Nastolan yhdistäminen Lahden kaupunkiin antaa jälleen tulevaisuuden pontta sille, että Vieurumäki tulee olemaan satavarma Lahden kohde seuraavaksi. Vikin Baari -legenda jo 50 v. tulee olemaan Lahden kaupunkia!
Vierumäki on kohta osa Lahden kaupunkia
Vierumäen Ville
18309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
unta näät.
Vierumäen etu olisi kuulua Lahteen. Heinolalla ei ole mitään annettavaa alueelle.
Nastolan liittyminen Lahteen sinetöi myös sen, että Heinola jää takapajulaksi ja sen kilpailukyky niin asukkaista kuin yrityksistäkin jää mitättömäksi Lahteen verrattuna. Jo pelkkä ratayhteyden (henkilöliikenne) puuttuminen aiheuttaa sen, että Heinola ei vedä väkeä, sen todistavat myös kurjat muuttotappiolukumme.
Heinola tulee tulevaisuudessa(kin) olemaan seudun menettäjäkaupunki. Se ei pärjää isommalle naapurilleen.
Mitäs annettavaa lahdella olisi? Eiköhän se menisi toisin päin, kun vierumäellä on aika hyviä veronmaksajia.
Suurin osa Vierumäellä olevista yhtiöstä ym...omistajista on Helsingistä. Vierumäen urheiluopiston yhtiöt on kirjoilla Helsingissä.
Mikähän sun mielestä Lahdesta tekee "köyhän"? Lahti on ainoa näistä kuudesta kunnasta, joka pärjää takuulla ilman minkäänlaisia liitoksia. Kaupungilla on tuottavia laitoksia ja lahden omaisuus on taseessa yli miljardi euroa. Liitokset koko maakunnan ainoan veturin kanssa on maankäytöllinen etu, joka mahdollistaa infran laajenemisen, kuten tulee tapahtumaan nyt Nastolan suuntaan. Hollolakin tulee jäämään Heinolan asemaan tulevaisuudessa ja koko Päijät-Häme häviää valtakunnalisesti, kun ne todelliset köyhät (lahden kehyskunnat) hankaa yhdistymisiä vastaan.
Lahti on todella velkainen. velkaisin kaikista isommista kaupungeista ja ei selviä ilman laajentumista.
Lahti on selvinnnyt kohta sata vuotta ja tulee ainoana selviämään jatkossakin ilman yhtäkään kuntaliitosta, jos niikseen tulisi. Veroprosentti on ollut alueen pienimpiä = 20,25. Tiedätkö sellaisen yhtälön, että velkaa voi olla, jos on tarve investoida ja varaa ja maksukykyä ja sitä löytyy käytännössä ainoastaan lahdelta koko Päijät-Hämeestä. Kaupunki painiikin sellaisessa talouden mittakaavassa, jota maalaiset sen ympärillä eivät edes ymmärrä. Lahden kaupunkikonserni on käytännössä suuri liikeyritys, johon kuuluu useita tuottavia yhtiöitä, joita lahti on lainottanut korkeammalla korolla edelleen ja jotka sitten tulouttavat omistajalleen voittoja. Ota selvää asioista ennenkuin argumentoit.
Mistähän se Lahden köyhyys juontuu, täällä Hönölässä se köyhyys paistaa joka paikassa ja asiassa.
Lahti on köyhä ja siksi jää.
Onko vierumäki oma kunta ?
Vierumäki kuuluu Heinolaan edelleen.
Vierumäen olisi todella hyvä kuuluakin Lahteen.
Kun kuntaliitoksia tehdään, kasvukeskuksiin voidaan liittää joko kuntia tai kunnanosia.
Helsingin Sanomat kirjoitti Lahden seudun liitoksista 27.1. "Lahti ja Nastola yhdistyvät ensi vuodenvaiteesa" (Merja Ojansivu, Lahti)
www.hs.fi/kotimaa/a1422249917576
"Kuntajaon selvittäjä Rolf Paqvalin esitti Nastolan ja Lahden sekä Hollolan ja Hämeenkosken yhdistymisiä. Myös Hollolan ja Hämeenkosken kuntaliitos toteutuu ensivuoden alussa. Kunnat ovat neuvotelleet yhdistymissopimukset keskenään, ja päätökset tehtiin valtuustoissa maanantaina."
Paqvalin totesi Nastolan saaneen yhdistymissopimuksessa läpi kaiken, mitä toivoi. Taloussuunnitelmassa olevat investoinnit toteutetaan, ja kuntalaisten palvelut pysyvät ainakin lähivuodet ennallaan.
Nastolan valtuustossa liitosta puolustettiin lähinnä taloudellisilla syillä. Esimerkiksi Itäradan varren kehittämiseen tarvitaan isompia panoksia. Lahdelle sen itäpuolella sijaitseva Nastola on luonteva laajentumissuunta sekä tulevan asutuksen että yritysten kannalta.
