Pääministerin julistus kansalaisille tuli suoranaisena ilosanomana: ”Ei sentin senttiä, ei latin latia”. Ilmaus tarkoittanee suomeksi, ettei Kreikan rahoittamisesta ole koitunut Suomelle taloudellista vahinkoa, kuten ei ilmeisesti myöskään Latvialle, koska latihan oli Latvian valuutta ennen maan siirtymistä euroihin tässä äskettäin.
Koska Euroopan unionissa näkyy vallitsevan vakaa usko siihen, että kaikki kriisimaat selviytyvät ongelmistaan ja semminkin, kun jopa Kreikassa nähdään orastavia selviytymisen merkkejä, niin nythän meillä on sitten suurin piirtein seitsemän miljardin euron elvytysvara. Tuota luokkaahan kaikki Kreikkaan liittyvät Suomen rahoitusvastuut lienevät.
Kun tuollainen jättiläissumma on kerran hyväksytty Kreikan pelastamiseksi, niin ”totta Mooses” se samalla hyväksymismerkinnällä voidaan siirtää Suomen elvyttämiseen. Voisimme korjata kaikki hometalot, kunnostaa huonoon kuntoon päässeet, rupsahtaneet, tiet aina rautateitä myöten ja panna rahaa hieman lisää kansakunnan sivistämisen ja kekseliäisyydenkin kehittämiseksi. Erityisesti liikkeenjohdon osaamisen tason kohottaminen olisi tarpeeseen.
Nythän yritykset kilvan lapioivat voittonsa taivaan tuuliin älyämättä, että rahaa pitäisi olla myös liiketoiminnan uudistamiseen ja ajan tasalla pitämiseen. Tämä taas on johtanut siihen, ettei kannattavuutta haeta parantuneesta palvelusta ja innovaatioista, vaan lähinnä työväkeä vähentämällä.
Erityisesti kannattavuuden käsitteen kirkastaminen olisi ensiarvoista, jotta yritysjohdolla olisi jonkinlainen käsitys siitä, mitä varten he ovat olemassa. Nythän kukaan ei tiedä esimerkiksi sitä, mistä heille maksetaan. Omistajat ehkä kaikkein vähiten. Ainakaan niin sanotut kansankapitalistit. Tuskin kukaan muukaan.
Korkeita palkkioita perustellaan usein sillä, että suuret rahakasat houkuttelevat johtajiksi parhaat kyvyt. Nyt on vain niin, ettei raha muuta yksilön synnynnäistä osaamattomuutta yhtään mihinkään suuntaan. Toinen ongelma syntyy siitä, kun johtaja ei tiedä sitä, mitä hänen pitäisi tavoitella. Mitä varten hän on olemassa. Kun näin on, niin siitä ei synny muuta kuin tuplavahinko. Siksi kannattavuuden käsitteen kirkastaminen poistaisi ainakin yhden ongelman.
Ylipäätään pitäisi kysyä, kumpi pää tuloksenjakolaskelmasta pitäisi maksimoida: myynti vai se osuus, joka kilahtaa osakkeenomistajalle? Nimenomaan myynti on se minkä yritys saa aikaan, jos ylipäätään. Tästä myynnistä sitten tuloa jaetaan eri intressenteille, osapuolille, eri tavoilla. Mielellään tietysti mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Nykyiset jakokäytännöt ovat kuitenkin lähinnä laillistettua ryöstöä, joten ne pitäisi uudistaa oikeudenmukaisemmiksi.
Mutta seitsemästä miljardista jää varmasti siivu yritysjohdon aktivoimiseenkin. Yhtenä osiona aktivoinnissa pitäisi olla myös tutustumisjakso köyhänä olemisessa vaikkapa harjoitteluna jossakin köyhässä kotitaloudessa, jotta näkemys yhteiskunnasta ja siellä piilevistä mahdollisuuksista kohoaisi pääkonttorin ylimpään kerrokseenkin. Esimerkiksi Nokian kerrotaan ajautuneen ongelmiin juuri siitä syystä, ettei se tunnistanut asiakkaidensa tarpeita. Näin varmasti moni muukin maailmasta vieraantunut yritys on joutunut vaikeuksiin maailmasta vieraantumisensa vuoksi.
Koska Euroopan unionissa näkyy vallitsevan vakaa usko siihen, että kaikki kriisimaat selviytyvät ongelmistaan ja semminkin, kun jopa Kreikassa nähdään orastavia selviytymisen merkkejä, niin nythän meillä on sitten suurin piirtein seitsemän miljardin euron elvytysvara. Tuota luokkaahan kaikki Kreikkaan liittyvät Suomen rahoitusvastuut lienevät.
