannessa osassa Al Pacino on mielestäni heikoimmillaan hän ei ole vakuuttava paremminkin kuin hän olisi hukassa eikä tietäsi kuinka näytellä. Luontevuus puuttuu tyystin. Muutenkin viimeisin osa on hengettömämpi kuin edeltäjänsä.
Kaiken kaikkiaan hieno trilogia.
Kummisetä I ja II (III)
12
1389
Vastaukset
- chff
turhaa kirjottaa tollane arvostelu kummisedästä jota kaikki on lukenu jo 50 kertaa eli: ykköne ja kakkone hyvii kolmone huono. ilma perusteluja vielä.
- Niko
Todella typeriä elokuvia. Brandon suoritus herättää lähinnä naurun tirskahduksia, suu pumpulia täynnä sössöttävä läskikasa hahaha, kuka voi ottaa vakavasti. Se sen tomaattitarhaan kuoleminen oli niin surkeasti ja teennäisesti näytelty, ettei voinut kuin nauraa.
Loppukohtaus oli mainio. Taitaa olla mafiamiehet homppeli poikia, ainakin se neitimäinen kädelle suutelu antoi sen suuntaisen vinkin...oven sulkemisen jälkeen alettiin varmaan imeä munaa.- oksu
itse kirjan moneen kertaan lukeneena ja tarinaa kohtaa suurta, melkeimpä pakkomielteistä rakkautta tuntevana viestisi huvitti minua enemmän kuin ärsytti. viestistäsi tuli mieleeni vain rajoittunut juntti joka on jossain yhteydessä nähnyt pätkiä elokuvasta yhdistämättä niitä sen suuremmin mihinkään. lueppa kirja ja kommentoi tarinaa vasta sen jälkeen.
- Eternal
oksu kirjoitti:
itse kirjan moneen kertaan lukeneena ja tarinaa kohtaa suurta, melkeimpä pakkomielteistä rakkautta tuntevana viestisi huvitti minua enemmän kuin ärsytti. viestistäsi tuli mieleeni vain rajoittunut juntti joka on jossain yhteydessä nähnyt pätkiä elokuvasta yhdistämättä niitä sen suuremmin mihinkään. lueppa kirja ja kommentoi tarinaa vasta sen jälkeen.
Tosin täällä pitäisi nyt kuitenkin puhua elokuvista, ei kirjoista. Ja itseä ainakin ärsyttää se, että jos arvostelee jotain elokuvaa huonoksi, naurettavaksi tässä tapauksessa, niin heti leimataan joksikin idiootiksi. Kaikilla on omat mielipiteensä. Ei kannata sanoa ihmisistä mitään, jos ei tunne heitä.
- Hanna.
oksu kirjoitti:
itse kirjan moneen kertaan lukeneena ja tarinaa kohtaa suurta, melkeimpä pakkomielteistä rakkautta tuntevana viestisi huvitti minua enemmän kuin ärsytti. viestistäsi tuli mieleeni vain rajoittunut juntti joka on jossain yhteydessä nähnyt pätkiä elokuvasta yhdistämättä niitä sen suuremmin mihinkään. lueppa kirja ja kommentoi tarinaa vasta sen jälkeen.
Minäkään en pysty katsomaan vakavana sitä Brandon suoritusta. Väkisinkin tulee mieleen ne lukemattomat pilailut ja sketsit joissa tungetaan pumpulia suu täyteen ja mumistaan epäselvästi, matkittaessa juuri Brandoa tuossa elokuvassa.
Sitä vain miettii että onko sillä pumpulia vai mitä suussan ja tuntuuko se inhottavalta...ja loppuen lopuksi koko touhu näyttää koomiselta.
Eikä tuo eka kommentoija arvostellut niinkään tarinaa vaan Brandon suoritusta...sorry vaan..se on muuttunut komiikaksi. - spaghetti boy
Hanna. kirjoitti:
Minäkään en pysty katsomaan vakavana sitä Brandon suoritusta. Väkisinkin tulee mieleen ne lukemattomat pilailut ja sketsit joissa tungetaan pumpulia suu täyteen ja mumistaan epäselvästi, matkittaessa juuri Brandoa tuossa elokuvassa.
Sitä vain miettii että onko sillä pumpulia vai mitä suussan ja tuntuuko se inhottavalta...ja loppuen lopuksi koko touhu näyttää koomiselta.
