Onko suurlama tulossa?
Suurilla ikäluokilla tarkoitetaan 1945-1954 syntyneitä. Tilastojen mukaan he ovat n. neljännes työntekijöistä eli veronmaksajista.
Vuoden parin päästä he alkavat juokolla jäämään eläkkeelle.
Miten se vaikuttaa yleisesti talouteen? Karkeasti ottaen se on sama kuin nykyisten työttömien päälle pistettäisiin vielä 25% lisää *pitkäaikaistyöttömiä*. Mistä rahat tähän otetaan? 90-luvun alun lama oli sentään pienempi ja suuri osa silloin työttömäksi jääneistä palasi työelämään. Silloin Nokia alkoi nostamaan taloutta ojasta - nyt Nokia on siirtymässä pois. Kantona kaskessa on Viro, joka vetää yrityksiä & työvoimaa kun halpa viina.
Nykyinen TUPO on taas näpertelyä, vaikeiden päätösten lykkäämistä tulevaisuuteen ja asioiden edelleen hankaloittamista. Paljonkohan lakot ja työllistämiskustannusten lisääminen houkuttelevat investointeja ja uusien työpaikkojen muodostumista?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Palkka taso Suomessa on keski- ja eteläeuroopan tasoa joten oikeasti työvoimakustannukset tuskin on ratkaisevatekijä. Lakoista sen verran että varsinkin eteläeuroopassa lakkoillaan paljon herkemmin esim. Italiassa oli päivän yleislakko. Pienempiä lakkoja on paljon ne eivät vain ylitä suomalaista uutiskynnystä.
Laitetaan kaikki 55 vuotta täyttävät eläkkeelle,poislukien yrittäjät.Kun porukat eläkkeellä,eduskunnassa päätetään että eläkkeistä leikataan vaikkapa 50%.
Näin saadaan työttömyys vähenemään ja palkkaneuvottelutkin ovat tuottavammat kun työnantajalla ei ole enää sitä 500000 ihmisen reserviä kortistossa.
Työnantajathan ovat saaneet palkkavaatimukset pysymään alhisina pelottelemalla massairtisanomisilla,sekä päässeet kiristämään työntekijöitä kertomalla että "Paikallesi on 1000 tulijaa kortistosta jos palkka ei kiinnosta."
Työttömyys prosentti nollaan ja käännetään palkkaneuvottelut ylösalaisin,lähden toiseen firmaan koska kysyntä on niin kova työvoimasta ja se toinen firma maksaa paremminkin.