Kun tuollainen jättiläissumma on kerran hyväksytty Kreikan pelastamiseksi, niin ”totta Mooses” se samalla hyväksymismerkinnällä voidaan siirtää Suomen elvyttämiseen. Voisimme korjata kaikki hometalot, kunnostaa huonoon kuntoon päässeet, rupsahtaneet, tiet aina rautateitä myöten ja panna rahaa hieman lisää kansakunnan sivistämisen ja kekseliäisyydenkin kehittämiseksi. Erityisesti liikkeenjohdon osaamisen tason kohottaminen olisi tarpeeseen.
Nythän yritykset kilvan lapioivat voittonsa taivaan tuuliin älyämättä, että rahaa pitäisi olla myös liiketoiminnan uudistamiseen ja ajan tasalla pitämiseen. Tämä taas on johtanut siihen, ettei kannattavuutta haeta parantuneesta palvelusta ja innovaatioista, vaan lähinnä työväkeä vähentämällä.
Erityisesti kannattavuuden käsitteen kirkastaminen olisi ensiarvoista, jotta yritysjohdolla olisi jonkinlainen käsitys siitä, mitä varten he ovat olemassa. Nythän kukaan ei tiedä esimerkiksi sitä, mistä heille maksetaan. Omistajat ehkä kaikkein vähiten. Ainakaan niin sanotut kansankapitalistit. Tuskin kukaan muukaan.
Korkeita palkkioita perustellaan usein sillä, että suuret rahakasat houkuttelevat johtajiksi parhaat kyvyt. Nyt on vain niin, ettei raha muuta yksilön synnynnäistä osaamattomuutta yhtään mihinkään suuntaan. Toinen ongelma syntyy siitä, kun johtaja ei tiedä sitä, mitä hänen pitäisi tavoitella. Mitä varten hän on olemassa. Kun näin on, niin siitä ei synny muuta kuin tuplavahinko. Siksi kannattavuuden käsitteen kirkastaminen poistaisi ainakin yhden ongelman.
Ylipäätään pitäisi kysyä, kumpi pää tuloksenjakolaskelmasta pitäisi maksimoida: myynti vai se osuus, joka kilahtaa osakkeenomistajalle? Nimenomaan myynti on se minkä yritys saa aikaan, jos ylipäätään. Tästä myynnistä sitten tuloa jaetaan eri intressenteille, osapuolille, eri tavoilla. Mielellään tietysti mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Nykyiset jakokäytännöt ovat kuitenkin lähinnä laillistettua ryöstöä, joten ne pitäisi uudistaa oikeudenmukaisemmiksi.
Mutta seitsemästä miljardista jää varmasti siivu yritysjohdon aktivoimiseenkin. Yhtenä osiona aktivoinnissa pitäisi olla myös tutustumisjakso köyhänä olemisessa vaikkapa harjoitteluna jossakin köyhässä kotitaloudessa, jotta näkemys yhteiskunnasta ja siellä piilevistä mahdollisuuksista kohoaisi pääkonttorin ylimpään kerrokseenkin. Esimerkiksi Nokian kerrotaan ajautuneen ongelmiin juuri siitä syystä, ettei se tunnistanut asiakkaidensa tarpeita. Näin varmasti moni muukin maailmasta vieraantunut yritys on joutunut vaikeuksiin maailmasta vieraantumisensa vuoksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se raha 7 miljardia euroa on jo menny ökyrosvojen perseeseen, eikä se koskaan tule maamme köyhiä, eikä kansantalouttammeka hyödyntämään.
Suuri puhallus, jota yritetään salata.
Katainen Urpilainen ja Stubbi sekä Liikanen pitäisi saattaa valtakunnanoikeuteen yhteiskuunan varojen ryöstöstä, kuin myöskin Lipponen ja Niinistö, joiden lisäsyytteen nimenä voi olla KANSAN PETOS.
Seuravan vaiheen syytteenä tulee ilmeisestii olemaan jo kansan murha, kun kansa kuolee köyhyyden aiheuttamiin vaivoihin.
Mutta eihän noita oikeuten kukaan mistään vie, kun on sellaiset tuomarit ja oikeuslaitos, ettei ne ökyrosvoja uskalla mistään syyttää. Eli loppujen lopuksi samaa rosvosakkia koko porukka.
Niinpä. Jostakin sitä rahaa aina löytyy, kun tarpeeksi isot "pojat" pyytävät. Seuraava rahanreikä on varmaankin Nato ja siihen yhteensopivien pyssyjen hankinta. Eikä vielä liene aivan varmaa sekään kuinka pääministerin senteille ja lateille loppuviimeksi käy. Mutta toivokaamme parasta.
Mutta luulisi, että noita vastuita varten olisi varauduttu ja ne olisivat tarpeen tullen käytettävissä kotimaisiin tarkoituksiinkin. Jos taas ei ole mitenkään varauduttu, niin silloinhan EU on keksinyt ikiliikkujan: katteettomilla takauksilla ollaan pelastavinaan jotakin. Muodollisilla takausillahan voidaan pääomittaa tulevaisuus vaikka kuinka rikkaaksi, vaikka tarpeen tullen ei sitten mitään konkreettista löytyisikään.