Eikä tuo eka kommentoija arvostellut niinkään tarinaa vaan Brandon suoritusta...sorry vaan..se on muuttunut komiikaksi.marlon brandon esittämä vito corleone oli kuulemma tosielämässä "buldog":mainen mies, josta syystä näyttelijän täytyi tunkea suuhunsa - en nyt muista mitä, mutta näin tosiaankin tehtiin, juuri jotta mies näyttäisi ikäänkuin vahvaleukaisemmalta ja tylymmältä. vito corleone oli todennäköisesti myös marlonia vähän lyhyempi?...
- spaghetti boy
etpä ole tainnut edes syventyä kyseisiin elokuviin ajan kanssa, kun noin halveksivasti kirjoitat?
täytyy myös muistaa, että näyttelijä pyrkii aina luomaan illuusion, eikä kukaan pysty näyttelemään 100% hyvin rooliansa. jos coppolalla olisi ollutkin noin 10 vuotta aikaa löytää jostain amerikasta juuri vito corleonea täydellisesti muistuttava gangsteri kaikkine maneereineen, niin elokuva olisi toki ollut parempi, mutta toisaalta se olisi myös ollut tolkuttoman kallis ja valmistunut tuskin koskaan. elokuvan teko on aina kompromissi!
- pikku_mui
Ohjaajaa pyydettiin kahvoihin siksi, että hän tiesi miten 'italiaanot' syövät, juovat ja naivat. ;) Hyvä valinta!
Todella upea eepos!
Michaelin kasvaminen mafiosoksi on hyvin perusteltua ja järkeenkäypää.
Myös Italialaisten kulttuuri tulee hyvin esille; naisilla ei ole muuta tehtävää kuin kasvattaa lapsia, näyttää hyvältä ja olla panopuuna.
Safkathan italiassa useimmiten tekee mies.
Kakkososa on luonteva jatko saagalle, mutta kolmonen tökkii, vaikka se kurookin tarinan yhteen. Kakkosessa eletään vielä sitä 'vanhanajan' periaatetta, mikä tietenkin on aivan hullua meistä länsimaalaisista.
Mutta siitähän pitää lähteä, että tarina tavallaan on elettyä elämää.
Kolmonen sortuu nykyaikaisiin kikkailuihin ja katsojien viihdyttämiseksi tehtyihin ratkaisuihin.
Mielestäni Michael on juuri niin arvonsa menettänyt, samoin kuin kunniansakin, että hänen toimensa sopivat päätösjaksoon.
Jos saa spekuloida, niin ykkönen olisi riittänyt hyvin; siinä jäi sopivasti auki asioita, mutta myös katsoja tiesi tarpeeksi. - best!
no kaikki mafia leffat on parhaita,kummisetä 1 on kanssa mahtava.marlon brando,pää osissa.pomona,ja oikeasti kuollut jo,ei ole kauan.huono juttu. ja mafia veljet on tosi hyvä leffa.sitten gangsteri sota. al basino,robert de niro ja marlon brando. ovat parhaimpia näyttelijöitä
- saivar
...miten päättyi Kummisetä II? Näin elokuvan siihen asti, missä Fredo istuu Michaelin pojan kanssa ongella laiturilla. Sitten loppui nauha *huokaus*
- sfdssfd
michaelin pojan täytyy lähteä jonnekin, fredo menee ongelle al nerin kanssa, neri ampuu fredon veneeseen ja michael katselee ikkunasta. michaelin katse nuokahtaa alas kun fredo on kuollut.
- spaghetti boy
olen samaa mieltä: siinä missä al pacinon suoritus nuorempana oli yksinkertaisesti niin loistava että sitä olisi vaikea parantaa, niin kolmannen osan roolisuoritus jossa hän on vanhempi, harmaantunut, väsynyt ja konservatiivinen, ei yksinkertaisesti ole vakuuttava tarpeeksi. Jotenkin hän antaa niissä sellaisen kuvan kuin olisi muuttunut tavallisen arkiseksi bisnesmieheksi ja menettänyt kokonaan gangsterimaisuutensa!
mutta kaikkihan me tiedämme että vaikka ihminen vanhenee, luonne pysyy yleensä aika samana. al pacinon olisi pitänyt yrittää saada vähän terävyyttä rooliinsa eikä olla sellainen vetelä vanha mies...
kritiikistä huolimatta, myös vanhemmat godfather-elokuvat hakkaavat suurimman osan muusta filmituotannosta mennen tullen. kattoisin mieluummin perjantai-iltana godfather-filmiä huonon spaghetin kanssa, kuin jotain muuta elokuvaa hyvän spaghetin kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401380Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981335Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891225- 1091095
- 191031
- 641015
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833