Nastolaisten veroprosentti laskee sopimuksen mukaan nykyisestä 20,75 prosentista 20,25 prosenttiin jo ensi vuonna.
Kärkölä jäi pois jatkoselvityksestä, koska sillä ei olisi enää ollut yhteistä maarajaa Lahden tai Nastolan kanssa. Kärkölä olisi ollut halukas menemään mukaan Hollolan ja Hämeenkosken liitokseen, mutta Hollola ei halunnut riipakseen talouskriisin partaalla keikkuvaa kuntaa. Paqvalin arvioi, että Kärkölän kunta kestää vielä muutaman vuon ennen kuin kriisikuntamenettely on välttämätön.
Valtio maksaa yhdistyvälle kunnalle liittymisavustusta neljä miljoonaa euroa.
No, jos tuo Vierumäen liittäminen Lahteen tapahtuisi tässä lähivuosina, niin siitä tulisi osa uutta Lahden kuntaa, ei osa Lahden kaupunkia. Vasta sitten, kun Lahden ja Vierumäen välillä alkaisi näkyä enemmän muuta kuin metsää ja peltoa, voitaisiin siitä puhua osana Lahden kaupunkia.
Kuntalakittajalle kuntatietoutta.
Suomessa kaupungeiksi määritellään taajamat,joissa asukasmäärä on suurempi kuin 15.000. Helsinki on Suomen suurin KUNTA väkiluvultaan ja Inari Suomen suurin kunta pinta-alaltaan. Suomen kunnat ovat paikallishallinnon yksiköitä, joita noudattavat KUNTALAKIA.
Arvostus
Kaupunkien arvostus ja mielikuva syntyy mielipiteiden perusteella. Kaupunkien palvelujen ja asukkaiden tyytyväisyyden perusteella. Hyvinvointia arvioidaan esim. seuraavilla kriteereillä: työpaikkojen tarjonta, opiskelumahdollisuudet, kulttuuritarjonta, sijainti, ympäristö, harrastusmahdollisuudet, kunnan talous ja kunnan monipuoliset palvelut.
Pahoinvointia arvioidaan esim. seuraavien seikkojen perusteella suhteuttamalla asukasmäärään: toimeentulotuki, työttömyys, rikokset, alkoholijuomien myynti, lasten huostaanotot jne.
KUNTALIITOS on kahden tai useamman kunnan hallinnon ja alueen yhtyminen yhdeksi kunnaksi. Kuntajakolain (29.12.2009/1698, 3. pykälä ) kuntaliitoksesta käytetään nimitystä kuntien yhdistäminen. Yhdistäminen voidaan toteuttaa kolmella tavalla
1. Yksi tai useampi kunta lakkaa ja yhdistyy olemassaolevaan kuntaan
2. Kunnat lakkaavat ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta tai
3. Kunnan alue jaetaan kahden tai useamman kunnan kesken siten,että jaettava kunta lakkaa.
Kunnan osan siirtämisellä toiseen kuntaan tarkoitetaan kuntajaon muuttamista, jossa kuntien lukumäärä ei muutu. Tällöin kyseessä on OSAKUNTALIITOS.
Jos Vierumäen taajama yhdistettäisiin Lahteen toteuttaen OSAKUNTALIITOS, olisi hyvin todennäköistä, että Lahden kuntakeskittymän ja Vierumäen väliset pellot ja metsät kaavoitettaisiin ja rakennettaisiin tehokkaasti maankäytön potentiaali hyödyntäen. Lahden intressissä on ollut myös matkailun kehittäminen urheilukaupunki Lahden tarpeisiin, joten mahdollisen kuntaliitosten ja/tai osakuntaliitosten jälkeen matkailun ja matkailuliikunnan kehittäminen lienee itsensäselvyys. Vierumäen urheiluopiston potentiaalia Lahden kuntaliittymä voisi hyödyntää monin eri tavoin sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti,,
"Vierumäen urheiluopiston potentiaalia Lahden kuntaliittymä voisi hyödyntää monin eri tavoin"
Niinpä. Lahti voisi hyödyntää.
Nimenomaan. Lahti hyödyntää ja Vierumäkeläiset hyötyy. Mikäpäs siinä. Lahti on kansainvälinen urheilu- ja kulttuurikaupunki ja laajentuminenhan on vain hienoa ja yhteistyöstä syntyy vain uutta voimaa :) Vierumäki on suht kaukana maantieteellisesti Heinolan ytimestä, että ei sitä käytännössä edes mielelletä Heinolaksi. Puhutaan vain Vierumäestä! Sen voisi siksikin hyvin yhdistää Lahteen, koska urheilu yhdistää näitä kahta vahvasti.
olen todennut että kaikessa suhteessa Vierumäki on aina ollut yhteyksissä enemmän Lahteen ja Helsinkiin kuin Heinolaan.